Levollinen luottamus vai jatkuva murehtiminen

Evankeliumi Matteus 6:25–34

Jeesus sanoo:

”Älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?

Mitä te vaatetuksesta huolehditte! Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää. Minä sanon teille: edes Salomo kaikessa loistossaan ei ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä. Kun Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, niin tottahan hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset!

Älkää siis murehtiko: ’Mitä me nyt syömme?’ tai ’Mitä me juomme?’ tai ’Mistä me saamme vaatteet?’ Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.”

Rakkaat seurakuntalaiset. Joitakin viikkoja sitten ihastelin kesämökillä punaisina hehkuvia pihlajapuita. Oksat notkuivat runsaista marjatertuista. Niitä oli joka puolella, alimmilta oksilta ylös asti, ja samanlaisia puita näytti pihassa olevan useita. Näillä marjoilla oli ainakin kolme tarkoitusta: ne ovat pihlajan lisääntymistä varten, puun siemenet ovat niissä. Toiseksi ne ovat lintujen ravinnoksi, ja kun ne sieltä syödään, pikku siemenet myös leviävät eteenpäin. Kolmanneksi niillä oli myös minulle ja vaimolleni tehtävä, nimittäin yksinkertaisesti olla silmissämme kauniita ja tuottaa meille iloa.

Mikä näistä tehtävistä oli Jumalan tarkoitus? Onko oikein valita niistä vain yhtä? Eivätkö kaikki näistä ole Jumalan lahjaa, hänen ihmeellistä huolenpitoaan luoduistaan, niin puista, linnuista kuin ihmisistä? Toisin kuin puu, joka tarvitsee vain kasvun, tai punatulkku, joka tarvitsee päivittäistä ruokaa, ihminen tarvitsee kasvunsa ja ruokansa lisäksi henkistä virvoitusta voidakseen hyvin ja kyetäkseen toteuttamaan Jumalan hänelle antamaa tehtävää. Mutta hänkin joutuu elämään vain päivä kerrallaan, niin kuin puu tai lintu.

Jeesus sanoo, että kullekin päivälle riittää oma murheensa. Tarkoittaako hän, ettei huomisen eteen tarvitse tehdä mitään? Kyllä minun ainakin pitää aina valmistella seuraavaa päivää. Kun olen yhden työpäivän tehnyt ja palaan illaksi kotiin, minun on aloitettava seuraavan päivän valmistelu, kuten eilisen Orivedellä vietetyn päivän ja Eräjärvellä käydyn illan jälkeen tämän aamun saarnan kirjoittaminen. Tokihan ihminen, oli kuka tahansa, joutuu katsomaan vähän nokkaansa pidemmälle. Sitä tarkoitusta vartenhan me lähetämme lapsemme kouluun, että heille tulisi myöhemmin hyvä elämä, ja sitä vartenhan me menemme kauppaan, että meillä olisi huomenna jotain pöytään laitettavaa. Aina täytyy valmistautua tuleviin päiviin, olivat ne välittömästi edessä tai vähän kauempana. Ei se ole Jumalan tahdon vastaista.

Sen sijaan Jeesus tahtoo meidän keskittyvän elämässämme muuhun kuin päivittäisiin tarpeisiin tai ulkonaiseen varmisteluun. Hän tahtoo meidän näkevän elämän olevan pohjimmiltaan Jumalan lahjaa ja myös riippuvaista Jumalasta. Vaikka miten varmistelisimme elämäämme taloudellisella turvallisuudella, emme pystyisi sen jatkuvuutta mitenkään takaamaan. Elämämme mitta on kiinni niin monesta sellaisesta tekijästä, mikä ei ole meidän hallussamme. Terveellisesti elänyt voi sairastua, varovaisesti liikkuva joutua onnettomuuteen. Murehtimalla ei voi elämäänsä pidentää.

Jumala pitää luomistaan ihmisistä huolen siinä missä linnuistakin, mutta näistä poiketen hän tahtoo ihmisen ymmärtävän elämänsä suhteessa Jumalaan. Jumala ei ole vain päivittäisten tarpeitten tyydyttäjä, hän on enemmän. Hän ei tahdo meidän keskittyvän siihen, millä kuvittelemme varmistavamme huomisen, vaan hän tahtoo meidän keskittyvän häneen elämän antajana. Hän ei tahdo olla meille vain tarpeiden täyttäjä tai ongelmien poistaja, vaan hän tahtoo olla Herramme.

Jumalaa ei palvella siksi, että siitä saisi jotain hyötyä; usko ei lupaa rikkauksia, Kristuksen seuraaminen ei takaa terveyttä, ei lupaa myötäkäymisiä eikä varmista vastusten välttämistä. Sen sijaan Jumalaa palvellaan, koska hän on Jumala. Kristusta seurataan, koska hän on Herra. Suhde Jumalaan ei ole kaupankäynnin suhde vaan läheinen rakkaussuhde. Häntä ei rukoilla sitä tarkoitusta varten, että siitä saisi palkkiona huolettoman elämän, vaan koska ihmisen tehtävä on ylistää Jumalaa. Sama tehtävä toki on kaikilla luoduilla, mutta vain ihminen voi sen uskoa ja ymmärtää ja elämässään ojentaa tahtonsa ja tekonsa sen mukaan.

Ihminen ei voi välttää vaikeuksia, ei edes uskovana. Mutta vaikeuksia kohdatessaan hän voi luottaa siihen, että niidenkin lävitse Jumala pitää hänestä huolen. Mikään vaikeus ei silloin muutu hänen herrakseen eikä ala vallita hänen sydäntään, vaan pahimmissakin vastoinkäymisissä Jumala pysyy hänelle rakastavana Isänä. Jumala tahtoo vapauttaa turhasta murehtimisesta. Pitäähän hän huolta taivaan linnuista ja kedon kukistakin, miksi ei sitten myös luomastaan ihmisestä, vaikka tälläkin on elämän aikansa ja päiviensä määrä, niin kuin kukilla ja linnuillakin. Hän on turvassa, vaikka joutuisi sairauteen, onnettomuuteen, kärsimykseen ja lopulta kuolemaan. Kun Jumala on elämässä kuninkaana, silloin huolehtiminen asettuu oikealle paikalleen; se ei ala hallita ihmistä, vaan Jumala hallitsee häntä.

Ylenmääräinen huolehtiminen on hyödytöntä, voimia kuluttavaa ja pahimmillaan sairastuttavaa. Sitä vastoin Jumalan rakkauteen keskittyvä luottamus tuo levollisuutta, tulevaisuudenuskoa, iloa ja rauhaa. Jumala ei ole äkkipikainen valvoja, joka millä hetkellä tahansa voi muuttaa mielensä ja kääntää selkänsä ja jota sen vuoksi täytyisi rukouksin lepytellä ja mielistellä – tällaisia voivat vaikutusvaltaiset ihmiset joskus olla – vaan Jumala on rakastava ja uskollinen Isä, parempi kuin me osaamme olla omille lapsillemme.

Samaa voi soveltaa myös piispantarkastuksessa seurakuntaan ja kirkkoon. Kirkko on Kristuksen perustama eikä sen olemassaolo riipu ihmisten hyväntahtoisuudesta tai huolellisuudesta. Kristus on itse kirkkonsa keskellä sanassaan ja sakramenteissaan. Hänen Pyhä Henkensä vahvistaa ja johdattaa, vaikka seurakunnalla olisi kysymyksiä, huolia, vaikeuksia tai jopa erimielisyyksiä. Tarvitaan toki hyviä suunnitelmia, punnittua strategioita ja viisasta taloudenpitoa. Tulee osata tehdä arviointeja tulevaisuuden suhteen ja tehdä sen mukaisia ratkaisuja. Tulee osata varautua edessä oleviin päiviin ja vuosiin. Mutta sitä ei tehdä sillä mielellä, että niin varmistuisi Jumalan tahdon toteutuminen. Jumalan valtakunnan tuleminen ei ole meidän ansiotamme, mutta meidät kutsutaan sen tulemista palvelemaan.

Martti Luther selittää Isä meidän -rukouksen pyyntöjä ”tulkoon sinun valtakuntasi” ja ”tapahtukoon sinun tahtosi” sanomalla, että Jumalan valtakunta tulee ilman meidän rukouksiammekin, ja että Jumalan tahto toteutuu riippumatta meidän rukouksistamme. Mutta rukouksessa me pyydämme, että tuo valtakunta tulisi myös meidän luoksemme, ja että Jumalan tahto toteutuisi myös meidän elämässämme. Näissä rukouksissa siis annamme itsemme Jumalan valtakunnan palvelukseen ja hänen tahtonsa toteutumiseen.

Kristuksen kirkon tehtävänä on olla Jumalan valtakunnan merkki, esimakua jo siitä, millainen tuo valtakunta on. Se on keskinäisen rakkauden, rauhan ja sovinnon valtakunta. Seurakunnan tehtävänä on antaa tällä paikkakunnalla ihmisten kuulla, nähdä ja kokea, millaista on Jumalan valtakunnassa.

Seurakunnan tehtävä on omistautua Kristuksen rakkaudelle ja osoittaa sitä tämän paikkakunnan ihmisille. Tehtävänä ei ole keskittyä huoliin omasta pärjäämisestä vaan luottaa Jumalaan antaa tämän luottamuksen ohjata seurakunnan toiminnan suunnittelua ja toteuttamista. Silloin se myös valloittaa yhä uusien ihmisten sydämiä Kristuksen rakkaudelle. Huomio voi kääntyä jatkuvasta murehtimisesta levolliseen luottamukseen. Tähän sanomaan me vastaamme nousemalla ylös ja yhtymällä uskontunnustukseen.