Saarna Tammelan seurakunnan piispantarkastuksessa 3.2.2019

Evankeliumi Luuk. 2: 22-33

Kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: ”Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle.” Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, ”kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa”.

Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun. Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi:

– Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä,

niin kuin olet luvannut.

Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi,

jonka olet kaikille kansoille valmistanut:

valon, joka koittaa pakanakansoille,

kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.

Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin.

 

Rakkaat tammelalaiset. Mikä saa ihmisen uskomaan tulevaisuuteen? Mikä saa luottamaan siihen, että edessä on jotain sellaista, jota kannattaa odottaa ja jonka vuoksi kannattaa nousta uuteen päivään? Pyydän sinua miettimään: mitä hyvää sinun edessäsi on? Mitä tulevaisuudessa on sellaista, joka antaa tunteen, että elämä on hyvää ja mielekästä?

Ehkä sellaista asiaa ei heti tule mieleen, jos ajattelet vain jotain välitöntä ilonaihetta, joka sinua kenties huomenna voi parhaimmillaan kohdata. Mutta jos ajattelet ylipäätään, mitä hyvää on tulossa, saatat helpostikin sellaisia asioita keksiä. Vaikkapa sen, että valo lisääntyy, päivä pitenee ja aurinko paistaa aina vähän enemmän. Talven jälkeen tulee kevät ja kesä. Tai voit ajatella, että saat nähdä jonkin asian kehittyvän ja valmistuvan, vaikkapa jonkin tehtävän, joka sinulla on kesken. Tai voit odottaa tulossa olevaa uutta elämänvaihetta. Koululainen odottaa seuraavalle asteelle siirtymistä, opiskelija valmistumista ja työhön siirtymistä, työuraansa päättävä eläkkeelle pääsyä. Vanhemmat iloitsevat lapsensa kasvusta, isovanhemmat näkevät tulevaisuuden lastenlapsissa. Tulevat polvet rakentavat aina jotain sellaista parempaa, josta emme itse ole osanneet uneksiakaan.

Tulevaisuus kätkee sekä ilon että huolen aiheita. Jokaisella on syytä olla jostain huolissaan ja pelätä jotain. Voi olla henkilökohtaisia huolia vaikkapa omasta tai jonkun läheisen toimeentulosta tai terveydestä. Voi olla huolta ihmissuhteen ajautumisesta katkeamispisteeseen, omasta tai jonkun läheisen. Suomen maallakin on monenlaisia huolia. Viime päivinä on keskusteltu vanhusten hoidon riittämättömistä resursseista sekä suoranaisista laiminlyönneistä. Miten käy, kun huoltosuhde kehittyy yhä epäedullisemmaksi ja vanhenevia ihmisiä yritetään kilpailuttamalla hoitaa halvimman tarjouksen mukaan?

Samalla, kun maassa mietitään vanhusten kunnioittavaa hoitoa, ollaan aiheellisesti huolissaan myös alhaisesta syntyvyydestä. Kysymys ei koske ainoastaan sitä, kuka hoitaa vanhat tai kuka maksaa verot, vaan myös siitä, kuka ylipäätään tekee työt. Kaikkea ei digitalisaatio ja robotisaatio ratkaise. Suomessa syntyi viime vuonna 3.000 lasta vähemmän kuin edellisenä vuonna, ja silloinkin oli jo nähty alin ennätys 150 vuoteen. Syntyvyyden lasku on tällä vuosikymmenellä ollut 20 prosenttia. Keski-iän nousu tuntuu koko Suomessa, mutta erityisesti paikkakunnilla, joilta nuoret muuttavat opiskelemaan ja työhön kasvukeskuksiin. Mutta suurissakin kaupungeissa on edessä sama ongelma; Suomi harmaantuu.

Lapset tuovat tulevaisuutta. Se ymmärretään hyvin siellä, missä kyläkouluja joudutaan sulkemaan, tai missä bussilinjoja ajetaan koulupäivän alkamisen ja loppumisen mukaan. Kasvavissa lapsissa ja nuorissa nähdään huominen, ja siksi he ovat niin arvokkaita ja rakkaita. Lapset myös herättävät uskoa tulevaisuuteen, vaikka edessä olisi myös suuria uhkakuvia kuten ilmastonmuutos. Toki maapallon kokonaisväestönkasvu on oma ongelmansa, mutta samalla voidaan jo nyt arvioida, että koulutustason sekä elintason nousu tulevat madaltamaan syntyvyyttä myös globaalissa etelässä.

Mutta ylipäätään lapset sytyttävät aikuisten silmiin toivoa ja vahvistavat uskoa tulevaisuuteen. Sen huomaa myös tämän päivän evankeliumissa, jossa vanha Simeon aikansa odotettuaan saa vihdoin nähdä toivomansa pienokaisen. Kuvauksessa on viehättävää sukupolvien kohtaamista; vanhus ja vauva. Mutta tässä tapahtuu enemmän, jotain sellaista, mikä muuttaa vanhuksen elämän ja saa hänet kokemaan syvää tyydytystä ja elämän täyttymystä. Hän saa nostaa käsivarsilleen kauan kaivatun lapsen.

Toki Simeon oli nähnyt lukemattomia lapsia ennenkin. Joukossa oli epäilemättä toivoa herättäviä poikia ja tyttöjä, mutta ei vielä sellaista, joka täyttäisi Jumalan antaman lupauksen. Muut lapset nimittäin antoivat toivoa ja elinvoimaa yhdelle kansalle, mutta Simeon odotti lasta, joka toisi toivon kaikille kansoille. Sellaista lasta, joka ei ainoastaan täyttäisi pienen ja muiden sortaman kansan syntyvyyden tarvetta vaan avartaisi näköalat omasta tulevaisuudesta muiden tulevaisuuteen. Lasta, joka ohjaisi ajatukset laajemmalle, pois oman sukukunnan pärjäämisestä ikiomalla maailmankolkalla ja yhden ainutlaatuisen kansan omanlaisenaan selviämisestä maailman myllerryksissä ja kansojen sulatusuunissa ajattelemaan peräti koko maailman tulevaisuutta. Sillä sellaisen tulevaisuuden tuo tämä pieni lapsi, että hän avaa sydämet kyläkuntaisesta ja sukukuntaisesta rajoittuneisuudesta avaralle, näkemään muut ihmiset, sukukunnat, kylät ja kansakunnat. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.

Simeon ottaa syliinsä pienen Jeesus-lapsen, jota Maria ja Joosef olivat tuomassa temppeliin juutalaisen lain vaatimalla tavalla. Simeon saa nähdä sen pelastuksen ja valon, jonka Jumala on valmistanut kaikkia varten. Niinpä hän kiittää Jumalaa siitä, että lupaus on täytetty ja hän saa mennä rauhassa lepoonsa. Nyt on Jumala lähettänyt sen toivon lapsen, jonka varassa hän voi luottaa tulevaisuuden olevan parempi niin hänen kuin kaikkien muiden osalta.

Simeon on ensimmäinen ihminen, joka saa kokea, mitä Jumalan Pojassaan Jeesuksessa valmistama lunastus merkitsee. Jeesuksessa koko ihmiskunta on sovitettu Jumalan kanssa, hänessä Jumala itse on astunut ihmiseksi sovittaakseen heidän syntinsä ja antaakseen koko maailmalle uuden toivon. Tätä eivät vielä ymmärrä Joosef eikä Maria, eikä ehkä sitä ymmärrä täysin Simeonkaan. Mutta Pyhä Henki on hänelle ilmoittanut, että tässä se on – tässä on se lapsi, joka täyttää Jumalan lupaukset, ja niin hän saa lunastettuna käydä turvallisin mielin ikuiseen lepoonsa.

Olen viime päivinä nähnyt monenlaista hyvää ja kuunnellut monia hyviä asioita. Tammelassa on kuntalaisilla ja seurakuntalaisilla monia ilonaiheita. On luonnonkaunis ympäristö, on pitkä historia ja ovat elävät kyläyhteisöt. On tietysti myös huolia sekä tulevaisuuteen kohdistuvia toiveita. Niitä kutoutuu vaikkapa mainitsemaani syntyvyyden vähäisyyteen ja laskevaan väkilukuun. Mutta samalla täälläkin katsotaan tulevaisuuteen luottavasti ja Jumalan hyviä lahjoja odottaen, sillä täällä luotetaan Jumalan lähettäneen Poikansa koko maailman pelastukseksi ja valoksi. Sanomaa Kristuksesta on jo satoja vuosia julistettu tässä kirkossa ja sitä ennen jo muissa kappeleissa, ja sen varassa täällä edelleen käydään huomiseen. Tämän luottamuksen merkiksi nousemme nyt ylös ja yhdymme uskontunnustukseen.