Kehotus ketkuiluun?

Evankeliumi Luukas 16:1–9

Jeesus puhui sitten opetuslapsilleen: ”Oli rikas mies, jolla oli taloudenhoitaja. Hänelle kanneltiin, että taloudenhoitaja tuhlasi hänen omaisuuttaan. Hän kutsui tämän luokseen ja sanoi: ’Mitä minä sinusta kuulen! Tee tili toimistasi, minun talouttani sinä et enää hoida.’ Mies mietti: ’Mitä minä nyt teen? Isäntä panee minut pois taloudenhoitajan toimesta. Kaivaa en jaksa, kerjätä en kehtaa. – Nytpä tiedän! Järjestän niin, että toiset ottavat minut taloonsa, kun joudun lähtemään työpaikastani.’ Hän kutsui isäntänsä velalliset vuoron perään luokseen. ’Paljonko olet velkaa isännälleni?’ hän kysyi ensimmäiseltä. ’Sata astiaa öljyä’, tämä vastasi. Taloudenhoitaja sanoi: ’Tässä on velkakirjasi, istu ja merkitse äkkiä viisikymmentä.’ Sitten hän kysyi toiselta: ’Entä sinä, paljonko sinä olet velkaa?’ Tämä vastasi: ’Sata tynnyriä vehnää.’ Taloudenhoitaja sanoi: ’Tässä on velkakirjasi, merkitse kahdeksankymmentä.’”

Ja Herra kehui epärehellisen taloudenhoitajan viisautta. Hän sanoi:

”Tämän maailman lapset menettelevät toisiaan kohtaan viisaammin kuin valon lapset. Minä sanonkin teille: hankkikaa väärällä rikkaudella ystäviä, jotka ottavat teidät iäisiin asuntoihin, kun tuota rikkautta ei enää ole.”

Tämä evankeliumikappale on saarnaajalle Uuden testamentin vaikeimpia kohtia. Siinähän on sankarina epärehellinen taloudenhoitaja, jota vielä kehutaan. Miten sellainen voisi olla opiksi kristilliselle seurakunnalle? Tässähän asetetaan esikuvaksi palkkalainen, joka käyttää isäntänsä luottamusta väärin tuhlaamalla tämän omaisuutta sekä vielä väärentää asiakirjoja pelastaakseen oman nahkansa. Hän tekee moninkertaisen rikoksen.

Ensin hän kavaltaa isäntänsä varoja luultavasti omaan mukavaan elämäänsä ja sitten laittaa velalliset peittämään tämän omaisuuden puuttumista panemalla nämä omakätisesti pienentämään numeroita ja samalla sitouttaa heidät yhden toisensa jälkeen vaitioloon antamalla omavaltaisesti heidän velkojaan anteeksi muka isäntänsä nimissä. Senkin hän tekee mielivaltaisesti, lupaamalla yhden velasta puolet pois ja toiselle vain viidesosan. Ottamalla jokaisen vuorotellen kahdenkeskiseen neuvotteluun hän saa kunkin kuvittelemaan, että juuri hänellä on erityisasema suhteessa taloudenhoitajaan. Sitä paitsi mies on laiska ja tarkka omasta kunniastaan: hän ei halua tehdä ruumiillista työtä mutta ei myöskään kehtaa tulla muista riippuvaiseksi. Ei luulisi tällaisen kelpaavan kunnon kansalaisen esikuvaksi, vielä vähemmän Jeesuksen opetuslapsen malliksi!

Eikö tällainen korruptoitunut virkamies pitäisi työntää heti pois jakkaraltaan? Niinhän järjestäytyneessä yhteiskunnassa painotetaan. Onhan korruption pois kitkeminen myös yksi Euroopan Unionin jäsenmailta edellytettävä kehitys. Vaikka Suomessa korruptio on kansainvälisten tutkimusten mukaan hyvin vähäistä, sitä kuitenkin esiintyy.

Taloudenhoitaja joutuukin pois paikaltaan. Hänen isäntänsä ilmoitti, ettei hän enää saa jatkaa, mutta sitä ennen hänen on tehtävä toimistaan tili. Oikeus voittaa sittenkin, ei Raamatussa korruptiota suvaita! Mutta miten tämä mies sitten voi olla esikuvana? Voiko häntä jollain tavalla kehua?

On ollut yksi arvoitus tässä kappaleessa, kuka tuota ketkua oikein kehuu. Tässähän sanottiin, että ”Herra kehui epärehellisen taloudenhoitajan viisautta.” Mutta kuka on tämä ”herra”? Näkemykset ovat hajaantuneet. Joidenkin mielestä sen täytyy tarkoittaa isäntää eikä Jeesusta. Olisihan tällaisen kehuminen Jeesukselta outoa. Mutta miten isäntä nyt voisi yhtäkkiä kehua viisaaksi miestä, jonka juuri on edellä päättänyt erottaa epäluotettavana? On aika vaikea kuvitella, että petetty mies yllättäen toteaisi, että teitpä kelpo kepposen, sahasit minua linssiin vielä näinkin, kyllä sinä olet nokkela!

Todettakoon, että Mikael Agricolan Uudesta testamentista v. 1548 alkaen v. 1776 Bibliaan asti tässä annettiin suomalaiselle lukijalle Herra isolla alkukirjaimella, mutta v. 1938 Kirkkoraamatussa pienellä. Ehkä siinä tarjottiin vinkki tulkita herran tarkoittavan isäntää. Jopa Uuden testamentin uusin suomennos, Pipliaseuran UT2020 valitsee tässä sanoa ”Isäntä kehui taloudenhoitajan älyä.” Ehkä siinäkin on ajateltu, ettei nyt Jeesus sentään voi kehua väärintekijää?

Mutta tässä esiintyvä kreikan sana kyrios eli Herra tarkoittaa luultavimmin nimenomaan Jeesusta. Sillä hänhän tämän tarinan opetusosassa kehottaa omiaan hankkimaan ystäviä juuri väärällä rikkaudella. Taloudenhoitaja on esikuvallinen sankari neuvokkuudessa. Niin erikoinen tämä asetelma on, että vaikka minäkin olen monta kertaa tästä saarnannut, lueskelin eilen ainakin kuutta kommentaaria ja kaikissa niissä oltiin hyvillä perusteilla tätä mieltä. Jeesus kehuu taloudenhoitajaa, muttei hänen vääryyttään vaan hänen nokkeluuttaan.

Kuinka moni teistä on joskus lukenut Aku Ankkaa? – Kuka tietää, mikä on Roope Ankan voimasana? – Sehän on ”Voi mammona!” Mutta mitä on mammona? Se on rikkauksia, aarteita, varallisuutta. Taustalla lienee aramean kielen luottamista tarkoittavasta verbistä johdettu substantiivi, joka tarkoittaa sellaista, mihin luotetaan. Vanhassa testamentissa sana mammona ei esiinny, mutta myöhemmissä juutalaisissa kirjoituksissa sillä kuvataan omaisuutta tai saalista tai jopa lahjusta. Yleensä se esiintyy kielteisessä sävyssä. Mammona on jotain, jonka varaan elämäänsä ei pidä luottaa.

Jeesus kehottaa hankkimaan ystäviä ”väärällä rikkaudella”. Vanhemmissa raamatunkäännöksissä siinä käytettiin sanaa ”väärällä mammonalla”, sillä juuri tuo kreikan sana siinä on, mammona. Tässäkin UT2020 on valinnut vähän näppärämmän sanan; sen mukaan Jeesus kehottaa hankkimaan itsellenne ystäviä ”laittomasti, toisten omaisuudella”.

Nyt pyydänkin sinua miettimään, mitä tällainen voisi tarkoittaa. Mitä on ystävien tekeminen väärällä mammonalla, väärällä rikkaudella tai toisten omaisuudella, kuten nämä eri raamatunkäännökset sanovat. Mitä tuollainen hyödyn tavoitteleminen oikein on? Mitä se on inhimillisesti ystävien saamisen kannalta? Voiko ystäviä edes saada näin? Entä voiko sellaisesta olla hyötyä kristillisen todistuksen kannalta, jos se on jo lähtökohtaisesti väärää? Voiko evankeliumin asiaa edistää ”väärällä mammonalla”?

Täällä Päiväkummussa puhutaan usein ”kokonaisvaltaisesta missiosta”. Se tarkoittaa sitä, että evankeliumi ulottuu koko elämään ja vaikuttaa sen kaikilla alueilla muuttaen ihmisiä ja yhteiskuntia. Mutta voiko sellaisen evankeliumin levittämisen osana olla jotain näin meidän eettisiä ihanteitamme venyttävää? Ole hyvä ja käänny vierustoverisi puoleen. Pohtikaa hetkinen tätä kysymystä.

• –

Millaisia ajatuksia teille syntyi?

• –

Jos Jeesus näin kehuu väärää taloudenhoitajaa, meissä herää halu oikaista häntä. Eihän tuollainen käy. Me haluamme olla tinkimättömiä, eikös sellainen kuulu kristillisyyden ihanteisiin? Mielellämme muistutamme: hei Jeesus, etkös sinä toisaalla itse sano, että ”joka on vähimmässä luotettava, se on luotettava paljossakin, ja joka on vähimmässä vilpillinen, se on vilpillinen myös paljossa”?

Tähän Jeesus nyökkää vastaukseksi: aivan, juuri tuon opetuksen annankin tässä samassa yhteydessä. Lukekaa vain eteenpäin. Se seuraa heti tämän päivän evankeliumikappaletta. Siinä Jeesus sanoo nuo sanat ja jatkaa: ”Jos te ette luotettavasti hoida väärää rikkautta, kuka uskoo teille todellista? Ja jos te ette luotettavasti hoida toisen omaisuutta, kuka teille kerran antaa sen, mikä on teidän omaanne? Yksikään palvelija ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän on liittynyt toiseen, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa.” (Luuk. 16:10-13)

Raamatuntutkijoiden mukaan tämä sovellutus lienee Jeesuksen puheissa kuulunut toiseen yhteyteen, mutta ajatus omaisuuteen eli mammonaan kiinnittymisestä yhdistää niitä. Edellä Jeesus kehuu taloudenhoitajan nokkeluutta siinä merkityksessä, että tämä tekee nopean päätöksen valmistautuakseen edessä olevaan ahdinkoon. Jeesus ei pidä epärehellisyyttä tavoiteltavana käytöksenä, vaan painopiste on viisaassa valmistautumisessa. Pyrkimyshän on päästä ”iäisiin asuntoihin”, niin kuin hän sanoo, siis Jumalan valtakuntaan. Sinne ei voi viedä rahaa eikä aarteita. Käärinliinoissa ei ole taskuja, sanotaan.

Kun ihmisen elinpäivät päättyvät, ei hänellä ole itsellään enää mitään mammonaa, mihin turvautua tai mitä hän voisi käyttää omaksi huvikseen, vaan hänellä täytyy olla ikuisia ystäviä eli Jumala ja hänen enkelinsä. Tässä on kyseessä valmistautuminen kuolemaan tai peräti aikain päättymiseen ja Ihmisen Pojan lopunajalliseen paluuseen. On toimittava nopeasti, sillä tähän aikaan ja sen rikkauksiin ei voi turvautua, kun Jumalan valtakunta lähestyy.

Tämän maailman lapset käyttäytyvät toisiaan kohtaan ovelasti menestyäkseen tässä ajassa, mutta te, jotka olette valon lapsia, teidän tulee kiinnittää katseenne Jumalan valtakuntaan. Jumalan edessä ei voida tehdä temppuja, mutta viisas tulee olla. Jumalan valtakuntaa tulee edistää kaikilla tavoilla. Siinä tulee kuitenkin olla rehellinen ja oikeudenmukainen, niin kuin kaikissa tämänpuoleisissakin asioissa.

Niinpä tällä kohtaa tulee evankeliumissa näkökulman muutos. Lopunajallinen eli eskatologinen sanoma muuttuu kehottavaksi eli pareneettiseksi, hienoilla sanoilla sanottuna. Tarkoitan, että pian päättyvän ajan ja kuolemaan valmistautumisen sijasta puhutaankin arkisesta käyttäytymisestä, jokapäiväisistä valinnoista. ”Väärääkin rikkautta” eli meille uskottua toisten omaisuutta tulee hoitaa oikein ja siten, että tavoitteena on yhteinen ja kaikkien hyvä. Epärehellinen taloudenhoitaja muuttuukin esikuvallisesta toimijasta varoittavaksi esimerkiksi!

Esimerkiksi Suomen Lähetysseura tekee työtä sillä rahalla, jota sille osoittavat niin seurakunnat ja yksittäiset lahjoittajat kuin myös valtio. Se on kaikki periaatteessa toisten rahaa, jota he haluavat osoittaa hyvää ja oikeaa päämäärää varten. Sitä käytetään viisaasti ja Jumalan tahdon edistämiseksi. Jos meillä on omaisuutta, se on vain lainassa ja tulee käyttää oikein ja vastuullisesti.

Tämä on meille selvää. Mutta vielä yhden opetuksen tästä evankeliumin kappaleesta voi saada. Nimittäin millaisen reaktion mahtaisi Jeesus saada aikaan, jos hän jakaisi somessa tällaisen havainnollistuksen Jumalan valtakunnan edistämisestä? Jos hän vaikka postaisi tarinan, jossa kehuisi korruptoitunutta virkamiestä?

Olen varma, että seurauksena olisi suuri pöyristys, jota ei yhtään auttaisi, vaikka miten kauniisti asiaa avattaisiin ja selitettäisiin. Some ja iltapäivälehdet pursuaisivat hyvien ihmisten kirjoittamaa ylevää paheksuntaa. Ettäs kehtaa, mokoma uskonnollinen hyväksikäyttäjä ja harhaanjohtaja! Vihapostia ja rapaa tulvisi Jeesuksen saitille. Mutta olisiko se oikein ja osuisiko se kohteeseensa?

Olisiko sittenkin niin, että voimakkaat ja ehdottomat mielipiteet voivat peittää monimutkaisia näkymiä ja estää arvioimasta kompleksisia asioita niiden vaatimalla syvyydellä? On varsin helppo koota pikaisia tykkäyksiä omalle mielipiteelle samalla tavalla ajattelevilta, mutta vaatii pitkämielisyyttä yrittää nähdä, mikä viisaus voi kätkeytyä jonkun outoonkin puheeseen. Myös evankeliumin viisaudelle tulee antaa tilaa eikä suin päin syöksyä esittämään hurskaita tuomioita asioissa, joita ei malta ryhtyä pohtimaan. Sellainen kuulostaa ylevältä ja antaa hyvän mahdollisuuden poseerata omien joukossa. Mutta samalla sellainen vain ajaa ihmisiä halveksimaan toinen toistansa.

Tänään luettiin myös apostoli Pietarin sanat: ”Kaiken loppu on lähellä. Olkaa siis ymmärtäväiset ja raittiit voidaksenne rukoilla. Ennen kaikkea pysykää kestävinä keskinäisessä rakkaudessanne, sillä ’rakkaus peittää paljotkin synnit’.” Tässä jälleen eskatologinen ja pareneettinen näkökulma yhtyvät. Vaikka kaiken loppua on saatu odottaa jo monta sukupolvea, kehotus on edelleen sama: pysykää kestävinä rakkaudessa. Siihen antaa voimaa usko, jonka nyt nousemme yhdessä tunnustamaan.