Piispan saarna pääsiäisyön messussa Tampereen tuomiokirkossa 30.3.2013

Evankeliumi Mark. 16: 1-8

Kun sapatti oli ohi, Magdalan Maria, Jaakobin äiti Maria ja Salome ostivat tuoksuöljyä mennäkseen voitelemaan Jeesuksen. Sapatin jälkeisenä päivänä ani varhain, kohta auringon noustua he lähtivät haudalle. Matkalla he puhuivat keskenään: ”Kuka auttaisi meitä ja vierittäisi kiven hautakammion ovelta?” Mutta tultuaan paikalle he huomasivat, että kivi oli vieritetty pois; se oli hyvin suuri kivi.

Sisälle hautaan mentyään he näkivät oikealla puolella istumassa nuorukaisen, jolla oli yllään valkoiset vaatteet. He säikähtivät. Mutta nuorukainen sanoi: ”Älkää pelästykö. Te etsitte Jeesus Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut kuolleista, ei hän ole täällä. Tuossa on paikka, johon hänet pantiin. Menkää nyt sanomaan hänen opetuslapsilleen, myös Pietarille: ’Hän menee teidän edellänne Galileaan. Siellä te näette hänet, niin kuin hän itse teille sanoi.'”

Ulos tultuaan naiset pakenivat haudalta järkytyksestä vapisten. He eivät kertoneet kenellekään mitään, sillä he pelkäsivät.

 

Tuomiokirkko on monille tamperelaisille hyvin rakas. Täällä moni on katsellut ympärilleen ja miettinyt niin oman elämänsä kuin Jumalan tekojen mysteereitä. Täällä ihminen vaikenee salaisuuksien edessä.

Tuomiokirkon kuvat puhuttelevat, mutta jättävät myös kysymyksiä. Ne avaavat jotain, mutta myös kätkevät. Ne raottavat verhoa ajan ja ikuisuuden rajalta, mutta tekevät sen vertauskuvallisella tavalla. Ne paljastavat, mutta pukemalla. Ne yhtäältä tekevät kirkkaaksi, koettavaksi ja ymmärrettäväksi, mutta samalla vain viittaamalla, käsitteellisellä ja selittämättömällä tavalla. Sellaista on uskon kieli.

Sellainen on myös pääsiäisen sanoma. Sellainen oli myös kolmen Jeesuksen lähipiiriin kuuluneen naisen kokemus varhain pääsiäisaamuna. Heillä oli ihmettelemisen aihetta: kuka on aukaissut haudan ja mihin ruumis on kadonnut? Kuka on valkopukuinen nuorukainen? Mitä tarkoittaa hänen puheensa? ”Jeesus Nasaretilainen on noussut kuolleista.” ”Te näette hänet, niin kuin hän itse teille sanoi.”

Katso ympärillesi täällä kirkossa. Näet ehkä käsittämättömiä kuvia. Ne puhuvat elämän selittämättömistä piirteistä; kärsimyksestä, sairaudesta, nälästä, sodasta, onnettomuudesta, kuolemasta. Ne puhuvat eksyksissä olemisesta, yksinäisyydestä, taakkojen kantamisesta, elämän varmuuden puutteesta.

Mutta ne puhuvat myös rohkeudesta kaiken arkuuden keskellä. Hiljainen ihminen rohkenee sittenkin pelkojensa ja epävarmuuksiensa keskellä astua lähemmäs, seurata Jumalan kutsua.

Sinä näet epäilemättä monia kuoleman ja katoavaisuuden kuvia. Mutta näet myös ylösnousemuksen ja kuoleman voittamisen kuvia. Missä niitä on? Ainakaan yhtä ylösnousemuksen kuvaa minun ei tarvitse sinulle osoittaa; se on suuri ja suoraan edessäsi. Alttarin freskossa kaikki kuolleet herätetään, ja he liittyvät uuden aamun kulkueeseen kohti valoa.

Katsele tätä kirkkoa ja etsi. Missä sinä näet ylösnousemuksen kuvia tai symboleita? Missä tunnistat uuden toivon, kuoleman voittamisen ja elämän vertauskuvia? Etsi itsellesi yksi kuva tai vertaus, joka puhuu uuden elämän toivosta katoavaisuuden keskellä. Osoita se sen jälkeen vierustoverillesi. Sano hänelle, miksi juuri tuo on sinulle ylösnousemuksen kuva. Ole hyvä, annan tähän hetkisen aikaa.

*

Millaisia löysitte?

*

Elämän ja toivon merkkejä ei aina ole helppo huomata synkän ja kuoleman keskellä. Niin suurelta vaikuttaa pahan valta.

Täällä kirkossa sellaisia ovat minusta holveissa kiertävien orjantappurapiikkien lomassa kasvavat punaiset ruusut, tai Tuonelan puutarhassa oraalle nousevat kukat. Köynnöstä kantavat pojatkin lähestyvät lehtivää puuta ja palavaa pensasta. Kärsimyksen ja kuoleman keskeltä nousee uusi elämä. Ylösnousemuksen symboli on myös tänä yönä kastemaljan luona palava kynttilä. Ja jos olisimme täällä päivänvalossa, näkisimme urkujen takana pyöröikkunassa nousevan kokonaisen auringon. Ylösnoussut Kristus on kuin aurinko, joka valaisee.

Viime viikolla sain sähköpostia Kanadassa toimivalta suomalaispapilta. Hänen silmiinsä oli osunut erään kanadalaisen katolilaisen kirjoitus, jonka kuvituksena oli Hugo Simbergin Haavoittunut enkeli. Toronto Star -lehdessä julkaistussa kolumnissa verrattiin maalauksen enkeliä katoliseen kirkkoon, joka on haavoittunut monista sisäisistä riidoistaan, omista lankeemuksistaan, kankeasta rakenteestaan sekä myös ulkopuolisista hyökkäyksistä. Maalauksen enkeli kannetaan ulos kaupungista, köyhien luo, löytämään sieltä uusi elämä. Kolumnisti katsoi, että uusi paavi Franciscus voi nyt johtaa haavoittuneen katolisen kirkon haavoittuneiden ihmisten luo. He juuri kaipaavat uutta elämää ja odottavat toivoa kirkolta. Heidän keskuudessaan kirkko tulee ylösnousemuksen merkiksi ja saa myös itse kokea ylösnousemuksen.

Kulkeeko tämä seurakunta Tampereen tuomiokirkosta kuin enkeli haavoitettujen luo? Lähteekö tämä seurakunta omien haavojensa kanssa, mutta uuden toivon ja uskon vahvuuden löytäneenä kirkon muurien ulkopuolelle? Viekö se mukanaan sanoman Jumalan rakkaudesta, pahan vallan voittamisesta?

Tänä yönä kuoleman pimeä yö vaihtuu ylösnousemuksen valoon. Kristuksen haudalta poistuu kivi. Uusi elämä murtautuu esiin. Kärsimys, katoavaisuus ja epätoivo eivät vielä lakkaa olemasta todellisuutta ihmisten elämässä. Ne eivät poistu, mutta niiden keskelle tulee toivo: Jumala ei jätä omiaan, hän ei hylkää tuhoon eikä tuskaan. Hän astuu itse ihmisenä kärsimykseen, kuolemaan ja hautaan. Niihin itse antautumalla hän murskaa niiden vallan. Hän ottaa kantaakseen ihmisen taakat ja voittaa elämää tuhoavat synnin, kuoleman ja perkeleen voimat.

Jumala herättää Poikansa Jeesuksen kuolleista. Hän, joka on itse katoamaton, ei jää kadotuksen omaksi, vaikka hän kantaa itsessään kaikkien ihmisten katoavaisuutta. Hän elää ja tekee eläväksi. Hän ottaa ihmiset yhteyteensä ja tekee heidät osallisiksi voitostaan. Hän lahjoittaa ylösnousemuksen ja uuden elämän.

Jeesus Kristus on luonamme. Hän on tässä messussa, täällä, missä me elämme itse kuolevaisina ja näemme ympärillämme enimmäkseen vain kuolemaa ja katoavaisuutta. Hän lähettää enkelinsä osoittamaan meille tyhjää hautaa ja kuuluttamaan hänen lupaustaan saada nähdä hänet. Hän aterioi kanssamme pyhän ehtoollisen sakramentissa ja antaa lupauksensa: tämä on minun ruumiini, tämä on uusi liitto minun veressäni. Antamalla oman ruumiinsa hän tekee meidät hänen eläväksi ruumiikseen. Tämäkään ruumis ei jää makaamaan, vaan uuden elämän saaneena, ilon ja rakkauden valloittamana se nousee. Elävä Kristus tekee seurakuntansa eläväksi.

Kristus, toivon antaja, johtaa meidätkin sinne, missä toivoa tarvitaan. Hän, joka on antautunut haavoitettavaksi meidän tähtemme, vie meidät sinne, missä ovat haavoitetut, heikot, köyhät ja toivottomat. Tänä yönä ylösnoussut ottaa meidät mukaansa. Hän kutsuu uskomaan ja luottamaan. Hän lahjoittaa itsensä ja tekee meistäkin lahjojensa jakajia. Hän kutsuu nousemaan kuolleista, astumaan ylös ja lähtemään liikkeelle, aivan kuten nuo alttarifreskon ihmiset. Mekin kuulemme enkelin lupauksen: ”Hän menee teidän edellänne; te saatte nähdä hänet.”