Suomen Lähetysseuran vuosikokouksen avauspuhe Rovaniemellä 13.6.2015

 

Virsi 421 Siion, kutsu kansat maan, aluksi säkeistöt 1-6 ja lopuksi samasta virrestä säkeistöt 7-9.

Hyvät Suomen Lähetysseuran vuosikokouksen jäsenet. Kirjoittamisen oppaissa neuvotaan, että hyvässä jutussa pitää otsikkoa myöten olla tuoreita ja eloisia verbejä. Sama pitänee paikkansa elävästä julistuksesta. Tarvitaan aktiivimuodossa olevia teonsanoja. Äsken laulamamme alkuvirsi oli täynnä sellaisia.

Virren jokaisessa säkeistössä lauloimme siitä, mitä Jumala tekee. Ensin huomio kiinnitettiin siihen, mitä hän on jo tehnyt ja sitten siihen, mitä hän nyt tekee: hän on antanut uhrin, hän on maksanut lunnaat, hän saapuu, hän vaatii oikeutta, hän holhoaa niitä, joille maailma on kova, hän puolustaa sorrettuja. Mutta kuudennessa säkeistössä vaihtuu näkökulma. Jumalan teot koskevatkin niitä, jotka hän kokoaa. Hän odottaa heiltä alttiutta, hän herättää ja lähettää palvelukseen.

Tämän kokouksen päätteeksi laulamme loput säkeistöt. Niissä näkökulma tarkentuu: Kristuksen omien palvelu ei saakaan päähuomiota, vaan palataan siihen, mitä Jumala tekee ja miten ihmisen osana on asettua hänen tahtoonsa.

Näiden Lähetysjuhlien teemana on Valo varjot hajottaa. Se sopii hyvin tänne Pohjoiseen. Täällä keskikesän valo valaisee läpi yön. Aurinko vain käväisee horisontissa. Valoa riittää ja päivä tuntuu pitkältä. Pohjoisen valo on vieläpä lempeää luonteeltaan. Se ei ole kovaa ja häikäisevää. Kevättalven kirkkaudessakin on pohjoisen auringon valo ystävällistä ja hyvää tekevää.

Auringolla on oma voimansa. Se valaisee ja lämmittää meistä riippumatta. Mutta valaistessaan ja lämmittäessään se kutsuu myös meidät valoon, ja lämmittäessään meidät tekee myös meistä valon palvelijoita. Aurinko jakaa omastaan, mutta ottaa myös meidät lempeään tehtäväänsä.

Näin toimii myös Jumala. Hän tekee suuria tekoja ihmisestä riippumatta. Mutta hän kuitenkin kutsuu meidät osallistumaan niihin. Hän antaa tehtävän ja lähettää palvelemaan.

Viime viikkoina on Suomessa keskusteltu maan talouden kuntoon saattamisesta. Säästötoimien vuoksi on maan hallitus toivonut hyvätuloisilta vapaaehtoista tuloistaan leikkaamista. Kristittyinä ja Lähetysseuran ystävinä meille on tuttua omastamme antaminen. Tämä koskee ehkä erityisesti niitä uskollisia, jotka eivät ole suuria ansainneet, mutta ovat olleet sitäkin alttiimpia ja uskollisempia.

Samaan aikaan on hallituksen taholta ilmoitettu leikattavan tuntuvasti kehitysyhteistyöbudjettia. Valtion rahoituksella on myös Lähetysseura toteuttanut merkittäviltä osin tehtäväänsä maailmassa. Kansainvälisen avustuksen leikkaaminen nostaa kysymyksen, kenen tehtävänä on maailmassa köyhyyden poistaminen. Voiko sellainen tapahtua vapaaehtoisten lahjoittajien varassa? Kun kysymys on oikeudenmukaisuudesta eikä armollisuudesta, tulisi sen tapahtua yhteiskunnallisesti ja rakenteellisesti eikä vain satunnaisten lahjoittajien laupeudentyönä.

Käyty keskustelu muistuttaa keskustelua siitä, kenen vastuulla on lähetys. Onko se erityisesti lähetysasialle syttyneiden yksilöiden tehtävä vai koko kirkon tehtävä? Nojautuuko se uskossaan heränneiden rukouksiin ja kolehteihin vai onko se keskellä seurakuntien jumalanpalveluselämää ja toteutetaanko sitä yhteisin budjettivaroihin?

On selvää, että molempia tarvitaan. Toinen ei tee toista tarpeettomaksi. Koko kirkon tehtävänä on julistaa Kristuksen evankeliumia sanoin ja teoin, mutta kirkko koostuu ihmisistä, jotka Kristus kutsuu ja lähettää. Samoin on myös yhteiskunnan laita: hyvinvoivien valtioiden suurempana vastuuna on auttaa heikompien kehitystä. Ne, joiden lautasella on ruokaa, toimivat nälän poistamiseksi maailmassa. Ne, joilla on vaikutusvaltaa, puhuvat sivuutettujen puolesta. Tämä pitää paikkansa niin yksilöistä kuin yhteiskunnista.

Myös yhteiskunta koostuu ihmisistä yhtä lailla kuin kirkko koostuu kristityistä. Kummassakaan tapauksessa ei vastuuta voi vyöryttää toiselle, ei vain yksittäisille syttyneille vapaaehtoisille eikä myöskään jossain heidän ulkopuolellaan olevalle kasvottomalle yhteisölle. Kysymys on aina myös henkilöistä, joissa tapahtuu asenteen muutos omasta itsestä ja omista tarpeista lähimmäisen hyväksi. Silloin se voi tapahtua myös yhteisössä, niin kirkossa kuin valtiossa. Valo hajottaa varjot, kun se paistaa ihmisiin kuin heidän yhteisöihinsä.

Niin tapahtuu myös tämän kirkon suuressa alttarifreskossa. Lennart Segerstråle on luonut modernin version monien vanhojen kirkkojen klassisesta asetelmasta, jossa pelastuvat kumartuvat vasemmalla puolella ja kadotukseen menevät joutuvat oikealla pedon kitaan. Keskellä seisoo kirkastunut Kristus, joka on jättänyt kärsimyksen punaisen viittansa taa ja jakaa nyt ihmiskunnan kahtaalle sen mukaan, mitä he omatuntonsa kirkkaassa pinnassa näkevät. Seisooko heidän edessään armahtaja vai tuomari? Kristuksesta loistaa valo, joka sekä paljastaa ihmiskunnalle totuuden, mutta myös vetää ihmiset puoleensa ja muuttaa heidät.

Apostoli Paavali kirjoittaa korinttilaisille siitä uhrimielestä, jota Makedonian seurakunnat olivat osoittaneet koottaessa kolehtia toisille puutteenalaisille:

”Vaikka vaikeudet ovat raskaasti koetelleet niitä, uskovien ilo oli niin ylitsevuotava, että he äärimmäisessä köyhyydessäänkin osoittivat runsasta anteliaisuutta. Voin vakuuttaa, että he antoivat voimiensa mukaan, jopa yli voimiensa. Eivätkä he tehneet vain sitä mitä olimme toivoneet, vaan ennen kaikkea antoivat Jumalan tahdon mukaisesti itsensä Herralle ja myös meille. … Tehän tunnette Herramme Jeesuksen Kristuksen armon: hän oli rikas mutta tuli köyhäksi teidän vuoksenne, jotta te rikastuisitte hänen köyhyydestään.” (2. Kor. 8)

Apostolin ihmettely ei tässä kohdistu vain siihen, miten paljon makedonialaiset olivat antaneet rahaa, vaan siihen, että he olivat antaneet oman itsensä. Heistä oli tullut Jumalan tahdon toteuttajia ja palvelijoita koko elämällään. Heissä oli tapahtunut asenteen muutos. Sen lähtökohtana oli ollut itse Herra Jeesus Kristus: hän oli rikas, mutta tuli köyhäksi, jotta me hänessä rikastuisimme. Jälleen: eivät vain ihmiset itse, eikä vain Jumala – vaan Jumala, joka ottaa ihmisen mukaan suuriin tekoihinsa maailman hyväksi.

Rukoilemme. Rakas Vapahtajamme Jeesus Kristus. Sinä olet lähettänyt kirkkosi kaikkialle maailmaan kertomaan rakkaudestasi sanoin ja teoin. Anna palvelijoillesi voimaa ja viisautta heille uskomiisi tehtäviin. Rohkaise meitä tukemaan lähetystyötä ja hädänalaisten palvelua rukouksin ja aineellisin varoin. Auta meitä näkemään vastuumme lähimmäisistä koko seurakunnan yhteisenä tehtävänä. Siunaa tämä vuosikokouksemme. Amen.