Minun Herrani ja Jumalani

Evankeliumi Johannes 20:24-29

Yksi kahdestatoista opetuslapsesta, Tuomas, josta käytettiin myös nimeä Didymos, ei ollut muiden joukossa, kun Jeesus tuli. Toiset opetuslapset kertoivat hänelle: »Me näimme Herran.» Mutta Tuomas sanoi: »En usko. Jos en itse näe naulanjälkiä hänen käsissään ja pistä sormeani niihin ja jos en pistä kättäni hänen kylkeensä, minä en usko.» Viikon kuluttua Jeesuksen opetuslapset olivat taas koolla, ja Tuomas oli toisten joukossa. Ovet olivat lukossa, mutta yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: »Rauha teille!» Sitten hän sanoi Tuomaalle: »Ojenna sormesi: tässä ovat käteni. Ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni. Älä ole epäuskoinen, vaan usko!» Silloin Tuomas sanoi: »Minun Herrani ja Jumalani!» Jeesus sanoi hänelle: »Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe.»

Sisaret ja veljet Kristuksessa Jeesuksessa,

Tunnustamme yhden uskon lausuen tänään Nikean uskontunnustuksen. Meillä on yksi usko, vaikka emme kirkkoina ole vielä täysin yhtä. Tunnustuksen lausuminen yhdessä on kuitenkin merkki tahdosta kulkea kohti ykseyttä.

Tarvitsemme kristittyinä merkkejä siitä, että meillä on ykseyden tahto. Uskomme, että Kristuksen kirkko on vain yksi, sillä Jumala on yksi ja pelastus hänessä on yksi. Kuuntelemme samaa Jumalan sanaa, ja yksi pyhä kaste on liittänyt meidät yhteen Kristuksessa.

Tarvitsemme merkkejä, joista tunnistamme toisemme saman tien kulkijoiksi. Uskontunnustus on sellainen, ja sitä kutsutaankin kreikaksi symboliksi. Mutta Herra Jeesus antoi yhden perustavanlaatuisen tuntomerkin: ”Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.” (Joh. 13:35)

Kuullussa evankeliumin kappaleessa kuolleista ylösnoussut Jeesus näyttäytyi ensin opetuslapsilleen niin, että yksi puuttui. Tuomas ei saanut nähdä Jeesusta, eikä siksi voinut uskoa muiden kertomaa. Mutta kun Jeesus tuli uudestaan heidän luokseen, myös Tuomas sai hänet nähdä, koskettaa ja tunnistaa. Mitä Tuomas sanoi? Hän ei sanonut, ”Hei Jeesus, kiva tavata taas!” Ei, vaikka hän tunnisti Jeesuksen ulkonäöstä ja haavoista samaksi mieheksi, jota oli seurannut. Hän ei keskittynyt siihen, että onneksi meillä on tämä viisas opettaja taas tietä näyttämässä. Ei, hän sanoi paljon enemmän kuin jälleennäkemisen tervehdyksen. Hän lausui uskontunnustuksen: ”Minun Herrani ja Jumalani.” (Joh. 20:28)

Minun Herrani ja Jumalani. Nikean uskontunnustuksen avainkohta on juuri niissä sanoissa, joissa Jeesus Kristus tunnustetaan Herraksi ja Jumalaksi. Siihen näet kutoutuu koko kristinuskon syvin salaisuus. Kun Jeesusta puhutellaan näin, silloin tunnustetaan, että hän on sama Jumala, joka muinoin sanoi itsestään näin: ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi.” (esim. 2.Moos. 20:2) Herra ei ole vain titteli, vaan sen taustalla Uudessa testamentissa on Jumalan Vanhassa testamentissa itsestään käyttämä nimi. Jeesus seisoi nyt tässä, ja Tuomas tunnisti ja tunnusti hänet Herraksi ja Jumalaksi.

Kun Nikean tunnustus laadittiin, juuri tästä oli kysymys. Kuka on Jeesus Kristus, ja missä suhteessa hän on ainoaan Herraan Jumalaan? Yhdet olivat sitä mieltä, että koska Jumala on vain yksi, ei Jeesus voi lisäksi olla toinen sellainen. Niinpä hänen täytyy olla jotain vähemmän. Vähän parempi kuin ihminen, vaan ei sentään Jumala. Mutta tämä näkemys torjuttiin Nikeassa, ja syystä. Se nimittäin ei sopinut yhteen tällaisten raamatullisten tunnustusten kuten Tuomaan lausuman kanssa. Jo varhain tulivat Jeesuksen seuraajat siihen vakuuttuneisuuteen, että Jeesus on nimenomaan tuo Jumala, joka oli jo kaiken alussa.

Tuhatseitsemänsataa vuotta eivät ole vanhentaneet tätä tunnustusta. Edelleen monia houkuttaa mieluummin sellainen Jeesus, joka ei nyt sentään Jumala ole, mutta jonkinlainen Jumalan lähettämä viisas opettaja. Meidänkin aikamme nostaa ehdotuksia, joissa Jeesus tunnustetaan merkittäväksi, mutta ei Jumalaksi.

Tällaisissa ehdotuksissa on kuitenkin yleensä kaksi samaa piirrettä. Ne ensinnäkin heijastavat kunkin ehdottajan oman ajan populaaria käsitystä ihanneihmisestä, joka edustaa kulloinkin korkeimmiksi katsottuja arvoja. Ihan ymmärrettävää kyllä, sillä onhan Jeesus myös ihminen, ja Jumalana hän samaistuu meidän kaikkien inhimilliseen heikkouteen ja haavoittuvuuteen. Meidän aikamme hyvä ihminen Jeesus taistelee rakkauden ja kaikkien ihmisten oikeuksien puolesta, mutta ei hän nyt sentään mikään syntisten ihmisten ylin Tuomari ole.

Toiseksi nämä ehdotukset jättävät vastaamatta kysymykseen, mitä merkitystä tämän pari vuosituhatta sitten kuolleen opettajan kuolemalla voisi näin paljon myöhemmin olla meille muille kuolevaisille. Ellei hän ole kuolemallaan sovittanut syntejämme ja ylösnousemuksellaan voittanut kuoleman valtaa, mitä toivoa meille jäisi? Hän jättäisi meidät taistelemaan omaa pahuuttamme ja maailman pahuutta vastaan ilman lupausta siitä, että ihmiskunnalla on toivo.

Meidät on sovitettu Jumalan kanssa, koska meidän Herramme Kristus on itse Jumala meidän kanssamme. Hänessä myös meillä ihmisillä on toivo yhteydestä Jumalan kanssa.