Saarna vankilapastori Hanna Vettenniemen tehtävään siunaamisessa Hämeenlinnan vankilassa 26.8.2018

 

Evankeliumi Mark. 12: 41-44

Jeesus istuutui vastapäätä uhriarkkua ja katseli, kuinka ihmiset panivat siihen rahaa. Monet rikkaat antoivat paljon. Sitten tuli köyhä leskivaimo ja pani arkkuun kaksi pientä lanttia, yhteensä kuparikolikon verran. Jeesus kutsui opetuslapset luokseen ja sanoi heille: ”Totisesti: tämä köyhä leski pani uhriarkkuun enemmän kuin yksikään toinen. Kaikki muut antoivat liiastaan, mutta hän antoi vähästään, kaiken mitä hänellä oli, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi.”

 

Kumpaa sinä olisit mieluummin, velaton vai varaton? Voi olla, että ihminen on joskus molempia yhtä aikaa, sekä velaton että varaton. Voi myös olla, että kumpikin voi ihmiselle tulla vastaan ihan itsestä riippumatta. Mutta jos saisit valita, kumpi olisit mieluummin, velaton vai varaton, niin kumman ottaisit? Nostakaapa kätenne te, jotka viihtyisitte mieluummin varattomina! Entä kuinka moni olisi mieluummin velaton? Niinpä. Velattoman tilanne on mieluisampi. Velattomuuden kanssa voi sattua myös se onnellinen tilanne, että ei ole myöskään ihan varaton. Joka on varoissaan, pystynee myös hoitamaan itsensä velattomaksi. Päinvastainen tilanne ei olisikaan onnellinen. Onneksi en pyydä valitsemaan vaihtoehtoa, jossa olisi sekä varaton että veloissa! Sellainen tuottaisi monenlaista harmia.

Velka on veli otettaessa, veljenpoika maksettaessa, sanoo suomalainen sananlasku. Sillä kaiketi tarkoitetaan, että velkaa on helppo ottaa, mutta sen maksaminen on vaikeaa. Tuntuu hyvältä, kun yhtäkkiä kädessä on tukku rahaa. On kuin minulla olisi veli, joka pitää minun puoliani. Mutta kun koittaa velanmaksun aika, velka ei enää pidä minun puoliani vaan jonkun toisen. Se on vaihtanut leiriä, ei enää ole veli, ei anna minulle mitään vaan alkaakin vaatia minulta.

Viime aikoina on Suomessa pyritty kiinnittämään huomiota siihen, että pikalainoja on liian helppo ottaa. Moni tarttuu houkuttelevaan tarjoukseen netissä arvioimatta, miten velasta selvitään. Kun koittaa aika maksaa takaisin, ei olekaan muuta keinoa kuin ottaa uusi vippi. Ja kun lainassa on korkea korko, on kohta kasassa sellainen vuori, ettei siitä selviä. Pikaista lainaa tarjoavat liikeyritykset vetävät satumaisia voittoja, kun äkilliseen rahapulaansa apua etsivä hakee helppoa huojennusta. Valtionhallinnossa etsitäänkin keinoja rajoittaa vippifirmojen toimintaa, jotta näin voitaisiin suojella niiden asiakkaita ajamasta itseään ahdinkoon.

Jos ei ole velallisen kierteeseen joutuvan asema helppo, ei ole sellainen myöskään varattoman asema. Varaton ja tuloton ei selviä jokapäiväisistä menoistaan. Hän tulee riippuvaiseksi ulkopuolisesta avusta, vähintäänkin yhteiskunnan toimeentulotuesta. Onneksi perusturva on Suomessa taattu, mutta sekin voi osoittautua liian vähäiseksi. Jokapäiväiseen ruokaan ei riitä rahaa, jos siitä täytyy maksaa vuokrat, lääkkeet, laskut ellei halua tulla sairaaksi tai joutua ulosottoon. Vielä hankalampi onkin sellaisen tila, joka on joutunut korvausvelvolliseksi esimerkiksi lainan takaamisen vuoksi tai jostain muusta syystä. Velallisuus muuttuu nopeasti varattomuudeksi, kun kaikesta, mitä saa, otetaan ensin päältä pois se, mikä ylittää välttämättömän perusturvan. Niin, miten paljon mieluummin sitä ihminen onkaan velaton kuin varaton!

Otin nämä kaksi sanaa saarnani teemaksi, koska ne esiintyivät tänään luetuissa raamatunkohdissa. Ensinnäkin kuulimme apostoli Paavalin kehotuksen Roomalaiskirjeessä: ”Älkää olko kenellekään mitään velkaa.” En ole varma, antaako Paavali tässä jonkin käytännön elämänohjeen siitä, miten taloutta tulee hoitaa, jotain sen suuntaista kuin että ”jokaisen tulee tulla toimeen omallaan”. En usko, että hän tässä kieltää ottamasta lainaa, sillä onhan sellainen yleensä jossain ihmisen elämänvaiheessa aivan välttämätöntä. Jotain jokainen lainaa joskus joltain toiselta, vaikkapa edes kynää tai kampaa. Ei, ei tässä ole kysymys siitä, että ei saisi ottaa lainaksi mitään eikä siitä, ettei saisi joskus olla jollekulle toiselle jotain velkaa.

Tässä puhutaan siitä, että ihmisen ei tule jäädä toiselle velkaa vaan hänen tulee hoitaa velvollisuutensa. Onhan velalla suomen kielessäkin kaksi merkitystä, joista toinen kuvaa sitä, että minun pitää palauttaa tai maksaa takaisin lainani, mutta toinen kuvaa sitä, että minun velvollisuuteni on hoitaa jokin asia kuntoon, sillä kuten sanotaan, ”olen sen velkaa”. Tähän suuntaan Paavalikin jatkaa lausettaan: ”Älkää olko kenellekään mitään velkaa, paitsi että rakastatte toisianne.” Rakastatte toisianne. Kaikki muut velat pitää hoitaa pois, ja niistä sillä tavoin pääsee pois, mutta rakkauden velasta tai rakkauden velvollisuudesta ei voi laistaa. Ihminen on aina velkaa toisille sen, että hän rakastaa. Että hän suhtautuu toisiin kunnioittavasti ja heidän hyväänsä tavoitellen.

Eihän ihmisten keskinäisessä elämässä asia suinkaan ole niin, että kunhan hoidan velkani pois, minun ei tarvitse välittää muista. Kun palautan toiselle sen, mitä olen häneltä lainannut, voin oikeudenmukaisesti suhtautua häneen kuinka kylmästi tahansa, onhan hän nyt saanut sen, mikä hänelle kuuluu. Ei, vaan olen aina velkaa ja velvollinen rakastamaan.

Sitä Jumalakin odottaa. Ei niinkään sitä, että saamme yhteiskunnalliset velvollisuutemme hoidetuksi, velkamme ajallaan maksetuksi ja olemme sujut sen kanssa, jolta jotain olemme lainanneet, vaan sitä, että rakastamme toisiamme. Juuri siihen tähtäävät kaikki Jumalan käskyt: rakastakaa toisianne. Kaikki käskyt, jotka kieltävät vaikkapa toisen omaisuuden ottamisen tai toiselta hengen riistämisen, tai toisen puolison kaappaamisen; kaikki nämä käskyt kuuluvat toisinpäin sanottuna: rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Mitä toivot toisten tekevän sinulle, tee sinä heille. Niinpä rakkaus toteuttaa koko Jumalan lain, kuten Paavali kirjoitti, sillä rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa.

Rakkaus on enemmän kuin vain pahan tekemättä jättämistä. Rakkauden velvollisuus ylittää sen, mihin ihmisellä on varaa. Ja tässä kohtaa tuleekin tuo toinen termi velattomuuden rinnalle: varattomuus. Varatonkin ihminen voi rakastaa. Hän voi edelleen antaa omasta elämästään toisten hyväksi, vaikka hänellä ei olisi rahaa annettavaksi mihinkään hyvään tarkoitukseen. Juuri niin toimi päivän evankeliumissa köyhä leski: hän laittoi viimeiset pikku lanttinsa Jerusalemin temppelin uhriarkkuun. Siihen rikkaatkin laittoivat myös rahaa, monet kenties paljonkin enemmän kuin tämä köyhä, kenties joku rikas laittoi yhtä vähän tai vähemmänkin. Mutta Jeesusta ei kiinnosta se, kuinka paljon tai vähän on yksi kuparikolikko jonkinlaisessa absoluuttisessa valuutan arvossa. Häntä kiinnostaa, paljonko se on ihmisen omasta elämästä annettuna. Köyhän lesken antamana se oli enemmän kuin kenenkään muun, sillä se oli hänen kaikkensa.

Pieniä killinkejä tärkeämpää on rakkaus. Isoja rahoja tärkeämpää on rakkaus. Mitä annan toiselle ja toisten hyväksi, saa merkityksensä siitä, onko se rakkautta. Rakkaus ei tee lähimmäiselle pahaa. Rakkaus saa ihmisen toimimaan toisen puolesta ja antamaan elämänsä hänen hyväkseen. Siitä on kysymys myös Jumalan rakkaudessa ihmisiä kohtaan: Jumalan Poika Jeesus Kristus on antanut itsensä kuolemaan ristillä ihmiskunnan hyväksi. Hän sovittanut kaikkien synnit. Kenelläkään ei enää ole velkaa, jota Jumalan Poika ei olisi jo rakkaudessaan maksanut.

Tänään siunataan tehtäväänsä vankilapastori. Sinä, Hanna olet seurannut Jumalan rakkauden kutsua lähtiessäsi pappisvirkaan ja hakeutuessasi työhön vankilaan. Täällä sinä voit omalla työlläsi osoittaa, että Jumala rakastaa. Jumala etsii ihmisiä, ei sitä varten, että hän kävisi kiristämään velallisia suorittamaan hänelle velvollisuutensa, vaan jotta hän voisi heitä rakkaudessaan hoitaa ja kannatella. Sinun tehtäväsi täällä Hämeenlinnassa on nyt olla lähimmäinen, joka auttaa kokemaan Jumalan rakkautta ja löytämään siinä tulevaisuuden ja toivon. Nyt käymme yhdessä alttarin ääreen sinua siunaamaan.