Puhe Annankadun Adventtikirkossa Helsingissä kristittyjen ykseyden rukousviikolla 21.1.2026

”Minä en rukoile vain heidän puolestaan, vaan myös niiden puolesta, jotka heidän todistuksensa tähden uskovat minuun. Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.  Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua. Isä, minä tahdon, että ne, jotka olet minulle antanut, olisivat kanssani siellä missä minä olen. Siellä he näkevät minun kirkkauteni, jonka sinä olet antanut minulle, koska olet rakastanut minua jo ennen maailman luomista. Vanhurskas Isä, maailma ei ole sinua tuntenut, mutta minä tunnen, ja nämä, jotka ovat tässä, ovat tulleet tietämään, että sinä olet lähettänyt minut. Minä olen opettanut heidät tuntemaan sinun nimesi ja opetan yhä, jotta heissä pysyisi sama rakkaus, jota sinä olet minulle osoittanut, ja jotta minä näin pysyisin heissä.” (Joh. 17:20-26)

 

Rakkaat ystävät, veljet ja sisaret Kristuksessa Jeesuksessa. Tämänvuotisen kristittyjen ykseyden rukousviikon teema ja Raamatun lukukappaleet sekä rukoukset on valmisteltu ekumeenisessa yhteistyössä Armeniassa. Armenia on tunnetusti vanhimpia maita ja kansoja, joissa kristinusko järjestäytyi kokonaista valtiota läpäiseväksi kirkoksi. Evankeliumi ja usko ovat samat, vaikka kansa, kieli ja kulttuuri ovat meihin nähden toiset.

Tälle päivälle annettu evankeliumikatkelma Johanneksen 17. luvusta on hengellisesti hyvin syvällinen ja teologisesti rikas. Se on yhtäältä hyvin lohdullinen, puhuuhan se Jumalan rakkaudesta ja siitä, miten Jeesus kutsuu omiaan keskinäiseen rakkauteen rukoillen heidän puolestaan toistuvin sanoin. Toisaalta tämä katkelma on myös kehottava, sillä sehän esittää myös sen tehtävän, joka hänen omillaan on: todistaa Herrastaan ja tehdä Jumalan tahto Pojassaan kaikkien ihmisten tiettäväksi. Lisäksi tämä kohta puhuu myös siitä mysteeristä, joka on Jumalassa: hän on vain yksi, mutta kuitenkin kolme, Isä ja Poika ja Pyhä Henki.

Jumalassa on ykseys, ja tämä ykseyden salaisuus on myös Jeesuksen omien keskinäisen rakkauden ja heidän ykseytensä salaisuus; salaisuus, jonka tehtävänä on tulla julki ja sillä tavoin paljastaa myös Jumalan ykseys. Jeesuksen omien lähetystehtävä on rakkauden tehtävä; siinä on tuleva ilmi, että Jumala on rakkaus, ja se voima, joka Jumalassa on persoonien välillä, on sama kuin se, joka sitoo Jeesuksen omat häneen ja toisiinsa.

Niinpä tämä Raamatun jakso on yhtä aikaa lupaus Jeesuksen omille yhteydestä Jumalan kanssa ja kutsu heille tehdä Jumalan rakkaus tunnetuksi, mutta samalla kuvaus Jumalassa Isän ja Pojan välillä vallitsevasta suhteesta. Tästä kohdasta voisi poimia monia sanoja, mutta otan tähän saarnaani Jeesuksen puheesta kaksi käsitettä: ykseys ja kirkkaus. Jumalassa on ykseys, ja hänessä on kirkkaus, mutta molemmat hän myös antaa ihmisille: hekin saavat Jumalan kirkkauden, kun he ovat yhtä Kristuksen kanssa, ja näin heissä näkyy paitsi keskinäinen ykseys, myös Jumalan kirkkaus. Siksi puhun sekä kirkkauden ykseydestä että ykseyden kirkkaudesta, jos tällainen sanoilla leikittely sallitaan. Kirkkaus on Jumalan ominaisuus, hänen voimansa, kunniansa ja katoamattomuutensa, mutta hän kirkastaa sen ihmisille vain Pojassaan ja tämän ristinkuolemassa ja ylösnousemuksessa. Niistä hän tekee kuitenkin myös ihmiset osallisiksi, kun he ovat Kristuksen kanssa yhtä.

”Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä”, sanoo Jeesus tämän kappaleen alussa, ja lopussa hän sanoo, että vasta Isän luona täydellisyydessä ”he näkevät minun kirkkauteni, jonka sinä olet antanut minulle, koska olet rakastanut minua jo ennen maailman luomista.” Sama kirkkaus, joka on Isässä ollut jo kaiken alussa ja jonka Isä on antanut Pojalle jo ennen kuin mitään oli luotu, sen saman Poika välittää omilleen jo heidän eläessään kuin esimakuna siitä lopullisesta kirkkaudesta, josta he tulevat täydellisesti osallisiksi ikuisessa valtakunnassa.

Tämä katkelma on osa Jeesuksen jäähyväispuhetta, jonka hän Johanneksen evankeliumissa pitää viimeisellä aterialla juuri ennen pääsiäisjuhlaa. Ateriaa ennen hän pesee opetuslastensa jalat ja sitten syö heidän kanssaan. Hän antaa myös Juudakselle palan ja siten ilmaisee, että Juudas on hänet kavaltava. Juudas poistuu joukosta, ja Jeesus aloittaa pitkän jäähyväispuheen omiensa tehtävästä ja heidän keskinäisestä rakkaudestaan.

Jeesus evästää omiaan siitä, mitä heillä on edessä, ja lupaa heille Pyhän Hengen. Hän käskee heitä rakastamaan toisiaan, uskomaan, että hän on Jumalan lähettämä ja että juuri hänessä näkyy, millainen Isä on. Hän tähdentää valinneensa heidät lähettääkseen heidät. ”Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää, joka pysyy.” (Joh. 15:16) ”Te saatte puolustajan; minä lähetän hänet Isän luota. Hän, Totuuden Henki, lähtee Isän luota ja todistaa minusta. Myös te olette minun todistajiani, olettehan olleet kanssani alusta asti.” (15:26-27)

Tämä pitkä puhe alkaa Johanneksen evankeliumissa jo luvun 13 lopusta ja sitä jatkuu aina luvun 17 loppuun, missä se huipentuu opetuslasten keskinäisen ykseyden ja Jumalan sisäisen ykseyden samanaikaisuuteen. Nämä kaksi ykseyttä ovat ikään kuin päällekkäin tai sisäkkäin tässä Jeesuksen puheessa. Samalla tulee esiin myös Jeesuksen opetuslasten tehtävä maailmassa olla hänen todistajiaan Pyhän Hengen voimassa.

Siinä on sanottuna myös Kristuksen kirkon olemus ja tehtävä; sen olemus on olla yhtä, olla kaikkine jäsenineen yksi Kristuksen ruumis, ja sillä on yhteinen missio todistaa Kristuksesta. Se on yhtä Jumalassa ja sillä on tehtävänä olla Jumalan ykseyden todistaja tässä maailmassa; ykseyden siinä merkityksessä, että juuri Pojassa, Jeesuksessa, käy ilmi, millainen on Isän Jumalan tahto maailmaan nähden. Poika on Jumalan ilmoitus, ja ihmiseksi syntyneenä Poika on Jumalan kirkkauden loistava kuva.

Eipä olekaan huono valinta tämän ekumeenisen viikon evankeliumikappaleeksi! Tässähän tulee näkyviin, miksi me adventisteina ja luterilaisina käymme keskinäistä neuvottelua ja miksi me kokoonnumme tänä iltana kirkkoon lukemaan näitä sanoja, puhumaan niistä ja rukoilemaan niiden mukaisesti sekä elämään täällä hetkisen tuota ykseyttä. Meidän keskinäinen ykseytemme ja yhteinen todistuksemme kertoo siitä, millainen Jumala on – ja silloin myös maailma voi uskoa Häneen. Sillä juuri siksi Kristus rukoilee omiensa puolesta, että he olisivat yhtä – ”että maailma uskoisi”.

Tässä Johanneksen evankeliumin luvussa 17 Jeesus lausuu peräti neljä kertaa saman rukouksen: ”Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.  Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut.”

Sen ykseyden alku ja perusta, joka tulee näkyviin ja vaikuttaa rakkaudessa, on Jumalan ykseys. Se merkitsee, että Jumalan kirkkaus saa näkyä ihmisten ykseydessä. Jos haluamme ihmisten ymmärtävän jotain Jumalan ykseydestä kolmessa persoonassa, meidän on annettava sen näkyä ja tuntua keskinäisessä rakkaudessamme. ”Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne”, sanoi Jeesus (Joh. 13:35). Kaikki tunnistavat heidät nimenomaan hänen opetuslapsikseen, siis tunnistavat heissä, millainen on Jumala. Heissä kirkastuu se, millainen on Jumalan hyvä ja rakastava Isän sydän meitä kohtaan.

Me olemme Jumala näköiskuva maan päällä; hänen, josta ei voi maalata kuvaa eikä veistää patsasta. Mutta hänen luonteestaan voi jonkun verran nähdä ja kokea, jos se saa tulla ilmi meidän ykseydessämme ja rakkaudessamme. Isä on luonut maailman, Poika on lunastanut sen synnistä, ja Pyhä Henki tekee ihmisistä uskon kautta Jumalan lapsia. Jumalan ykseys kolmessa persoonassa ei siis ole vähäinen asia, ikään kuin jokin ylimääräinen ja jonkun ihmisen neroudessaan keksimä opinkohta, vaan se on sekä perustava raamatullinen totuus että meidän pelastumisemme syy ja päämäärä, ja lopulta koko luomakunnan olemassaolon tarkoitus ja perusta. Kun Jeesus rukoilee omiaan olemaan yhtä niin kuin hän on Isässä ja Isä hänessä, silloin ollaan todella syvällä, aivan kaiken olemisen lähtökohdassa ja loppupisteessä.

Jumalan ykseys on ihmiskunnan toivo maailman kaiken hajanaisuuden, epävarmuuden ja epäluotettavuuden keskellä. Siinä on myös ihmiskunnan ykseys kätkettynä. Jumala on luonut kaikki ihmiset, ja vaikka heillä on keskinäisiä eroja, he ovat samaa Jumalan tekoa. Jumalan Isän käden jälki näkyy kaikissa, ja jokainen ihminen heijastaa jotain Jumalan hyvyydestä. Jumalan luova työ näkyy siinä, että ihminenkin osaa erottaa oikean ja väärän, osaa harkita, tehdä valintoja hyvän ja pahan välillä ja toteuttaa oikeudenmukaisuutta. Kaikki ihmiset on luotu Jumalan kuvaksi, kantamaan jotain osaa Jumalan edustamisesta muuhun luomakuntaan nähden ja näyttämään, millainen onkaan Jumalan hyvä tahto.

Mutta tätä tehtävää ei ihminen täysin pysty noudattamaan, sillä hänen tahtoaan ja tekojaan hämärtävät itsekkäät pyrkimykset. Häntä taivuttaa pahaan se sama synti, josta jo Raamatun alkulehdillä paratiisin tapahtumissa kerrotaan: kielletty hedelmä näytti niin hyvältä, ettei siitä syömisen kiusausta voinut vastustaa. Samalla tavalla ihminen yhä poimii mieluummin lyhytaikaista iloa tuottavia hedelmiä, olivat ne omaisuutta tai nautintoja, mainetta tai kunniaa, valtaa tai voimaa. Ihminen mieluummin pyörii itsensä ja omankaltaistensa ja lähipiirinsä ympärillä kuin etsii parasta yhteistä tulevaisuutta, puhumattakaan siitä, että asettaisi jonkun toisen hyvän oman etunsa edelle.

Tästä pahan kierteestä voi ihmisen vapauttaa vain Jumalan ihmeitä tekevä ja ihmisiä muuttava rakkaus. Jumala voi armossaan Kristuksen tähden päästää ihmisen tämän synnistä ja vapauttaa hänet rakastamaan. Se, jota Jumala puhuttelee ja joka antaa itsensä Jumalan tahdon johdatettavaksi, alkaa myös rakastaa ja vaikuttaa ympäristössään. Sillä on vähitellen vaikutusta muidenkin ja lopulta koko ihmiskunnan ja maailman tulevaisuuteen. Mutta näin suuria asioita ei tapahdu ihmisen voimasta, vaan sen kaiken voimanlähteenä on Jumala ja hänessä asuva ykseyden ja kirkkauden voima.

Jumalan ykseys ei ole vain uskovien ykseyden esikuva vaan sen mahdollistaja ja sen koko olemassaolon perusta. Kaikki inhimilliset yhteyden syyt ja muodot tai pyrkimykset sellaisen aikaansaamiseksi, kuten toinen toisensa sietäminen, keskinäinen sopiminen, yksimielisyys, suvaitseminen, hyväksyminen tai kunnioittaminen tai peräti arvostaminen, ovat liian heikkoja luomaan tai perustamaan sellaista ykseyttä, joka juurtuu itse Jumalaan.

Mehän näemme, miten ihmisten sopimukset voidaan sanoa irti, ystävätkin riitaantuvat avioliitossa voi sopu särkyä ja ero olla edessä, valtioiden hyökkäämättömyyssopimukset ja sotilaalliset liitot voivat osoittautua vain väliaikaisiksi, kun jokin tärkeämpänä pidetty syy ilmaantuu. Eivät ihmiset ole aina sanansa mittaisia eivätkä heidän lupaukset luotettavia.

Mutta se ykseys, joka on Jumalassa, on lujempi kuin maailman alkeisvoimat; lujempi kuin taivaankappaleiden vetovoima, joka pitää planeettoja radallaan, lujempi kuin se pienimpien hiukkasten energia, joka pitää atomit koossa ja jonka varaan kaikki materia rakentuu.

Niitä kaikkia vahvemmaksi on tarkoitettu myös se ykseys, joka sitoo Kristuksen omia toisiinsa, sillä onhan sen lähteenä itse Jumalan persoonien ykseys, ja hänessä sentään pysyy kaikki koossa. Apostoli Paavali lausuukin Kristuksesta kirjeessä kolossalaisille: ”Hän on ollut olemassa ennen kaikkea muuta, ja hän pitää kaiken koossa.” (Kol. 1:17)

Niin, rakkaat ystävät, yhtäältä meillä on jo saatuna kirkkaus, kun olemme Kristuksessa; se kirkkaus, joka on Kristuksessa ja jonka Jumala oli hänelle antanut. Me olemme hänessä niin kuin Isä on hänessä, ja vastaavasti hän vie meidät Jumalaan niin kuin hän itse on Isässä. Näin meidän välisemme ykseys on osallisuutta Jumalan kirkkaudesta, ja Jumalan kirkkaus, joka loistaa Pojassa, voi näkyä myös meistä, jotta maailma voisi uskoa ja pelastua.