Herra, näytä minulle tiesi

Evankeliumi Matteus 5:43–48

Jeesus sanoi:

”Teille on opetettu: ’Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.’ Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille. Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin tee niin? Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee niin? Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.”

Rakkaat kanssavaeltajat, Birgitan poluilla tänään kulkeneet. Olemme kävelleet matkoja, kuka lyhyempiä ja kuka pidempiä. Olemme nauttineet luonnosta, aistineet tuulia, hengittäneet raitista ilmaa, saaneet auringonpaistetta ja sadepisaroita, katselleet kauniita maisemia, tunteneet maan askeleidemme alla, hiponeet ohi kulkiessamme puita ja kuunnelleet solisevan veden ääntä. Olemme joko tietoisesti tai huomaamattamme havainnoineet pieniä yksityiskohtia kaikesta meitä ympäröineestä rikkaudesta, jota luomakunta tarjoaa.

Nämä mainitsemani asiat ovat olleet sellaisia, joita luonto itse on meille tarjonnut, mutta lisäksi olemme kokeneet lukemattomia asioita siitä, mitä ihmisen käden jälki on meille jättänyt – alkaen jo pelkästään siitä polusta tai tiestä, jota olemme kulkeneet, ja päättyen tänne kirkkoon. Näitä ei ole luonto itsestään tuottanut, vaan niiden olemassaolo on ihmisen työn tulosta.

Mutta onhan ihminenkin Jumalan työn tulosta. Hän on osa luomakuntaa, samojen lainalaisuuksien alainen kuin muutkin elävät olennot. Hän syntyy, elää, hengittää ilmaa, juo vettä ja syö ruokaa – hän on erottamattomasti osa samaa luomakuntaa kuin kaikki tänään näkemämme ja kokemamme.

Mutta ihmisellä on erityinen osa tässä luomakunnassa. Hänelle on uskottu tehtävä viljellä ja varjella eli rakentaa ja hoitaa yhteistä elämää tässä luomakunnassa. Sitä tehtävää varten hänelle on annettu erityisiä lahjoja, kykyjä, älyä, taitoa suunnitella ja toteuttaa monimutkaisia tehtäviä, ottaa käyttöön työkaluja ja hyödyntää erilaisia menetelmiä.

Kaikista muista olennoista poiketen hänelle on sen lisäksi annettu kyky miettiä asioita oman itsensä ja välittömän etunsa ulkopuolista ajatellen, kyky katsoa toimintaansa sivullisen silmin ja valmistautua tulevaan useamman sukupolven tähtäimellä ja toimien myös sen parhaaksi, joka ei kuulu hänen omaan perheeseensä, sukuunsa tai muuhun välittömään yhteiseen intressipiiriinsä. Hän osaa ajatella suurempaa kokonaisuutta. Ihmiselle on annettu kyky eettiseen arviointiin, sen pohtimiseen, mikä on oikein ja tarpeellista eikä ainoastaan hyödyllistä. Hän osaa miettiä askeleitaan, hän osaa asetella sanansa, hän osaa käyttää lahjojaan sillä tavoin, että niistä on hyötyä.

Mutta se ei ole ihmiselle helppo harjoitus. Paljon mieluummin hän ajattelee omaa itseään ja lähipiirinsä tai muiden itsensä kaltaisten etua kuin osoittaa avarakatseisuutta ja välittää myös niistä, joista ei ole hänelle itselleen tai hänen ryhmälleen etua. ”Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? – – Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on?” Näin kyseli Jeesus. Hänen seuraajiltaan pitäisi voida odottaa enemmän kuin niiltä, jotka eivät piittaa Jumalan sanan opetuksista. Heidän tulee tavoitella Jumalan täydellisyyden vuoksi itsekin täydellisyyttä.

Täydellisyyteen ihminen tuskin pystyy yhdessäkään asiassa, kaikkein vähiten toisten rakastamisessa ja heidän huomioon ottamisessaan. Ihmiset eivät käyttäydy niin kuin Jumala, joka antaa auringon ja sateen niin hyville kuin pahoille. Ihmisen täytyy pyytää Jumalalta paitsi armollisuutta itselleen, myös viisautta ja voimaa toimia oikein toisten hyväksi.

Laajalti tunnettu ja paljon lainattu Pyhän Birgitan rukous kuuluu: ”Herra osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.” Nämä sanat sopivat hyvin pyhiinvaellukseen, sellaiseen tiellä kulkemiseen, jolla reitti ei välttämättä ole selvä, mutta päämäärä on kirkkaana mielessä. On monta vaihtoehtoista tietä kulkea, mutta perille pitäisi päästä. Silloin rukoillaan Jumalalta apua ja neuvoa.

Mutta tässä rukouksessa ei ole kyse vain polun etsimisestä läpi metsän, vaan koko elämän vaelluksesta. Jumalalta pyydetään tien osoittamista siksi, koska Hän itse on tuon vaelluksen päämäärä. Jumalaa pyydetään osoittamaan, miten hänen luokseen tullaan. Mutta samaan aikaan rukoilija tunnistaa, ettei se ole helppo tie. Jumalan tahdon täyttäminen tai edes sellaisen tavoittelu ei ole itsestään selvästi jotain, mitä ihminen haluaa. Siksi Jumalalta tulee rukoilla myös halukkuutta kulkea sitä tietä, jonka hän osoittaa, eli halukkuutta noudattaa Jumalan tahtoa. Mutta se ole helppoa. Vastakkainen halua on yleensä meissä vahvempi.

Siksi Birgitan rukouksessa on myös maailman kylmä todellisuus läsnä: on riskialtista sekä jäädä paikoilleen että kulkea. Ihminen ei voi jäädä nauttimaan tilanteesta, jossa hän tunnistaa toteuttavansa Jumalan tahtoa. Silloin hän tavallisesti vain syyllistyy itsensä ihailuun ja pitämään itseään onnistuneena, ainakin jos vertaa pahoin epäonnistuneisiin. Joka tällaisen ylpeyden itsessään tunnistaa ja rehellisesti Jumalan edessä tunnustaa, tulee riisutuksi kaikesta omavoimaisuudesta ja voi enää vain turvautua Jumalan armoon. Hänen sopii jatkaa Birgitan rukousta: ”Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.”

Rukouksessa ei olekaan kysymys vain pyhiinvaeltajan tiellä pysymisestä vaikeassa ja eksyttävässä maastossa. Ei myöskään halukkuuden pyytämisestä kulkea Jumalan tahdossa. Syvimmiltään siinä on kyse ihmistä perinpohjaisesti läpäisevän olemassa olemisen mielekkyydestä, kaiken merkitykselliseksi kokemisesta ja elämän pohjimmaisen tarkoituksen tavoittamisesta. Ihmisen ikävöinti täyttyy Jumalan armossa. Hän löytää elämälleen suunnan ja mielekkyyden. Häntä ei ole heitetty eksymään metsään, vaan hänelle on valmistettu tie. Se tie johtaa ikuisen Jumalan luo.

Mutta sitä tietä ei löydä eikä sitä jaksa kulkea muutoin kuin Jumalan armosta. Ilman hänen kutsuaan, hänen antamaansa voimaa ja valaisua ei ihminen aina välitä elää ihmisiksi, hän ei käytä elämäänsä ja lahjojansa toisten hyväksi ja yhteiseksi hyväksi. Ilman Jumalaa hänen on vaikea ellei peräti mahdotonta kohottaa katsettaan omaa tonttiaan ja sen laitoja laajemmalle. Häntä kiinnostaa vain välitön hyöty ja nautinto. Mutta Jumalassa häneen istutetut voimavarat saavat aueta etsimään, löytämään ja omassa elämässään toteuttamaan hyvää, totta ja oikeaa. Sitä varten Jumala lähetti Poikansa syntymään nimenomaan ihmiseksi. Jeesus Kristus tuntee ihmisen elämän. Siksi hän voi sen myös rakkaalla läsnäolollaan uudistaa ja täyttää Jumalan hyvyydellä.