Haluamme nähdä Jeesuksen, mutta millaisen?

Evankeliumi Johannes 12:12-24

Seuraavana päivänä levisi tieto, että Jeesus oli tulossa Jerusalemiin. Ihmiset, joita oli saapunut juhlille suurin joukoin, ottivat palmunoksia ja menivät häntä vastaan huutaen:

– Hoosianna!
Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä,
Israelin kuningas!

Jeesukselle tuotiin aasi, ja hän nousi sen selkään, niin kuin on kirjoitettu:

– Älä pelkää, tytär Siion,
sinun kuninkaasi tulee!
Hän ratsastaa nuorella aasilla.

Opetuslapset eivät vielä tuolloin ymmärtäneet tätä, mutta kun Jeesus oli kirkastettu, he muistivat, että hänestä oli näin kirjoitettu ja että hänelle myös oli tapahtunut niin.

Ne, jotka olivat olleet Jeesuksen mukana, kertoivat, miten hän kutsui Lasaruksen haudasta ja herätti hänet kuolleista. Tämän vuoksi, kuultuaan millaisen tunnusteon Jeesus oli tehnyt, ihmiset lähtivät joukolla häntä vastaan. Fariseukset puhuivat keskenään: ”Näettekö? Mikään ei auta. Koko maailma juoksee hänen perässään.”

Niiden joukossa, jotka olivat tulleet juhlille rukoilemaan Jumalaa, oli myös muutamia kreikkalaisia. Nämä tulivat Filippuksen luo – sen, joka oli Galilean Betsaidasta – ja sanoivat: ”Me haluaisimme tavata Jeesuksen.” Filippus meni puhumaan asiasta Andreakselle, ja sitten he molemmat menivät Jeesuksen puheille. Jeesus sanoi heille:

”Hetki on tullut: Ihmisen Poika kirkastetaan. Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon.”

Palmusunnuntai on Kristuksen Jerusalemiin ratsastamisen päivä. Tänään luetaan evankeliumi samasta tapahtumasta kuin ensimmäisenä adventtina, mutta tunnelma on toinen. Adventtina riemuitaan kuninkaasta ja toivotaan hänen nousevan valtaistuimelleen, palmusunnuntaina nähdäänkin tien päässä jo risti ja kuolema viattomana. Siinä on tämän kuninkaan valtaistuin. Mutta sitä eivät vielä nähneet ne, jotka ottivat Jeesuksen vastaan palmuja huiskuttamalla. He näkivät miehen, joka oli jo tullut kuuluisaksi opettajana ja parantajana, jopa kuolleista herättäjänä, ja kun hän nyt ratsasti aasilla kaupunkiin, hän selvästikin täytti ennustukset uudesta kuninkaasta. Messias-kuningas oli saapumassa ja ottamassa vallan, ja tuntomerkkinä hänellä olisi aasi ratsunaan, kuten oli luvattu Sakarjan kirjassa.

Rakkaat seurakuntalaiset. Sain toissa päivänä vierailla koulussa täällä Punkalaitumella. Oppilaat olivat valmistelleet kysymyksiä, jotka koskivat piispan virkaa ja tehtäviä. Viimeiseksi tehtiin kysymys, jonka usein kuulen koulussa etenkin pojilta: millä autolla sä tulit? Kulkuneuvosta voi ehkä päätellä jotain siitä, millainen mies on kyseessä! En tiedä, mistä automerkistä saa eniten katu-uskottavuutta koululaisten silmissä, mutta ainakin Jeesuksen ratsu oli tuntomerkki – etukäteen arvioiden se viittasi Messias-kuninkaaseen, mutta jälkikäteen arvioituna se ei ehkä ollutkaan merkki mahtavan soturin saapumisesta. Sanottiinhan evankeliumissa, että Jeesuksen ”opetuslapset eivät vielä tuolloin ymmärtäneet tätä”.

Ehkä opetuslapsetkin tulkitsivat aasin lupaukseksi sotilaallisesta asioihin tarttumisesta. Ehkä he odottivat Jeesuksen ryhtyvän kansanjohtajaksi, joka ajaa roomalaiset miehittäjät pois pääkaupungista ja koko maasta. Ehkä ainakin osa heistä ajatteli, että Jumalan valtakunta koittaa vain vallankumouksella ja verenvuodatuksella. Olivathan ainakin jotkut heistä varustautuneet varmuuden vuoksi miekoin, kun tultiin Jeesuksen viimeisiin päiviin.

Tällaisen ajatuksen kanssa eivät Jeesuksen opetuslapset ole suinkaan olleet ainoita maailmassa. Kautta aikain on ollut niitä, jotka Kristuksen nimissä ovat valmiita eivät ainoastaan antamaan oman henkensä alttiiksi, vaan myös valmiit ja varustellut ottamaan hengen niiltä, jotka sitä vastustavat. Jumalan nimissä on käyty monia sotia, ja oikeutusta omille väkivallanteoille on haettu jopa väkivallattoman Jeesuksen teoista. Jeesushan ensi töikseen saavuttuaan Jerusalemiin meni sen temppeliin ja järjesti välikohtauksen kaatamalla rahanvaihtajain pöydät ja ajamalla uhrieläinten kaupustelijat ruoskalla pois. Mutta tämä oli temppelin uskonnollinen puhdistus ja sen uhraamisten lopettamisen demonstraatio, ei vallankumouksen riehakas alkumerkki. Jeesus päinvastoin kieltäytyi ryhtymästä kuninkaaksi ja johtamasta joukkoaan sotaisaan taisteluun. Kun hänet oli vangittu, hän ei rukoillut Isältään enkelten armeijaa lyömään vangitsijoitaan ja vapauttamaan häntä.

Viimeisen kuukauden aikana olemme nähneet järkyttäviä uutisia Ukrainasta. Suuri naapurimaa on hyökännyt pienempänsä kimppuun ja alkanut tuhota sen kaupunkeja, pommittaa ihmisten asuntoja, estää pakenevia pääsemästä pois taistelujen jaloista, ja jopa summittaisesti tappaa siviilejä, jotka ainoastaan haluaisivat elää rauhassa. Pöyristyttävää on ollut kuunnella hyökkääjän valheellisia selityksiä ja jopa uskonnollisia perusteluja teoilleen oman kirkkonsa huipulta kuultuna. Tällaista katsellessa rukoilee, että Jumala suojelisi suojattomia ja antaisi pian rauhan koittaa. Mutta mieleen nousee myös vanhatestamentillisten psalmien kaltaisia rukouksia, joissa pyydetään oikeudenmukaisen Jumalan tuhoavan vihamiehen. Mutta kosto ja takaisin vielä kovemmin iskeminen eivät ole kristitylle ihmiselle sopiva tapa toimia oikeuden, vapauden ja rauhan puolesta. Jeesus ei tullut sotaisana kuninkaana.

Kun Jeesus oli riemusaatossa saapunut Jerusalemiin, hänestä innostuivat monet. ”Koko maailma juoksee hänen perässään”, valittivat hänen vastustajansa. Osuvasti sanottu, sillä myös ulkomailta pääsiäisjuhlille rukoilemaan tulleet kiinnostuivat hänestä. He lähestyivät Jeesuksen opetuslapsia päästäkseen tutustumaan näiden mestariin lähemmin.

Edelleen myös meidän aikanamme Jeesuksesta ollaan kiinnostuneita. Hänen opetuksiaan lainataan mieluusti omiin näkemyksiin sopivina viisauksina, ja hänen ominaisuuksiaan ihaillaan niiltä osin, kuin ne tuntuvat sopivan omiin tarkoitusperiin. Monet kertovat nykyään olevansa ”mieluummin henkisiä kuin uskonnollisia” ja kunnioittavansa Jeesusta rakkauden, heikkojen puolustamisen, naisten ja lasten arvon korostamisen, yksinkertaisen elämän, oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon opettajana. Tässä ei ole mitään ihmeellistä, ovathan kyseessä hyvät asiat, ja tokihan Jumala kaiken hyvän lähteenä on myös näiden hyveiden takana. Jumalan hyvyys vetää tutustumaan Jeesukseen.

”Me haluaisimme tavata Jeesuksen”, pyytävät kreikkalaiset kiinnostuneet Jeesuksen siltä opetuslapsilta, joilla myös on kreikkalaiset nimet. Heidän on helppo lähestyä joukossa heidän kanssaan samaa kieltä puhuvia. Mutta millaisena he haluaisivat tavata Jeesuksen? Emme tiedä, millaisia motiiveja heillä oli tulla häntä tuntemaan. Sen sijaan Jeesuksen vastaus heille on yllättävä: ”Hetki on tullut, Ihmisen Poika kirkastetaan.” Mutta hänet kirkastetaan kuolemalla; hänen on kuoltava, jotta hän tuottaisi hedelmää. Niin kuin maahan putoavan jyvän on luovutettava oma elämänsä, jotta siitä voisi kasvaa uutta viljaa, on Jeesuksen annettava oma elämänsä. Ihmisen Poika kirkastetaan siis hänen uhrikuolemassaan, ei suinkaan valtaistuimelle nousussaan.

Jeesus tunnetaan kärsivänä, kuolevana, kuin maahan putoavana siemenenä. Monen mielestä kenties hukkaan menevänä? Hyvä mies, oikeudenmukainen opettaja – ja silti tulee vääryydellä surmatuksi! Mutta juuri näin Jumala toimii, toisella tavalla kuin ihminen olettaisi tai toivoisi. Jumala oli varannut Jeesukselle juuri tämän tien, uhritien, ristinkuoleman ja ihmiskunnan syntien kantamisen tien. Palmusunnuntaina Jerusalemin portista sisään ratsastavan tien toisessa päässä häämöttää jo risti. Se on ihmisestä käsittämätöntä, mutta se on kaikkien ihmisten toivo. Sillä se viittaa siihen, että Jumala itse riisuu ihmisen aseettomaksi toimimalla toisin. Jumala muuttaa ihmisiä Jeesuksen ristinkuolemalla, tekee heistä hänen opetuslapsiaan ja seuraajiaan – sellaisia, joiden toivo on Jumalan rakkaudessa ja jotka sen voimasta ovat valmiita antamaan itsensä toisten hyväksi. Sellaiset ihmiset eivät voi haluta toisen alistamista saati toisen tuhoa, vaan koko ihmiskunnan muutosta noudattamaan Jumalan valtakunnan oikeuden, armon ja rakkauden arvoja.