Jeesuksen ainutlaatuisuus ja seurakuntien lähetysnäky

Kuva: Alexandra Såltin, Jeesus ja kanaanilainen nainen (Messukylän kirkko)

Kuka on nähnyt tämän kuvan aikaisemmin? Missä se on? Mitä kuva esittää?

Kun puhutaan Jeesuksen ainutlaatuisuudesta, puhutaan oikeastaan pitkästä janasta siinä, mitä ainutlaatuisuus merkitsee niin lähetystyön kuin maailman ihmisten kannalta. Mielestäni kannattaa aloittaa janan toisesta päästä. Ainutlaatuisuus voidaan näet ymmärtää eksklusiivisuutena eli ”ulossulkevuutena” kahdessa mielessä. Ensinnäkin siinä ehkä lähetysystäville helpommin mieleen tulevassa merkityksessä, että Jeesus on ainoa pelastaja. Toiseksi kuitenkin siinä harvemmin mieleen muistuvassa merkityksessä, että maallisen tehtävänsä alussa Jeesus näyttää ajattelevan missionsa koskevan vain hänen omaa kansaansa. Luen Matteuksen evankeliumista Messukylän alttaritaulun aiheena olevan tapauksen:

Jeesus lähti Tyroksen ja Sidonin alueelle. Siellä eräs paikallinen kanaanilaisnainen tuli pyytämään apua ja huusi: »Herra, Daavidin Poika, sääli minua! Demoni riivaa tytärtäni ankarasti.» Jeesus ei kuitenkaan vastannut naiselle mitään, ja oppilaat tulivat sanomaan: »Auta häntä, että hän lähtisi huutamasta.» Jeesus vastasi: »Ei minua lähetetty auttamaan muita kuin Israelin kadonneita lampaita.» Nainen kuitenkin tuli, heittäytyi maahan Jeesuksen eteen ja sanoi: »Herra, auta minua!» »Ei ole oikein ottaa leipää lapsilta ja viskata sitä piskeille», Jeesus vastasi. Nainen sanoi: »Ei olekaan, Herra. Koiranpennuthan syövät niitä muruja, jotka putoavat omistajien pöydältä.» Silloin Jeesus sanoi: »Onpa sinulla suuri usko! Sinun toiveesi toteutuu.» Siitä hetkestä naisen tytär oli terve. (Matt. 15:21–29; kaikki raamattusitaatit UT2020)

Tässä evankeliumikappaleessa Jeesus estelee eikä suostu auttamaan kanaanilaista äitiä, jolla on hätä lapsensa puolesta. Hän näyttäytyy paitsi kovana myös nationalistisena. Hänen tehtävänsä koskee Jumalan valittua kansaa ja sen hukkaan joutuvia jäseniä. Hän on tullut julistamaan pian koittavaa Jumalan valtakuntaa, mutta pelastus näyttää olevan valittuna vain Israelille. Profeettojen kautta annetut lupaukset koskivat sitä. Se oli pelastuva lähestyvässä lopunajallisessa koettelemuksessa, mutta ei sekään kokonaisuudessaan, vaan pelastus koittaisi ainoastaan niille, jotka kääntyvät ja tekevät Jumalan tahdon. Tätä oli myös Johannes Kastaja tullut julistamaan: kirves on jo pantu puun juurelle, kohta koittaisi tuomion aika.

Samassa Matteuksen evankeliumissa Jeesus oli aiemmin kutsunut kaksitoista apostoliaan ja lähettänyt heidät näin:

Nämä kaksitoista Jeesus lähetti matkaan ja antoi heille ohjeet: »Älkää menkö vierasuskoisten alueille älkääkä samarialaisten kaupunkiin. Menkää mieluummin Israelin kadonneiden lampaiden luokse ja julistakaa: ’Taivaiden valtakunta on lähellä.’ Parantakaa sairaita ja herättäkää kuolleita. Puhdistakaa ihmisiä ihotaudista ja karkottakaa demoneja. Olette saaneet ilmaiseksi, antakaa siis tekin ilmaiseksi. Älkää kerätkö kultaa, hopeaa tai kuparia kukkaroonne. Älkää ottako mukaanne laukkua, vaihtopaitaa, kenkiä älkääkä vaellussauvaa. Kyllä työläinen ruokansa ansaitsee. Kun tulette kaupunkiin tai kylään, ottakaa selvää, kuka siellä on ansainnut käyntinne. Olkaa hänen luonaan lähtöönne saakka. Kun menette hänen taloonsa, toivottakaa sille rauhaa. Jos talo ansaitsee teidän rauhanne, se saa sen. Mutta jos talo ei sitä ansaitse, se palaa teille takaisin. Jos joku ei ota teitä vastaan tai kuuntele sanojanne, lähtekää siitä talosta tai kaupungista ja puhdistakaa pölytkin jaloistanne. Vakuutan teille, että tuomiopäivänä Sodoman ja Gomorran maa pääsee helpommalla kuin se kaupunki.» (Matt. 10:5–15)

Näissä sanoissa on meidän lähetysnäkyymme edelleen opittavaa, vaikka tässä rajoitetaankin tehtävä vain ”Israelin kadonneisiin lampaisiin”. Me näemme ensinnäkin, että Jeesuksen sanomalla on kiire: tuomiopäivä on tulossa. Vaikkei tuota päivää tiedetä, sellainen väikkyy Jeesuksen mission vauhdittajana jossain lähitulevaisuudessa. Hänen tehtävänsä on kiertää kaikki Israelin kylät ja kaupungit ja julistaa niissä Jumalan valtakunnan tulemista. Mutta yksin hän ei sitä ehtisi tehdä, vaan sitä varten hän tarvitsee seuraajiaan. Eivätkä hekään ehtisi sitä tehdä kokonaan loppuun, sillä niin monessa paikassa pitää vielä käydä, ja monesta paikasta joudutaan pakenemaan ihmisten vihaa:

»Kun teitä jossain vainotaan, paetkaa toiseen kaupunkiin. Minä vakuutan teille: te ette ehdi kaikkiin Israelin kaupunkeihin ennen Ihmisen Pojan tuloa.» (Matt. 10:23)

Toiseksi näemme, että Jeesus tekee valitsemansa kaksitoista opetuslasta osallisiksi hänen omasta tehtävästään. He saivat nimen apostolit eli lähetetyt. Pipliaseuran uusi käännös antaa tuolle sanalle selityksen: ”apostolit eli valtuutetut”, sillä Jeesus valtuuttaa heidät toteuttamaan samoja tekoja, joita hän teki; parantaa sairaita, karkottaa pahoja henkiä ja jopa herättää kuolleita. Valtuutukseen kuuluu evankeliumeissa myös se, että Jeesuksen lähettiläät saavat julistaa syntien anteeksiantamusta, vaikka sellaista voi luvata vain Jumala. Johanneksen evankeliumissa tämä ilmenee muodossa:

»Jos päästätte jonkun synneistään, hän saa ne anteeksi, mutta jos ette, hän ei saa niitä anteeksi.» (Joh. 20:23)

Vaikka meidän lähetyksessämme tuskin on kuolleiden herättämistä ja pahojen henkien ajamisen yrittämiseenkin suhtaudutaan suurella harkinnalla, on tässä näkyvissä se, mitä nykypäivänä kutsumme kokonaisvaltaiseksi missioksi. Kysymys ei ole vain sanoman julistamisesta tai uskon opettamisesta, vaan ihmisten elämän vaikeuksiin tarttumista, heidän sairauksiinsa ja ongelmiinsa syventymistä. Kristityt kirkot ovat lähetystyössä perustaneet lukemattomia klinikoita ja sairaaloita. Näemme, että sillä on perustansa ei ainoastaan opetuslasten tehtävässä vaan aivan Jeesuksen oman mission alussa.

Kun Jeesus Markuksen evankeliumissa oli tehnyt ensimmäisen ihmetekonsa Kapernaumin synagogassa ajamalla pahan hengen pois eräästä miehestä ja heti sen jälkeen mennyt Simonin kotiin ja parantanut kuumeesta tämän anopin, alkoi kansaa tulvia hänen luokseen. Kaikki kaupungin sairaat ja vaivatut tuotiin hänen luokseen, ja Jeesus piti vastaanottoaan auki myöhäiseen yöhön (Mark. 1:23–34). Aamulla varhain, kun oli vielä pimeää, Jeesus lähti yksinäisyyteen. Opetuslapset etsivät Jeesusta ja löydettyään sanovat, että ”kaikki etsivät sinua”. Tässä kaupungissa olisi siis vielä paljon tehtävää, mutta Jeesus vastasi:

»Lähdetään lähistöllä oleviin kyliin. Minun on julistettava ilosanomaa myös niissä. Siksihän minä lähdin kaupungista.» (Mark. 1:38)

Kun tästä alkaa kiertäminen ilosanomaa julistamassa, voidaan nähdä, että tarkoitus oli joka kaupungissa panna alkuun sama prosessi kuin Kapernaumissa: Jumalan valtakunta on tullut lähelle, ja siksi ihmisten tulee tehdä parannus. Se ilmenee siten, että sairaudet paranevat, pahan valta väistyy ja ihmisten elämä muuttuu.

Kun Jeesus lähetti oppilaansa kyliin, hän käski heidän mennä ihmisten luo, heidän koteihinsa, ja toivottaa heille rauhaa. Taivasten valtakunnan sanoma on rauhan ja toivon tulevaisuuden sanoma, vaikka sen varjona onkin tuleva koettelemus. Näiden jännitteessä on myös meidän lähetysnäkymme: Jumalan käsissä on maailman tulevaisuus, ja se voi sisältää hyvin pelottavia tapahtumia. Ihmiskunnalla on käsissään niin kauheita aseita, että niillä voi polttaa kaiken elämän maapallolta – ehkä torakat vain jäisivät, nehän valitettavasti ovat mitä sopeutuvaisimpia otuksia? – tai ihmiskunta voi päästää irti mitä tarttuvimpia ja tappavimpia tauteja, jotka nykypäivänä pystyvät hetkessä leviämään ympäri maapallon.

Ovatko tällaiset apokalyptiset visiot Jumalan yliluonnollisia tuomioita vai ihmiskunnan itse itselleen tuottama kohtalo? Jumalan suunnitelma luomaansa maailmaa kohtaan on toivo, kaiken uudeksi luominen. Ehkä hänen ei tarvitse luomakuntaa tuhota rangaistuksena ihmisten synneistä, ehkä nämä tekevät sen itse?

Joka tapauksessa Jumalan lähetyksen sanomana on hänen rakkautensa ja pelastus tulevasta tuomiosta. Siksi apostolien sanomana niissä kodeissa, jonne he menevät, on ”rauha teille!” Huomattakoon myös, että Jeesus Matteuksen evankeliumin kohdassa lupaa, että ”työläinen saa palkkansa”. Apostolit eivät tarvitse eväslaukkua mukaansa, sillä he saavat syödä ihmisten luona. Luukkaan evankeliumin lähettämiskertomuksessa tämä sanotaankin selvemmin:

»Syökää ja juokaa sitä, mitä talossa on tarjolla.» (Luuk. 10:7)

Tämä ei tarkoita, että opetuslapset lähetettäisiin hyötymään hyväntahtoisista mutta köyhistä kyläläisistä. Jeesus ei lähetä heitä kaluamaan ihmisten kaappeja tyhjiksi, vaan jakamaan elämää taloissa asuvien kanssa. Menkää ihmisten luo ja eläkää tasa-arvoista elämää heidän kanssaan, syökää heidän kanssaan samassa pöydässä, älkää pitäkö itseänne toisia parempina! Käyttäkää heidän ruokailuvälineitään, älkää tehkö eroa ihmisten välillä! Muinaisessa Lähi-Idässä ja edelleen eräin paikoin maailmalla pidetään yllä ihmisten välisiä arvoasetelmia jopa niin, ettei syödä samoissa pöydissä puhumattakaan siitä, että käytettäisiin samoja astioita. Jeesus lähettää opetuslapsensa murtamaan tällaisen halveksunnan.

Jeesus itsekin tulee esimerkiksi tällaisen radikaalin ateriayhteyden osoittamisesta. Muistamme, miten hän toimiikin toisin kuin silloin, kun lähetti opetuslapsensa. Johanneksen evankeliumin mukaan hän menikin samarialaisten luo, vaikka oli kehottanut päinvastaista:

Matkalla Jeesus tuli Sykar-nimiseen Samarian kaupunkiin. Lähistöllä oli alue, jonka Jaakob oli antanut pojalleen Joosefille. Siellä oli Jaakobin kaivo. Matkasta väsyneenä Jeesus istahti kaivolle. Oli keskipäivä. Samarialainen nainen tuli ottamaan kaivosta vettä. Jeesus sanoi hänelle: »Anna minullekin juotavaa.» Oppilaat olivat menneet kaupunkiin ostamaan ruokaa. Samarialaisnainen vastasi: »Sinähän olet juutalainen. Miten sinä pyydät juotavaa minulta, samarialaiselta naiselta?» Juutalaiset eivät näet ole tekemisissä samarialaisten kanssa. Jeesus sanoi naiselle: »Et tunne Jumalan lahjaa etkä häntä, joka pyytää sinulta juotavaa. Jos tuntisit, sinä pyytäisit juotavaa häneltä ja saisit vettä, joka antaa elämän.» Nainen vastasi: »Herra, eihän sinulla ole edes astiaa, ja kaivo on syvä. Miten sinulla olisi sellaista vettä? […] Tässä vaiheessa oppilaat palasivat. He hämmästyivät nähdessään, että Jeesus puhui naisen kanssa. Kukaan ei kuitenkaan kysynyt, mitä hänellä oli mielessään tai miksi hän puhui naisen kanssa. (Joh. 4:5-11, 27)

Tässä kappaleessa Jeesus osoittaa, mitä Jumalan valtakunnan saapuminen merkitsee: samarialaisetkin saavat kuulla evankeliumin, hän, juutalainen, asettuu keskustelemaan samarialaisen kanssa, ja hän, arvostettu opettaja istuu kahdestaan kaivolla vieraan naisen kanssa, ja aikoo jopa juoda vettä samasta astiasta tämän kanssa. Jeesus ylittää monia rajoja, jopa sellaisia, joita hän ensin asetti opetuslapsilleen. Nämä tulivatkin kohta ostoksiltaan ja olivat hämmästyksissään.

Tässä kappaleessa näkyy, millainen nopea kehitys tapahtui Jeesuksen missiossa, tai ainakin, miten sen avartumisen oli tullut ymmärtämään varhainen seurakunta silloin, kun Johanneksen evankeliumi kirjoitettiin n. v. 90-100 jKr.. Siinä vaiheessa jo päiviteltiin, miten opetuslapset olivatkaan saattaneet ihmetellä Jeesuksen käytöstä; nyt oli jo uusi ymmärrys tullut itsestään selväksi. Jeesus oli tullut kaikkia varten, eikä hänen sanomallaan ole rajoja. Jumalan valtakunta on tullut lähelle koko maailman ihmisiä varten. Oli jo alkanut tapahtua se, mistä Jeesus oli Apostolien tekojen mukaan lausunut ennen taivaaseen astumistaan:

»Saatte kuitenkin voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin. Teistä tulee minun todistajiani täällä Jerusalemissa ja koko Juudeassa, Samariassa ja maan ääriin asti.» (Apt. 1:8)

Evankeliumi oli lähtenyt etenemään juuri tässä järjestyksessä, kuin laajenevina kehinä, keskuksenaan Jerusalem. Sieltä lähdettiin ympärille muualle Juudeaan, edelleen Samariaan ja jatkaen aina maan ääriin asti. Ulospäin on kuitenkin lähdetty vain, koska Jeesuksen tehtävä ei koskenutkaan vain hänen omaa kansaansa. Hän oli tullut kaikkia maailman ihmisiä varten.

Niinpä asetankin näkyviin toisen alttaritaulun samalta taiteilijalta.

Missä kirkossa tämä on? Mitä se esittää? (Kirkastusvuori, Aleksanterin kirkko)

Jeesus kutsui lähimmät opetuslapsensa Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen kanssaan vuorelle ja antoi heidän siellä nähdä hänen kirkastumisensa. Luen Matteuksen 17. luvusta:

Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin, Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen. Hän vei heidät korkealle vuorelle, erilleen muista. Siellä heidän edessään Jeesuksen ulkonäkö muuttui. Hänen kasvonsa alkoivat loistaa kuin aurinko, ja hänen vaatteensa muuttuivat hohtavan valkoisiksi. Samassa heille ilmestyivät Mooses ja Elia, jotka keskustelivat Jeesuksen kanssa. Pietari puuttui puheeseen ja sanoi Jeesukselle: »Herra, onpa hyvä, että mekin olemme täällä. Jos haluat, voin tehdä kolme majaa: yhden sinulle, yhden Moosekselle ja yhden Elialle.» Pietarin vielä puhuessa heidän päälleen tuli loistava pilvi, josta kuului ääni: »Tässä on minun rakas Poikani, johon olen kiintynyt. Kuunnelkaa häntä!» Tämän kuullessaan oppilaat pelästyivät kovasti ja heittäytyivät maahan. Jeesus tuli heidän luokseen, kosketti heitä ja sanoi: »Nouskaa, älkääkä pelätkö.» Kun oppilaat nostivat katseensa, he eivät nähneet muita kuin Jeesuksen. (Matt. 17:1-8)

Kun Jumala osoittaa Poikaansa ja kehottaa kuuntelemaan häntä, se tarkoittaa, että Jumalalla ei ole muuta Poikaa ihmisten kuunneltavaksi. Hän ei lähetä muuta taivaallista olentoa ilmoittamaan tahtoansa. Ne profeetat ja sanansaattajat, joille hän Henkensä viisaudessa antaa sanottavaa, saavat myös osoittaa vain tähän Poikaan. Heidän opetuksensa tulee pitää yhtä sen kanssa, mitä tämä ainut Poika ilmoittaa.

Kirkastusvuorella Jumala näyttää Poikansa jumalallisen olemuksen ja samalla kertoo, mikä odottaa niitä, jotka hänen Poikaansa kuuntelevat. Hekin tulevat osallisiksi samasta kirkkaudesta hänen yhteydessään. Heillekin on luvassa elämä Jumalan luona katoamattomuudessa. Mutta tätä eivät Pietari, Jaakob ja Johannes ymmärrä. He tuntevat Jeesuksen ihmisenä, kiertävänä opettajana ja ihmeellisenä parantajana, mutta eivät vielä täysin ymmärrä hänen todellista olemustaan. Se on alkanut kirkastua heille ylipäätään vasta vähitellen.

Kuitenkin jo varhainen kirkko uskoi, että Jeesuksessa oli heidän luokseen tullut enemmän kuin ihminen. Hänen puheensa ja tekonsa osoittivat, että Jumala oli hänen kanssaan. Jeesuksen kuolleista herääminen ja ilmestyminen heille elävänä osoitti, että Jeesuksen itsekin täytyi olla täynnä jumalallista voimaa. Siksi he kunnioittivat häntä nimellä Herra, joka oli heidän Raamatuistaan eli Vanhan testamentin kreikankielisistä kirjoituksistaan tuttu Jumalan nimi.

Tutkijat arvelevat, että usko Jeesukseen jumalana olisi myöhäistä kehitystä. Juutalais-kristillinen seurakunta ei olisi voinut pitää ainoan Jumalan rinnalla mitään toista olentoa jumalana. Ehdoton yksijumalaisuus kieltäisi sen. Ainut Jumala ei voisi suvaita ketään rinnalleen eikä jakaa itseään kahdeksi. Kaikkein vähiten voisi ihminen olla jumala. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että kun kristityt alkoivat kutsua Herraansa Jumalan Pojaksi, tällä sanalla oli heille merkitys, joka oli sovitettavissa yhteen tuon ehdottoman monoteismin kanssa. Samoin heille alkoi hahmottua Pyhän Hengen asema Jumalan persoonallisena henkenä. He uskoivat yhteen Jumalaan, mutta tuo usko alkoi jo viitata myöhemmin selvän opillisen muotonsa saavaan kolminaisuuteen. Varhaisilla kristityillä oli Kristus-uskon muokkaama monoteismi.

Tämä näkyy siinäkin, miten ehdottomasti he tulivat ymmärtämään Jeesuksen olevan ainut Jumalan lähettämä Pelastaja. Apostolien teoissa kerrotaan Pietarin kautta tapahtuneesta ihmeestä sekä hänen voimakkaasta todistuksestaan. Rampa mies oli noussut jaloilleen, ja:

Pietari täyttyi Pyhästä Hengestä ja sanoi: »Kansan johtajat ja vanhimmat! Joudumme näköjään vastaamaan sairaalle tekemästämme hyvästä teosta ja kertomaan, kenen nimissä hän parani. Tietäkää siis, te kaikki ja koko Israelin kansa, että se tapahtui Jeesuksen Kristuksen nimissä. Te ristiinnaulitsitte tämän nasaretilaisen, mutta Jumala herätti hänet kuolleiden joukosta. Hänen nimensä voimasta tämä mies seisoo terveenä teidän edessänne. Kristus on se ’kivi, jonka te rakentajat hylkäsitte mutta joka on nyt koko rakennuksen tärkein’. Kukaan muu ei pysty meitä pelastamaan. Taivaan alla ei ole mitään muuta nimeä, joka pelastaa.» (Apt. 4:8-12)

Muuta nimeä ei ole annettu kuin yksin Jeesus, Jumalan Poika. Hänet on annettu koko maailman ihmisiä varten. Häntä on siksi kuulutettava koko maailmalle. Mutta se ei tarkoita, että maailman ihmisillä ei ennen sitä olisi mitään tietoa Jumalasta. Jumala on puhunut monella tavalla jo ennen kuin hän lähetti Poikansa. Siihen kristillinen todistus voi liittyä eikä kumota sitä pelkkänä eksytyksenä. Näin tekivät jo apostolit. Paavalin puhe ”tuntemattoman jumalan alttarista” Ateenan Areiopagilla on tuttu esimerkki, mutta toinen on myös hänen saarnansa Lystrassa. Siellä Paavalikin oli nostanut jaloilleen ramman miehen, ja kaupunkilaiset halusivat palvoa häntä jumalana. Paavali osoitti, että oikea Jumala on puhunut pakanoillekin:

»Me julistamme teille sanomaa, jotta jättäisitte tällaiset turhuudet ja turvautuisitte elävään Jumalaan. Hän loi taivaan, maan ja meren sekä kaiken, mitä niissä on. Menneiden sukupolvien aikana hän on antanut kansojen kulkea omia teitään. Hän ei ole kuitenkaan jättänyt antamatta todisteita itsestään, vaan on tehnyt hyvää. Hän on antanut teille sadetta taivaasta ja sadon ajallaan. Hän on täyttänyt vatsanne ruualla ja mielenne ilolla.» (Apt. 14:15-17)

Jumala on lähettänyt Poikansa kaikkien pelastukseksi. Hän on ikuinen Sana, jossa kaikki on luotu ja joka on syntynyt ihmiseksi. Hän yhdistänyt itseensä kaikkien ihmisten ihmisyyden (Joh. 1:1-3, Kol. 1:15-18). Siksi kaikki voivat tulla osallisiksi samoista pelastuksen lahjoista hänen yhteydessään. Jos muiden uskontojen piirissä on mahdollista pelastua, sekin voi tapahtua vain Kristuksen tähden. Mutta sen me jätämme Jumalan salaisuudeksi. Meidän tehtävämme on julistaa evankeliumia Kristuksesta.