Saarna Lempäälän seurakunnan piispantarkastuksessa kynttilänpäivänä 4.2.2018

 

 

Evankeliumi Joh. 12: 35-36

 

Jeesus sanoi: ”Vielä hetken aikaa valo on teidän keskellänne. Kulkekaa niin kauan kuin teillä on valo, ettei pimeys saisi teitä valtaansa. Joka kulkee pimeässä, ei tiedä, minne on menossa. Niin kauan kuin teillä on valo, uskokaa valoon, jotta teistä tulisi valon lapsia.” Tämän sanottuaan Jeesus lähti ja poistui heidän näkyvistään.

 

 

 

Tapasin aiemmin tällä viikolla Suomen Meppejä eli Euroopan parlamentin jäseniä. Kuulin heiltä, että parlamentissa on herättänyt suurta kiinnostusta Suomen hanke puuhata Euroopan unionin tasolla kesäajasta luopumista. Heiltä on kyselty, onko Suomi tosissaan, ja kuuleman mukaan hankkeella tuntuu olevan kannatusta muissakin maissa. Yksin ei Suomi voi tästä tehdä päätöstä, mutta hankkeen taustalla kuuluu olevan vahva kokemus kellojen siirtelyn turhuudesta.

 

Minua kellon kääntäminen ei oikeastaan ole haitannut kuin vain kerran vuodessa, nimittäin silloin, kun yöstä keväällä leikataan yksi tunti pois. Sen sijaan syksyllä on ollut suorastaan onnellista saada nukkua hieman pidempään ennen kuin sunnuntaiaamuna kiirehtii jonnekin hiippakunnan toiselle laidalle saarnaamaan. Mutta katsotaan, miten Euroopan parlamentti ottaa Suomen hankkeen vastaan.

 

Kynttilänpäivä viittaa jo edessä olevaan kesään, vaikka kellojen siirto tulee vasta myöhemmin. Onhan kevätpäivän tasaukseenkin vielä yli kuukausi aikaa, ja kesäaikaan siirtyminen tapahtuu maaliskuun viimeisenä sunnuntaina, joka osuu lähelle kevätpäivän tasausta. Se osuu siten myös lähelle Marian ilmestyspäivää, jota kirkkovuodessa vietetään enkeli Gabrielin ilmoituksen johdosta. Se on siis päivä, joka katselee eteenpäin yli kesän jo seuraavaan jouluun, Jeesuksen syntymään, kun taas kynttilänpäivä katselee taaksepäin Jeesuksen syntymään. Päivän aiheenahan on Neitsyt Marian käynti temppelissä toimittamassa poikalapsen synnyttämisen jälkeiset juutalaisen lain vaatimat uhrimenot, kuten äsken kuulimme kirkon keskikäytävältä luetusta kynttilänpäivän evankeliumista.

 

Mutta kyllä kynttilänpäiväkin jo lupaa tuoda valoa, joka edessä hohtaa. Sen merkiksi näimme äsken evankeliumikulkueen, jossa kynttilät kehystivät evankeliumin luentaa. Herra Jeesus Kristus astuu sanassaan seurakuntansa keskelle. Hän valaisee ihmisen elämää, ohjaa ja näyttää tietä, mutta hän valaisee myös sisältä päin. Hän antaa sanansa valon poistaa pimeyttä ihmismielestä ja saa ihmisen katsomaan sielunsa silmillä tulevaisuutta uudessa valossa.

 

Eräin paikoin maailmaa tunnetaankin tapa arvioida kynttilänpäivästä, miten pitkään talvi vielä kestää. Tällaisesta kansanperinteestä kertoo hupaisalla tavalla elokuva Päivä murmelina. Siinähän pesästään kurkistavan murmelin varjon pituudesta päätellään, koska talvi päättyy. Elokuvassa murmelista tulee vertauskuva ihmisestä, joka heittää oman varjonsa eikä sen takaa näe muita ihmisiä ja heidän tarpeitaan.

 

Sellaisia ihmisiä on muuallakin kuin elokuvissa. Saatamme heitä tuntea ja joku voi huomaamattaan olla itsekin sellainen. Osaako sellainen ihminen kulkea eteenpäin muita tallomatta? Vaikka olisi ulkonaisesti valoisaa eikä hän kompastelisi ja kolhisi itseään, hän kuitenkin tönii ja kolhii muita sekä astuu heidän päälleen. Jos ihminen häikäistyy omasta erinomaisuudestaan eikä havaitse niitä, jotka hän peittää varjoonsa, hän ei tuo valoa kenenkään elämään, ei itsensä eikä muiden. Silloin hän kaikesta auringon tai lamppujen valosta huolimatta kulkee vain pimeässä ja levittää ympärilleenkin pimeyttä.

 

Mutta toisin on valon lasten laita. Jeesus kehottaa kulkemaan valossa ja välttämään joutumasta pimeyden valtaan. Valon lapset tietävät, minne he menevät. He kulkevat kohti valoa, kohti lisääntyvää kirkkautta. Valo vetää puolensa ja kutsuu. Kukapa haluaisikaan kulkea pimeässä, jos valoakin on saatavilla? Johanneksen evankeliumissa esiintyy myös toisaalla valon ja pimeyden välinen jännite. Jeesus sanoo olevansa itse maailman valo: ”Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” (Joh. 8:12). Toistuvasti hän kutsuu seuraamaan itseään ja siten kulkemaan valossa.

 

Kun Jeesus lukemassani kohdassa sanoo, että valo on ihmisten keskellä enää hetken aikaa, hän tarkoittaa omaa elämäänsä. Pian hän ei enää olisi heidän luonaan, vaan hänet vangittaisiin ja vietäisiin tuomittavaksi sekä surmattavaksi. Nyt on vielä aika uskoa häneen ja tulla valon lapsiksi. Oikeastaan tämä on viimeinen kohta Johanneksen evankeliumissa, jossa Jeesus puhuu julkisesti. Tämän jälkeen hän ei enää esiinny kansanjoukoille vaan on vain lähimpien opetuslastensa seurassa. Nyt hän jättää ihmiset ja kätkeytyy julkisuudelta. Vertauskuvallisessa mielessä yö on koittamassa, ja pian Jeesus viedään pois.

 

Pimeys ottaa vallan niin, että nekin, jotka ovat kiinnostuneina kuunnelleet Jeesuksen opetusta, ottavat häneen etäisyyttä. He eivät halua seurata häntä pimeyteen. Jeesus antautuu kärsimykseen, vääryys kasvaa suuremmaksi kuin oikeus, armottomuus kovemmaksi kuin rakkaus ja väkivalta vahvemmiksi kuin lempeys. Pian hänet sidotaan, ruoskitaan ja ristille naulitaan.

 

Mutta ne, jotka uskon kautta Jeesukseen tulevat valon lapsiksi, kulkevat edelleen valossa. Heille Jeesuksen seuraaminen merkitsee valossa elämistä silloinkin, kun kaikki näyttää menettävän merkityksensä ja silloinkin, kun kaikki menee pieleen, kun pahuus ottaa yliotteen hyvyydestä ja toivottomuus valtaa mielen. Heille maailma näyttäytyy sittenkin Jumalan hallinnassa olevana. Siksi he rukoilevat pitkämielisesti: tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa.

 

Miten paljon onkaan maailman historiassa nähty valon sammumista ja pimeyden laskeutumista! On ollut lukemattomia hetkiä, jolloin julmuutta ei enää kukaan ole kyennyt hillitsemään. Niin pahasti voi pimeys ottaa ylivallan, etteivät ihmiset enää pääse pakoon sen vankeudesta vaikka tahtoisivatkin. Tällaista on nähty aivan viime vuosina esimerkiksi hirmuhallitusten, kalifaatin rakentamisen, terrori-iskujen, sotien, orjuuttamisen ja ihmisten kaikkinaisen hyväksikäyttämisen muodossa. Tänä vuonna Suomessakin muistetaan aikaa, jolloin oman maan kansalaiset käänsivät aseet toisiaan vastaan. Taistelujen lisäksi murhat ja kostomurhat seurasivat toisiaan. Emme ehkä ole vieläkään täysin vapautuneet valoon katkerien muistojen pimeästä vallasta.

 

Miltä maailma näyttää nyt? Vieläkö on valoa, vai olemmeko kulkemassa pimeää kohti? Maailmassa riittää pelon aiheita. Jokin aika sitten rauhantutkijat nytkäyttivät maailmanlopun kelloa eteenpäin osoittamaan paria minuuttia ennen puoltayötä. On syytä pelätä sotaa, joka voi tuhota kaiken elämän. Riittää syytä olla huolissaan, riittää syytä pitää pimeyttä valoa suurempana.

 

Mutta samaan aikaan riittää syytä uskoa valoon ja kulkea valon lapsena. Riittää syytä luottaa tulevaisuuteen. Syy luottamukseen on kätketty häneen, joka sanoo itse olevansa Maailman valo. Hän, Herra Jeesus Kristus, voi valaista ihmisen sisältäpäin ja muuttaa hänen suuntansa. Kristus voi tuoda pimeyteen toivon ja näyttää uuden tien. Juuri siitä puhuu kynttilänpäivä. Niin kuin vanha Simeon Jerusalemin temppelin portilla sanoi nähneensä pienessä Jeesus-lapsessa valon kansoille, niin jokainen, joka Jeesukseen uskoo, voi hänen tähtensä vielä tulla valon lapseksi.

 

Lempäälän seurakunnan piispantarkastuksessa on viime päivinä pohdittu tulevaisuuden haasteita. On mietitty, miten seurakunnan elämää ja toimintaa tulisi kehittää. Samalla on kuitenkin nähty paljon valoa. On nostettu esiin, että tulevaisuuden ja toivon keskiössä on juuri Jeesuksen Kristuksen yhteydessä eläminen. On muistutettu, että rukous ja yhteinen Jumalan sanan kuuleminen sekä pyhän sakramentin nauttiminen yhteisessä jumalanpalveluksessa vahvistaa uskoa, herättää toivoa ja uudistaa rakkautta. Herra Jeesus ei olekaan jättänyt omiaan, vaikka on poistunut näkyvistä. Hänen valonsa loistaa meille yhä. Nouskaamme ja yhtykäämme uskontunnustukseen.