Saarna Längelmäen kirkon 250-vuotisjuhlamessussa Orivedellä 21.8.2022

Evankeliumi Luukas 17:11–19

Matkallaan kohti Jerusalemia Jeesus kulki Samarian ja Galilean rajaseudulla. Kun hän oli tulossa erääseen kylään, häntä vastaan tuli kymmenen spitaalista miestä. Nämä pysähtyivät matkan päähän ja huusivat: ”Jeesus, opettaja, armahda meitä!” Nähdessään miehet Jeesus sanoi heille: ”Menkää näyttämään itsenne papeille.” Mennessään he puhdistuivat. Huomattuaan parantuneensa yksi heistä kääntyi takaisin. Hän ylisti Jumalaa suureen ääneen, lankesi maahan Jeesuksen jalkojen juureen ja kiitti häntä. Tämä mies oli samarialainen. Jeesus kysyi: ”Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet? Missä ne yhdeksän muuta ovat? Tämä muukalainenko on heistä ainoa, joka palasi ylistämään Jumalaa?” Ja hän sanoi miehelle: ”Nouse ja mene. Uskosi on pelastanut sinut.”

 

Rakkaat kristityt, erityisesti te Oriveden seurakunnan längelmäkeläiset, jotka olette saapuneet viettämään tämän kauniin kirkkonne juhlaa, iloitkaa! Iloitkaa ja kiittäkää Jumalaa myös te, jotka olette saapuneet laajan seurakunnan muista osista. Tämä temppeli on nimittäin vanhin Oriveden seurakunnan nykyisistä viidestä kirkosta, ja ansaitsee kaiken sen rakkauden ja huomion, jonka 250 vuoden historia sille on tuonut. Monilla teistä on lukuisia henkilökohtaisia muistoja tässä kirkossa vietetyistä hetkistä. Tänne on tultu erilaisissa elämän käännekohdissa. Joku teistä tietänee tulleensa kastetuksi tässä kirkossa, moni ehkä muistaa rippikoulunsa päättyneen tänne juhlavaan konfirmaatioon. Epäilemättä teissä on myös niitä, jotka ovat solmineet avioliiton tämän kirkon alttarin edessä. Noiden ilon ja odotuksen sekä pyhän arkuuden täyttämien juhlien lisäksi monet teistä lienevät murheissaan pyyhkineet kyyneleitään jättäessään täällä jäähyväisiä rakkailleen ja saattaessaan heitä haudan lepoon.

Tämä kirkko on monille rakas noiden juhlahetkien muistojen tähden, mutta myös siksi, koska täällä ovat sukupolvet kokoontuneet yhteen kuulemaan Jumalan sanaa, ylistämään ja rukoilemaan häntä ja vastaanottamaan Herran Kristuksen ruumiin ja veren sakramentin. Te olette liittyneet edeltävien polvien ketjuun, samaan seurakuntaan niidenkin kanssa, joita ette ole koskaan nähneet.

Minunkin on kerrottava eräs itseni yllättänyt tieto. Eilen mainitsin vanhalle äidilleni olevani menossa Längelmäen kirkkoon. Niinpä hän loihe lausumaan, että hänen jämsäläisen isänsä äiti oli myös syntyisin Längelmäeltä. Tästä kiinnostuneena ehdin eilen googlata omia esi-isiäni Längelmäen seurakunnasta peräti 11 sukupolven matkalta. Se oli ällistyttävä löytö. En ollut asiasta aiemmin mitään tiennyt. Kun tästä lähtien kuljen Längelmäen hautausmaalla, ymmärrän olevani myös samasta maan tomusta otettu kuin mihin esivanhempiani on jo satoja vuosia sitten laskettu. Siitähän myös sukupolvien saatossa on kysymys; nähdä itsensä kuuluvan samoihin ihmisiin kaikkine elämän kysymyksineen ja taisteluineen kuin edeltäjät, vaikka he elivät hyvin toisenlaisessa ajassa ja yhteiskunnassa.

Niin, nähdä ja ymmärtää kuuluvansa johonkin suurempaan kokonaisuuteen – ehkä siitä oli kysymys myös päivän evankeliumissa? Jeesus kohtaa kymmenen spitaalista miestä, jotka huutavat häneltä apua. Ehkä he ovat jo kuulleet kiertävästä opettajasta ja parantajasta? Hehän tietävät jopa hänen nimensä.

Jeesus lähettää heidät näyttämään itsensä papeille. Lain mukaan papin tuli päätellä ihon muutoksista, mikä oli potilaan tila (3.Moos. 13). Jonkinlainen toimiva terveydenhuolto, siis! Onneksi meillä on paremmin, kunhan vielä saadaan hyvinvointialueet käyntiin. Vaikka tosiasiassa ei muinaisen Israelin papilla ollut mahdollisuutta parantaa sairasta. Ei hänellä ollut juuri muuta keinoa kuin rukous. Eikä sekään aina tuottanut toivottua tulosta.

Istuin muutama viikko sitten vakavasti sairaan ihmisen vuoteen vierellä. Rukoilimme ja vietimme ehtoollishetken. Meillä ei ollut enää muuta tehtävissä kuin lähimmäisen rakkaus ja hengellinen palvelus, sillä lääkärit eivät olleet enää antaneet toivoa paranemisesta. Potilas kuoli noin kahden viikon kuluttua siitä. Mutta heikentyessäänkin ja kuoleman lähestyessä hän jättäytyi Jumalan armon varaan, vaikka hyvin tiesi, ettei enää vuoteeltaan nouse – huolimatta siitä, että monet rukoilivat vielä ihmettä. Kuitenkin juuri uskon luottamuksessa hän liittyi itseään suurempaan kokonaisuuteen, pieneen läsnä olevien läheistensä seurakuntaan, joka rukoili hänen puolestaan ja osoitti hänelle rakkauttaan. Sitä kautta hän jo itse voimattomana kurkisti perille ikuiseen elämään päässeeseen seurakuntaan ja ehkä heikkona vain aavistuksenomaisesti osallistui heidän kiitokseensa Jumalalle yhdessä enkelten kanssa.

Mutta kun ihminen edes aavistaa kuuluvansa johonkin näkymättömällä tavalla suurempaan, onko hän silloin itse sittenkin vähemmistöä eikä enemmistöä? Tuo yksi kymmenestä parantuneesta, joka palasi kiittämään Jeesusta, eikö hän ollut vain murunen eikä mikään osa suurta joukkoa? Yhdeksänkymmentä prosenttia parannetuista riensi heti asioilleen, ehkäpä voidakseen kiireesti saada papilta vapauttavan lausunnon ja palata omien läheistensä pariin. Sehän lienee ensimmäinen ajatus kenelle tahansa meistä ja siksi myös koko ihmiskunnan enemmistön tie. Mutta ei sellaisessa ole mitään moitittavaa. Nuo miehethän tekivät juuri niin kuin Jeesus kehotti, lähtivät hakemaan lääkärintodistusta.

Sanotaan, että kiittämättömyys on maailman palkka. Ehkä joku täällä läsnäolijoistakin lienee joskus kokenut, että ei saa tarpeeksi tunnustusta tekemistään hyvistä teoistaan, kenties jopa suurista uhrauksistaan. Mutta luulen, ettei Jeesus kysellyt palanneelta mieheltä niiden muiden pois menoa siitä syystä, että hän olisi jotenkin loukkaantunut heidän kiittämättömyydestään. Mehän saatamme salaa sisimmässämme sellaistakin tuntea ellemme saa toivomaamme huomionosoitusta. Jeesus puki sanoiksi totuuden ihmisistä kahdessa mielessä. Vähemmistöä ei pidä väheksyä; ei, vaikka se koostuisi vieraista.

Raamatussa on useita kohtia, joissa pieni vähemmistö osoittautuu vilpittömämmäksi Jumalan palvelijaksi kuin suuri enemmistö. Onhan pelastuksen tie kaita ja portti ahdas, kuten Jeesus toisaalla sanoo (Matt. 7:14). Jumalakin lupasi Abrahamin tinkimisen jälkeen säästää Sodoman, jos sieltä löytyisi edes kymmenen hurskasta (1.Moos. 18:32). Vähäinenkin riittää. Mutta Jumalan mieli on sellainen, että vaikka hän osoittaa rakkauttaan aivan kaikkiin, hän etsii aina yhtä ihmistä kerrallaan. Jättäähän Jeesuksen mukaan hyvä paimen vaikka 99 lammasta omiin oloihinsa voidakseen löytää yhden kadonneen (Luuk. 15:4-7). Ja kun tuo yksi löytyy, millainen onkaan ilon ja kiitoksen määrä! Taivaassakin juhlitaan yhdestä pelastukseen kääntyvästä enemmän kuin kymmenistä jo valmiiksi pelastuneista.

Tämän evankeliumin yksi kiitollinen on esimerkki siitä, ettei päältä katsoen pidä päätellä mitään ihmisen sisäisestä tilasta. Tässä kertomuksessa Jeesusta kiittämään palaava on samarialainen. Hän ei syntymänsä perusteella kuulu Jumalan omaisuuskansaan. Hänen kaltaisiinsa suhtauduttiin kaksinkertaisesti halveksien: pelottavaa tautia sairastava ja vielä uskonnollisesti kyseenalainen. Mutta Jeesus ei anna kenenkään pitää häntä saastaisena. Päinvastoin tästä yhdestä vähemmistöön kuuluvasta tehdään esimerkki ja ihanne, kun taas enemmistöläiset saivat mennä. Evankeliumin lukija saa opetuksen: vähemmistöjä ei tule väheksyä. Vähemmistöissä on voimaa, jota enemmistö ei tunnista. Se voima on sisäisessä Jumalan kansaan liittymisessä, Jumalalle kiitoksen tuomisessa elämän lahjoista, vaikka sairauskin runtelisi.

Ennen kuin tämä kirkko rakennettiin, paikkakunnan ihmiset riitelivät muutaman vuoden sen paikasta. Pohdittiin myös, olisiko aivan liian kallista tehdä uudelle kirkolle pitkä tie, vaikka suuren järven vesiyhteydet monille sopivatkin. Se oli kyllä kaukokatseinen ennustus; on myönnettävä, että Längelmäen kirkko on jäänyt valtaväyliltä sivuun. Mutta se ei ole vähentänyt tämän paikkakunnan ihmisten rakkautta kirkkoaan kohtaan, ei myöskään heidän kiitollisuuttaan siitä, että tämä upea temppeli pidetään kunnossa siellä vietettävää hengellistä elämää varten riippumatta siitä, avaako tämän oven enemmistö vai vähemmistö. Siunatkoon Jumala edelleen Oriveden seurakuntaa ja längelmäkeläisiä tämän kirkon välityksellä.