Saarna sadonkorjuun kiitosmessussa Mouhijärven kirkossa 27.9.2026

Evankeliumi Luukas 12:22-31 (UT2020)

Jeesus sanoi oppilaille: ”Tämän vuoksi minä sanon teille: älkää huolehtiko hengissä pysymisestä – siitä, mitä söisitte ja miten pukeutuisitte. Henki on näet enemmän kuin ravinto ja ruumis enemmän kuin vaatteet. Tarkkailkaapa korppeja: eivät ne kylvä eivätkä kokoa, eikä niillä ole asuntoa eikä varastoa. Silti Jumala ruokkii ne. Kuinka paljon arvokkaampia te olettekaan kuin linnut! Kuka teistä voisi murehtimalla pidentää elämäänsä vähääkään? Ja jos ette pysty edes siihen, miksi huolehtisitte muustakaan?

Tarkkailkaapa niityllä, miten kukat kasvavat. Eivät ne näe vaivaa eivätkä valmista vaatteita, mutta minä sanon teille: edes kuningas Salomo ei kaikessa loistossaan ollut yhtä hyvin puettu kuin mikä tahansa niistä. Kasvit kasvavat tänään, mutta huomenna ne heitetään tuleen. Jos Jumala silti pukee ne tällä tavoin, eikö hän pukisi vielä paljon mieluummin teidät, te vähäuskoiset?

Älkää tekään tavoitelko syötävää ja juotavaa tai menestystä. Niitä ihmiset tavoittelevat kaikkialla maailmassa, mutta teidän Isänne tietää kyllä, että tarvitsette niitä. Etsikää te hänen valtakuntaansa, niin saatte kaiken muunkin.”

 

Rakkaat kristityt, sadonkorjuun kiitosjuhlaa viettävä kansa. Syksy on saapunut ja aika koota aittoihin on koittanut. Mutta on myös koittanut aika kiittää meidän, jotka nautimme valmiin työn tuloksista. Kiitämme heitä, jotka ovat keväällä peltonsa kyntäneet ja kylväneet, lannoitteet levittäneet ja kasvun tulokset korjanneet. On saatu tulosta työstä ja siten turvattu elinkeinolla niin omaa perhettä kuin niitä, jotka ruokansa kaupasta hakevat. On nähty vaivaa, että meillä muilla on leipää ja leivän päälle levitettävää.

Yhteiskunnan toimivuudelle välttämätöntä, että jokainen kantaa vastuuta omasta tehtävästään. On myös yhteiselle hyvinvoinnille ja turvallisuudelle välttämätöntä, että Suomessa säilyy kyky ruokaturvaan, valmius tuotantoon ja elintarvikejakelun ylläpitoon myös sellaisissa oloissa, joissa kansainvälinen kauppa olisi syystä tai toisesta häiriintynyt. Siksi sadonkorjuun kiitosjuhlassa tuodaan kiitos tuottajille.

Mutta kirkossa kaikkien kiitosten varsinainen ja perimmäinen kohde on Jumala, elämän antaja ja suojelija. Hän on kaikkien hyvien lahjojen jakaja, terveyden ja pitkän iän, jälkeläisten ja jatkuvuuden alku ja ylläpitäjä. Häneltä tulee niin jokaiseen jyvään kätketty kasvun voima kuin säät, jotka suosivat kasvua, sekä myös se ihme, että kasvun saattamiseksi jalostettuun muotoon tarvitaan ja että siihen pystyy ihminen. Ihminen, maan viljelijä ja sadon syömäkuntoon saattaja, on välttämätön, mutta silti itse kaikessa riippuvainen Jumalasta.

Miksi kaikkivaltias Jumala tässä tarvitsee ihmistä? Hänhän pystyisi niin halutessaan ruokkimaan koko ihmiskunnan antamalla kasvaa pellosta valmiita leipiä aivan kuin puissa hedelmiä. Hänhän voisi niin halutessaan antaa ihmiselle valmiina kaiken, kun tämä vain ojentaisi kätensä alle. Mutta ei Jumala näin toimi. Tai tokihan hän Raamatun alkulehdillä toimi niin, hän loi ihmisen paratiisiin, missä ei tarvinnut muuta vaivaa nähdä kuin nimetä eläimiä ja syödä hedelmiä. Niin ja tietysti, pitihän siellä Aadamin ja Eevan yrittää tulla keskenään toimeen, vaikka sanailuun taipuvaisia nämä ensimmäisetkin ihmiset olivat!

Ihminen sai Jumalalta tehtävän luomakunnassa. Hänet asetettiin viljelemään ja varjelemaan maata, ja kummassakin tehtävässä hän totisesti joutuu näkemään vaivaa (1.Moos. 2:15). Häntä ei vapauta työstä kuokan keksiminen sen enempää kuin hevosvetoinen aura tai traktori. Hän joutuu tekemään työtä, vaikka tekoäly tuottaisi hänelle aina uutta viihdettä työpäiviensä lepohetkiin. Ihmisen osana on alusta alkaen ollut toteuttaa Jumalan hänelle antamaa tehtävää osallistua Jumalan työhön tässä maailmassa. Se tapahtuu esimerkiksi maata viljelemällä, tulevaisuutta rakentamalla sekä rehellisyyttä, oikeudenmukaisuutta, totuutta, rakkautta ja armollisuutta noudattamalla.

Siinä ihmisellä tulee olla oikea asenne, ja hänen tulee nähdä, että hänen elämällään tarkoitus on Jumalan luomana. Kun Jumala Raamatun alussa luo maailman kuudessa päivässä ja lepää seitsemäntenä ja käskee ihmisenkin tehdä työtä kuusi päivää ja pyhittää seitsemäs, hän tarkoittaa, että ihmisen tehtävänä on liittää oma työnsä Jumalan työhön (1.Moos. 2:2-3; 2.Moos. 20:8, 23:12). Ihmisen on tarkoitus nähdä oman työnsä olevan osa sitä työtä, jota Jumala tässä maailmassa tekee. Ihmisen tehtävänä ei ole rakentaa elämäänsä itseään varten eikä omien saavutustensa varaan, vaan osaksi Jumalan työtä koko luomakunnan hyväksi.

Mutta ihminen helposti näkee vain sen, mitä hän voi pitää elämässään omana ansionaan tai itselleen kuuluvana. Hän saattaa kuvitella, että onni ja mielekkyys riippuvat siitä, mitä hän kokoaa itselleen. Hän arvioi rakentavansa itse oman elämänsä ja jää näin pyörimään oman itsensä ympärille. Se saa hänet murehtimaan, miten hän selviää. Hän alkaa nähdä vain uhkakuvia, jotka estävät häntä vaurastumasta, mutta ei muista, että hänen päivänsä voivat päättyä äkisti. Hän murehtii omaisuutensa arvon säilymistä, mutta murehtiminen ei pidennä hänen aikaansa yhtään.

Siksi Jeesus tämän päivän evankeliumissa aloittaa puheensa sanomalla ”tämän vuoksi minä sanon teille”. Edellä hän on juuri kertonut vertauksen miehestä, jonka pellot kasvoivat niin hyvin, että miehen oli purettava vanhat varastot ja rakennettava isommat aitat saadakseen mahtumaan kaiken sisään. Silloin mies voisi antaa itselleen luvan levätä, sillä elämä olisi huoletonta. Mutta kohta koittaisi rikkaankin aika kuolla, aivan kuten koittaa jokaisen kukan aika kuihtua ja tulla kuivana ruohona hävitetyksi. Siksi hänen olisi parempi etsiä Jumalan valtakuntaa, sillä sen yhteydessä hän saa myös merkityksellisen ja hyvän elämän.

Ihminen on alusta asti luotu myös olemaan huolissaan huomisesta ja suunnittelemaan tulevaa. Hän osaa ottaa huomioon, mitä tulevaisuudessa tarvitaan. Ihminen ei ole tarkoitettu elämään vain kädestä suuhun, kuten korppi, joka nokkii sen mitä löytää. Jossain varhaisessa historian vaiheessa ihmiset olivat elinkeinoltaan keräilijöitä – enkä tarkoita nyt heitä, jotka televisiossa kiertävät toisten aitoissa ja autotalleissa etsimässä antiikkia voidakseen myydä sitä voitolla – vaan tarkoitan ihmiskunnan vaihetta ennen maanviljelyn yleistymistä. Edelleen joillain maapallon seuduilla ihmiset elävät metsästyksestä ja keräilystä eivätkä raivaa peltoja ja rakenna pysyviä asuntoja. Tutkijat ovat sitä mieltä, että ihmiskunta alkoi kasvaa juuri maanviljelyn ansiosta, kun ruokaa oli riittävästi saatavilla suurellekin jälkeläisten joukolle. Näin syntyivät kyläyhteisöt peltojen reunoille. Mutta se ei vapauttanut ihmistä murehtimisesta, vaan sitoi hänet kiinni maahan ja suotuisiin säihin.

Korppi tekee sitä, mikä sille on mahdollista, ihminen tekee sitä, mikä on ihmiselle mahdollista. Ihmisen kuuluu valmistautua huomiseen. Sitä vartenhan me katsomme, että kotona on syötävää ja juotavaa. Viime aikoina on tullut tärkeäksi muistuttaa välttämättömästä kotivarasta, jos tulisi jokin kriisi. Mutta valmistautumista tulevaisuuteen on myös lasten lähettäminen kouluun ja ammatin hankkiminen. Valmistautumista on sekin, että kysyy mielessään, millaisessa Suomessa haluaisi omien lastenlastensa aikoinaan saavan omat lapsensa. Jumala on luonut ihmisen sellaiseksi, että tämä kykenee järkevään ajatteluun, työtapojen ja apuvälineiden kehittämiseen. Ihminen pystyy viljelemään ja varjelemaan maata.

Maailmassa on monia uhkia, jotka lamauttavat. Me pelkäämme sotia ja kulkutauteja, ja kummankin vaikutuksista olemme nykyaikanakin saaneet jotain kokea. Pelkäämme luontokatoa, joka tapahtuu silmiemme edessä. Me näemme, miten ilmasto muuttuu. Eteläinen Eurooppa on kesällä kärsinyt kuivuudesta ja maastopaloista, meille ovat tulossa sateiset talvet. Koska nämä ongelmat ovat niin suuria ja koko ihmiskunnan yhteispeliä vaativia, moni nääntyy pelkonsa alle ja menettää kokonaan toivonsa. Nuoret saattavat päätellä, ettei näin pahaan maailmaan voi lapsia toivoakaan. Mutta juuri lasten saaminen on toivon merkki, sillä ihmistä tarvitaan tässä maailmassa.

Jeesus ei vapauta kuulijoitaan tulevaan varautumisesta, vaikka hän lupaa Jumalan huolenpitoa. Hän varoittaa seuraajiaan väärästä murehtimisesta. Jotka eivät tunne hyvää Taivaallista Isää, haluavat varmistaa elämänsä omilla teoillaan. Se saa heidät kuvittelemaan, että ihminen tulee sitä onnellisemmaksi ja elää sitä pidempään, mitä enemmän hän kokoaa omaisuutta. Mutta tällöin murhe elämän yksinkertaisista asioista kasvaa suureksi. Huomisen huoli valtaa mielen. Murehtiminen sitoo ihmistä ja kuluttaa hänen voimiaan. On vaikea nukahtaa, jos illalla on huoli huomisesta. Mutta Jeesus opettaa turvautumaan Jumalaan. Ihmisen tehtävänä on tehdä se, mikä on hänelle mahdollista; mihin hän ei pysty, se hänen on jätettävä Jumalalle.

Jeesuksen opetuksessa toimeentulon murheiden tilalle astuu usko hyvään Jumalaan, Taivaalliseen Isään. Ihmisten väärä huolehtiminen korvataan Jumalan huolenpidolla. Se vapauttaa turvalliseen luottamukseen. Sellainen on mahdollista vain siinä uudessa suhteessa Jumalaan ja sen myötä saadussa uudessa asenteessa elämään, joka ilmenee Isä meidän -rukouksessa. Sen ensimmäinen pyyntö on tunnustus, jossa annamme itsemme: ”tulkoon sinun valtakuntasi”. Sen yhteydessä myös pyyntö ”anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme” asettuu oikeaan suhteeseen. Ei siis niin, että anna nyt minulle varmuus tulevista vuosista; ei, vaan anna tänäänkin se, mitä tarvitsen aivan joka päivä, sillä minun elämäni tähtää sinun valtakuntaasi. Siksi tämä rukous on tarkoitettu lausuttavaksi joka päivä; anna tänä päivänä jokapäiväinen leipä, sillä jokainen päiväni on riippuvainen sinusta, rakas Taivaallinen Isä.