Mikkelinpäivän saarna Kärkölän piispantarkastuksessa 4.10.2015

 

Evankeliumi Matt. 18: 1-6, 10

Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: ”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?”

Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi:

”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. […] Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.”

 

Nyt teen kirkkokansalle kysymyksen. Tätä voi pitää vaikka piispantarkastuskysymyksenä. Kysymys on kuitenkin kohtuullisen helppo. Ole hyvä ja kerro vierustoverillesi, oletko joskus nähnyt enkelin.

Nyt teen hieman vaikeamman kysymyksen: jos näkisit enkelin, mistä tunnistaisit sen enkeliksi?

Mielikuvat enkeleistä ovat hohtavia ja kullankimaltavia. Ehkä odottaisimme näkevämme jotain lumoavan kaunista, tai jotain suurta ja voimakasta. Mutta ehkä emme tunnistaisi enkeliä ollenkaan. Ehkä tajuaisimme sen vasta jälkeenpäin, jos sittenkään.

Apostoli Pietarin kerrotaan olleen vankilassa ja tulleen enkelin vapauttamaksi. Vaikka hänen tyrmänsä täyttyi valolla, Pietari ei kuitenkaan tajunnut tulleensa enkelin pelastamaksi ennen kuin hän oli jo päässyt ulos vankilasta. Hän kuvitteli näkevänsä näyn, tai kenties uneksivansa vapaudesta. Enkelihän oli tönäissyt hänet hereille, ehkä hän edelleen kuvitteli olevansa unessa. Mutta vasta ulkona, kun hetki oli jo ohi, ymmärsi Pietari, mitä oli tapahtunut. Hänet oli Jumala säästänyt Herodeksen mielivallalta lähettämällä enkelin hänen avukseen.

Minäkin toivoisin näkeväni enkelin. Mutta en luule nähneeni, en ainakaan sellaista, jonka olisin osannut tunnistaa. Kenties olen huomaamattani nähnytkin, tai kenties minua ovat enkelit varjelleet minun sitä ymmärtämättäni. Ehkä sinullakin voi olla jokin tällainen muisto. Ehkä olet ollut sairaana, tai vaarassa, mutta olet siitä selvinnyt. Ehkä istut nyt kirkonpenkissä muistaen kiitollisena tällaista hetkeä elämässäsi.

Mikkelinpäivä saa nimensä arkkienkeli Mikaelista. Mikael on Raamatussa Jumalan kansan suojelija, enkelten sotajoukon päämies. Raamatun viimeisessä kirjassa kerrotaan Mikaelin voittaneen taistelun lohikäärmettä vastaan ja heittäneen sen pois taivaasta. Tuo kuvaus tarkoittaa sitä voittoa, jonka Kristus on saavuttanut nujertamalla synnin, kuoleman ja paholaisen vallan. Enää ei lohikäärmeellä ole valtaa, enää ei paholainen voi syyttää Jumalan omia näiden synneistä, sillä ne ovat kaikki Kristuksen tähden anteeksi annetut. Enää ei kuolema voi pitää ihmiskuntaa otteessaan, enää ei hauta sulje pysyvästi sisäänsä niitä, jotka hautaan lasketaan. Kuolema on nujerrettu, siitä on Kristus saavuttanut voiton omalla kuolemallaan.

Tämä Kärkölän kirkko on aikoinaan vihitty Mikkelinpäivänä. Siitä on nyt 126 vuotta; viisi vuotta sitten saarnasin täällä kirkon 120-vuotisjuhlissa. Suomessa on aika monta pyhän Mikaelin mukaan nimettyä kirkkoa, keskiaikaista ja uudempaa. Se on hyvin sopiva nimi, sillä arkkienkeli Mikael on edelleen Jumalan kansan suojelija. Siksi monissa kirkoissa on veistos, jossa on kuvattuna Mikael suuri miekka kädessään. Tuo miekka ei kuvaa miekkalähetystä, pakottamista, vaan suojelemista, pahan voittamista ja loitolla pitämistä.

Mikkelinpäivää vietetään myös lasten päivänä. Ehkä se johtuu siitä, että olemme tottuneet puhumaan suojelusenkeleistä nimenomaan lasten yhteydessä. Näin me olemme huomaamattamme työntäneet enkelit lastenkamariin ja tehneet heistä jonkinlaisia söpöjä keijukaisia, vaikka raamatulliset kuvaukset ovat paljon jylhempiä ja jännittävämpiä. Taiteella lienee osansa tässä kehityksessä, mutta ehkä myös sillä, että ymmärrämme erityisesti lasten tarvitsevan suojelua. Siinä olemme aivan oikeassa niin raamatullisesta näkökulmasta kuin oman elämämme ja maailmamme kokemuksesta.

Jeesuksen mukaan lasten enkelit saavat joka hetki katsella taivaallisen Isän kasvoja. Hän ei sano, että lapset saavat katsella Jumalan kasvoja, vaan että lasten enkelit tekevät sitä. Lapsilla on aivan erityinen asema Jumalan silmien edessä. Heillä on omia varjelijoita, jotka ovat jatkuvasti myös Jumalan luona. Ehkä tämä tarkoittaa sitä, että lapset ovat jonkinlaisessa välittömässä suhteessa Jumalaan – tai ainakin enkelin välittämänä jollain tapaa läheisemmässä suhteessa kuin aikuiset. Jumalaa kiinnostaa lasten asema niin paljon, että hän on määrännyt heille omat enkelit ja nämä enkelit hän on asemoinut suoraan omien silmiensä alle.

Onkohan tässä jonkinlainen taivaallinen organisaatiokaavio? Tärkeimmät tehtävät laitetaan yrityksissä ja yhteisöissä, myös valtiollisissa toimielimissä suoraan ylimmän johdon alaisuuteen. Lapset ovat siis niin tärkeitä Jumalalle, että hän on ottanut lasten enkelit suoraan alaisuuteensa? Mahtaako sillä komentopolulla edes Mikael miekkoineen mahtua väliin? Ehkä Mikael onkin kiireinen kirkon suojelussa ja toiset enkelit lasten suojelussa.

Mutta pitävätkö enkelit pahan loitolla? Eivät näytä aina enkelitkään ehtivän lasten avuksi. Me saamme jatkuvasti kuulla uutisia lapsiin kohdistuneista vastoinkäymisistä, onnettomuuksista ja jopa väkivallanteoista. Viime viikkoina on sattunut useita lapsen kuolemaan johtaneita yliajoja suojateillä. Toissapäivänä kuulimme kahden lapsen hengen vaatineesta kolarista, ja viime viikolla uutisoitiin omat lapsensa hukuttaneen äidin oikeudenkäynnistä. Tällaiset tarinat tulevat lähelle ja järkyttävät meitä, koska ne ovat sattuneet jossain omassa elinpiirissämme. Mutta samaan aikaan olemme kuulleet, että varmasti kymmenittäin lapsia on hukkunut Välimereen epätoivoisella pakomatkalla kohti parempaa tulevaisuutta. Lapsiperheitä lähtee pakoon sotaa, terrorismia ja väkivallan uhkaa. Meidänkin luoksemme heitä saapuu etsien turvaa luotamme. Osa on saapunut jopa yksin, ilman aikuista. Voimme vain arvailla, millaisten vaarojen läpi heidän on täytynyt tiensä selvittää.

Kun lapsi lähtee tuollaiselle matkalle, hänellä ei ole valinnan mahdollisuutta. Hän on riippuvainen aikuisten harkinnasta. Hänen vanhempansa ehkä ottavat riskit, mutta lapsi itse voi joutua riskin seuraukset kantamaan. Lapsi luottaa vanhempiinsa ja muihin aikuisiin. Muuta ei lapsi voi. Lapsikin tietää, että isä tietää kaiken, ja että äidin luona on kaikki hyvin. Yleensä hänen luottamuksensa osoittautuu oikeaksi. Mutta on tapauksia, joissa eivät edes omat vanhemmat ole osoittautuneet luotettaviksi, tai eivät ole olleet kykeneviä aikuisuutensa mukaiseen toimintaan vaan ovat lapsen luottamusta hyväksi käyttäneet.

Jeesus asettaa lapsen aikuiselle esikuvaksi. Ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Aikuisen tulee tulla yhtä luottavaiseksi kuin lapsi – yhtä riippuvaiseksi Jumalan lupauksista, mutta myös yhtä riippuvaiseksi lapsen luottamuksesta. Aikuisen tulee ymmärtää lapsen luottamuksen syvyys ja osoittautua sen arvoiseksi, täyttää lapsen tarve turvaan, hoivaan ja hellyyteen. Aikuisen tulee luottaa lapseen ja nähdä lapsen laskelmoimattomuus ja vilpittömyys. Sellaiset velvoittavat sitten myös aikuista kantamaan oma vastuunsa.

Joka ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Suhde lapseen ja suhde Jumalaan ovat päällekkäisiä asioita. Lapsen vastaanottaminen, lapselle ajan ja huomion antaminen ovat Kristuksen rakkauden osoittamista. Ne ovat myös rakkauden osoittamista Kristusta kohtaan.

Täällä Kärkölässä olen viime päivinä kuunnellut niin kunnan kuin seurakunnan puheita lapsista. Jonkin verran olen myös itse tavannut lapsia kerhon ovella ja koulussa. Viime käyntini jälkeen on lasten lukumäärä vähentynyt Kärkölässä. Tämän kirkon vierestä on koulu suljettu ja lapset siirretty toiseen kouluun. Lapsissa on tulevaisuus, mutta ellei ole lapsia, onko tulevaisuuttakaan? Ainakin voi sanoa, että seurakunnassa on panostettu lasten kerhotoimintaan sekä nuorisotoimintaan. Ilokseni olen havainnut, että lapsia rakastetaan ja heidän parhaakseen halutaan toimia. Sillä tavoin katsellaan myös koko seurakunnan ja Kärkölän parhaaksi.

Tärkeää on myös, että lasten hengelliseen kasvuun annetaan mahdollisuus. Heidän enkelinsä näkevät Jumalan kasvot taivaissa. Heillä on usko, ja heillä on hengellinen elämä. Suotakoon sen kasvaa, tuotakoot lapset kirkkoon ja rukoiltakoon heidän puolestaan. Tänään vietämme messussa myös pyhää ehtoollista, ja lapset voivat nauttia ehtoollisen vanhempiensa tai kummiensa seurassa.

Jumalan lapsina olemme saaneet monia lahjoja. Nyt nousemme ylös ja yhdymme uskontunnustukseen, joka luettelee noita lahjoja. Usko onkin oikea asenne Jumalan lahjojen vastaanottamiseen. Uskon valossa me näemme koko elämän Jumalan lahjana, ja uskon valossa me voimme ehkä nähdä joitain elämämme vaiheita Jumalan enkelien aikaansaannoksina.