Virka on Kristuksen palvelutyötä

Kunnioitettu Diakoniatyöntekijöiden liiton hallitus, jäsenet ja muu arvoisa diakoniaväki! Tahdon kiittää saamastani tunnustuksesta. Tällainen prenikka paitsi koristaa rintaa, myös lämmittää sydäntä sisäpuolelta. Se kertoo siitä, että arvostetaan tehtyä työtä.

Diakoniassa on kysymys kirkon yhteisestä tehtävästä. Kirkkojärjestyshän määrää, että seurakunnan ja sen jäsenten on harjoitettava diakoniaa. Ihan samassa mielessä kuin koko seurakunta on saanut tehtävän olla Kristuksen rakkauden todistaja.

Mutta joitakin viranhaltijoitakin seurakunnissa tarvitaan. On tärkeää, että seurakunnissa nähdään diakonian olevan osa kirkon kokonaisvaltaista missiota. Siksi sitä toteutetaan yhteistyössä eri työntekijäryhmien kesken.

Tunnetusti kirkkojärjestys säätää, että jokaisessa seurakunnassa tulee olla diakonian virka. Siitä päätettiin kirkolliskokouksessa syksyllä 1943, ja tulen illan saarnassa puhumaan siitä vähän enemmän. Tuolloin päätöksen sanamuotona oli, että ”jokaisen seurakunnan tulee ottaa palvelukseensa tarvittavia diakoneja ja diakonissoja”.

Keskustelussa oli ehdotettu tämän korvaamista muodolla ”tulee ottaa palvelukseensa tarvittavia diakoniatyöntekijöitä” sillä taka-ajatuksella, että sitten myös teologin tutkinnon suorittaneet naiset voisivat tulla palkatuiksi siihen tehtävään. Tämä oli tietysti monta vuosikymmentä ennen kuin kirkossa päätettiin naisten papiksi vihkimisestä.

Mutta olennaista oli sisällyttää kirkkolakiin klassiset virkanimikkeet diakoni ja diakonissa, sillä ne liittävät diakoniatyön erityiseen diakonian virkaan vihkimiseen. Se tuo piispankin läheiseen yhteyteen teidän kanssanne. Kaikki virkaan vihkimiset tapahtuvat apostolisen perinteen mukaan kätten päällepanemisella ja rukouksella.

Diakonian virassa on kysymys Pyhän Hengen lahjasta. Sen välityksellä Kristus itse hoitaa tehtäväänsä maailmassa. Hän kutsuu, varustaa ja lähettää palvelukseen. Siunatkoon Hän myös nämä diakoniatyöntekijöiden päivät.