Tehtävänä uskon edistäminen
15.9.2024
Rakkaat kristityt, Pirkkalan kirkkoherraa vastaanottamaan kokoontunut seurakunta. Saattaa kuulostaa yllättävältä, mutta Raamatun mukaan seurakunta koostuu papeista. En tarkoita nyt pappeja siinä erityisessä mielessä, jossa jotkut saavat tehtäväkseen saarnata ja toimittaa sakramentteja. Tarkoitan pappeja siinä yleisessä mielessä, jossa jokainen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen kastettu on kutsuttu ylistämään Jumalaa ja olemaan evankeliumin todistaja. Siihen tarkoitukseen on jokainen saanut hengellisiä lahjoja.
Erityisessä mielessä Jumala on kuitenkin perustanut kirkkoon pappisviran, jolla on tehtävänä julkisesti julistaa ja opettaa Jumalan sanaa sekä jakaa pyhiä sakramentteja Kristuksen asetuksen mukaisesti. Kirkkoherran tehtävänä on pappina johtaa seurakunnan hengellistä elämää. Siksi hänenkin toimensa juurtuu yhteiseen jumalanpalvelukseen, vaikka hänellä on myös henkilöstön johtamiseen ja hallintoon keskittyvää vastuuta. Kirkkoherra vastaa siitä, että seurakunnassa harjoitetaan diakoniaa, pidetään huolta kristillisestä kasvatuksesta ja sielunhoidosta sekä kannetaan vastuuta lähetystyöstä. Yhdessä luottamushenkilöiden ja muiden työntekijöiden kanssa kirkkoherra pitää huolta siitä, että kaikki tapahtuu hyvässä järjestyksessä ja Jumalan tahdon mukaisesti.
Pirkkalan seurakunta saa tänään uuden kirkkoherran, kun Tuomo Törmänen asetetaan virkaansa. Se tapahtuu apostolisen perinteen mukaisesti kätten päälle panemisella ja rukouksella. Koko tämä koolla oleva seurakunta yhtyy rukouksiin kirkkoherran puolesta, sillä onhan seurakunta myös hänet valtuutettujensa välityksellä monista hakijoista valinnut ja virkavastuuseen kutsunut.
Sinulla, Tuomo, on jo pappiskokemusta eri seurakunnista sekä tietoja ja taitoja kirkkoherran viran hoidosta. Lisäksi olet ehtinyt toimia lääninrovastina ja jatkaa teologista pätevöitymistä harjoittamalla tutkimustyötä ja kirjoittamista. Sinulla on ollut myös aikaa ja halua yhteiskunnalliseen verkostoitumiseen ja politiikkaan osallistumiseen. Kaikessa näkyy, että olet nopea ja aikaansaava. Sinulla on ajatuksia ja energiaa niiden toteuttamiseen. Sinussa yhdistyy sekä päätöksentekijän että toimeenpanijan luonne. Ensin mainitusta roolista lienee sinun kohdallasi aika lyhyt matka toiseen. Täkäläinen hieman hämäläisempi saattaa hengästyä jo pelkästä sivusta seuraamisesta.
Mutta älä sinä hämmenny mahdollisesta kohtaamiesi ihmisten hiljaisuudesta vaan ota se vastaan vihjeenä vuorovaikutukseen. Suuressa työyhteisössä sekä monimuotoisesti toimivassa seurakunnassa kannattaa kuunnella kärsivällisesti kaikkea sitä harkintaa ja viisautta, joka asuu niissä, keitä saat työtovereina johdettaviksesi. Pirkkalan seurakunta on ainakin 700 vuotta vanha, ja sinä liityt kymmenien sinua edeltäneiden kirkkoherrojen ketjuun. Jokainen heistä on saanut kohdata oman aikansa haasteet ja luotsata seurakuntaa eteenpäin. Mutta heitä on kaikkia yhdistänyt yhteinen usko ja tehtävä tämän paikkakunnan ihmisten palvelijana.
Tänään luettavassa lukukappaleessa Paavalin Filippiläiskirjeestä apostoli lausuu seurakunnalle: ”Pysyn kaikkien teidän luonanne, jotta te edistyisitte uskossa ja saisitte siitä iloita.” (Fil. 1:25) Näissä sanoissa on sukupolvesta toiseen pysyvä hyvä ohje kaikille kirkkoherroille. Heidän tehtävänsä on kohtaamiensa ihmisten uskon edistäminen. Siinä voi nyt myös uusi kirkkoherra tuottaa tälle seurakunnalle paljon iloa, ja viime kädessä juuri siihen tehtävään on tuomiokapituli antanut hänelle viranhoitomääräyksen. Pyydän nyt notaaria lukemaan viranhoitomääräyksen.