Esitelmä Teologian ja uskonnon tutkimuksen päivässä Helsingin yliopistolla 13.5.2026

Todistus, palvelu ja ykseys olivat Kirkkojen maailmanneuvoston New Delhissä vuonna 1961 pitämän yleiskokouksen kolmen jaoston teemat. Kolmella sanalla yhdistettiin kirkon oleminen ja tehtävä. Kolmikko on kestänyt hyvin aikaa, sillä nuo sanat kokoavat myös ekumeenisen liikkeen pääelementit.

New Delhin kokouksen teemana oli Jeesus Kristus, maailman Valo, ja kokouksen ensimmäinen jaosto käsitteli todistusta, toinen palvelua ja kolmas ykseyttä. Vuonna 1962 ilmestyneessä Seppo A. Teinosen suomennoksen otsikossa nämä kolme on kuitenkin laitettu seuraamaan toisiaan muodossa Ykseys, palvelu ja todistus, mutta ehkä vain kielen sointuisuuden vuoksi. Vai onko näillä käsitteillä keskinäinen järjestys, joka noudattaa tiettyä teologista logiikka? Voisi ajatella, että lähtökohtana oli kirkko kokoontuvana ihmisyhteisönä, jonka tehtävä on todistaa uskosta ja palvella maailmaa. Sisältyyhän Johanneksen evankeliumissa Kristuksen rukoukseen Getsemanessa ykseyden ja todistuksen tietty suhde; ”että he olisivat yhtä ja maailma uskoisi” (Joh. 17).

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vuonna 2010 hyväksyttyyn lähetysstrategiaan sisältyi teologinen perusteluosa kirkon missionaarisesta olemuksesta ja tehtävästä. Sen mukaan lähetys perustuu kolmiyhteisen Jumalan toimintaan maailmassa. Lähtökohta on Jumalan olemuksessa, Kolminaisuuden persoonien yhteydessä ja rakkaudessa. Jumala toteuttaa pelastavan työnsä kirkon ja sen armonvälineiden, sanan ja sakramenttien kautta. Kirkon elämä on lähetettynä olemista. Sen on oltava jatkuvasti liikkeellä, ylitettävä ja murrettava raja-aitoja, jotka erottavat ihmisiä Jumalasta ja toisistaan. Sen on kutsuttava ihmisiä Kristuksen yhteyteen.

Vuonna 2018 julkaistu uusi lähetyksen peruslinjaus pyrki kuvaamaan kirkkoa aiempaa dynaamisemmin muuttamalla asiakirjan avauslauseiden järjestystä. Nyt puhuttiin kirkosta ensin liikkeelle lähetettynä Jumalan kansana ja vasta sitten mainittiin kirkon ykseys. Ilmaisuja vaihdettiin suorempiin ja olla-verbillä rakennettuja lauseita vähennettiin. Samalla siirrettiin painopistettä kirkon olemuksesta sen tekemiseen.

Viimeisin versio Yhteinen todistus 2023 hyväksyttiin vuonna 2022. Sen lähtökohtana on kirkon missionaarinen tehtävä. Sen mukaan kirkko ”on olemassa, koska sillä on tämä tehtävä” ja kirkon ”tulevaisuus on sidottu tämän tehtävän toteuttamiseen”.  Asiakirja nostaa lähetyksen avainasemaan kirkon olemiselle ja torjuu näin tulkinnan, jonka mukaan lähetys olisi valinnainen, vapaasti otettavissa tai jätettävissä oleva asia. Samalla kuitenkin näyttää tapahtuneen siirtymä kirkon missiosta mission kirkkoon. Missio ei ole seuraus kirkon olemisesta vaan se on ensisijainen itse olemiseen nähden. Monesti kuullun iskulauseen mukaan ”kirkolla ei ole lähetystä vaan lähetyksellä on kirkko”.

Edellinen versio lähetyksen peruslinjauksesta lähti liikkeelle kysymyksestä ”mikä kirkko on” ja eteni siitä kirkon lähetystehtävään, joka puolestaan perusteltiin osallistumisena Jumalan lähetykseen (missio dei).  Uudempi aloittaa perustehtävästä julistaa Kristusta ja sitoo sen jälkeen kirkon olemassaolon tämän mission palvelemiseen ja osallistumiseen Jumalan lähetykseen. Asiakirjan sisäinen logiikka osallisuutena Jumalan työhön on sama, vaikka esittämisjärjestys on toinen. Näkyviin tulee selvemmin, että mission perustana ei ole kirkko vaan Kristus. Kirkko ei myöskään ole mission päämäärä. Lähetyksen tarkoituksena ei ole kirkon kasvaminen omana tavoitteenaan, ei jäsenmäärän kasvun eikä kääntymysten arvioidun määrän merkityksessä. Tavoitteena on Jumalan valtakunnan edistyminen sellaisena, kuin se on tullut ilmi Jeesuksen opetuksessa, esimerkissä ja kokonaisvaltaisessa tehtävänannossa.

Myös näitä versioita edeltänyt lähetysstrategia sitoi kirkon, sen tehtävän ja kaiken perustana olevan Jumalan lähetyksen yhteen. Vuonna 2010 hyväksytty strategia oli teologisilta perusteiltaan silti laajempi kuin myöhemmät linjaukset. Se esitti erittelevämmän kolminaisuusopillisen perustelun Jumalan persoonien työn osalta. Kirkon mission kokonaisvaltaisuus kuvattiin laajemmin osallistumisena Jumalan työhön Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä.

Suomalaisissa lähetysstrategioissa on 2010- ja 20-luvuilla tapahtunut kehitys, jossa todistus saa aluksi perustelunsa kirkon olemuksesta, tai viime kädessä Jumalasta, mutta myöhemmin asetelma kääntyy toiseen järjestykseen. Tässä se on seurannut kansainvälistä ekumeenista missiologian kehitystä.

Voidaan pohtia, missä määrin tämä herättämäni kysymys on vain paluuta keskiaikaiseen filosofiseen ongelmaan olemisen ja tekemisen suhteesta – agere sequitur esse vai päinvastoin – ja onko ollenkaan asianmukaista puhua ontologiaan viittaavalla kielellä sellaisesta kontingentista rakenteesta kuin mikä kirkko ihmisten kokouksena ja heidän välisenään yhteytenä on. Näyttää kuitenkin siltä, että eräissä viimeaikaisissa kirkko-oppia ja missiologiaa yhdistävissä asiakirjoissa kirkko saa olemisen oikeutuksensa tehtävästään käsin. Kirkon tarkoituksena pidetään lähetyksen ja palvelun toteuttamista maailmassa.

Kesäkuussa 2012 Faith and Order -komissio sai valmiiksi kolmannen version pitkään laatimastaan kirkko-opillisesta tekstistä. Kirkon olemista ja tekemistä oli soviteltu yhteen sen aiemmissa versioissa. The Nature and Purpose of the Church vuodelta 1998 oli ensin hioutunut muotoon The Nature and Mission of the Church vuodelta 2005. Niistä eroten viimeisin laitos The Church: Towards a Common Vision ei enää kuvannut kirkon tarkoitusta tai tehtävää seuraamuksena sen olemuksesta. Lähetys oli nostettu asiakirjan alkuun määrittämään kaikkea, mitä kirkosta sanotaan. Lähtökohtana ei kuitenkaan ollut kirkon oma missio vaan osallistuminen kolmiyhteisen Jumalan missioon. Kirkolla on paikka Jumalan suunnitelmassa, jota hän kolmessa persoonassaan toteuttaa.

Asiakirjan The Church mukaan kirkon tehtävänä on olla jumalanpalvelusta viettävä yhteisö, johon uudet jäsenet otetaan kasteessa ja jossa julistetaan sanaa ja vietetään ehtoollista sekä ohjataan uskovia noudattamaan kaikkea, mitä Jeesus käski noudattaa. Asiakirjassa liitytään Jeesuksen Nasaretin synagogassa lukemaan ohjelmanjulistukseen (Luuk. 4). Sen pohjalta myös kirkon kutsumus on julistaa evankeliumia ja elää solidaarisuudessa köyhien kanssa sekä puhua heidän puolestaan ja vastustaa heitä sortavia voimia. Tätä kirkko toteuttaa nimenomaan ihmisistä koostuvana yhteisönä.

Lähetyksen nousu asiakirjan ensimmäiseksi kohdaksi ja sille suunnan osoittavaksi ei tapahtunut itsestään vaan oli tulos opillisia kysymyksiä käsittelevän F&O-komission sekä Maailman lähetyksen ja evankelioimisen komission (Commission for World Mission and Evangelism) eli CWME:n yhteistyöstä. Kirkkojen maailmanneuvoston yleiskokoukseen 2013 valmistui lähetysasiakirja Together towards Life: Mission and Evangelism in Changing Landscapes. Sitä valmistellut CWME oli työssään ottanut huomioon kansainvälisen karismaattisen liikkeen nousun globaaliksi kristinuskon muodoksi, ja lähetystä tarkastellaan siinä erityisesti kolmannen uskonkappaleen näkökulmasta. Asiakirjaa läpäisee ajatus Pyhän Hengen muutosta aikaansaavasta voimasta.

Vastaavasti kuin CWME oli vaikuttanut lähetysteologiaan asiakirjassa The Church, myös F&O vaikutti kirkko-oppiin Together towards Life -asiakirjassa. Edellinen Kirkkojen maailmanliiton lähetyslinjaus oli sivuuttanut lyhyesti kirkon olemuksen ja merkityksen Jumalan pelastavan työn välikappaleena ja puhunut enemmän lähetystyöstä kirkkojen yhteistyön, niiden uudistumisen ja kasvun kannalta. Uusi linjaus sijoittaa jo johdannossaan lähetyksen Jumalan kolmiyhteyttä ylläpitävään rakkauteen, jossa kirkko on lähetetty maailmaan. Kirkko on Jumalan lahja maailmalle siinä tarkoituksessa, että maailma transformoituisi Jumalan valtakunnan kaltaisuuteen. Together towards Life tähdentää, että kirkko syntyi lähetystä varten ja on olemassa juuri lähetyksessä. ”Jos kirkko ei tee lähetystyötä, se lakkaa olemasta kirkko.” Koska Jumalassa ja hänen työssään on ykseys, on myös kirkon ykseys olennainen lähetyksessä. Kirkkojenvälisten dialogien tähtäimessä on ollut näkyvä ykseys, mutta asiakirjan mukaan juuri ”ykseys lähetyksessä on perusta kirkkojen näkyvälle ykseydelle”.

The Church: Towards a Common Vision ei kuitenkaan määrittele kirkkoa lähetyksestä käsin, sillä kirkon perusta on Jumalassa ja hänen lähetyksessään. Kirkon lähetys perustellaan Jumalan suunnitelmasta. Aiempien versioiden mukaan lähetys esitettiin seuraamuksena kirkon olemuksesta; nyt on vältetty olemuksen ja tehtävän irrottaminen toisistaan. Asiakirja alkaa Jumalan missiolla, jota varten hän on luonut kirkon olemaan valtakuntansa merkki ja palvelija. Ei yritetä sanoa, miltä kirkon tulisi näyttää ja mitä sen tulisi tehdä, vaan millainen Jumala on ja mitä varten Jumala on kirkon asettanut. Kirkko olemisessaan ilmaisee, millainen Jumala on rakkauden ja ykseyden pyhänä Kolmiyhteytenä, ja myös kirkolla palvelijana tulee olla sama rakkauden ja ykseyden muoto.

Kirkon olemuksen ja tehtävän yhteen sitominen on tärkeä osa ekumenian ja missiologian kehityksessä. Toista ei voi pitää toisen seurauksena, muuten käsitys toisesta vääristyy. Voidaan kuitenkin kysyä, mitä tälle liitolle vaikuttaa teologian ohella muiden tieteiden ja ennen muuta tekoälyn ja robotiikan kehittyminen. Nehän haastavat kiihtyvällä tahdilla useita niin henkisen työn kuin käytännön työn toimialoja. Kirkon missiossa on aina ymmärretty käyttää kunkin ajan uusia välineitä ennakkoluulottomasti. Teknologiset ratkaisut ovat palvelleet lähetystyössä aina kirjapainosta puhelimiin, elokuviin, radioon ja tietoverkkoihin asti. Mitä merkitsee tekoälyn tulo todistuksen, palvelun ja ykseyden kolmikolle?

Palvelu epäilemättä sujuu, jos kyse on joidenkin ihmiskuntaa hyödyttävien tehtävien suorittamisesta, nälänhädän lievittämisestä, sairaiden hoidosta tai muusta, missä nyt vain tarvitaan käsipareja. Mutta jos palvelussa onkin kysymys ihmisten kohtaamisesta, sujuuko sellainen koneelta? Tiettävästi moni kotiinsa sidottu puhuu mieluummin edes hoivarobotille kuin olisi aivan yksin. Vaikkei kone ole elävä olento, onhan se parempi kuin ei mitään. Mutta voiko kone korvata ihmisen, kun kyse on todistuksesta uskosta? Epäilemättä kone voi toistaa evankelioivia iskulauseita ja lausua oppimiaan siunauksia. Tällaisia automaatteja on jo hyvän aikaa esitelty erilaisilla messuilla, joskaan tuskin messuissa.

Viime viikolla vihittiin Etelä-Koreassa robotti buddhalaiseksi munkiksi. Ehkä kyseessä oli lähinnä robotteja kehittävän ja valmistavan yrityksen mainoskikka, mutta kyllä se hyvän kysymyksen herättää. Harjoittaako robotti uskontoa, vai toimittaako se vain rituaaleja? Uskooko se vai noudattaako se vain ohjelmoijansa määräyksiä? Onko sillä vapautta epäillä ohjelmoijaansa? Edellyttääkö uskonnon harjoittaminen jotain sielun kaltaisuutta, vähintäänkin sitä, että kyseessä on elävä olento? Tekoäly voi kirjoittaa rukouksen, mutta voiko se rukoilla? Se voi säveltää ja sanoittaa virren, mutta voiko se ylistää Jumalaa? Ehkä sen tuote muuttuu uskonnon harjoittamiseksi vasta, kun joku ihminen sen lukee, kuulee tai laulaa.

Tekoäly voi julistaa, mutta voiko se olla uskottava? Se voi tiettävästi olla petollinen, mutta ei moraalisessa mielessä. Se poimii käyttämästään tekstimassasta sinisilmäisesti jotain todeksi päättelemäänsä ja voi myöntää erehdyksensä ja korjata virheensä, mutta voiko se tunnustaa rikkoneensa mitään eettisessä mielessä? Voiko robotti synnyttää rakkautta, tietokone vahvistaa toivoa? Jos mission tarkoituksena on edistää Jumalan valtakuntaa niin hengellisessä kuin ruumiillisessa mielessä, voiko persoonaton laite tai tietokoneohjelma toteuttaa sitä niin kuin persoonista koostuvan ihmisyhteisön on tarkoitus?

Ekumeenisen liikkeen kolmesta funktiosta ykseys ainakin tavoitteena vaikuttaa edellyttävän persoonien keskinäistä vuorovaikutusta, koska lähtökohtana on Jumalan kolmen persoonan välinen yhteys. Kirkko on saman sakramentaalisen elämän jakamista Pyhässä Hengessä. Mutta ilmeisesti myös todistus ja palvelu Jumalan työnä ja kirkon funktioina edellyttävät kokoontuvaa ihmisyhteisöä. Kristinusko on ruumiillinen uskonto; sen ytimessä on usko keskushahmonsa ruumiilliseen ylösnousemukseen. Sen rituaalit sisältävät aineellisia veden, leivän ja viinin elementtejä ja ihmisen koskettamista kätten päällepanemisessa. Uskontoa harjoitetaan kokoontuvassa ihmisyhteisössä, mistä virtuaalinen läsnäolo voi antaa vain kapean kokemuksen. Tekoälyn hälventäessä ihmisen ja koneen rajaa tulisi missiologiassa huomion tästä näkökulmasta kääntyä selvemmin asettamaan kirkkona oleminen sen tekemisen edelle.