Saarna ordinaatiomessussa Tuomiokirkossa 22.5.2022

Evankeliumi Johannes 16:23–33

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:

”Totisesti, totisesti: mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille. Tähän asti te ette ole pyytäneet mitään minun nimessäni. Pyytäkää, niin te saatte, ja teidän ilonne on täydellinen.

Olen puhunut tästä teille vertauksin. Tulee aika, jolloin en enää käytä vertauksia vaan kerron teille avoimesti kaiken Isästä. Sinä päivänä te esitätte pyyntönne minun nimessäni, enkä minä enää sano, että käännyn Isän puoleen teitä auttaakseni. Rakastaahan Isä itse teitä, koska te olette rakastaneet minua ja uskoneet, että olen tullut Jumalan luota. Isän luota minä olen lähtenyt ja tullut tähän maailmaan, ja nyt minä jätän maailman ja menen takaisin Isän luo.”

Opetuslapset sanoivat: ”Nyt sinä puhut selvin sanoin, et enää vertauksin. Me ymmärrämme nyt, että sinä tiedät kaiken eikä sinun tarvitse odottaa, että joku kysyy. Siksi me uskomme, että olet tullut Jumalan luota.”

”Nyt te kyllä uskotte”, sanoi Jeesus. ”Tulee aika – ja se on jo nyt – jolloin te joudutte hajalle, kuka minnekin, ja jätätte minut yksin. Yksin en silti jää, sillä Isä on minun kanssani. Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.”

 

”Nyt te kyllä uskotte”, mutta ”tulee aika, jolloin te jätätte minut.” Kokoontunut seurakunta, aika kovan arvion Jeesus lausuu seuraajistaan, vai mitä? Hänen omansa ovat uskollisia niin kauan, kun kaikki menee hyvin, mutta kun heitä lyödään, he jättävät mestarinsa. Tämä ennustus osui oikeaan, kun Jeesuksen tultua vangituksi ja ristiinnaulituksi opetuslapset pakenivat lukkojen taakse. Siellä he peloissaan miettivät, mitä oli tapahtunut. Oliko kaikki ollut turhaa ja mihin nyt suunnata? He olivat jättäneet Jeesuksen, mutta olivatko he menettäneet uskonsa? Ei, vaan he olivat edelleen valmiita seuraamaan häntä. Kaikki ei päättynytkään vaan heillä oli edessään tulevaisuus ja tehtävä Jumalan valtakunnassa. Mitä kaikkea se vielä merkitsisi, sitä he eivät voineet etukäteen nähdä.

Meidän tilanteemme tänään on monin tavoin toinen kuin Jeesuksen aikana. Kuitenkin se on myös monella tapaa samanlainen. Me olemme tulleet Herran Jeesuksen oppilaiksi, kuunnelleet hänen opetustaan Raamatun sanassa ja saarnoissa, olemme rukoilleet ja ylistäneet häntä. Olemme hänen nimissään tehneet hyvyyden ja laupeuden tekoja. Olemme halunneet toteuttaa Jumalan tahtoa sellaisena, kuin se ilmenee hänen valtakuntansa piirteissä: oikeudenmukaisuutena, armollisuutena, rauhana ja rakkautena. Mutta kuten Jeesuksen opetuslasten kohdalla, mekään emme ole nähneet, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Emme ole nähneet, saammeko elää terveenä vai sairastummeko, kohtaako meitä onni vai onnettomuus. Emme ole voineet tietää, pysyykö rauha vai syttyykö sota, joka leviää meidänkin luoksemme. Olemme jääneet epätietoisuuteen ja epävarmuuteen, ja kun vastoinkäymiset ovat kohdanneet, olemme Jeesuksen opetuslasten tavoin olleet peloissamme ja kyselleet, miksi Jumala sallii vääryyttä, väkivaltaa, epäoikeudenmukaisuutta, sairautta, onnettomuutta ja kuolemaa. Eikö hänen, joka pystyy estämään kärsimykset, pitäisi niin tehdä? Eikö kaiken Luoja, jolla on sekä hyvä tahto että kaikkivoipa kyky, olisi velvollinen toteuttamaan sen, mihin hän ihmiskuntansakin velvoittaa?

Mutta Jumala on salattu ja hän säilyttää salaisuutensa. Emme saa vastauksia polttavimpiin miksi-kysymyksiimme. Jeesus jatkaa yhä puhumistaan meille vertauksin, niin kuin hän sanoo puhuneensa opetuslapsilleen. Emme tiedä, milloin koittaa aika, jolloin hän ei enää puhu vertauksin vaan avoimesti. Voimme vain uskoen odottaa sitä, rukoilla hänen valtakuntansa lopullista tulemista ja antaa itsemme sen palvelukseen. Ehkä tässä onkin vastaus: rukous ei paljasta Jumalan salaisuuksia vaan rukouksessa ihminen liittyy luottamuksessa Jumalan hyvään tahtoon. Mutta siihen on rukoilijan tyydyttävä, että Jumalan tahto voi toteutua myös ristin kärsimyksen läpi. Näin oli hänen Poikansa kohdalla, ja näin oli myös hänen apostoliensa kohdalla, jotka kärsivät marttyyreina.

Kuinka mieluusti tietäisikään kaiken! Mieluusti näkisi, mitä on edessä, osaisi varautua ja hallitsisi tulevaisuutta edes oman elämänsä osalta. Silloin tietäisi, mitä taitoja hankkia tai miten väistää uhat, osaisi toimia varhain jonkin puolesta ja välttää kauaskantoisia virheitä. Mutta tulevaisuus on aina verhon takana. Niin kuin ikkunaverhon takaa kajastaa valoa vasten jotain epäselvästi vain sen verran, että voi aavistella pääpiirteitä, voi myös tulevaisuutta vain olettaa. Epidemiologit varoittivat, että on vain ajan kysymys, milloin jokin virus lähtee kiertämään pandemiana. Politiikan tutkijat sanovat, että Venäjän aggressio Ukrainaa vastaan oli ennustettavissa jo vuosia sitten. Mutta ei arvattu, miten laajaa vahinkoa oli tulossa.

Mitä on edessä, kun ollaan lähdössä kirkon työhön? Tässä messussa vihitään uusia diakoneja ja pappeja, ja mukana on myös muita seurakuntatyön uusia ammattilaisia. Mielessä lienee kysymyksiä edessä olevasta tuntemattomasta – ja kuitenkin jo aavistellusta ja odotetusta, sillä te uudet työntekijät olette lähteneet liikkeelle sisäisestä kutsusta ja hankkineet oppia, tietoja ja taitoja sekä jo kokemusta tehtäviänne varten. Tulevaisuuden pääpiirteitä jo tiedetään, mutta ei vielä yksityiskohtia. Vaan ehkä se riittääkin? Miksi tulevaisuuden pitäisi olla kuin etukäteen käsikirjoitettu elokuva? Eikö siitä tulisi silloin näytelmä, jossa jokainen käänne ja vuorosana on ennalta laadittu? Missä olisi ihmisen vapaus ja hänen hyvä harkintansa?

Jeesus kutsui omat opetuslapsensa ja otti heidät mukaansa kuuluttamaan Jumalan valtakunnan tulemista. Sitä varten taivaallinen Isä oli Poikansa lähettänyt. Jumala oli Jeesukselle antanut tehtävän, ja siihen Jeesus kutsui myös seuraajansa osallistumaan. Mutta hän puhui heille vain vertauksin. Ehkä ainakin siksi, koska vertaukset ovat havainnollisia ja jäävät hyvin mieleen? Ovathan Jeesuksen vertaukset ihmisten arkisista puuhista otettuja, kuten maanviljelystä, paimentamisesta ja kalastamisesta. Mutta ehkä myös siksi, koska joistakin asioista voi puhua vain vertauskuvin. Sellaisia asioita ovat ihmisen ja Jumalan välisen verhon takana olevat ja joista inhimilliseen ymmärrykseen kajastaa vain pääpiirteitä. Olennaisia asioita kuitenkin on tiedettävissä, kuten Jumalan pyhyys ja oikeudenmukaisuus sekä hänen hyvyytensä ja armollisuutensa. Nämä me aavistamme Jumalasta, vaikka meillä ei olisi hänestä tarkempaa käsitystä emmekä voisi hänen arvoituksiaan ymmärtää. Mutta kun Jeesus puhuu Jumalasta, hän pukee Isältä saamansa tiedon vertauksiksi, joita ihminen voi edes osittain ymmärtää ja niin tulla tuosta valtakunnasta osalliseksi.

Vertaukset ovat kuin verho ajan ja ikuisuuden välissä. Ne ovat verho, joka sekä peittää mutta myös paljastaa läpikuultavalla tavalla. Vertaukset saavat ihmisen rukoilemaan, ne kutsuvat pyytämään Jumalalta hengellisen antaumuksen kielellä sitä, mitä kuvakielellä tulee sanotuksi. Kun Jeesus opettaa rukoilemaan, hän kehottaa pyytämään juuri Jumalan valtakuntaa. Rukous Jumalalle ei ole toiveiden täyttymistä varten: kaikki se, mitä pyydetään, ei koskaan toteudu. Mutta toiveiden sijasta rukous onkin toivon täyttymistä varten. Toive kohdistuu johonkin, mitä ihminen haluaisi saada, mutta toivo kohdistuu Jumalaan, joka antaa hänelle tulevaisuuden. Toivo saa ihmisen ottamaan askeleita tuntemattomaan huomiseen, toive jättää hänet odottamaan. Toivo panee liikkeelle, se saa Jeesuksen opetuslapset epävarmuudesta ja tulevaisuuden tietämättömyydestä huolimatta lähtemään kuuluttamaan Jumalan valtakuntaa ja osoittamaan sen olevan jo käsillä. Tämä tapahtuu julistamalla Jeesuksen ristinkuoleman tähden kaikkien syntien anteeksiantamusta ja toteuttamalla hänen rakkauttaan, saattamalla voimaan oikeutta, nostamalla maahan painettuja ja rohkaisemalla Jumalan hyvillä lupauksilla niitä, jotka pelkäävät. Tällaisiin tehtäviin Jeesus kutsuu omansa, varustaa heitä Pyhällä Hengellään ja lähettää. Tällaisia asioita näkyy myös teidän uusien työntekijöiden edessä, ja niihin käymme teitä nyt yhdessä saattamaan.