Taivaan mannaa

Matteus 6:19–24

Jeesus sanoo:

”Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.

Silmä on ruumiin lamppu. Jos silmäsi on terve, koko ruumiisi on valaistu. Jos silmäsi ovat huonot, koko ruumiisi on pimeä. Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, millainen onkaan pimeys!

Kukaan ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän toista pitää arvossa, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa.”

Noin sata vuotta sitten Tampereen suomalaisen yhteiskoulun oppilas Aulikki Mattila kirjoitti päiväkirjaa. Noista nuoren naisen toimista, arkisista havainnoista ja tulevaisuuden haaveista julkaistiin äskettäin valikoima nimeltä Vangittu prinsessa. Päiväkirjasta ilmenee, että koulutyön vastapainoksi Aulikki oli ahkera teatterissa ja elokuvissa kävijä sekä radion kuuntelija. Nämä kulttuuriharrastukset avasivat hänelle laajan maailman niin Tampereen kuin koko Suomen ulkopuolella. Erityisesti elokuvat ja radio henkivät hänelle nykyaikaa, sillä ne vapauttivat ajan ja paikan kahleista.

Tammikuussa 1928 neiti Mattila kirjoitti päiväkirjaansa ”ylistysoodin” radiolle: ”Se tekee välimatkat olemattomiksi ja sen avulla käy mahdotonkin mahdolliseksi. Kukapa 10 vuotta sitten olisi uneksinutkaan sellaista. Nyt radio kuuluu kodin välttämättömiin ’nykyajan mukavuuksiin’. Se onkin korvaamaton. Se antaa väsyneelle virkistystä ja masentuneelle elämänhalua. Ei tarvitse kuin ottaa torvet korviinsa niin jo siirtyisi uuteen maailmaan.”

Aulikki Mattila tuskin oli ainut 1920-luvun nuori, joka innostui radiosta, vaikkei tuota ihmeellistä konetta joka kodissa vielä ollutkaan. Se oli kuitenkin laite, joka elintason kohotessa yleistyi niin kaupungeissa kuin maalla. Isäni työskenteli nuorukaisena 40-luvulla erään pikkupaikkakunnan radioliikkeessä. Hänen mukaansa radiot kävivät sotien jälkeen hyvin kaupaksi. Joulun alla saattoi reellä kauppaan poikennut maalaisisäntä haluta musiikin soimaan kotimatkalla. Kone paristoineen rekeen ja antenni perään. Saivat muutkin raitilla kuulla, että nykyaika nelistää kylään. Ei ole uutta, että autosta on musiikin jytistävä ulos asti.

Radio oli uuden ajan airut. Sen myötä ovet ja ikkunat avautuivat ja maailma oli yhtäkkiä sormenpäissä. Olihan aikoinaan sanomalehdistönkin tuleminen maailmankuvan avartaja ja uusien tuulien tuoja, mutta radio, se salli eläytyä toiseen maailmaan tuoden uutiset, konsertit ja kuunnelmat kotisohvalle. Oikeassa oli neiti Mattila todetessaan, ettei sellaista olisi kymmenen vuotta aiemmin osattu kuvitellakaan. Mutta yhtä vähän osasi hänkään kuvitella, miten hänelle rakkaat elokuvat ja radioääni vain muutaman vuosikymmenen päästä olisivat jo joka kodin nurkassa yhdessä ja samassa laatikossa. Vielä vähemmän saattoi olla arvattavissa, että ennen pitkää ne olisivat ihan omassa taskussa, aina mukana kannettavassa pikku puhelimessa. Niin, kun ottaa ”torvet korviin”, jo siirtyy uuteen maailmaan. Ei ole syytä oudoksua niitä, jotka tänään kulkevat kaupungilla napit korvissa tai nenä näytössä.

”Silmä on ruumiin lamppu”, sanoi Jeesus. ”Jos silmäsi on terve, koko ruumiisi on valaistu.” Ehkä hän tarkoitti, että ihmisen katseesta voi päätellä, mitä hänen mielessään liikkuu? Silmät paljastavat mikroilmeinä, onko keskustelukumppanilla jotain salattavaa; onko hänellä hyvät vai pahat aikeet. Tai ehkä Jeesus tarkoitti sitä, että silmien on kiinteästi seurattava tärkeintä kiinnostuksen kohdetta, sillä ne jättävät aina jotain huomaamatta? Auton kuljettajan tulee pitää katseensa tiessä. Hän ei voi samalla vilkuilla älypuhelintaan. Hän ei pysty olemaan vuorovaikutuksessa monen asian kanssa yhtä aikaa.

”Kukaan ei voi palvella kahta herraa”, sanoi Jeesus. ”Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.” Tämä on hengellinen totuus ihmisestä, jota Jumala kutsuu armollaan ja rakkaudellaan, mutta jota myös ahneus, itsekkyys ja muut halut vetävät etsimään vain omaa etuaan. Samaan aikaan tämä on ylipäätään totuus ihmisestä. Se, mihin hän huomionsa kiinnittää, vangitsee myös hänen mielensä. Ihminen ei loppujen lopuksi ole kovin hyvä ”multitaskaaja”: vaikka hän kykenee rutiinitöitä tehdessään kuuntelemaan radio-ohjelmaa, jokin yllättävä tai muuten mielenkiintoinen asia saa hänet keskeyttämään askareensa.

Mitä silmästä näin sanotaan, voidaan laajentaa myös korvaan. Niiden kautta välittyy ihmiseen sitä hyvää, mitä ulkopuolelta voi havaita. Jos näkee jotain kaunista, se kaunistaa myös mieltä ja sen kuvallista maailmaa. Jos kuulee jotain valaisevaa tietoa, se vaikuttaa omiin arvostuksiin ja käytäntöihin. Hyvien asioiden seuraaminen voi parhaimmillaan jalostaa ihmistä. Mutta samaa voi tapahtua myös toisinpäin.

Niin kauan kuin on ollut taidetta, kirjallisuutta, elokuvia, radio, televisio ja lopulta internet, on niiden mahdollisuuksia yhtäältä kiitelty, mutta samalla myös epäilty niiden kautta välittyvän turmiollista vaikutusta Eli siis käytännössä aina. Tosin tämä oletus on usein kiistetty ja korostettu ihmisen omaa vastuuta. Mutta ellei kaikella sillä, mitä ihminen näkee ja kuulee voi olla häneen vaikutusta hänen itse sitä huomaamatta, miten ihmeessä minkäänlainen mainostaminen voisi olla kaupallisesti kannattavaa? Käytösmalleja voidaan vahvistaa siinä missä kulutustarpeitakin. Hyviä arvoja ja tavoitteita voidaan tukea siinä missä huonojakin. Väkivallan katseleminen saattaa turruttaa pitämään väkivaltaa hyväksyttävänä ja kuvittelemaan ihmisen kestävän millaisia iskuja tahansa.

Myös Jumalan palvelemista voidaan edesauttaa medialla. Radio, televisio ja netti voivat auttaa silmää olemaan ruumiin lamppu. Niillä voidaan julistaa evankeliumia ympäri maailman, sillä ne voivat ylittää rajoja, murtaa yksinäisyyttä ja läpäistä muureja. Moni sellaisten maiden asukas, joissa evankeliumia ei voi vapaasti julistaa, on tullut tuntemaan Kristuksen sähköisessä mediassa. Radio voi kääntää elämän kulun.

Korona-aika toi rajoituksia kokoontumisiin, mutta se tarjosi myös uuden mahdollisuuden käyttää elektronisia välineitä. Seurakunnat striimasivat palveluksensa nettiin, ja monin paikoin oli jo ennestään tapana lähettää jumalanpalvelus paikallisradiossa. Yleisradion kanssa otettiin uusia askelia, jotka perustuivat yli 90 vuoden hyvään yhteistyöhön. YLE televisioi jumalanpalveluksen joka pyhänä, joko studiolta tai jonkin aiemman lähetyksen uusintana. Myös ryhdyttiin luomaan uusia jumalanpalveluksia, joita televisio erityisenä välineenä kutsui esiin. Tämä kehitys on vasta alussa emmekä vielä tiedä, mitä siitä tulee. Tähän asti jumalanpalvelukset ovat yleensä olleet perinteisiä lähetyksiä kirkoista. Mutta kun kameroiden ääressä siirrytään studioon, luontoon tai nojatuoleihin, avautuu uusia, televisiolle tyypillisempiä muotoja.

Perinteisen jumalanpalveluksen rakenteeseen ja kieleen tottuneissa voivat uudet muodot herättää samanlaista hämmästelyä kuin muinaisissa israelilaisissa, kun nämä löysivät maasta mannaa: mitä tämä on, onko tämä oikeaa leipää, kelpaako tämä syötäväksi? Maistuu makealta, mutta tuleeko tästä ravituksi ja kestääkö tällä edes huomiseen asti? Mutta manna oli taivaan lahja, jota syömällä mentiin eteenpäin.

”Kootkaa aarteita taivaaseen”, kehottaa Jeesus. Taivaan lahjana on nyt pitkään välitetty sanomaa, joka saa ihmisiä kokoamaan aarteita taivaaseen. Niin tapahtuu, kun tuo sanoma vetää kuuntelemaan Jumalan ääntä ja rukoilemaan häntä. Usko, toivo ja rakkaus vahvistuvat, ja koko maailma avautuu eteen uutena.