Yksi kaikkien puolesta

Evankeliumi Joh. 11: 47–53

Ylipapit ja fariseukset kutsuivat neuvoston koolle ja kysyivät siltä: ”Mitä meidän pitäisi tehdä? Se mies tekee paljon tunnustekoja. Jos annamme hänen jatkaa näin, häneen uskovat kohta kaikki, ja silloin roomalaiset tulevat ja ottavat meiltä sekä tämän pyhän paikan että koko kansamme.” Silloin yksi heistä, Kaifas, joka oli sinä vuonna ylipappina, sanoi: ”Te ette ymmärrä yhtään mitään. Ettekö te käsitä, että jos yksi mies kuolee kansan puolesta, se on teille parempi kuin että koko kansa joutuu tuhoon?” Tämä ei ollut hänen oma ajatuksensa, vaan sen vuoden ylipappina hän lausui ennustuksen: Jeesus oli kuoleva kansan puolesta, eikä vain sen kansan puolesta, vaan kootakseen yhteen kaikki hajallaan olevat Jumalan lapset.

Siitä päivästä lähtien neuvoston tavoitteena oli surmata Jeesus.

”Tämä pyhä paikka”, luonnehdittiin evankeliumissa Jerusalemin temppeliä. Oikein sanottu, sillä olihan temppeli juutalaisille pyhä paikka ja sen sisin osa kaikkein pyhin. Sinne eivät saaneet tavalliset ihmiset lainkaan astua. Se oli varattu vain ylimmälle papille ja hänellekin vain kerran vuodessa. Jos tällainen pyhä paikka menetettäisiin, repäistäisiin kansallinen identiteetti rikki. Ei ihme, että ylipapit ja fariseukset pelkäsivät roomalaisten tekevän molemmat yhdellä iskulla.

Mutta mekin olemme nyt pyhässä paikassa, vaikkakaan emme Jerusalemissa vaan Nastolassa. Juuri äsken pyhitimme tämän kappelin jumalanpalveluskäyttöön. Täällä ei toimiteta uhreja kuten aikoinaan Jerusalemin temppelissä. Jumalan Poika on jo itsensä antanut riittäväksi uhriksi kerralla kaikkia ihmisiä ja kaikkia aikoja varten. Mutta täälläkin uhrataan rukouksia, täälläkin tullaan Jumalan eteen etsitään häneltä sovitusta, rauhaa ja turvallista tulevaisuutta. Täällä vietetään pyhää messua. Tämä on pyhä paikka.

Monien muistoissa oikeastaan koko Luomaniemi on jollain tavoin pyhä paikka. Moni teistä tänne kokoontuneista on vuosikymmenten varrella viettänyt täällä kenties paljonkin aikaa. Monet muistot liittyvät tänne, jos ei tähän uudisrakennukseen, niin sen paikalta pois purettuun tai sitten tuohon naapuriin kunnostettuun Wanhaan. Milloin sinä muistat olleesi täällä ensimmäistä kertaa? Ole hyvä ja kerro naapurillesi, mikä on varhaisin muistosi Luomaniemestä! Jos varhaisin käyntisi on tänään, ei hätää; kerta se on ensimmäinenkin, ja tästä voi mennä vain eteenpäin.

**

Kenen varhaisimmat muistot ovat tältä paikalta puretusta rakennuksesta? Entä kuka oli Luomaniemessä leirillä jo ennen kuin tästä purettua keskusta edes rakennettiin?

**

”Roomalaiset ottavat meiltä tämän pyhän paikan.” Näin nuo evankeliumin kertomat ylipapit ja fariseukset pelkäsivät. Suomessa kuuluu monissa seurakunnissa olevan ihan sama huoli, vaikka ei roomalaisista puhuttaisikaan. Pelätään, että monien muistojen rakas paikka menetetään. Omaa leirikeskusta tai toimipaikkaa ei seurakunta enää taloudellisista tai muista syistä pysty saneeraamaan eikä pitämään. Moni on pettynyt, kun ei voikaan tarjota omille lapsilleen tai lapsenlapsilleen samanlaisia kokemuksia, joita itse sai vuosikymmeniä sitten lukemattomilla leireillä ja nuotioilloissa.

Jos seurakunta vaikkapa liittyy naapuriin, on syntyneellä suurella seurakunnalla yhtäkkiä monta paikkaa leirejä varten, ja niitä kaikkia voitaisiin käyttää tehokkaasti vain muutamana kesäkuukautena. Oma rakas leiripaikka onkin vaarassa tulla myydyksi. Tai jos seurakunta liittyy yhtymään, muutkin yhtymän seurakunnat alkavat käyttää ”meidän ikiomaksi” koettua leiripaikkaamme. Kumpaakin tapahtuu, ja aluksi se saattaa tuottaa harmistuksen tunteita.

Mutta voi myös olla, että tilalle tulee jotain entistä ehompaa, kauniimpaa ja toimivampaa. Näin on käynyt täällä Nastolan Luomaniemessä. On saatu entistä käyttökelpoisempi leiripaikka, jossa voi olla toimintaa ympäri vuoden ja jonka monipuolisuutta lisää nyt vihitty kappeli. Kappelikin tukee ja syventää tällä paikalla pidettävien leirien hengellistä elämää mahdollistaessaan jumalanpalvelusten viettämisen.

Evankeliumin kertomien ylipappien huoli Rooman suurvallan puristuksessa ei ollut aivan tuulesta temmattu. Miehittäjän legioonilta saattoi odottaa mitä tahansa. Jos temppeli menetetään, joutuu kansakin hajaannukseen. Jos kansalta riistetään sen ykseyden lähde, joutuu kansakin suurvallan sulatusuuniin. Tämä on nähty historian kuluessa monta kertaa. Pienet kansat ovat vaarassa hukkua, kun suurvallan politiikka alkaa vaatia niiden ominaispiirteitten kieltämistä. Äidinkielen käyttö voidaan kieltää, lehdet ja radiokanavat lakkauttaa, uskonnon harjoittaminen tehdä mahdottomaksi sulkemalla kirkot ja heittämällä papit vankilaan.

Ylipappien huoli toteutui vuonna 70 jKr., kun Rooman legioonat tukahduttivat juutalaisten kapinat verisesti, hävittivät Jerusalemin temppeleineen ja ajoivat kansan maanpakoon. Myös Jeesus oli ennustanut Jerusalemin tuhoutuvan. Mutta ihmeellisellä tavalla juutalainen kansa on kuitenkin halki sukupolvien säilynyt ja pitänyt omaleimaisen uskontonsa ja tapansa. Se on päinvastoin osoittautunut kaikista vainoista ja tuhoamisyrityksistä huolimatta elinvoimaiseksi, jopa taiteellisesti ja tieteellisesti hämmästyttävän tuotteelliseksi kansaksi. Samalla se on kuitenkin saanut paljon kärsiä vuosisatojen varrella.

Ehkä Jumalan valitsemana oleminen merkitsee juuri tätä: olla huomion keskipisteenä niin hyvässä kuin pahassa. Omaisuuskansan osana on olla silmätikkuna ja joutua itse sen jumalallisen oikeuden tutkittavaksi, jota sen tulisi muille osoittaa. Tämä näkyy halki Vanhan ja Uuden testamentin. Suosioon ja menestykseen liittyy myös vihatuksi tuleminen ja tappio. Jeesuksen tienä oli tulla kärsimään ja kuolemaan vihattuna ja hylättynä, vaikka vielä viikkoa ennen näytti siltä, että ”häneen uskovat kohta kaikki”, kuten ylipapit pelkäsivät. Mutta Jeesuksen tuli kuolla yhtenä monien puolesta. Näin ennusti ylimmäinen pappi Kaifas.

Jerusalemissa pyhiinvaeltajat voivat vierailla paikalla, jota pidetään Kaifaan talona. Paikalla on 500-luvulta lähtien ollut kirkkoja. Arkeologisissa kaivauksissa on löydetty ylipapin palatsiin kuuluneita varastohuoneita, tuomarin istuntosali sekä maanalainen vankityrmä. Mahdollisesti Jeesus laskettiin sinne, kun hänet ensin oli tuotu vangittuna ylipapin palatsiin Getsemanen puutarhasta pitkin kivisiä portaita, jotka vielä tänään on nähtävissä. Paikalla voi muistaa myös Pietaria, joka seurasi Jeesusta niin pitkälle kuin rohkeni, mutta joka hiilivalkealla kielsi koskaan kuuluneensa hänen seuraansa.

Yksi kuolee monien puolesta, kun taas monet eivät kestä puolustaa yhtä. Kaifaalla oli ilmeisesti suunnitelma napata Jeesus sopivalla hetkellä, käyttää siihen välikappaleena Jeesuksen omaa opetuslasta, sälyttää hänet roomalaisten tuomittavaksi ja surmattavaksi ja sillä tavoin säästää temppeli ja kansa. Näin hän myös pesisi omat kätensä ovelammin ja hienovaraisemmin kuin Pilatus. Yhden tuli kuolla, näin vaati reaalipolitiikka. Mutta siitä tuli oikeusmurha, jonka estämiseen opetuslapsilla ei ollut rohkeutta eikä kykyjä. Mitä he olisivat voineetkaan tehdä? Miekalla ei Jeesusta saanut puolustaa, eihän hän ollut sotilaallinen messias.

Jeesusta puolustetaan noudattamalla hänen opetuksiaan. Niihin kuuluu rauhan tekeminen, riitojen sopiminen, anteeksi antaminen, jopa vihollisen rakastaminen. Jeesuksen kuolema koituu monien elämäksi. Mutta olisiko Kaifas ajatellut tätä hengellistä totuutta? Olisiko hän ajatellut Jeesuksen olevan uhri, joka sovittaisi monien synnit? Tuskin. Kaifaan sanoilla yhden kuolemasta monien puolesta oli hänelle vain poliittinen merkitys, mutta tietämättään hän lausui hengellisen totuuden, jonka sisältö oli häneltä itseltään salattu. Ehkä hän laskelmoi, että tämä hinta on parasta maksaa. On parempi uhrata joku, vaikka sitten oikeutta vastaan, kunhan suurempi päämäärä saavutetaan eli että kansa ja sen pyhä paikka säilyy.

Pyhä paikka ei kuitenkaan säilynyt, ja kansakin ajettiin hajaannukseen. Kaifas oli vain ratas vielä suuremmassa tapahtumaketjussa, joka ei koskenut vain temppelin tai kansan säilymistä. Temppelin aika oli hengellisesti katsoen ohi, kun Jeesus antoi oman itsensä uhriksi. Enää sitä tai siinä toistuvia eläinten verellä suoritettavia syntien sovitusuhreja ei tarvittaisi. Kaifas ei voinut tietää, mitä poliittisessa mielessä olisi edessä, vielä vähemmän, mitä hengellistä oli tapahtumassa. Hän yritti kansansa pelastaa uhraamalla Jeesuksen, mutta ei tiennyt, että Jeesus itse oli paitsi uhri myös ylimmäinen pappi, joka itse antoi itsensä.

Eikä maailma Kaifasta enää muusta muista. Hän on kuin Pilatus, joka niin ikään on jäänyt historiaan vain siitä osuudesta, joka hänellä oli Jumalan suuremman salaisuuden toteuttamisessa. Näiden miesten suurimmat teot eivät olleet poliittisia, vaikka he oman osuutensa juuri sellaiseksi arvioivat. Heidän merkittävin tekonsa oli, erikoista kyllä, oikeusmurhan toteuttaminen yrityksenä välttää mellakka ja katastrofi, mutta murha, joka uhrina tuotti heidän ymmärtämättään paljon suuremman lopputuloksen. Tällaista salaisuutta eivät sen paremmin Kaifas kuin Pilatus voineet tietää saati ymmärtää.

Uusi kappeli palvelee myös tätä salaisuutta. Täällä ei muistella laskelmoivaa kiusallisen kansalaisen uhraamista, vaan täällä on tarkoitus muistaa sitä itsensä uhraamista, jonka Jeesus teki. Täällä ei kiitellä onnistunutta poliittista vehkeilyä, mutta silti täällä muistetaan, että yksi on kuollut monien puolesta. Tällä alttarilla vietetään hänen muistonsa ateriaa ja jaetaan hänen kaikkien puolesta uhraamansa ruumis ja veri ehtoollisen leivässä ja viinissä.

Hyvät nastolalaiset. Emme näe tulevaisuuteen sen enempää kuin Kaifas. Emme tiedä, miten pitkään nyt uutuuttaan hohtelevat tilat saavat palvella. Toki rukoilemme Jumalan siunaavan täällä monia sukupolvia, mutta emme voi nähdä eteenpäin. Emme myöskään voi tietää, mitä kaikkea on niiden ihmisten elämässä, jotka tänne tulevat tänä vuonna ja tulevina vuosina. Emme tiedä, mitä he kantavat sydämessään, sanoissaan ja rukouksissaan tälle alttarille. Mutta tiedämme, että yksi on kuollut monien puolesta. Yksi antaa tulevaisuuden ja toivon. Tätä yhtä Herraa Jeesusta Kristusta ylistetään ja julistetaan tässä kappelissa kaikkien tänne tulevien hyväksi.