Saarna Lopen kirkon uudelleen käyttöön ottamisessa 25.1.2026

Evankeliumi Johannes 4:39-42

Monet tuon Samarian kaupungin asukkaista uskoivat Jeesukseen kuultuaan naisen todistavan: ”Hän kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt.” Kun samarialaiset tulivat Jeesuksen luo, he pyysivät häntä jäämään kaupunkiin, ja hän jäikin sinne kahdeksi päiväksi. Yhä useammat uskoivat Jeesukseen kuultuaan hänen itsensä puhuvan, ja he sanoivat naiselle: ”Nyt emme enää usko vain sinun puheesi perusteella. Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja.”

 

Kokoontunut seurakunta. Tästä päivästä alkaen saadaan täällä Lopen kirkossa katsella uutta ilmettä. Salin yleinen valkoisuus on vaihtunut sinertävään, ja alttaritaulun yläpuolella olevan kaaren koristeet on nostettu keltaisella värillä esiin. Kirkon käytettävyyttäkin on monipuolistettu kääntämällä sivulaivojen penkkejä keskikäytävää ja alttaria kohti, millä voi olla merkitystä jumalanpalvelusten lisäksi myös konserteissa. Messuun osallistujan kannalta on helpotettu ehtoolliselle tulemista laskemalla kuorialuetta alemmas ja poistamalla yksi alttarille johtavaa porras. Lisäksi on tehty sellaisia muutoksia, jotka eivät näy päälle, enkä niistä sen vuoksi osaa minäkään mitään sanoa!

Noin viisi vuotta sitten vierailin täällä viettämässä satavuotisjuhlia. Toki kirkko itsessään oli silloin jo yli satakolmekymmentä vuotta vanha. Tuo vuosijuhla liittyikin siihen, missä muodossa kirkko oli otettu käyttöön v. 1914 tulipalon jälkeen. Silloin tehdyt muutokset olivat paljon suurempia kuin nyt, käännettiinhän silloin alttari tähän suuntaan ja erotettiin sivuille kaksi salia. Nyt on loppilaisten epäilemättä helpompi tottua muutoksiin kuin silloin, ovathan ne silminnähden pieniä ja sitä paitsi seurakunnan elämää helpottavia.

Helpottavasta muutoksesta on kysymys myös päivän evankeliumissa. Siinäkin oikeastaan seurakunta saa kokea Jumalan hyvyyttä omassa jumalanpalveluspaikassaan, huomasitteko sen? Siinähän oli jatkokertomus viime sunnuntailta. Ne, jotka kuulivat viime sunnuntain evankeliumin Johanneksen 4. luvusta, saattavat muistaa, miten Jeesus siinä tuli Samarian alueelle Sykarin kaupunkiin ja pyysi kaivolle saapuneelta naiselta juotavaksi vettä. He kävivät siinä pitkän keskustelun, jonka kuluessa nainen tunnusti, että Jeesus on profeetta, ja kun Jeesus keskustelun aikana osoitti vielä tuntevansa naisen yksityiset asiat, tämä halusi kertoa muillekin, millainen yllättävä vieras oli kaupunkiin tullut, oikea Jumalan mies.

Nimittäin tässä kertomuksessa Jeesus oli todella vieraalla maalla. Hän oli tullut Samariaan, mitä kunnon juutalaiset välttivät. He eivät seurustelleen samarialaisten kanssa, koska näitä pidettiin sekakansana, joka ei palvo oikealla tavalla elävää Jumalaa. Samarialaiset eivät käyneet Jerusalemin temppelissä vaan rukoilivat omalla pyhällä vuorellaan, Garissimin vuorella. Mooseksen kirjoissa Jumala käski ankarasti hävittämään muut palvontapaikat ja palvomaan häntä ainoastaan sillä vuorella, jonka hän on itse temppelin paikaksi osoittanut (5.Moos. 12:2-7). Kenties tuon samarialaisten palvontapaikan rauniot olivat lähellä tätä kaupunkia, jossa Jeesus nyt oli. Itse asiassa sinä ajankohtana, kun Johanneksen evankeliumi kirjoitettiin, oli myös Jerusalemin temppeli jo hävitetty roomalaistan legioonien toimesta v. 70 jKr., mikä ehkä kaikuu tämän kertomuksen taustalla. Jeesushan sanoi siinä myös sanat, jotka luettiin viime sunnuntaina: Tulee aika – ja se on jo nyt – jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa. Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo. (Joh. 4:23)

Jerusalemin temppeli oli juutalaisen kansan ja sen uskon ehdoton keskus, sillä siinä Jumala oli ilmoittanut olevansa läsnä kansansa keskellä. Temppelin alttarilla toimitettiin määrätyt uhripalvelukset syntien sovitukseksi. Sellaista ei ollut saavutettavissa muutoin kuin uhrien myötä. Mutta Jeesus ilmoitti asian olevan toisin: Jumalaa rukoillaan hengessä ja totuudessa. Tärkeää ei olekaan paikka, vaan rukoilijan oikea sydämen asenne suhteessa Jumalaan – rukoilla siis hengessä ja totuudessa. Kun Jeesus vieraili Samariassa, hän mursi rajan silloisen Jumalan kansan ja muiden kansojen väliltä, osoitti, että Jumalan lapsia voivat olla kaikki kansat. Kaikki voivat nyt rukoilla Jumalaa, kun he ovat omassa elämässään vilpittömiä Jumalan tahdon toteuttajia, hänen äänensä kuuntelijoita ja hänen Henkensä johdattamia.

Jeesus otettiin hyvin vastaan samarialaisten luona, vaikka hän oli vieras. Kotikaupungissaan hän oli todennut, ettei profeettaa pidetä arvossa omalla kotiseudullaan, mistä muistutetaankin pari jaetta tämän päivän evankeliumin jälkeen. Mutta täällä Samariassa uskottiin heti, että hän on Jumalan lupaama maailman pelastaja. Avaimena sille oli se, että hän käyttäytyi ja puhui toisin, kuin ne, jotka olivat Jumalan tahtoon vedoten sulkeneet tätä kansaa Jumalan palvelijoiden ulkopuolelle. Samarialaiset ottivat iloiten evankeliumin vastaan, ensin tämän yhden, hyvin ja totuudellisesti, mutta arvostetusti kohdatun naisen puheiden välityksellä, sen jälkeen jo hänen omien sanojensa välityksellä.

Eikä Jeesus kiirehtinyt pois samarialaisten kaupungista. Hänellä ei ollut syytä lähteä sieltä, niin kuin olisi tehnyt joku muu ja toisenlainen hurskas opettaja. Hänestä ei ollut väärin eikä paheksuttavaa seurustella tämän kansan kanssa ja opettaa sille samaa Jumalan tahdon noudattamista, jota hän opetti myös oman kansansa keskuudessa. Nämäkin ihmiset ovat Jumalan omia ja saavat häntä lähestyä omalla vuorellaan tai missä tahansa paikassa.

Samalla tavalla voi myös Lopen seurakunta olla omassa temppelissään Jumalan palvelija ja rukoilla häntä täällä Hengessä ja totuudessa. Nämä uudet värit ja muut uudistukset voivat olla kutsuna täällä kokoontuvalle Jumalan kansalle kuulla hänen ääntänsä ja kohdata häntä täällä sanassa ja ehtoollisen sakramentissa.

Olennaista on, että Jeesus itse viipyy täällä, viipyy enemmän kuin nuo kaksi päivää Sykarin kaupungissa. Hän pysyy täällä, kun täällä hänen nimeensä julistetaan hyvää sanomaa Jumalan rakkaudesta kaikkia kohtaan. Sanassaan hän pysyy täällä, ja hänen äänensä kaikuu täällä. Hän Hengessään puhuttelee täällä ihmisiä ja heidän sydäntään. Hän täällä kutsuu uskoon ja kuuliaisuuteen, hän täällä lupaa syntien anteeksiantamuksen ja ikuisen elämän. Siihen täällä myös vastataan yhtymällä uskontunnustukseen.