Uhkailu, kiristys ja lahjonta

Evankeliumi Luuk. 16: 1-9

Jeesus puhui sitten opetuslapsilleen: ”Oli rikas mies, jolla oli taloudenhoitaja. Hänelle kanneltiin, että taloudenhoitaja tuhlasi hänen omaisuuttaan. Hän kutsui tämän luokseen ja sanoi: ’Mitä minä sinusta kuulen! Tee tili toimistasi, minun talouttani sinä et enää hoida.’ Mies mietti: ’Mitä minä nyt teen? Isäntä panee minut pois taloudenhoitajan toimesta. Kaivaa en jaksa, kerjätä en kehtaa. – Nytpä tiedän! Järjestän niin, että toiset ottavat minut taloonsa, kun joudun lähtemään työpaikastani.’ Hän kutsui isäntänsä velalliset vuoron perään luokseen. ’Paljonko olet velkaa isännälleni?’ hän kysyi ensimmäiseltä. ’Sata astiaa öljyä’, tämä vastasi. Taloudenhoitaja sanoi: ’Tässä on velkakirjasi, istu ja merkitse äkkiä viisikymmentä.’ Sitten hän kysyi toiselta: ’Entä sinä, paljonko sinä olet velkaa?’ Tämä vastasi: ’Sata tynnyriä vehnää.’ Taloudenhoitaja sanoi: ’Tässä on velkakirjasi, merkitse kahdeksankymmentä.’” Ja Herra kehui epärehellisen taloudenhoitajan viisautta. Hän sanoi: ”Tämän maailman lapset menettelevät toisiaan kohtaan viisaammin kuin valon lapset. Minä sanonkin teille: hankkikaa väärällä rikkaudella ystäviä, jotka ottavat teidät iäisiin asuntoihin, kun tuota rikkautta ei enää ole.”

Rakkaat jämsäläiset. Vanhan vitsin mukaan lasten kasvatuksessa on kolme päämenetelmää: uhkailu, kiristys ja lahjonta. Ainakin tällaisen neuvon minä sain nuorena miehenä omissa häissäni eräältä kokeneelta perheenisältä. Uhkailu, kiristys ja lahjonta. Hyvin on toiminut! Jokainen vanhempi tietää, mistä puhun. Kokemusta lienee karttunut niistä keinoista, joilla saadaan sovituksi ristiriitoja ja käännetyksi voitoksi vaikeitakin tilanteita ja löydetyksi hankaluuksiin ratkaisu. Ainakin hetkeksi.

Jämsän seurakunnassa on edessä uusia asioita. Uusi kirkkoherra on ryhtymässä virkaansa ja vuoden alusta ollaan siirtymässä osaksi Lapuan hiippakuntaa. Kumpikin asia tuo jotain uutta, vaikka pääsääntöisesti kaikki tulee jatkumaan niin kuin ennenkin, onhan seurakunta edelleen sama ja sen tehtävä tällä paikkakunnalla edelleen sama. Tehtävänä on julistaa Jumalan rakkautta, joka Kristuksessa tuo toivon ja tulevaisuuden.

Mutta uhkailu ja kiristys ja lahjonta kuulostavat pahalta. Eivät ollenkaan sellaisilta tavoilta, joita sopii Jumalan nimissä käyttää. Ne ovat valitettavasti osa inhimillistä todellisuutta, ja ne kaikki olivat käytössä myös äsken lukemassani evankeliumissa. Siinä petollinen taloudenhoitaja saa uhkauksen isännältään: nyt tilit selviksi ja sen jälkeen sinä lähdet. Potkut tuli, mutta sitä ennen on selvitettävä, miten paljon on kavallettu.

Neuvokas taloudenhoitaja, kreikan kielellä oikonomos eli nykysuomeksi ekonomi, tajuaa tilanteen. Hänellä ei ole enää paikkaa, minne mennä, joten hänen täytyy hankkia itselleen ystäviä, jotka ottaisivat hänet luokseen. Mistäpä noita ystäviä saisi paremmin kuin isännän velallisista, jos heitä vähän voitelee? Niinpä tämä ketku jatkaa rikoksiaan ryhtymällä väärentämään kuitteja ja sitoo samalla velalliset rikostovereikseen.

Hän kutsuu velalliset luokseen yksitellen, jotta he eivät saa tietää toisten kanssa tehdyistä sopimuksista. Näin jokainen heistä voi kuvitella päässeensä taloudenhoitajan erityiseen suosioon. Heidät lahjotaan puolittamalla omavaltaisesti heidän velkansa. Näin heidät sidotaan kiitollisuuteen petollista pehtooria kohtaan – velallisista tehdään kiitollisuudenvelkaisia – ja samalla heidän suunsa suljetaan. Heidät kiristetään hiljaisiksi panemalla heidät itse väärentämään oma velkakirjansa. Heidän ei hyödyttäisi valittaa myöhemmin isännälle, että juuri taloudenhoitaja heille sellaista ehdotti, kun oma puumerkki on alla. Tämän operaation jälkeen taloudenhoitajalla onkin käytettävissään verkosto lojaaleja kumppaneita, jotka ottavat hänet koteihinsa ja kestitsevät häntä. Uhkaavasta tilanteesta selvittiin lahjonnalla, ja tulevaisuus varmistettiin kiristämällä.

Eikö ole erikoinen kertomus, noin Jeesuksen opetuspuheeksi? Moraaliton sankari, vai mitä? Mitä tästä pitäisi oppia? Onko tästä luettava neuvo seurakunnan kirkkoherralle vaiko peräti talouspäällikölle? Ehkä kummallekin pitäisi pikemminkin sanoa tässä yhteydessä niin kuin tehdään joskus televisiossa juuri ennen jotain vaarallista temppua: älkää yrittäkö tätä kotona. Älä kavalla rahaa seurakunnan kassasta, älä keplottele itsellesi rikostovereita äläkä yritä hankkia itsellesi ystäviä ostamalla heiltä suosiota. Kaikki nämä ovat tuhoon tuomittuja yrityksiä niin taloudenhoitajalta kuin papilta. Sellainen ei käy nykypäivän yhteisöissä, ei yrityksissä, ei kunnissa eikä kirkossa, vaikka kaikkea tätä kuulee tehtävän siellä täällä myös meidän yhteiskunnassamme. Eikä näitä pidä yrittää siellä kotonakaan, ei oikeastaan edes lasten kasvatuksessa.

Tänään asetetaan virkaan uusi kirkkoherra. Häntä ei nimitetä taloudenhoitajaksi, mutta vastuulliseksi huoneenhaltijaksi ja työyhteisönsä johtajaksi kuitenkin. Mitä johtajalta vaaditaan? Nykypäivän johtajat eivät ole itsetietoisia ja komentelevia despootteja, jotka käyttävät kepulikonsteja oman etunsa ja asemansa varmistamiseksi. Sellaisten sijasta johtajalta vaaditaan kykyä johtaa, nähdä tavoiteltava suunta ja viedä joukkojaan sitä kohti.

Se ei tapahdu käskemällä vaan kannustamalla, tilaa antamalla, visioita virittelemällä, innostumalla ja innostamalla. Johtajan tehtävänä on auttaa työntekijöitään antamaan lahjansa palvelukseen. Hän helpottaa ja mahdollistaa, ei vaikeuta eikä ankeuta. Hän ei johda nostamalla rimaa vaan rohkaisemalla, antamalla myönteistä palautetta ja siten vahvistamalla niitä kykyjä, joita ihmisessä asuu. Johtaja on läsnä, kuuntelee ja on kiinnostunut työtovereistaan ja osallistaa heitä suunnitteluun ja tavoitteiden asettamiseen.

Mutta ennen kaikkea seurakunnan johtajalta vaaditaan hengellistä näkemystä siitä, mitä kirkko on ja mitä varten se on olemassa. Mitä on siis olemukseltaan se yhteisö, joka kokoontuu Kristusta rukoilemaan ja hänen opetustaan kuulemaan, ja mikä on sen missio, kun se Kristuksen nimissä tällä paikkakunnalla sanoin ja teoin julistaa Jumalan totuutta ja Jumalan hyvyyttä? Tätä kaikkea on kirkkoherran syytä syventyä pohtimaan yhdessä seurakunnan muiden työntekijöiden, luottamushenkilöiden ja jäsenten kanssa.

Päivän evankeliumi on kyllä tästä näkökulmasta outo. Mies, jolle on uskottu vastuuta, tuhlailee ja yrittää parantaa asemiaan kavaltamalla lisää. Kuulostaa pöyristyttävältä, että tällaista epärehellistä viekkautta kehutaan Raamatussa, vieläpä kehujana itse Jeesus. Onko hän todella voinut tarkoittaa tätä?

Joskus on yritetty selittää, että se olikin tuo rikas kartanonherra, joka kehui taloudenhoitajaansa eikä Jeesus. Että tämä pitäisi lukea niin, että sana ”herra” tarkoittaisi isäntää eikä Herraa Jeesusta. Mutta tämä on väärinkäsitys: eihän potkut antava isäntä voi kehua erotettavaa siitä, että tämä kavaltaa lisää. Kyllä kertomuksessa se on nimenomaan Jeesus, joka tuon ketkun viekkautta kehuu.

Huomattakoon kuitenkin, ettei Jeesus ylistä epärehellisyyttä eikä kiittele petollista taloudenhoitajaa, joka toimii niin kuin maailman lapset toimivat. Hän kehuu sitä viisautta, jossa nopeasti turvaudutaan kaikkiin mahdollisuuksiin selvitä oudosta, uudesta tilanteesta. Sellaista reagointikykyä tarvitsevat myös valon lapset. Taloudenhoitaja selviää eteen tulleesta haasteesta, jonka hän nokkelasti ja nopeasti ratkaisee, joskin eettisesti kyseenalaisella ja tuomittavalla tavalla.

Jeesuksella on syynsä sanoihinsa. Se selviää, kun muistetaan hänen ryhtyneen kiertämään kylissä julistaakseen Jumalan valtakunnan koittamista. Nyt aika täyttyisi, maailma alkaisi muuttua. Jumalan valtakunta murtautuisi esiin tässä maailmassa, ihmisten yhteisöissä. Sen merkkinä olisivat sairaiden paraneminen, köyhien aseman kohentuminen, vankien vapautuminen ja sorrettujen oikeuden palautuminen. Jumala antaisi kuuluttaa evankeliumia eli ilosanomaa uudesta elämästä. Jeesus kokosi oppilaansa ja lähetti myös heidät tälle samalle missiolle, jonka hän oli ilmoittanut olevan oma tehtävänsä.

Kun Jeesus lähetti oppilaansa, hän kehotti heitä menemään ihmisten luo, heidän koteihinsa. He asettuisivat samaan pöytään heidän kodeissaan ja jakaisivat ateriayhteyden heidän kanssaan. Näin he osoittaisivat, että Jumalan valtakunnassa vallitsee ihmisten tasa-arvo ja keskinäinen yhteys. Tämä kaikki olisi nyt käsillä, mutta uusi aika tuottaisi tietysti myös vastustusta, pilkkaa ja jopa vainoa. Kun Jeesus kehuu epärehellistä taloudenhoitajaa, hän kiittelee tätä siitä nopeudesta, jolla hän asettuu uuteen tilanteeseen. Yksi avain on taloudenhoitajan sanojen kohdassa: toiset ottavat minut taloonsa. Ihmiset ottavat Jeesuksen lähettiläät vastaan, tekevät heidät osallisiksi vieraanvaraisuudestaan, jakavat heidän kanssaan pöytänsä ja pitävät heitä omana perheväkenään.

Tähän kätkeytyy Jämsän seurakunnan tehtävä edelleen. Seurakunta on ihmisten yhteisö, joka jakaa pöytänsä ja elämänsä. Se tapahtuu sakramentaalisella tavalla täällä jumalanpalveluksessa, mutta se tapahtuu myös aineellisella ja inhimillisellä tavalla jämsäläisten kodeissa ja muualla, missä elämää eletään. Voimanlähteenä on se ateriayhteys, jota jaetaan täällä kirkossa ehtoollisella. Siinä Jumalan valtakunta toteutuu jo hengellisellä tavalla, siinä valtakunta on vastaanotettavissa syömällä ja juomalla, kun Kristus itsensä antamalla synnyttää uskon ja vahvistaa luottamusta Jumalan rakkauteen. Täällä kaikuu Raamatun sanassa Kristuksen ääni, täällä hänen kanssaan keskustellaan rukoillen, täällä seurakunta jakaa elämäänsä ja täältä se lähtee ulos kuuluttamaan Jumalan valtakuntaa sanoin ja teoin. Täällä kirkossa tullaan Pyhän Hengen voimasta osaksi Jumalan valtakuntaa.

Hyvät jämsäläiset. Tehtäväni on tänään piispana jättää myös jäähyväiset. Olen täällä toimittanut messun ja saarnannut monta kertaa, viimeksi maaliskuussa piispantarkastuksessa. Tämä on minulle jopa kolmas kirkkoherran virkaan asettaminen tässä kirkossa, mikä on hyvin harvinaista yhden virkauran aikana. Mutta nyt on jätettävä Jämsä. Vuoden alusta lähtien tämä seurakunta kuuluu Lapuan hiippakuntaan. Kirkolliskokous päätti toukokuussa tarkistaa hiippakuntarajoja maakuntarajojen mukaisiksi, ja Keski-Suomeen kuuluvana Jämsä siirtyy Lapuan hiippakuntaan.

Mutta älkää olko huolissanne: edes kirkolliskokous ei mahda maantieteelle mitään. Hiippakuntasiirrolla on seurakuntalaisten kannalta hyvin vähän merkitystä. Uuden kirkkoherran sekä seurakunnan muiden työntekijöiden ja luottamushenkilöiden kannalta sillä voi olla merkitystä, mutta ei juuri muiden. Se ei vaikuta siihen, mihin suuntaan ihmisten asioimissuunta on tähänkin asti ollut. Jos suuntautuminen on Keski-Suomen sijasta Pirkanmaalle, voidaan edelleen elää Tampereen vaikutuspiirissä. Uuden vuoden koittaessa Lapualta ei tarvitse tehdä ystäviä kiristämällä eikä lahjomalla, kyllä heitä siellä on ihan luonnostaan, saman Jumalan valtakunnan palvelijoiden joukossa.

Kirkkoherra on avainasemassa edessä olevien muutosten käsittelyssä hyvässä järjestyksessä. Hän on myös avainasemassa seurakunnan hengellisen tehtävän toteuttamisessa. Siksi käymme nyt yhdessä rukoilemaan hänelle tehtävässään Jumalan Pyhän Hengen siunausta.