Millainen kuningas, sellainen kirkkoherra

Evankeliumi Johannes 12:12–24

Seuraavana päivänä levisi tieto, että Jeesus oli tulossa Jerusalemiin. Ihmiset, joita oli saapunut juhlille suurin joukoin, ottivat palmunoksia ja menivät häntä vastaan huutaen:
– Hoosianna! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä, Israelin kuningas!
Jeesukselle tuotiin aasi, ja hän nousi sen selkään, niin kuin on kirjoitettu:
– Älä pelkää, tytär Siion, sinun kuninkaasi tulee! Hän ratsastaa nuorella aasilla.
Opetuslapset eivät vielä tuolloin ymmärtäneet tätä, mutta kun Jeesus oli kirkastettu, he muistivat, että hänestä oli näin kirjoitettu ja että hänelle myös oli tapahtunut niin.
Ne, jotka olivat olleet Jeesuksen mukana, kertoivat, miten hän kutsui Lasaruksen haudasta ja herätti hänet kuolleista. Tämän vuoksi, kuultuaan millaisen tunnusteon Jeesus oli tehnyt, ihmiset lähtivät joukolla häntä vastaan. Fariseukset puhuivat keskenään: ”Näettekö? Mikään ei auta. Koko maailma juoksee hänen perässään.”
Niiden joukossa, jotka olivat tulleet juhlille rukoilemaan Jumalaa, oli myös muutamia kreikkalaisia. Nämä tulivat Filippuksen luo – sen, joka oli Galilean Betsaidasta – ja sanoivat: ”Me haluaisimme tavata Jeesuksen.” Filippus meni puhumaan asiasta Andreakselle, ja sitten he molemmat menivät Jeesuksen puheille. Jeesus sanoi heille:
”Hetki on tullut: Ihmisen Poika kirkastetaan. Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon.”

Rakkaat seurakuntalaiset. Edellisellä käynnilläni viime elokuussa täällä vietettiin kirkon 250-vuotisjuhlia. Silloin iloittiin siitä, että takana on pitkä historia, josta voi ammentaa uskoa ja luottamusta kulkea huomiseen, ja nyt on ilonaiheena kirkkoherra. Seurakunta tarvitsee papin, ja Punkalaidun on jo viiden vuoden ajan saanut nauttia Petri Paasikallion palveluksista, ensin osa-aikaisesti seurakuntapastorina ja nyt täysin vastuullisena kirkkoherrana.

Täällä saatiin pitkään odottaa vakituista kirkkoherraa. Matkalla oli epätietoisuutta, miten seurakunnan asiat järjestetään. Ei ihme, että nyt ollaan iloisia ja luottavaisia, kun on saatu virkaan vakituinen pappi. Häneen kohdistuu sekä kiitollisuutta että odotuksia. Te tunnette Petrin ystävällisenä ja palvelualttiina; niitä ominaisuuksia hän oli kehittänyt jo aiemmassa ammatissaan liike-elämässä. Mutta kirkkoherraan kohdistuu lisäksi sellaisiakin odotuksia, jotka ylittävät ystävällisen palvelumielen tai hyvän hallintotaidon. Häneltä odotetaan sielua koskettavaa Jumalan sanan julistamista, rippikoululaisten viisasta opettamista, surevien sielunhoitoa, hätääntyneitten ihmisten kuuntelua ja hengelliseen kaipuuseen rukouksin vastaamista. Aika paljon ihmiseltä! Melkein kuin odotettaisiin messiasta Jerusalemin kaupunkiin.

Palmusunnuntai on siitä hyvä kirkkoherran virkaanasettajaisten päivä, että tänään katse kääntyy tulevaan ja huomio kiinnittyy häneen, joka tehtäväänsä ryhtyen panee toimeksi jollain sellaisella tavalla, josta tunnistetaan Jumalan valtakunnan olevan lähellä. Älkää ymmärtäkö minua väärin, ei yksikään kirkkoherra pysty täyttämään messiaanisia toiveita, yhtä vähän kuin yksikään piispa.

Mutta kirkkoherran virkaan kohdistuvat odotukset ovat helposti yhtä yleviä kuin ne, joita muinaiset jerusalemilaiset odottivat Jeesukselta, ja viime kädessä ne ovat sellaisia, joiden täyttämistä odotamme itse Jumalalta. Papilta odotetaan jumalallista ihmettä, eikä hän ihmisenä pysty sellaiseen.

Aasilla ratsastavaa Jeesusta tervehdittiin kuninkaana. Se olikin oikein, sillä niin täytettiin se, mitä profeetta Sakarjan kirjassa oli ennustettu: Riemuitse, tytär Jerusalem! Katso, kuninkaasi tulee. Vanhurskas ja voittoisa hän on, hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla, aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa. (Sak. 9:9) Ehkä kansa odotti Jeesukselta sellaisia voittoisia tekoja, joita oli tehnyt muinainen kuningas Daavid, mutta siinä he tulisivat pettymään. Tämä kuningas oli nöyrä ja saapui kaupunkiin tietäen joutuvansa siellä kärsimään ja kuolemaan. Hetki on tullut: Ihmisen Poika kirkastetaan, hän sanoi, ja viittasi sillä siihen, että hänen on täällä annettava henkensä kansan puolesta.

Mutta sen tiesivät myös Jeesuksen vastustajat, jotka suunnittelivat hänen pois raivaamistaan. Heille tämä Jumalan totuuden ja oikeudenmukaisuuden julistaja oli kiusallinen muistutus heidän omasta väärästä vallanhalustaan, jolla he sitoivat ihmisiä uskonnollisilla kahleilla. Pyhiltä ja oikeilta vaikuttavilla, mutta sisältä valheellisilla ja vahingollisilla.

Maailma on täynnä vehkeilyä ja valtapeliä, välillä hienostuneempaa, välillä karkeampaa ja väkivaltaisempaa. Aika ajoin nousee toinen toistaan pahempia kuninkaita ja vääriä valtiaita. He vetävät kansanjoukot mukaansa ja alkavat haalia itselleen valtaa ja pitävät siitä sitten tiukasti kiinni. He varustautuvat asein, muinoin miekoin ja keihäin, sittemmin tykein ja panssarein, nyt jo automaattisesti lentävin ohjuksin ja itseohjautuvin lennokein. Kaava on kuitenkin aina sama: se, jolla on voimaa, kuvittelee olevansa maan mahtavin ja alistaa toiset saappaansa alle.

Tampereen piispantalon kappelin alttariseinällä on krusifiksi. Se on Saksan evankelisen kirkon lahja. Sen historia kertoo, millainen on se Kuningas, jota alttarilla palvotaan. Keväällä 1941 Suomi haki turvaa Saksasta, joka puolestaan valmistautui hyökkäämään Neuvostoliittoon ja pyrki sitomaan Suomea omiin päämääriinsä myös vahvistamalla suhteitaan Suomen kirkkoon. Saksan luterilainen kirkko oli tuolloin natsien soluttama. Tampereen piispa Aleksi Lehtonen johti pappien opintomatkaa Saksaan ja pyysi siellä krusifiksia vastikään valmistuneeseen piispantaloon. Hän sai Saksan kirkolta rahat krusifiksin hankkimiseen kärsimysnäytelmästään kuuluisasta Oberammergausta.

Aina, kun katson tuota kappelin seinällä olevaa kärsivää Kristusta, ajattelen, millainen Kuningas on meidän Herramme ja millaisen hyväksikäytön välineeksi häntä yritetään kulloinkin taivuttaa. Tyranneja ja diktaattoreita nousee, ja aina he myös putoavat. Oli heillä miten paljon tahansa aseita ja sotavoimaa käytettävissään, he lopulta putoavat ja heidät muistetaan vain varoittavina esimerkkeinä sellaisista johtajista, joita ei pidä päästää valtaan heidän suuresta lumovoimastaan huolimatta.

Mutta meidän Kuninkaamme hallitsee satojen miljoonien ihmisten sydämissä kaikkialla maailmassa, sillä hän suostuu heikkouteen. Hänen valtaistuimensa on risti. Hän on antanut itsensä kärsimään, ja sellaisena hänet tulevat tuntemaan kaikki, jotka haluavat tavata hänet. Aivan kuten Jerusalemin pääsiäisjuhlille tulleet kreikkalaiset, jotka halusivat nähdä Jeesuksen; miehen, joka herättää kuolleita! Heille Jeesus lähetti arvoituksellisen sanan: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon. Kohta hänet jo nostetaan lähes suoraan aasin selästä hurraahuutojen keskeltä ristille riippumaan ja pilkattavaksi. Tällaisena tulette myös hänet tuntemaan. Mutta tässä vastauksessa on kärsimyksen ohella myös toivon sanoma samassa lauseessa. Hän on kuoleman voittaja, elämän antaja.

Millainen opettaja, sellaiset opetuslapset. Jeesuksen seuraajat on kutsuttu osoittamaan hänen uhrimieltään nöyrässä rakkaudessa. Millainen Kuningas, sellainen myös kirkkoherra. Hänenkin tehtävänsä on osoittaa Kristukseen Jumalan lähettämänä pelastajana. Vaikka pappi ei pysty jumalallisiin ihmeisiin, hän pystyy julistamaan sanomaa, jossa vedotaan Jumalan ihmeisiin Kristuksessa. Se on hänen tehtävänsä; vakuuttaa Jumalan hyvyyttä Jeesuksessa. Sellainen antaa toivon myös ihmisten kärsimyksessä, hädässä ja toivottomuudessa. Jumala on heikkojen voimana.

Tähän sanoman palvelukseen käymme nyt yhdessä siunaamaan uutta kirkkoherraa.