Saarna Nastolan seurakunnan piispantarkastuksessa 17.11.2019

Evankeliumi Matt. 25: 1-13

Jeesus puhui tämän vertauksen:
”Silloin taivasten valtakunta on oleva tällainen. Oli kymmenen morsiusneitoa, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät sulhasta vastaan. Viisi heistä oli tyhmää ja viisi viisasta. Tyhmät ottivat lamppunsa mutta eivät varanneet mukaansa öljyä. Viisaat sitä vastoin ottivat lampun lisäksi mukaansa öljyastian. Kun sulhanen viipyi, heitä kaikkia alkoi väsyttää ja he nukahtivat. Mutta keskellä yötä kuului huuto: ’Ylkä tulee! Menkää häntä vastaan!’ Silloin kaikki morsiusneidot heräsivät ja panivat lamppunsa kuntoon. Tyhmät sanoivat viisaille: ’Antakaa meille vähän öljyä, meidän lamppumme sammuvat.’ Mutta viisaat vastasivat: ’Emme me voi, ei se riitä meille kaikille. Menkää ostamaan kauppiailta.’ Mutta kun he olivat ostamassa öljyä, sulhanen tuli. Ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssaan häätaloon, ja ovi suljettiin. Jonkin ajan kuluttua toisetkin saapuivat sinne ja huusivat: ’Herra, Herra, avaa meille!’ Mutta hän vastasi: ’Totisesti, minä en tunne teitä.’ Valvokaa siis, sillä te ette tiedä päivää ettekä hetkeä.”

Ensimmäinen autoni oli pieni, käytetty ja kohtuullisen halpa. Sen varustelussa oli toivomisen varaa. Pienessä autossa oli pieni bensatankki, ja bensamittari näytti taulussa vähän summittaisesti. Tarkemmin sanoen se näytti liikaa. Niinpä minulle melko pian kävi niin, että polttoaine loppui kesken matkan. Olin arvioinut määrän korkeammaksi kuin se olikaan. Kun tämä sattui minulle toisen kerran, ymmärsin jo ostaa varakanisterin, jota aloin kuljettaa takakontissa. Mutta opittuani siitä oli minulle enää saman verran apua kuin sateenvarjosta poutapäivänä; en enää erehtynyt ajamaan tankkia kuivaksi. Sanottakoon suluissa, että vaimolleni se vielä sattui, ja kävi myös ilmi, ettei kanisteria ollutkaan helppo kaataa tankkiin. Paikalle pysähtynyt poliisi kuulemma sen sitten ystävällisesti teki. Siitäkin selvittiin.

Kun polttoaine loppuu, matkantekokin loppuu. Viisas se, jolla on varasäiliö mukana. Suuren innon vallassa tapahtunut liikkeelle lähtö saattaa muuttua katkeraksi pettymykseksi, kun matka onkin pidempi ja vaivalloisempi ja kulutus suurempi kuinarvattiinkaan. Mieli saattaa jo alkumatkasta olla niin kiinnittynyt perille pääsyyn, ettei tule ottaneeksi huomioon kuinka monelle kilometrille polttoaine tosiasiassa riittää.

Sama voi tapahtua myös suhteessa aikaan. Matkaan lähtiessä voi kuvitella, että hetkessä ollaan perillä, ja kun tunti toisensa jälkeen kuluu, alkaa jo kyllästyttää koko matkanteko. Eikö jo kohta tulla perille, aletaan
kysellä. Ne, jotka ovat matkustaneet lasten kanssa, tietävät, että pian kotoa lähdettyä aletaan kysellä, onko vielä pitkä matka. Kohta kysymys uusitaan: joko me pian ollaan siellä. Mitä siihen voi vastata muuta kuin että ihan kohta. Kysely sammuu vasta kun kyselijä sammuu itsekin penkilleen herätäkseen vasta perillä.

Jeesuksen vertauksen morsiusneidot ovat lähteneet yhdessä matkaan. He aikovat mennä vastaan, kun sulhasen kulkue saapuu noutamaan morsianta. Sulho on jo aloittanut omat rituaalinsa ystävineen ja saapuu illan pimetessä noutamaan morsianta taloonsa. Neitosten tarkoitus on ottaa hänet vastaan, mutta ilta venyy. Odotus on kaikille arvattua pidempi, uni tulee ja sen aikana lamputkin sammuvat. Mutta vain osa oli varautunut mahdolliseen odotteluun, toiset taas olivat varmoja, että juhla alkaa näillä hetkillä.

Evankeliumeissa kerrotaan useita tällaisia Jeesuksen vertauksia. Monissa niissä puhutaan hääjuhlasta taivaan valtakunnan vertauskuvana. Ihmekös tuo, sillä hääjuhla oli parasta, mitä saattoi keksiä. Pelkkää iloa, laulua, tanssia, hyvää ruokaa monta päivää. Poissa on raadanta, poissa niukkuus. Sellaista täytyy olla siinä Jumalan valtakunnassa, joka on aivan kohta koittamassa. Tulihan Jeesus juuri sitä julistamaan.

Jeesuksen sanoman keskuksessa oli nimenomaan Jumalan valtakunta. Sitä hän opetti myös rukoilemaan: Tulkoon sinun valtakuntasi. Se ei ole maallinen valtakunta, joka pystytetään pakolla ja voimalla ja jota rikkaat ja etuoikeutetut hallitsevat vääristetyllä lailla ja uhkauksilla. Ei, vaan Jumalan valtakunta on sellainen, jossa ihmisten arvoarvostelmat kääntyvät päälaelleen: siinä köyhät ja heikot saavat etusijan, siinä lapset ovat esikuvia aikuisille, siinä halveksitut ja ulos suljetut tehdään osallisiksi, siinä maahan poljetut nostetaan jaloilleen ja vääryyttä kokeneille tuodaan oikeus. Siinä toteutuu Jumalan oikeudenmukainen ja pyhä tahto.

Jumalan valtakuntaan ei ole pahoilla, itsekeskeisillä, ylpeillä ja ahneilla tulemista. Mutta sinne ei ole tulemista myöskään niillä, jotka pitävät itseään muita pyhempinä ja parempina sekä etuoikeutettuina. Sinne eivät pääse ne, jotka yrittävät sulkea oven muilta. Sinne pääsevät vain ne, jotka näkevät oman toivottomuutensa, tekevät parannuksen, kääntyvät pahoilta teiltään ja rukoilevat Jumalalta armoa. Mutta Jumalan oikeus toteutuu armollisuudessa. Ihminen, joka on tullut näkemään oman toivottomuutensa ja löytää turvansa Kristuksessa, pääsee myös vapaaksi pyristelystään olla kelvollinen. Se, joka saa kokea armoa ja laupeutta, osaa osoittaa niitä myös muille. Mutta se, joka ei koe armoa tarvitsevansa eikä siksi voi
myöskään päästä vapaaksi omasta ylimielisyydestään, itsekeskeisyydestään ja muista synneistään, vaatii muitakin samaan velkavankeuteen itsensä kanssa. Hän ei tahdo olla armollinen muillekaan.

Mutta valtakunta ei koittanut vielä täysin Jeesuksen aikana. Se vasta alkoi murtautua esiin. Jumalan valtakunta on jo tullut, se on jo täällä Jeesuksessa ja niissä ihmisissä, joissa valtakunnan arvot alkavat vaikuttaa. Mutta se on edelleen vasta tulossa. Se on jo nyt, ja kuitenkaan ei vielä. Valtakuntaan pääseminen edellyttää oikeaa asennetta, kääntymystä ottamaan se vastaan ja pitkämielistä toimimista sen tulemisen puolesta. Se vaatii kärsivällisyyttä ja uskollisuutta. Se vaatii öljyä myös astiaan, ei ainoastaan lamppuun. Se vaatii valmistautumista. Valtakuntaa ei voi ottaa vastaan ilman suuntautumista Jumalan palvelemiseen.

Kaksi viikkoa sitten kirkossa käyneet kuulivat myös Matteuksen evankeliumista luetun Jeesuksen vertauksen kuninkaan pojan hääjuhlasta. Sinne oli tullut myös joku ilman häävaatetta. Hän ei ollut valmistautunut; ehkä hänelle aika oli siihen liian lyhyt ja juhlan alku yllättävä. Kenties hän ajatteli, että hän voi suoraan tärkeämmistä tehtävistä pelloiltaan rientää työvaatteessa juhlaan. Näissä vertauksissa on sama sanoma, vaikka toisessa valmistautumisaika on lyhyt ja toisessa pitkä. Olennaista on kummassakin kokonaisvaltainen suuntautuminen, joka saa ihmisen käyttämään aikansa ja elämänsä oikein.

Ei riitä, että on aluksi into päällä. Se ei vielä avaa ovea juhlaan, että palaa itse kuumalla liekillä. Tarvitaan pitkämielisyyttä, jolla ihminen kokonaisuudessaan suuntautuu Jumalan ja lähimmäisen palveluun. Ei riitä, että on – Badding Somerjoen laulua mukaillen – bensaa suonissa, sitä täytyy olla myös varalla tankissa. Ei hyödytä aatteen kiihko ja sydämen palo, jos palaa loppuun. Moni on uskossa aluksi kovin innokas, mutta kun aikaa kuluu, häntä alkaa oma kiihkonsa nolottaa ja hän luopuu uskosta, koska ei ole voinut siinä rauhallisesti kasvaa ja saavuttaa syvyyttä ja kestävyyttä. Hän on niin kuin ne toisessa Jeesuksen vertauksessa kasvavat oraat, joilla ei ole multaa juurtua ja jotka kuihtuvat, kun helle alkaa (Matt. 13:5-6).

Rakkaat nastolalaiset. Tässä piispantarkastuksessa jätän myös teille Tampereen hiippakunnan suunnasta jäähyväisiä. Seurakunta on muiden Päijät-Hämeessä sijaitsevien seurakuntien tavoin ensi vuoden alusta osa Mikkelin hiippakuntaa. Se ei tuo seurakuntalaisten elämään muutosta, tuskin myöskään seurakunnan toimintaan. Se on pikemminkin hallinnollinen kuin hengellinen muutos. Seurakunta ei siinä siirry mihinkään, sehän pysyy paikoillaan ja kuuluttaa edelleenkin Jumalan valtakunnan koittamista. Piispantarkastuksessa olen nähnyt, että seurakunnalla on tällä paikkakunnalla monia hyviä yhteistyökumppaneita. Niin kaupungin kuin yritysten ja yhteisöjen taholta kohdistuu seurakuntaan odotuksia. Ne odotukset koskevat seurakunnan ominta tehtävää: kuuluttaa sanoin ja teoin Jumalan hyvyyttä. Sellainen saa ihmisen suuntaamaan elämänsä Jumalan ja lähimmäisen palvelemiseen, ja tuottaa niin myös hyvän tulevaisuuden omalle kotiseudulle.