Saarna Tampereen yliopiston promootiojumalanpalveluksessa Tuomiokirkossa 7.6.2025

Viisauden kirja 9: 1-4, 9-10  Kuningas Salomon rukous:

 

Isiemme Jumala, armelias Herra!
Sanallasi sinä olet luonut kaiken
ja viisaudellasi muovannut ihmisen,
jotta hän hallitsisi luomakuntaasi,
johtaisi maailmaa pyhästi ja vanhurskaasti
ja olisi tuomioissaan oikeamielinen.
Anna minulle viisaus,
joka on valtaistuimella vierelläsi.
…
Sinun vierelläsi on viisaus. Se tuntee työsi,
se oli kanssasi, kun loit kaikkeuden.
Se tietää, mikä sinua miellyttää
ja mikä on sinun käskyjesi mukaista.
Lähetä se matkaan, alas pyhistä taivaistasi,
lähetä se kirkkautesi valtaistuimelta
tänne luokseni, uurastamaan vierelläni,
jotta oppisin, mikä sinua miellyttää.

 

Kunnioitetut rehtori ja vararehtorit, arvoisat dekaanit, professorit ja opettajat, distinguished honorary doctors, korkeasti oppineet promovoidut tohtorit ja seuralaiset; kokoontunut seurakunta. Satavuotisjuhliaan viettävän yliopiston promootiopäivä on tieteen päivä, tutkimusten ja tulosten päivä, uuden tiedon ja arvonimien saavutusten päivä. On aihetta onnitteluihin, iloon ja kiitokseen. Tämän päivän eteen on nähty vaivaa, ja nyt on saavutettu päämäärä – tai yksi väliporras akateemisella uralla. Onhan tohtorin tutkinto osoitus siitä, että hallitsee tieteellisen menetelmän ja kykenee tuottamaan uutta, perusteltua tietoa.

Mutta onko tiedon tuottaminen tieteen tarkoitus? Yhden kiteytyksen tarjoaa tekoäly: Tieteellinen tutkimus auttaa selittämään, ennustamaan ja ymmärtämään ilmiöitä sekä kehittämään uusia ratkaisuja ongelmiin. Hyvin sanottu! Mutta vaikka tätä pitäisi tieteen tehtävänä, onko syytä tyytyä näin puristisesti tieteensisäiseen näkemykseen tieteen tarkoituksesta? Entä jos avartaa sitä palvelemaan jotain syvempää? Vaikkapa sitä viisauden tavoittelua, jota kuningas Salomo rukoili äsken luetussa katkelmassa Raamatun apokryfikirjoihin lukeutuvasta Viisauden kirjasta?

Minä olen tekoälyn käytössä vasta opetteluvaiheessa, saarnoja en sillä kirjoita – ehkä sen huomaakin tästä? – mutta nopeita vieraskielisiä käännöksiä saan sillä aikaan. Vaan kun luen käännöksen, huomaan, että tekoälyllä on ollut liian vähän teologista tekstiä luettavanaan ja opiksi otettavanaan, ja niinpä se tyynesti tarjoilee aivan harhaanjohtavia käsitteitä. Älyä koneella on riittävästi muodostaa järkeviä lauseita, mutta ei intuitiivista viisautta arvata, mitä tarkoitan, ja etsiä sille parhaat sanat. Olisiko siinä koneen ja ihmisen ero? Ainakin vielä ”ihminen ratkaisee.”

Olen tänä keväänä pitänyt täällä Tuomiokirkossa teologisia luentoja Nikean uskontunnustuksesta. Nikean tunnustus täyttää juuri näinä kesäkuun alkupäivinä 1700 vuotta eikä ole vielä vanhentunut, vaan sitä käytetään kirkoissa eri puolilla maailmaa. Satuin kuukausi sitten tapaamaan erään henkilön Tampereen yliopiston johdosta ja kerroin kiirehtiväni valmistamaan seuraavan illan luentoani. Sain kuulla kysymyksen: mikset käytä tekoälyä? Minä hetken hämmästelin, että niinkös se akatemioissa nyt tehdään. Mutta puolustauduin, että haluan tuntea oman aiheeni ja ymmärtää sisäistetysti mitä aion sanoa. Pitäähän kaikki vähänkin tärkeämpi teksti laatia itse. Toki tekoälyä tai sihteeriä voi käyttää apuna valmistelussa, tiedon hankinnassa ja jäsentelyssä. Sainkin kuulla rehtorilta hyvän kiteytyksen: ”tekoäly on tukiäly”.

Viime viikolla ajoin ensimmäistä kertaa sähköavusteisella polkupyörällä. Olipa näppärä laite! Vastatuulet ja mäet eivät tuntuneet missään. Mutta piti minun itsekin tehdä työtä. Piti istua, pyörittää jalkoja ja ohjata, ja piti ymmärtää, mihin oli menossa, keiden kanssa ja miksi. Piti osata nauttia alkavan kesän luonnosta, piti iloita auringosta, linnuista ja kukkivista puista. Ja kyllähän lopulta tuntui myös se satulassa istuminen jossain. Piti vaivata sitä samaa osaa ruumiista, jolta vaaditaan kärsivällisyyttä myös tieteen tekemisessä.

Dear academic colleagues and friends. What is the purpose of science? Is it gathering knowledge and understanding of various facts and phenomena? Or it to gain wisdom?

King Solomon prayed to God for wisdom. Not just knowledge and intelligence, but wisdom to rule his kingdom properly. Wisdom is more than the ability to analyse and discern, it is more than the ability to calculate the consequences of options like moves in a game of chess. Wisdom thrives deeper than intellect and erudition. Wisdom reflects the hierarchies of values that guide one’s choices. A machine learns to set priorities, but a human can recognise values even if he or she cannot always follow them. However, he must decide between them.

Utility may be one value, but even that is of little use alone unless it is tested by truthfulness and fairness. These too can leave a person cold and his community insecure unless everything is guided by love and mercy. For it is ultimately love that reaches out to man, even when all his abilities become fragile, his knowledge obsolete and his skills slowed down. It is wisdom and love that create a society in which everyone can also experience justice, truthfulness and security.

As science advances, computers can know and do more. What does that mean for the concept of human being? AI can create a funny and interesting text, it can compose, write, arrange and perform a piece of music and create visual art. But only a human being can experience an AI product as art. Only a human being can be touched by her soul and experience meaning in life.

Vain ihminen voi kokea merkityksellisyyttä ja tulla olemassaolonsa syvyyksiä myöten hyvyyden, armollisuuden ja totuudellisuuden puhuttelemaksi. Siksi myös sellaisten ominaisuuksien kehittäminen ja toisille osoittaminen on erityisesti ihmisen kutsumus ja tehtävä. Ja ehkä juuri siihen on kätketty myös ihmisen harjoittaman tieteen lopullinen tarkoitus. Sitä tarkoittanee myös yliopiston tunnuslause ”ihminen ratkaisee”.

Uudesta testamentista luetussa katkelmassa apostoli Paavali keskusteli antiikin Ateenan areiopagilla oppineiden kanssa ja kehui näiden laajakatseisuutta. Tuossa kansainvälisessä ja monikulttuurisessa kaupungissa oli alttareita eri jumaluuksille, jotta jokainen voisi löytää omansa. Viisaasti oli jätetty tilaa myös sille ajatukselle, että kaikkea ei voi ihminen tietää. Niinpä Paavali oli nähnyt myös alttarin, joka oli omistettu tuntemattomalle jumalalle.

Vaikka tieteellä ja tutkimuksella voi selvittää maailmankaikkeuden pienimpiä ja suurimpia ihmeitä, Jumalaa ei lopultakaan niillä löydetä. Jumala löytyy vain rukouksella ja sydämen avoimuudella. Mutta kun ihminen huomaa tulevansa Jumalan puhuttelemaksi, hän ihmeekseen havaitsee, että myös kaikki tiede, tutkimus, taide, hyvyys, oikeus ja armollisuus osoittavat lopulta samaan ihmistä suurempaan suuntaan: kaiken alkuun ja päämäärään Jumalassa. Sitä Paavali tarkoitti, kun hän sanoi: Jumala ei ole kaukana yhdestäkään meistä: hänessä me elämme, liikumme ja olemme. […] Me olemme Jumalan sukua. (Apt. 17:28-29)

Paavalilla oli sanoma Ateenan oppineille: ihmisen elämän tarkoitus on löytää Jumala. Samaan viittasi kuningas Salomo, kun hän rukoili sitä Viisautta, joka alussa asui Jumalan luona ja jossa kaikki luotiin. Siinä Viisaudessa kaikki tieto ja oppineisuus pääsevät palvelemaan hyvyyttä, totuutta, oikeutta ja armollisuutta. ”Ihminen ratkaisee”, sillä hänet on Jumala viisaudessaan kutsunut työtoverikseen. Voiko olla tieteelläkään suurempaa kutsumusta ja päämäärää?