Piispan saarna Kuhmoisten piispantarkastuksen messussa 29.9.2013

Evankeliumi Matt. 18: 1-6, 10

Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: ”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?”

Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi:

”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. […]

Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.”

 

Rakkaat seurakuntalaiset. Parin viime päivän ajan olen täällä Kuhmoisissa tavannut ihmisiä, kysellyt ja kuunnellut. Olen saanut tietoa Kuhmoisten seurakunnasta, sen tilanteesta, toiminnasta, suunnitelmista ja yhteistyökumppaneista. Minulle on selvinnyt monta asiaa, jotka ovat tämän paikkakunnan asukkaille tärkeitä. Oma seurakunta kuuluu niihin. Mutta nyt haluan tehdä teille vielä yhden kysymyksen. Se on aika helppo kysymys, mutta voi kuulostaa hieman provokatiiviselta. Olkoon se vain sellainen, haastakoon hieman miettimään. Tarkoitus on hyvä.

Ole hyvä ja käänny vierustoverisi puoleen. Kerro hänelle yksi sinun mielestäsi tärkeä syy: mihin kuhmoislaiset tarvitsevat tätä kirkkoa? Puhun siis tästä kirkkorakennuksesta, jossa nyt istumme. Ole hyvä ja sano yksi sellainen asia. Mihin tätä tarvitaan?

***

Kuka haluaa kertoa jonkin asian, johon tätä kirkkoa tarvitaan?

***

Te keksitte sellaisia epäilemättä useita. Sellaisia ovat tietysti yhteinen jumalanpalvelus, kasteet, vihkimiset, konfirmaatiot, myös konsertit ja monet muut täällä sisäpuolella tapahtuvat asiat. Tänne tulevat nuoret ja vanhat, lapset ja aikuiset. Mutta saatoitte nimetä myös kirkkorakennuksen ulkopuolisia asioita: kirkko ja sen terävä keskitorni sekä viereinen tapuli ovat paikkakunnan maamerkkejä. Ohikulkijat näkevät kirkon ja sijoittavat itsensä kirkonkylän maastoon. He tietävät, missä asti ovat menossa ja paljonko vielä on matkaa.

Mutta ohikulkijat sijoittavat itsensä myös kuhmoislaiseen mielenmaastoon: he tunnistavat kirkon, joka on tällä mäellä seissyt jo yli kaksisataa vuotta. Paikkakuntalaiset tietävät kuuluvansa tämän kirkon ympärille. Olivat he seurakunnan jäseniä tai eivät, he kuitenkin hahmottavat tässä kirkossa sukupolvien jatkumon. Tämä kirkko kertoo kuhmoislaisuudesta ja todistaa paikkakunnan kulttuurista. Se viestii hengellistä perintöä ja puhuu pelkällä olemassaolollaan jotain Jumalan toiminnasta tämän paikkakunnan ihmisten elämässä monen sukupolven ajalta.

Kuhmoisten seurakunta on paljon kirkkoaan vanhempi. Tämä on jo ainakin kolmas kirkko, ja seurakunta on ollut olemassa jo ainakin 1500-luvulla, ensin Sysmän ja sitten Padasjoen osana. Tämä kirkko vihittiin käyttöönsä juhlallisesti syyskuussa 1786, melkein tarkalleen 227 vuotta sitten juuri Mikkelinpäivänä. Niinpä tämä kirkko viettää tänään kirkkovuoden mukaista merkkipäiväänsä. Sitä kutsutaan kuulemma Vanhaksi Mikoksi.

Aikoinaan Ruotsin kuningas määräsi, että kirkot tulee rakentaa kivestä. Puu ei ollut niin kestävää eikä paloturvallista. Mutta puu oli halvempaa. Juuri samaan aikaan, kun määräys annettiin, ryhdyttiin Kuhmoisissa hankkimaan uutta kirkkoa. Paikkakunnalla oli kuitenkin koettu katovuosia, ja seurakunta anoi köyhyyteen vedoten oikeutta rakentaa puusta. Tämän kirkon rakentaminen ja sen säilyttäminen ovat merkki kuhmoislaisten sitkeydestä sekä rakkaudesta omaansa kohtaan.

Äsken kuullussa Vanhan testamentin lukukappaleessa olivat sanat, jotka on kirjoitettu monien vanhojen kirkkojen oven luo: Tämä on Jumalan huone ja taivaan portti. Ne lausui Jaakob, joka oli unessa nähnyt enkelien kohoavan ja laskeutuvan portaita pitkin maan ja taivaan välillä. Herättyään hän oli todennut: ”Kuinka pelottavan pyhä tämä paikka onkaan! Tämä on varmaan Jumalan asuinsija ja itse taivaan portti.” (1.Moos. 28:17). Samat sanat voisivat olla myös Kuhmoisten kirkon eteisessä, sillä tähän pyhään paikkaan ovat paikkakuntalaiset tulleet jo sukupolvien ajan kohtaamaan Jumalaa ja astuakseen taivaan portista hänen luokseen ikuiseen elämään.

Olen piispantarkastuksen aikana kuullut useita puheenvuoroja, joissa on noussut esiin huoli tulevaisuudesta. On kyselty, millainen voi olla kunnan tulevaisuus aikana, jolloin väestö ikääntyy, työpaikat vähenevät ja talous on tiukassa. Kysellään, onko edessä kuntaliitos ja kenen kanssa. Samankaltaisia kysymyksiä esitetään seurakunnassa: millainen on tulevaisuus, kun talous tiukkenee? Voimmeko pitää yllä kaikkia toimintamuotoja, voiko meillä olla yhtä paljon työntekijöitä, entä kaikkia kiinteistöjä? Millainen on tulevaisuuden seurakuntarakenne?

Kirkossa on käynnissä rakennemuutos: tulevaisuudessa seurakunnat muodostavat lähinaapureidensa kanssa taloudellisia ja hallinnollisia yhtymiä. Ne kuitenkin säilyvät omina yksikköinään; seurakuntia ei lakkauteta eikä sulauteta suurten osiksi, vaan ne pysyvät toiminnallisesti mielekkään kokoisina, ihmisiä lähellä olevina yhteisöinä.

Suurin haaste ei siksi koskekaan taloutta tai hallintoa. Tämä Vanha Mikko todistaa, että vaikeinakin aikoina seurakunta elää, toimii ja tähtää tulevaisuuteen. Vaikka tuntuu siltä, etteivät varat tai henkilöresurssit riitä, tulevaisuus on aina avoimena edessä. Sen edellytys kuitenkin on, että seurakunta elää yhteisönä, jossa jäsenet itse kantavat evankeliumin sanomaa, että he välittävät kristillisen uskon tulevaisuuteen lapsilleen ja lapsenlapsilleen.

Kuhmoisten historiassa kerrotaan, että tätä kirkkoa rakennettaessa olisi mestari käyttänyt piiskaa saadakseen kuhmoislaiset kantamaan hirret ylös mäelle. Onneksi ei ole tarvittu piiskaa kantamaan usko seuraaville sukupolville! Ei nytkään ole syytä sellaiseen pakottaa, ei piiskan eikä piispan uhkaamana. Kuhmoislaiset ymmärtävät itse, että heidän tehtävänsä on vapaasti itsensä ja oma panoksensa antaen kantaa kirkkoaan tulevaisuuteen, välittäen evankeliumin hyvä sanoma tulevien polvien elämän perustaksi. Sillä juuri se koituu kuhmoislaisten parhaaksi.

Seurakunta koostuu ihmisistä. Se ei ole hallintoyksikkö vaan ihmisten yhteisö. Siellä ihmiset saavat kuulla Jumalan sanaa ja kokea Jumalan rakkautta. Siellä he myös jakavat Jumalan rakkautta keskenään, osoittavat hänen hyvyyttään toisilleen ja tarjoavat kokemuksen rakastetuksi tulemisesta, Jumalan lapsena elämisestä. Sillä lapset ovat Jumalan erityinen silmäterä.

Jeesuksen sanoissa lapset nousevat keskeiseen asemaan. Hän asettaa lapsen esikuvaksi aikuiselle. Me ajattelemme helposti toisin päin; lasten on tultava aikuisten kaltaisiksi, opittava arvioimaan, varautumaan, suunnittelemaan, epäilemään ja arkailemaan. Mutta Jeesuksen mukaan aikuisen on tultava lapsen kaltaiseksi. Millainen on lapsi? Vilpitön, avoin ja luottavainen. Rohkeasti eteenpäin astuva, täynnä uteliasta ja oppimishaluista mieltä.

Minuun teki vaikutuksen, kun sain käydä Kuhmoisten yhtenäiskoululla, jossa oli lapsia ja nuoria esikouluikäisistä ylioppilaaksi kirjoittaviin ylioppilaisiin asti. Kaikkein nuorimmat lapset tekivät aktiivisimmin kysymyksiä, teinit istuivat kohteliaasti vaiti takarivissä kuunnellen pikkuisia. Lapsia kiinnostivat monien asioiden joukossa piispan sauva ja risti. Kerroin kummakin viittaavan Jeesukseen, joka on Hyvä Paimen ja joka antaa vaikka henkensä lampaiden puolesta. Tämä tieto otettiin vastaan lapsen välittömällä, uteliaalla mielellä ja seuraavaksi kysyttiin jo jotain muuta.

Jeesus hyvänä paimenena oli yksinkertainen ja luonteva asia kuulla, ja sanoma hänestä sijoittui johonkin päin lasten elämää ja ajatusmaailmaa. Ehkä siitä tuli yksi rakennusaine siinä kokonaisuudessa, jossa lapsi kasvaa seurakuntalaisena ja jossa hän vahvistuu omassa uskossaan, toivossaan ja rakkaudessaan – sanalla sanoen kasvaa turvallisesti Jumalan lapsena ja Kuhmoisten seurakuntalaisena.

Jeesus lupaa, että lasten enkelit katselevat joka hetki hänen taivaallisen Isänsä kasvoja. Minä uskon, että se tarkoittaa sitä, että lasten rukoukset kannetaan kaikkitietävän Jumalan luo jo ennen kuin lapset osaavat sellaisia itse sanoiksi pukea. Heidän koko olemuksensa on täynnä Jumalan ylistämistä ja rukoilemista pelkkänä elämänä ja kasvunaan. Heidän hyväkseen ovat taivaan enkelit jatkuvassa keskusteluyhteydessä Jumalan kanssa. Kenties lasten kirkkaissa silmissä heijastuukin juuri se, että enkelit katselevat Jumalan kasvoja ja säteilevät hänen loistoaan, hänen hyvyyttään ja rakkauttaan, hänen kunniaansa ja kaikkivaltiuttaan.

Vanha Mikko saa nimensä arkkienkeli Mikaelista. Johanneksen Ilmestyksestä luetussa kappaleessa kuulimme Mikaelin taistelleen lohikäärmettä vastaan ja heittäneen sen ulos taivaasta (Ilm. 12:7-9). Tämä kuvakieli tarkoittaa, että kuoleman ja pahuuden valta on voitettu. Käärme on murskattu, synnillä, kuolemalla ja paholaisella ei ole valtaa. Sen on Kristus kukistanut. Valitettavasti paholainen kuitenkin saa maan päällä villitä ihmisiä ja ajaa heitä toistensa kimppuun, mutta sen valta on rajoitettu. Voitto on jo saatu.

Minulla on aikuinen poika nimeltä Mikko. Hän ei enää ole lapsi, mutta ei häntä vielä Vanhaksi Mikoksikaan voi kutsua. Kun Mikko oli pieni, yksi rakkaimpia leluja oli Tähtien sota –elokuvasta mallia ottanut miekka. Kun nappia painoi, valot vilkkuivat ja kuului mitä erikoisimpia avaruusääniä. Kun miekalla huitaisi, syntyi ukkosen kaltainen jyrinä ja räiske, niin että aremmat jo säikkyivät. Kyllä kai sillä ainakin pienempiä lohikäärmeitä pystyi hätistelemään!

Arkkienkeli Mikael suojelee miekallaan lapsia ja lapsen lailla Jumalaan luottavia. Raamatussa hän esiintyy myös Jumalan kansan suojelijana (Dan. 12:1). Kun tämä kirkko on mikkelinpäivänä vihitty, on myös rukoiltu Jumalaa lähettämään enkelinsä sen varjelijoiksi. Kun Jumala varjelee huonettaan, hän varjelee myös niitä, jotka sinne tulevat. Sillä tavoin hän varjelee myös heidän jälkeläisensä ja tulevat sukupolvet, jotka tässä kirkossa julistettuun sanomaan turvaavat. Vanhan Mikon miekka karkottaa pahan vallan heidän elämästään.

Tunnustakaamme yhteinen uskomme Nikean tunnustuksen mukaan.