Takaisin nukkumaan vai Tässä olen?

”Äiti, isä, minä en saa unta.” Kaikille vanhemmille tuttu lause lapsen suusta, kun tämä tulee iltarauhaan hiljentyneessä kodissa pois lastenhuoneesta. Mitä teet? Eivätköhän useimmat vanhemmat lähde silloin saattamaan lasta takaisin vuoteeseen ja istuudu hetkiseksi hänen rinnalleen, vähän silittele ja ehkä laula vielä tuutulauluakin. Näin muistan itse toimineeni, kun joku lapsista tuli illalla pois sängystä ja valitteli, ettei saa unen päästä kiinni.

Joskus yritin kyllä antaa hauskan neuvon: pane vain pää takaisin tyynyyn, älä yritä ottaa unen päästä kiinni vaan odota, kun uni tuleekin ja yllättäen ottaa sinun päästäsi kiinni. Mutta sellainen neuvo taisi herättää enemmän outoja mielikuvia jostain yöllisestä otuksesta!

Kun lapsi tulee sängystään vanhemman luo, hänellä on tälle viesti: Minun olisi turvallista nukahtaa, mutta vielä turvallisempaa olisi, jos sinä tulisit sinne sänkyni viereen. Mutta eihän sinne aina lähdetä, vaan komennetaan: Nyt takaisin vuoteeseen! Mutta se aina edesauta nukahtamista, vaikka kuinka käskisi toista tai itseään. Onhan nukahtaminen ihmiselle mahdotonta itse saada aikaan omalla tahdollaan aikaan. Kyllä aikuisellekin on selittämätöntä, miten ja milloin nukahtaa. Siinähän ihmisen on päästettävä irti oman itsensä ja ajatustensa hallinnasta.

Vanhassa testamentissa on kertomus, joka lienee monelle tuttu ehkä jo lapsuudesta, vaikkapa pyhäkoulusta tai kerhosta, ehkä myös koulusta. Se koski nuorta Samuelia, joka oli sijoitettu temppeliin pappi Eelin luo kasvamaan. Luen sen ensimmäisen Samuelin kirjan kolmannesta luvusta:

Nuori Samuel palveli Herraa Eelin luona. Siihen aikaan Herra puhui ihmisille vain harvoin eikä näkyjä usein nähty. Eräänä iltana Eeli oli jo mennyt nukkumaan. Hänen silmänsä olivat hämärtyneet niin että hän tuskin näki. Jumalan lamppu paloi vielä, ja Samuel oli asettunut nukkumaan pyhäkköön, jossa Jumalan liitonarkku oli. Silloin Herra kutsui Samuelia nimeltä. Hän vastasi: ”Täällä minä olen”, juoksi Eelin luo ja sanoi: ”Kutsuit minua. Tässä olen.” Mutta Eeli vastasi: ”En minä kutsunut. Mene takaisin nukkumaan.” Samuel palasi vuoteelleen.

Herra huusi uudelleen: ”Samuel!” Samuel nousi, meni Eelin luo ja sanoi: ”Kutsuit minua. Tässä olen.” Mutta Eeli vastasi: ”Ei, poikani, en minä kutsunut. Mene takaisin nukkumaan.” Silloin Samuel ei vielä tuntenut Herraa eikä Herra ollut ennen puhunut hänelle.

Sitten Herra kutsui Samuelia kolmannen kerran, ja Samuel nousi, meni Eelin luo ja sanoi: ”Kutsuit minua. Tässä olen.” Nyt Eeli ymmärsi, että Herra kutsui poikaa, ja hän sanoi: ”Mene nukkumaan, mutta jos joku vielä kerran kutsuu sinua, vastaa näin: Puhu, Herra, palvelijasi kuulee.” Ja Samuel meni takaisin vuoteelleen. Silloin Herra tuli, seisahtui ja huusi kuten edellisilläkin kerroilla: ”Samuel, Samuel!” Samuel vastasi: ”Puhu, palvelijasi kuulee.” (1.Sam. 3:1–10)

Puhuuko Jumala unessa?

Raamatussa on yllättävän monia kertomuksia, joissa Jumala puhuu ihmiselle unessa. Niin todellista on tuo unen näkeminen, ettei kyse lopulta olekaan unesta vaan todellisesta Jumalan kohtaamisesta aivan siinä vuoteen äärellä, niin kuin tässä Samuelin tapauksessa. Sellaisia kertomuksia löytyy varsinkin Raamatun alkupuolelta, Vanhan testamentin patriarkkojen kertomuksista.

Iisakin poika Jaakob, veljensä Eesaun vihaa paetessaan, näki unessa enkelten nousevan ja laskeutuvan taivaaseen ulottuvilla tikapuilla. Sitten hän näki Herran seisovan vieressään ja antavan hänelle lupauksen maasta, jälkeläisistä ja siunauksesta: ”Sinun ja sinun jälkeläistesi saama siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille. Minä olen sinun kanssasi ja varjelen sinua, minne ikinä menetkin.” Unesta herättyään Jaakob totesi säikähtäneenä, että hänen nukkumapaikkansa on pyhä. Hän sanoi ”tämä on Jumalan asuinsija ja taivaan portti”. Nämä sanat on sittemmin lainattu monen kirkon oven yläpuolelle, latinaksi Hic est domus dei et porta caeli. Jaakob nosti päänalusenaan toimineen kiven pystyyn, voiteli sen öljyllä ja pyhitti paikan antaen sille nimen Betel, Jumalan huone (1. Moos. 28:12–19).

Jaakobin poika Joosef näki unessa, miten hän kohoaisi vanhempia veljiään ylemmäksi. Myöhemmin Egyptissä ollessaan hän osasi selittää faaraon unet niin, että tämä pystyi varautumaan edessä oleviin katovuosiin. Hän sanoi nimenomaan Jumalan ilmoittaneen faaraolle mitä aikoo tehdä, mutta faarao puolestaan totesi Jumalan ilmoittaneen Joosefille selityksen hänen näkemistään seitsemästä lihavasta ja seitsemästä laihasta lehmästä sekä seitsemästä täyteläisestä ja seitsemästä kuivettuneesta viljantähkästä (1. Moos. 37:6–10, 41:25–32).

Vanhan testamentin profeettakirjoihin kuuluvassa Danielin kirjassa nuorukainen Daniel sai yöllisessä näyssä tietää, millaisen unen Babylonian kuningas Nebukadnessar oli nähnyt. Tätä eivät kaldealaiset papit voineet tietää, sillä kukapa osaisi sanoa, mitä unta joku toinen on nähnyt. Mutta Daniel osasi myös selittää kuninkaalle, mitä tämän näkemä kuvapatsas ja sen tuhoutuminen merkitsivät hänen valtakuntansa kannalta (Daniel 2:19–45).

Uudessa testamentissa enkeli ilmestyi Matteuksen evankeliumin mukaan unessa Neitsyt Marian sulhaselle Joosefille, joka enkelin sanojen perusteella hyväksyi Marian raskauden. Toisen kerran enkeli puhui hänelle unessa ja kehotti viemään syntyneen lapsen Egyptiin turvaan Herodeksen vihalta sekä kolmannen kerran vaaran mentyä ohi kehotti perhettä palaamaan takaisin Israeliin ja vielä neljänneksi käski heidän asettua Nasaretiin (Matteus 1:20–24, 2:13–14, 19–21).

Jumalan puhetta voi kuulla ja ymmärtää

Näitä Raamatun kertomuksia lukiessa voidaan toki ajatella, että ne kuuluvat menneeseen maailmaan. Nykypäivän psykologian ja neurotieteiden valossa voidaan sanoa, etteivät unet ole mitään jumalallista ilmoitusta vaan ihmisen aivojen työskentelyä sen kanssa, mitä hän on kokenut tai kuullut ja mitä hän toivoo tai pelkää. Sellainen tapahtuu ihan itsestään asianomaisen itse siihen tietoisesti vaikuttamatta ja on jonkinlaista alitajuista luomistyötä ihmisen mielessä. Jokainen on joskus aamulla herätessään todennut nähneensä jotain todella outoa unta.

Unessahan asioilla on yleensä todellisuus taustana, mutta asioilla vapaa liukuma mihin tahansa ilman järkevää sidettä. Kun keskustelin muistisairaan isäni kanssa hänen viimeisinä viikkoinaan, hänen puheensa vaikutti minusta juuri sellaiselta, mitä unen näkeminen on. Siinä oli jonkinasteinen asioiden ja sanojen liittyminen toisiinsa, mutta ei mitään yhtenäistä kokonaisuutta lauseiden välillä. Epäilemättä se silti oli puhujalle itselleen hyvin loogista ja todellista. Ehkä unet ovat samanlaista aivojen tuotetta – mutta sitähän on kaikki mielemme kokemus, ymmärryksemme ja puheemme. Silti se voi olla myös Jumalan puhetta meille.

Jumala puhuu juuri sillä tavoin, että ihminen kykenee sen kuulemaan, ymmärtämään ja ottamaan vastaan. Jumalan kutsun kuuleminen vaikuttaa kokonaisvaltaisesti, vaikka se olisi vain pieni kuiskaus, uni tai hämärä aavistus. Jumalan puhe on ihmisen kokemusta puhutelluksi tulemisesta, siitä, että näkee elämänsä jossain uudessa valossa ja lähtee toteuttamaan Jumalan tahtoa uudessa kutsumuksessa.

Olin toissa päivänä elokuvissa. Näin äskettäin ilmestyneen sovituksen antiikin Homeroksen tarinasta Odysseuksen harharetkistä. Elokuvassa jumalatar Athene kulkee mukana ja ilmestyy välillä keskustelemaan Odysseuksen kanssa. Yhdessä vaiheessa Odysseus moittii Athenea siitä, etteivät jumalat puhu ihmisille ymmärrettävällä tavalla. Kuitenkin elokuvan lopulla käy ilmi, että Odysseus on lopulta oppinut yhden jumalallisen totuuden: ihmisten ei pidä särkeä keskinäisiä siteitään, ei rikkoa haurasta luottamusta toiseen, sillä sellainen tuottaa vain moninkertaisen tuhon ja kaaoksen.

Jumalan puheen kuuleminen ja sen ymmärtäminen voi tapahtua hitaasti, elämäkokemuksen vähitellen karttuessa. Ihminen saattaa elämänsä lopulla tulla esimerkiksi myöntämään, että hänen olisi pitänyt jossain ratkaisevassa tilanteessa toimia toisin eikä mennä itsekkään tahtonsa mukaan. Ehkä hänen olisi pitänyt peräti suunnata elämänsä ihan eri asioiden tavoitteluun, kuten oikeuden, totuuden ja armollisuuden noudattamiseen.

Jumalan puheeseen voi vastata

Vanhassa testamentissa on useita kohtia, joissa Jumala kutsuu nimeltä – vieläpä puhutellen niin, että lausuu nimen kaksi kertaa. Tämä ilmaisee, että nyt puhutellaan suoraan ja henkilökohtaisesti ihmiselle niin, että hänen on vastattava. Tässä puhuttelussa vastataan Jumalalle koko persoonalla. Voi melkein kuvitella, että kun Jumala kutsuu näin nimeltä, silloin kuvaannollisesti rintamasuunta kääntyy ja koko huomio kohdistuu Jumalaan. Nimeltä kutsuvaa Jumalaa ei kuunnella sivukorvalla muun hälyn joukossa. Mitä muuta ihminen voi silloin, kun häntä kutsutaan? Hänhän on Jumalan luoma, ja kun elämän antaja kutsuu, silloin käännytään kohti Jumalaa ja vastataan: ”Tässä olen.” Sellainen vastaus merkitsee myös ihmiselle käännettä hänen koko elämänsä suunnassa.

Ensimmäinen tällainen puhuttelu kohdistuu Aabrahamiin. Jumala kutsuu häntä nimeltä, ja Abraham vastaa: ”Tässä olen.” Mutta Jumala antaa hänelle kauhean tehtävän, uhrata ainoa poikansa Iisak. Juuri kun Abraham on sen toteuttamaisillaan, häntä kutsutaan uudestaan: ”Abraham, Abraham!” Hän vastaa jälleen: ”Tässä olen”, ja Jumala estää häntä surmaamasta poikaansa (1. Moos. 22:1,11). Kummallakin kerralla Aabrahamin vastaus ilmentää suostumusta Jumalan tahtoon, niin käsittämätön kuin se onkin. Kutsuun ja vastaukseen tiivistyy dramaattinen käänne Abrahamin ja hänen jälkeläistensä kannalta. Kauan odotettu lupausten lapsi säästyy uskon varassa, ja hänestä kasvaa suuri kansa ja sukupolvien päästä lopulta myös ihmiskunnan pelastaja.

Samalla tavoin puhuttelee Jumala myös Jaakobia, jonka pojat ovat tulleet noutamaan häntä Joosefin luokse Egyptiin. Jumala kutsuu: ”Jaakob, Jaakob!” ja tämä vastaa: ”Tässä olen.” Jumala antaa rohkaisun: ”Minä olen Jumala, isäsi Jumala. Älä pelkää lähteä Egyptiin, minä teen sinusta siellä suuren kansan. Minä itse tulen sinun mukanasi Egyptiin ja tuon sinut sieltä myös takaisin.” (1. Moos. 46:2–4). Tässäkin on suuri käänne: Jaakob vie koko sukunsa Egyptiin uskon varassa, ja lopulta sieltä palaa kansa, jolla on Jumalan omaisuuskansan identiteetti ja jolla on sen vuoksi erityinen tehtävä Jumalan suunnitelmassa koko maailman pelastukseksi.

Edelleen Jumala puhuttelee samoin Moosesta palavasta pensaasta: ”Mooses, Mooses!” Tämä vastaa: ”Tässä olen”, ja Jumala antaa tehtävän: ”Mene siis, minä lähetän sinut faraon luo. Sinun on vietävä minun kansani, israelilaiset, pois Egyptistä.” (2. Moos. 3:4,10) Mooseksen vastaus Jumalan puhutteluun muuttaa hänen elämänsä, pakomatka vaihtuukin paluuksi sinne, mitä hän eniten pelkäsi. Olihan hän lyönyt hengiltä egyptiläisen miehen ja nyt hänet lähetettiin etsintäkuulutettuna tappajana suoraan hallitsijan eteen esittämään tälle vaatimus. Mooses sai todella ihmistä suuremman tehtävän, pelastaa kokonainen kansa, koska sillä on tarkoitus Jumalan suunnitelmissa koko ihmiskunnan hyväksi.

Jumalalle vastaaminen muuttaa ihmistä

Jumala kutsui nimeltä myös nuorta Samuelia, joka oli lähetetty temppeliin kasvamaan. Samuel kuitenkin luuli pappi Eelin kutsuvan häntä. Kerta toisensa jälkeen Samuel juoksi hänen luokseen ja sanoi: ”Tässä olen”, kunnes Eeli opasti hänet vastaamaan Jumalalle. Kun Jumala neljännen kerran huusi nimeltä ja nyt kahdesti ”Samuel, Samuel!” tämä vastasi saamansa neuvon mukaisesti: ”Puhu, Herra, palvelijasi kuulee.” (1.Sam. 3:4–10). Jumalalle vastaamisen ja Jumalan kuuntelun myötä Samuel sai tehtävän. Hänestä tuli profeetta, jonka kautta Jumala puhui kansalleen.

Vastaus ”tässä olen” on edellä lainatuissa Vanhan testamentin kohdissa hepreaksi hinneni. Sama sana esiintyy monissa muissakin kuin näissä paikoissa. Toisinaan sillä vastataan ihmisen puhutteluun, ja se voidaan kääntää monella tavalla. Toisinaan se ei ole lainkaan vastaus vaan sillä aloitetaan puhuttelu. Silloin se merkitsee ainoastaan sanaa, jolla halutaan kiinnittää erityistä huomiota siihen, mitä seuraavaksi lausutaan: katso. Mutta näissä kohdissa, joissa sillä vastataan Jumalan puhutteluun, siihen liittyy aina vastauksesta seuraava merkittävä muutos. Jumalan kutsu muuttaa ihmistä, joka vastaa hinneni – tässä olen. Jumala lähettää sen, joka antaa itsensä hänen palvelukseensa.

Hinneni – tässä olen. Se on erilainen vastaus kuin samat sanat hieman toisessa muodossa ja järjestyksessä, ”olen täällä”. ”Tässä olen” ilmaisee enemmän kuin vain paikkaa, missä joku on. Kotona voi perheenjäseniä huhuilla ja saada vastauksen ”olen täällä”. Kokouksessa voi nimenhuutoon vastata ”täällä” tai ”paikalla” ja näin kertoa, että on läsnä. Tällaisen vastauksen voi antaa vaikkapa huolimattomasti katsettaan papereista kohottamatta ja muissa mietteissään jatkaen. Mutta vastata ”tässä olen” merkitsee enemmän. Se on kokonaisvaltaista itsensä antamista, Jumalan tahtoon suostumista ja sen seurauksena elämän muutokseen ryhtymistä, tehtävän vastaanottamista. Jumala lähettää sen, joka hänelle vastaa ”tässä olen”.

Kun Samuel kuuli Jumalan kutsun, hän luuli sitä ensin vain pappi Eelin kutsuksi. Mutta kun sama oli toistunut vielä pari kertaa, Eeli ymmärsi, että nyt ei enää palata vain nukkumaan vaan kuuntelemaan Jumalan puhetta ja vastaamaan siihen.

Lapsi kuulee Jumalan kutsun

Lapsikin voi kuulla Jumalan kutsun. Ehkä nimenomaan lapsen on se helpompi kuulla? Aikuiselle voi olla haaste tunnistaa silloin se. Pappi Eelikin vain totesi, ettei hän ainakaan ole kutsunut, mene vain takaisin sänkyyn. Lapsi voi kuitenkin omalla lapsen tavallaan ja lapsen uskollaan olla Jumalan kutsuma ja Jumalan elämässään johdattama.

Jumala antaa uskon kautta lapselle turvallista luottamusta hyvään ja rakastavaan Taivaan Isään. Lapsi voi oppia rukoillen vastaamaan tähän kutsuun ja kiittämään kaikista lahjoista, joita Jumalalta saa, sekä noudattamaan elämässään totta ja oikeaa. Lapsi voi kaikkea tätä ottaa vastaan ja omaksua Raamatun kertomusten välityksellä. Hän voi ikään kuin osallistua Raamatun tapahtumiin, aivan kuin identifioituen esimerkiksi tässä pikku Samuelin kanssa. Lauluja laulaen tai rukouksia lausuen lapsi omalla tavallaan vastaa ”tässä olen”.

Mitä aikuinen vastaa, kun lapsi sanoo, että häntä pelottaa, tai että hän ei saa unta, kun mieltä vaivaa jokin vaikea asia? Sanooko hän vain, ”Mitä turhia puhelet, mene takaisin nukkumaan? Nyt pää tyynyyn siellä!” Ehkä joskus näinkin voi vastata. Mutta mitä, kun lapsi kysyy Jumalasta? Tai kun hän kysyy elämän suuria kysymyksiä sairaudesta, onnettomuuksista, jopa kuolemasta? Sanotaanko vain, että ”Ei kuulu lapsen miettiä tuollaisia, pistä silmät kiinni vaan.” Ei kuulukaan lapsen vaivata itseään sellaisella, mille aikuinenkaan ei voi mitään. Mutta toki lapsellekin kuuluu oikeus pohtia tällaisia olemassaolon kysymyksiä, myös sellaisia, jotka menevät aikuistenkin vastaamiskyvyn yli.

Olisiko meillä tuon pappi Eelin kanssa jokin tapa neuvoa lasta kuuntelemaan Jumalan puhetta ja vastaamaan siihen avoimella sydämellä? Ehkä siinä aikuisen oma esimerkki sekä turvallinen ja rakastava läsnäolo ovat avainasemassa. Mutta jos aikuiset oman neuvottomuuden ja avuttomuuden tunteensa vuoksi työntävät tällaiset kysymykset pois lasten ulottuvilta ikään kuin näille sopimattomina tai peräti vaarallisina, tekevät he vain karhunpalveluksen.

Seurakuntien varhaiskasvatuksessa tarvitaan ehkä nimenomaan aikuisilta kokonaisvaltaista avoimuutta kuunnella Jumalan ääntä ja rohkeutta vastata siihen ”tässä olen”. Silloin voimme välittää lapsillekin jotain siitä uskosta ja luottamuksesta, joka meitä itseämme on kannatellut. Meitäkin pitää tiellä se toivo, jonka Jumala Pojassaan Kristuksessa meille antaa.

Kirkon työntekijöiden on hyvä muistaa, että moni on jo lapsuudessaan kokenut kutsumusta lähteä seurakunnan töihin. Vaikkei sellaista olisi vielä lapsena itsestään tunnistanut, moni kertoo jälkeenpäin uralle hakeutuessaan, miten jo lapsena kävi kerhossa tai pyhäkoulussa, tai miten kotona opittiin iltarukous tai käytiin kirkossa. Kun taaksepäin katsoo tietänsä, yleensä polun alku löytyy aivan varhaisesta lapsuudesta. Päiväkerho voi olla seurakuntatyöhön rekrytoitumisen ensimmäisiä portaita, mikä kannattaa lasten tai nuorten parissa työssä olevien aikuisten muistaa.

Hyvät varhaiskasvatuksen ammattilaiset. Teille on Jumala antanut suuren tehtävän. Kutsutaan sitä nyt tänään pappi Eelin tehtäväksi. Te saatte osoittaa omilla palveluksillanne, millainen Jumala on, miten häntä kuunnellaan ja miten hänelle vastataan. Joissain tilanteissa te saatte ehkä antaa erityisiä neuvoja lasten kysyessä, millainen Jumala on. Ehkä teille tehdään paljon vaikeampia kysymyksiä, kuin mihin osaisitte vastata, mutta silloinkin teidän vastauksenne saa olla lasten kuullen sama ja yksinkertainen: ”Tässä olen, puhu, minä kuuntelen.” Olen sinua varten, olen Jumalaa varten, olen palveluksessa. Avoimet korvat kertovat myös avoimesta sydämestä, ja avoin sydän vastaa Jumalan kutsuun myönteisesti.

Toivotan hyvää alkavaa työkautta sekä kaunista kesäpäivää.