Hyvän sadon houkutus

Evankeliumi Luukas 12:13–21, Pipliaseuran uuden käännöksen mukaan

Eräs mies väkijoukosta sanoi Jeesukselle: »Opettaja, käske veljeäni jakamaan perintö minun kanssani.» Jeesus vastasi: »Hyvä mies, onko minut muka nimitetty teidän tuomariksenne tai pesänselvittäjäksenne?» Sitten hän jatkoi: »Varokaa ja välttäkää kaikenlaista ahneutta. Ihmisen elämä ei riipu hänen omaisuudestaan, vaikka sitä olisi paljonkin.»

Jeesus esitti heille vielä vertauksen: »Erään rikkaan miehen maa tuotti hyvin. Hän mietti mielessään: ’Minulla ei ole paikkaa, johon kokoaisin satoni. Mitähän minun pitäisi tehdä?’ Hän päätti: ’Näin minä teen: Puran nykyiset varastorakennukset ja rakennan tilalle suuremmat. Kokoan niihin kaiken viljani ja koko muun omaisuuteni. Sitten sanon itselleni: Sinulla on paljon omaisuutta, ja siitä riittää vuosikausiksi. Ota rennosti, syö, juo ja pidä hauskaa.’ Silloin Jumala sanoi hänelle: ’Typerys! Tänä yönä menetät henkesi. Kuka saa kaiken, mitä olet itsellesi koonnut?’ Näin käy sen, joka kerää rikkauksia itselleen eikä Jumalan luokse.»

Rakkaat kristityt, evankeliumin sanomaa kuulemaan kokoontunut juhlakansa. Äsken lukemani evankeliuminkäännös on koekäytössä ja saattoi joiltain kohdin kuulostaa vieraalta. Mutta sanoma oli epäilemättä tuttu: maallisia rikkauksia kokoamalla ei voi saada elämäänsä turvaa. Aarteet on koottava Jumalan luokse taivaan valtakuntaan.

Tämä sanoma on ihmiselle yleensä itsestään selvä. Sen tekee meille vastaansanomattomalla tavalla kirkkaaksi se totuus, että kukaan ei elä ikuisesti, vaan kerran päättyvät kaikkien päivät. Käärinliinoissa ei ole taskuja, sanotaan. Mitään ei voi ottaa mukaan rajan tuolle puolen, vaan arkkuun puetaan ihminen yksinkertaiseen asuun. Muinaisaikaisissa hautajaisissa saattoi olla toisin. Suomessakin ovat arkeologit löytäneet vainajan jäänteiden joukosta arvoesineitä, tai vain käyttöesineitä. Sellaisista ajateltiin olevan hyötyä kuolleiden valtakunnassa. Rikkaita ja maan mahtavia on maailman sivu haudattu myös mahtinsa merkkien kanssa; joko niin, että hautaan mukaan laitetaan aarteita tai niin, että hautamonumentista itsestään tulee vallan ja rikkauden vertauskuva. Mutta yhtä kaikki; ihmisestä jää ainoastaan muisto, joka sekin haalistuu, kun kukaan ei sitä enää muista.

Tämä on ihmisille hyvin tuttua eikä meitä ehkä säväytä, millä sanalla raamatunkäännöksessä Jeesus puhuttelee ihmistä, joka ei ota sitä huomioon. Agricola antoi Jeesuksen lausua ”Sinä tompeli”, vuoden 1776 Bibliassa Jeesus sanoo ”sinä tyhmä”, vuoden 1938 Raamatussa ”sinä mieletön”, nykyisessä v. 1992 Kirkkoraamatussa ”sinä hullu” ja nyt, v. 2020 Uudessa testamentissa ”typerys”. Sukupolvien yli lienee tullut selväksi, että onnellisuutta ei ole viisasta yrittää rakentaa omaisuuden varaan.

Silti me tarvitsemme jotain, minkä varassa voidaan mennä huomiseen tai ensi vuoteen tai lastemme ja lastenlastemme tulevaisuuteen. Kyse ei siis ole siitä, etteikö elämässä tarvita varautumista ja niin ollen myös aina jonkinlaista vaurastumista. Kyse on siitä, mitä ihminen pitää elämänsä päämääränä. Onko se lepo ja huolettomuus omaisuuden varassa vai turvallisuus ja luottamus Jumalan varassa?

Jeesusta puhutellut mies pyysi apua melko tavallisessa ongelmassa. Ehkä hän ei edes ollut mikään rikkauksien tavoittelija, kunhan vain halusi, että tasataan oikeudenmukaisesti isän kodista jäänyt perintö. Siinä saattoi olla kysymys miehen koko toimeentulosta, jos piti tasata vaikkapa maatila veljen kanssa. Onhan vastaavia tapauksia meidänkin aikanamme ja meidän maassamme. Vanhemmilta jäänyttä perintöä ei jostain syystä saada jaetuksi. Se voi olla vaikkapa maalla sijaitseva lapsuuden koti, jonka kaikki sisarukset haluavat säilyttää vapaa-ajan asuntonaan, mutta kukaan halua asua siellä ja pitää siitä huolta. Perinnönjako pysähtyy seuraavaan sukupolveen asti, kunnes ne ovat poistuneet ajan rajan taa, joilla oli paikkaan henkilökohtainen tunneside. Mutta mitä enemmän jakajia, sitä työläämpää on asiasta sopia serkusten kesken. Ymmärrettävää, että evankeliumin mies pyytää Jeesukselta apua, onhan tämä viisaan ja luotettavan opettajan maineessa.

Mutta Jeesus ei ryhdy pesänselvittäjäksi. Hän ei ala veljesten väliseksi tuomariksi. Ei häneltä saada suoranaista neuvoa meidänkään hallituksessamme käynnissä olevaan keskusteluun perintöverosta. Jeesuksella on muuta asiaa: ”Varokaa ahneutta!” Tämä kehotus merkitsee paljon kauaskantoisempaa tulevaisuuteen valmistautumisesta kuin yhden sukupolven omaisuuden kohtaloa. Hän puhuu jokaisen sukupolven elämän kokonaissuunnasta. Mitä jättävät isät ja äidit perinnöksi lapsilleen, omaisuuttako vai jotain tärkeämpää? Onnellinen se, jonka ei tarvitse viimeisenä päivänään kuulla Jumalan sanovan ”sinä tomppeli” kaiken sen omaisuuden keskellä, jota on onnistunut kokoamaan.

Ei voinut Jeesuksen kertomuksen rikas mies taata tulevaisuuttaan, vaikka hyvä sato sai hänen varastonsa täyteen. Se kuitenkin houkutteli hänet kuvittelemaan, että tästä se onnellinen elämä lopulta alkaa. Hänen peltonsa hyvä sato oli kuitenkin riippuvainen monesta tekijästä, jotka eivät riippuneet yksin hänen omasta työstään, saati rikkaudestaan. Se oli riippuvainen säistä ja muista ihmisen vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella olevista asioista, sateesta ja paisteesta sekä heinäsirkkojen poissaolosta. Niiltä osin hänen onnensa oli vain sattumaa ja elämän onnenkauppaa, joka voisi olla poissa jo seuraavana vuonna. Jos katovuodet toistuvat, hänenkin varastonsa tyhjenevät. Samoin voi käydä muissakin elinkeinoissa.

Ihminen voi monista vaivalloisista yrityksistään huolimatta joutua taloudellisiin vaikeuksiin. Parhaillaan on maassamme paljon työttömyyttä, osattomuutta ja varattomuutta, eikä niistä voi syyttää yksin asianomaisia itseään. Ei pienituloisuus tavallisesti ole mikään oma valinta tai laiskuuden tulos. Elämässä voi olla vastoinkäymisiä, sairautta ja onnettomuuksia. Eivätkä ole lähtömahdollisuudetkaan kaikilla samat. Joillakin on jo perustalla perittyä omaisuutta. Ehkä sellaisesta oli kyse myös Jeesuksen luo tulleen miehen toiveessa saada veljensä kanssa sovussa jaetuksi.

Osaammeko me rakentaa elämämme sillä tavoin, että sukupolvi toisensa jälkeen ei mene samaan ansaan ja yritä tulla onnelliseksi rikkauksilla? Osaammeko olla sellaisia Jumalan rakkauden ja huolenpidon todistajia, että elämässä sukupolvesta toiseen kestävämmät asiat näyttäytyvät tärkeinä myös omalle sukupolvelle? Jos olemme perineet uskon Jumalaan, oppineet kotona rukoilemaan, kuulemaan sanaa ja käymään kirkossa, tai osallistumaan seurakunnan toimintaan, osaammeko välittää sen lapsillemme ja edelleen lapsenlapsillemme?

Elämää ei tule elää itsekkyydessä, vaan se tulee kokonaisuudessaan nähdä valmistautumisena Jumalan valtakunnan koittamiseen. Kristuksen seuraajien tehtävänä on käyttää saamiaan lahjoja lähimmäisen hyväksi niin, että mahdollisimman moni voisi kerätä rikkauksia Jumalan luo. Tänään tässä messussa siunataan työntekijöitä lähetystyöhön. Messun alussa esitelty pariskunta omistaa elämänsä Kristuksen rakkaudesta todistamiseen. Se on kutsu meille kaikille, mutta nyt käymme alttarin ääreen siunaamaan näitä lähettejä.