Aukene: kuule ja puhu.

Evankeliumi Markus 7:31–37

Jeesus lähti sitten taas Tyroksen seudulta ja tuli Sidonin ja Dekapoliin alueen kautta Galileanjärvelle. Siellä hänen luokseen tuotiin kuuro mies, joka ei pystynyt kunnolla puhumaan, ja häntä pyydettiin panemaan kätensä miehen päälle. Jeesus otti hänet erilleen väkijoukosta, pani sormensa hänen korviinsa, sylkäisi ja kosketti hänen kieltään. Sitten hän katsahti taivaalle, huokasi ja sanoi kuurolle: ”Effata.” Se merkitsee: aukene. Silloin miehen korvat aukenivat ja hänen kielensä vapautui, niin että hän puhui selkeästi.

Jeesus kielsi ihmisiä kertomasta tästä kenellekään, mutta mitä enemmän hän heitä kielsi, sitä enemmän he levittivät siitä tietoa. Kaikki olivat ylen määrin hämmästyksissään ja sanoivat: ”Hyvin hän on kaiken tehnyt. Kuurot hän saa kuulemaan ja mykät puhumaan.”

Koolla oleva seurakunta, uutta kirkkoherraa vastaanottavat hauholaiset ja muut virkaan asetettavan puolesta tänään rukoilemaan tulleet! Te saatte kaitsijaksenne tutun ihmisen, sillä onhan Karja Verho toiminut kotiseurakunnassaan pappina jo yhdeksän vuotta ja sitäkin ennen nuorisotyönohjaajana ja lähetyssihteerinä. Te tunnette hänet ehkä yhtä hyvin kuin Katjakin tuntee tämän kotipaikkakuntansa, missä hän on viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa ja käynyt koulunsakin. Te tiedätte, millaiset toimet ja tavat ovat hänelle tyypillisiä, ja juuri sen valossa te olette hänet myös valinneet.

Se merkitsee myös, että ymmärrätte hyvin toisianne. Kirkkoherra tuntee monet talot ja perheet jo useammassa sukupolvessa ja tietää tilanteet eri kylillä ja kulmilla. Teidän on helppo ottaa häneen yhteyttä ja keskustella hänen kanssaan. Toisaalta myös Katja kirkkoherrana kykenee tavoittamaan tämän paikkakunnan ihmisten kysymykset ja huolenaiheet, kuuntelemaan ja ymmärtämään ihmisiä sekä rohkaisemaan heitä Jumalan hyvyydellä ja rakkaudella – niin, ehkä erityisesti vielä sellaisella Jumalan rakkaudella, jonka te voitte kokea tasaveroisuutena, sen osoituksena, että täällä ollaan yhtä perhettä, samojen elämän edellytysten alaisia kaikki, niin kyläläiset kuin kirkkoherra.

Täällä Hauholla ei kirkkoherra muutenkaan ole vieras ainesosa yhteiskunnassa, sen olen saanut kokea vieraillessani täällä aiemmin esimerkiksi piispantarkastuksissa. Hyvin oli otettu vastaan ja pidetty myös nyt eläkkeelle siirtynyt rovasti Tapani Vanhanen, joka palveli tätä seurakuntaa kaksikymmentäkaksi vuotta. Täällä on eletty juurevaa hämäläispitäjän elämää, vaikka jo pari vuosikymmentä on oltu osa Hämeenlinnan kaupunkia. Tämä vuosisatoja vanha kirkko on hauholaisille antanut tyyntä turvaa, joka tulee luottamuksesta Jumalan uskollisuuteen. Vaikka ajat kuluvat, me muutumme ja maa muuttuu, kirkkokin muuttuu, mutta Jumala pysyy samana ja hänen rakkautensa tämän paikkakunnan ihmisiä pysyy muuttumattomana.

Nyt hauholaisilla on siis ”oman kylän kasvatti” kirkkoherrana. Mutta päivän evankeliumissa kuulimme toisenlaisen kertomuksen. Siinä Jeesus oli tunnettu pian tehtävänsä aloitettuaan oman kotiseutunsa ulkopuolellakin, jopa oman kansansa ulkopuolella. Jeesuksen maine parantajana kiiri nopeasti kylästä ja kaupungista toiseen, kun hän lähti kiertämään Galilean maakuntaa. Tänään luetussa kappaleessa hän on Genesaretin järven ja Jordan-joen itäpuolella Dekapoliin alueella, siis juutalaisesta näkökulmasta katsottuna pakanakansojen luona. Sinne hän oli tullut aivan päinvastaisesta suunnasta, lännestä, Välimeren rannalta Tyroksesta ja Sidonista, eli sielläkin kanaanilaisten luota. Mutta kaikkialla hänet tunnettiin ihmeellisenä parantajana ja riivaajien ulosajajana, vaikka hän oli suhtautunut pidättyväisesti ihmisten avunpyyntöihin ja pikemminkin kieltänyt heitä kertomasta, jos olivat saaneet häneltä kokea ihmeellisen parantumisen. Näillä ihmisillä oli kohtuullinen odotus, että Jeesus nyt täälläkin, ”ulkomailla”, tekisi suuria tekojaan. Ihmiset ymmärsivät, että Jeesus on kaikkia varten, ei vain omaa kansaansa varten.

Niinpä Jeesuksen luokse tuotiin mies, joka ei kyennyt kuulemaan eikä puhumaan. Jeesuksen tekemät eleet herättävät ehkä kummastusta meidän aikamme ihmisissä. Miksi panna sormet korviin, miksi sylkäistä, miksi koskettaa kieltä jne.? Tällaiset eleet olivat tuttuja tuon ajan ihmeparantajien tekeminä, sellaisia tunnetaan antiikin kirjallisista maininnoista. Näissäkin Jeesus käsittelee juuri niitä kohtia, joiden toiminnassa oli puutteita, eli korvia ja kieltä. Syljen käytöstä parantamisen välikappaleena on myös mainintoja Raamatun ulkopuolella, samoin taivaalle katsomisesta ja huokaamisesta, tai paremminkin kurkun korinasta. Nykyihmisestä nämä ovat outoja eleitä, ja meitä voi kummeksuttaa, etteikö Jeesus olisi Jumalan Poikana voinut vain sanoa sanan, ja mies olisi saanut kuulonsa ja puhekykynsä? Miksi Jeesuksen piti tehdä tällaisia maagisilta vaikuttavilta tekoja, kun hän toisaalla evankeliumeissa parantaa ihmisiä etäältä menemättä edes heidän luokseen?

Minä luulen, että ihmisille on hyväksi, että häntä kosketetaan. Jokainen lääkärissä käynyt tietää, ettei se riitä, jos lääkäri vain istuu pöytänsä ääressä, katsoo tietokonettaan ja tekee kysymyksiä, täyttää lomakkeen, määrää lääkkeen ja kutsuu seuraavan. Ei, kyllä hänen täytyy oikein käsiään käyttäen tutkia potilasta, jotta tämä kokisi tulleensa todellisesti kohdatuksi ja vakavasti otetuksi! Olisiko tässä jotain opittavaa myös seurakuntatyössä? En tarkoita turhan innokasta käsiksi käymistä, en mitään lääppimistä, vaan ihmisen kokonaisvaltaista kohtaamista. Kättä puristaen, silmiin katsoen, ystävällisesti puhutellen ja toisesta kiinnostuen. Osoittaen aikaa hänelle ja hänen asialleen. Siinä on varmasti uudella kirkkoherralla jo todettuja taitoja, koska hänet myös katsottiin tehtäväänsä valinnan arvoiseksi!

Kun Jeesus paransi kuuromykän miehen, hän osoitti, että uusi aika on nyt koittamassa. Olihan Vanhassa testamentissa ennustettu, että kun Jumalan valtakuntaa saapuu, se on tunnistettavissa tällaisista merkeistä. Jesajan kirjasta lukee: ”Silloin aukenevat sokeiden silmät ja kuurojen korvat avautuvat” (Jes. 35:5), mikä epäilemättä on tässä evankeliumikertomuksessa näiden sanojen taustalla: ”Hyvin hän on kaiken tehnyt, kuurot hän saa kuulemaan ja mykät puhumaan.”

Jumalan valtakunnan saapuminen alkoi, kun Jeesus saapui. Siksi kaikkialla niissä kylissä, joissa hän vieraili opettamassa, hän myös paransi sairaita. Näistä ihmeteoista ihmiset näkivät, että Jeesuksella on Jumalan antama tehtävä. Me emme ehkä sellaisia ihmeitä saa nähdä, tai ainakin olisi kohtuutonta sälyttää nyt sellaisten odotus uuden kirkkoherran harteille! Mutta me voimme luottaa siihen, minkä luemme ja kuulemme: Jeesus tuo Jumalan valtakunnan. Hänessä ovat kätkettyinä hyvän elämän ja ikuisuuden salaisuudet. Isä Jumala on hänet lähettänyt, jotta kaikki maailman ihmiset saisivat tulla tuntemaan hänen hyvyytensä. Sitä ei voi rajoittaa vain omaan kansaan tai omaan kylään tai mihinkään ”meikäläisiin”, vaan se on osoitettu kaikille maailman ihmisille. Kun Jeesus koskettaa meitä sanallaan, myös meidän korvamme avautuvat kuulemaan hänen hyvää tahtoaan, ja myös meidän suumme avautuu kiitokseen.

Effata – aukene; kuule Jumalan sinua kutsuva ääni, vastaa hänelle uskossa ja rukouksessa. Kuule ja puhu. Jumala antaa Pojassaan elämän ja toivon kaikille kansoille. Dekapoliin ihmiset vaistonvaraisesti ymmärsivät aivan oikein syvän teologisen totuuden: he tunnistivat Jeesuksessa Jumalan läsnäolon juuri heitä varten.

Tämän saman asian palvelukseen asetetaan nyt kirkkoherra. Siinä yhteydessä me lausumme yhdessä uskontunnustuksen, joka otettiin käyttöön jo 1700 vuotta sitten. Sen erityislaatuna on, että se kokoaa kristillisen uskon ydinkohdat suurella rikkaudella asettaen painotuksen siihen, että Jeesus on Jumala. Hän ei ole vain viisas ihminen, hyvä opettaja, etevä parantaja, vaan hän on Jumala itse, joka pelastaa meidät kuoleman vallasta antamalla itsensä kuolemaan. Sellaista emme sentään odota kirkkoherralta, mutta käymme nyt häntä yhdessä siunaamaan, jotta hän voisi tuota Kristuksen valtakuntaa edustaa ja julistaa tämän paikkakunnan ihmisille.