Täälläkin tehdään ihmetekoja

Evankeliumi Luukas 4:23-30

Jeesus sanoi:

”Kohta te kaiketi tarjoatte minulle sananlaskua ’Lääkäri, paranna itsesi!’ ja sanotte: ’Tee täälläkin, omassa kaupungissasi, kaikkea sitä, mitä sinun kerrotaan tehneen Kapernaumissa.’” Ja hän jatkoi: ”Totisesti: kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Uskokaa minua: Israelissa oli monta leskeä Elian aikana, silloin kun taivas ei antanut vettä kolmeen ja puoleen vuoteen ja koko maahan tuli kova nälänhätä. Silti Eliaa ei lähetetty heidän luokseen, vaan Sidonin maahan, Sarpatissa asuvan leskivaimon luo. Samoin Israelissa oli monta spitaalista profeetta Elisan aikana, mutta yhtäkään heistä ei puhdistettu, ainoastaan Naaman, joka oli syyrialainen.”

Tämän kuullessaan kaikki, jotka olivat synagogassa, joutuivat raivon valtaan. He ryntäsivät paikaltaan, ajoivat Jeesuksen ulos kaupungista ja veivät hänet jyrkänteelle syöstäkseen hänet sieltä alas; kaupunki näet oli rakennettu vuorelle. Mutta Jeesus kulki väkijoukon halki ja jatkoi matkaansa.

Rakkaat kristityt, Pyhän Laurin kirkon juhlaa viettävä seurakunta. Niin kuin kaikki merkkipäivät, niin myös viisisataavuotisjuhla antaa aihetta vilkaista taakse päin ja eteenpäin. Kaikilla syntymäpäivillä kiitetään takana olevista vuosista ja muistellaan menneitä; ehkä sitä enemmän, mitä enemmän on päivänsankarilla ikää. Lapsen syntymäpäivillä puolestaan puhalletaan vain vähän kynttilöitä ja ihmetellään nopeasti tapahtunutta kasvua, mutta sitä enemmän osataan riemuita käsillä olevasta juhlasta. Tulevaisuutta ei käy arvaileminen, kun ei oikein ole historiaa, minkä valossa asettaa odotuksia ja suunnata aikeita.

Toisin on kirkkorakennuksen pitkän historian kanssa. Janakkalan seurakunnalla on tätäkin kirkkoa vanhempi tausta; täällä on jo ennen kivikirkkoa ollut samalla paikalla puinen kirkko. Ehkä jopa sen ajoilta on säilynyt osa tämän kirkon arvokkaista veistoksista, Pyhä Laurentius muiden mukana. Nekin omalla äänettömällä tavallaan muistuttavat ajasta, jolloin seurakunta oli Vanajan seurakunnan kappelina ja kertovat, että rakennuksia ja rakenteita uusitaan, aika kulkee ja historia muuttaa meitä olosuhteiden mukaan.

Kirkkorakennuksen historia on kerroksellista, ei yhdellä kertaa valmistunutta. Vanhimpina kerroksina paikkakunnan uskonnollisesta elämästä on pidettävä läheistä pakanuuden ajan palvontapaikkaa. Sitä mukaa kun kristinusko on vallannut sijaa ihmisissä, he ovat jättäneet uhrilähteen ja kääntyneet elävän Jumalan puoleen tämän kirkon alttarilla ja palvelleet evankeliumin kutsumina lähimmäisiään. Kerroksellisuudesta todistavat myös tähän kirkkoon myöhemmillä vuosisadoilla tehdyt poikkisakarat; tarvittiin tilaa kasvaneelle seurakunnalle.

Mitä on nyt edessä, kun Janakkalan seurakunta laatii tulevaisuuden suunnitelmiaan? Sitä sain täkäläisten kanssa lyhyesti pohtia yhdessä reilut puoli vuotta sitten, kun Janakkalassa toimitettiin piispantarkastusta. Silloin mietittiin seurakunnan toiminnan keskittymistä kahteen keskukseen, Turenkiin ja Tervakoskelle. Ihmisten asuinseuduilla ja heidän kulkureiteillään on merkitystä sille, missä ja millaisia jumalanpalveluksia vietetään. Täällä Pyhässä Laurissa onkin jo etsitty uusia, yhteisöllisempiä tapoja viettää iltajumalanpalvelusta totuttua kokonaisvaltaisemmassa muodossa sämpylöiden kanssa. Koronaviruksesta levinnyt pandemia on tosin häirinnyt tämän hankkeen edistymistä, mutta toivottavasti olot palaavat pian ennalleen.

Oikeastaan tuo ihmisten kokonaisvaltainen kohtaaminen voidaan hyvin perustella myös tämän kirkon nimikkopyhimyksen historialla. Pyhä Laurentius oli yksi Rooman seurakunnan seitsemästä diakonista, kenties heidän johtajansa, arkkidiakoni, jolla oli muita enemmän vastuuta. Hän kärsi marttyyrikuoleman keisari Valerianuksen vainoissa v. 258. Suomessa on useita keskiaikaisia Pyhälle Laurentiukselle nimettyjä kirkkoja. Tämän Janakkalan lisäksi sellaisia ovat ainakin Mynämäen, Perniön, Lohjan ja Isonkyrön kirkot sekä nyt jo raunioitunut Hämeenkosken kirkko, ynnä suosittuna vihkikirkkona tunnettu Vantaan Pyhän Laurin kirkko, jota myös Helsingin pitäjän kirkoksi kutsutaan.

Pyhä Laurentius on ollut hyvin suosittu pyhimys kautta läntisen Euroopan. Se saattaa johtua hänen pyhimyslegendastaan, jossa on hyvin mieleen jääviä piirteitä. Laurentius piti huolta Rooman seurakunnan rahoista, joita jaettiin avustuksina varattomille. Kun kristittyjä vainoava keisari oli ensin mestauttanut piispan, diakonia vaadittiin luovuttamaan kirkon rikkaudet. Mutta Laurentius kokosi köyhät ja vaivaiset, vei heidät prefektin eteen ja sanoi: tässä ovat kirkon aarteet. Moinen nenäkkyys maksoi hänen henkensä; Laurentiuksen kerrotaan tulleen hiljaisella tulella käristetyksi. Siksi hänen tuntomerkkinsä kirkkotaiteessa onkin juuri halstari. Tutkijat ovat kuitenkin epävarmoja hänen kuolintavastaan; historiallisesti todennäköisempänä pidetään, että häneltä lyötiin pää miekalla kuten oli muutama päivä aiemmin mestattu hänen esimiehensä piispa Sixtus II.

Laurentius haudattiin kaupunginmuurin ulkopuolelle, ja keisari Konstantinuksen vapautettua kristityt vainoista 300-luvun alussa hänen haudalleen pystytettiin kirkko. Konstantinuksen kirkko oli muodoltaan U-kirjaimen kaltainen, kuin laaja katettu hautausmaa. Sen oli ilmeinen tarkoitus palvella niitä, jotka halusivat paitsi käydä Laurentiuksen haudalla, tulla myös itse haudatuksi hänen lähelleen. Hänen esikuvallisuutensa köyhien palvelemisessa sekä uskollisuutensa aina marttyyrinkuolemaan asti osoitti tietä Kristuksen opetuslapseuteen, joka johtaa ikuiseen elämään. Oikeastaan myös hänen nimensä Laurentius viittaa tähän; se tarkoittaa voitonseppeleellä kruunattua. Tosin se oli tavanomainen nimi antiikin Roomassa, sillä se tarkoitti myös läheisestä vanhasta Laurentumin kaupungista kotoisin olevaa. Pyhä Laurentius oli kuitenkin syntynyt Espanjassa, mistä hän seurasi Sixtuksen kutsua diakonin virkaan Roomaan.

Pyhän Laurentiuksen hautakirkkoa on myöhemmin moneen otteeseen laajennettu, ja se on edelleen yksi Rooman tärkeimmistä pyhiinvaelluskohteista. Eräässä toisessa Rooman kirkossa säilytetään pyhäinjäännöksenä osaa tuosta grilliritilästä. Populaarissa tarinassa muistetaan Laurentiuksen ennen kuolemaansa sanoneen polttajilleen, että ”tämä kylki on jo kypsä, kääntäkää ja syökää”. Pyhimyskultissa Laurentiusta onkin rukoiltu apuun nimenomaan paistinkääntäjien, leipurien, lasinpuhaltajien ja palomiesten suojeluspyhimyksenä. Mutta muistettakoon hänet ennen muuta köyhien puolestapuhujana, varattomien ja vaivaisten auttajana, heikoimpien ja vähäisimpien ihmisarvon tunnustajana ja tukijana.

Pyhän Laurentiuksen suosiosta keskiajan Suomessa kertovat paitsi tällaiset Janakkalan kirkon kaltaiset temppelit, myös se seikka, että ensimmäiseksi nimeltä mainittu täkäläiseksi mieheksi kerrotaan juuri hänen kaimansa. Nimestä päätellen talonpoika Lalli, joka surmasi piispa Henrikin Köyliönjärven jäällä tammikuussa 1156, oli kaiketi itse jo kristityksi tullut, siis kastettu, samoin kuin hänen puolisonsa Kerttu, jonka nimi myös viittaa tunnettuun ranskalaiseen pyhimykseen. Oli tämän pariskunnan historiallisuuden laita miten tahansa, suomalaistetut eurooppalaiset pyhimysnimet kertovat meidän jo varhain kuuluneen kristillisen kulttuurin piiriin, johon myös edelleen kuulumme. Niinpä jokainen nykypäivänkin Lauri ja Laura muistuttaa antiikin aikaisesta Rooman diakonista, joka mieluummin Kristuksen rakkauden kutsumana palveli köyhiä kuin kielsi uskoaan Herraan säästääkseen henkensä.

Äsken kuullussa päivän evankeliumissa Jeesuksen kotikaupungin väellä oli vaikeuksia uskoa häneen. Jeesuksen ihmeellisten tekojen ja viisaiden puheiden maine kiiri Nasaretin ympäristöstä, mutta hän ei ollut tehnyt siinä kaupungissa vielä mitään, joka olisi tehnyt heihin vaikutuksen. Nyt hän kuitenkin oli oman työnsä alussa ja ilmoitti kotikaupunkinsa synagogassa, että hänet on Herran Henki voidellut julistamaan ilosanomaa köyhille, vapautusta vangituille, sokeille näkönsä saamista, sorrettujen pääsyä vapauteen ja Herran riemuvuoden alkua. Monet kiittelivät hänen sanojaan, mutta toiset tuhahtelivat: eikös me tunneta tuo Joosefin poika (Luuk. 4:16-22)? Oli vaikea uskoa, että oman kylän poika mihinkään pystyisi.

Mutta Jeesus käänsi epäilyksen kärjen takaisin kaupunkilaisiin. Miksi nämä edes odottaisivat mitään tapahtuvan? Ei heillä ole sellaiseen mitään etuoikeutta. Ehkä he eivät peräti olisi itse sellaiseen kelvollisia? Jeesus näpäyttää naapureitaan muistuttamalla, että ennenkin on Jumala siunannut muita kuin niitä, jotka pitävät itseään etusijoille kuuluvina. Hänen kasvinkumppaninsa kuuluivat kyllä historiallisesti Jumalan valittuun omaisuuskansaan, mutta nyt aika muuttuisi. Jumala on armollinen muillekin, ja ne, jotka luulevat jossain olevansa ensimmäisiä, saavat jäädä viimeisiksi. Ennenkin Jumala lähetti profeettansa pelastamaan nälänhädästä ihan toiseen kansaan kuuluvan naisen, ei israelilaisia, ja toisen profeetan välityksellä parannettiin pitalista vain syyrialainen, ei israelilaisia. Tämä sai nasaretilaiset raivoihinsa. Heiltä vietiin etusija, heitä verrattiin muukalaisiin, vielä pahempaa, muukalaiset saivat Jeesuksen mukaan Jumalan armon ennemmin kuin he. Jeesus paljastaa kaupunkilaisten suuret luulot omasta itsestään ja kääntää arvot uuteen, oikeaan järjestykseen, näkemään Jumalan armon suurempana kuin omat kapeat kuvitelmat.

Varmuus siitä, että juuri me olemme ainutlaatuisia, estää näkemästä muiden arvoa. Jeesuksen kotikaupunkilaiset suuttuivat, koska he eivät olleetkaan kaiken keskus, vaan muuallakin tapahtui Jumalan tekoja. Onko samoin myös meidän kylissämme ja kaupungeissamme? Kykenemmekö näkemään Jumalan tahdon toteutuvan muiden luona? Riittääkö meiltä rakkautta ja armollista hyväksyntää vieraille? Olemmeko me niin kuin Lalli, joka löi kirveellä talossaan poikennutta vierasta, tämä kun ei olisi saanut syödä hänen aitastaan edes maksua vastaan, vai olemmeko niin kuin Pyhä Laurentius, joka näki köyhien asiat omanaan ja esitteli heidät todellisena aarteena?

Täällä Janakkalassakin tehdään edelleen ihmeitä. Kun täällä kuunnellaan Jumalan sanaa, täällä lääkäri parantaa myös itsensä. Silloin täälläkin tehdään niitä tekoja, joita Jeesus teki Kapernaumissa ja muissa kylissä ja joita Pyhä Laurentius teki Roomassa. Tämä kirkko on pystytetty sen merkiksi ja sitä tarkoitusta varten, että täälläkin uskotaan Jumalaan ja seurataan hänen tahtoaan. Täällä noudatetaan Jeesuksen esikuvaa antaa oma elämä lähimmäisen palvelemiseen. Täällä nähdään kaikkien maailman ihmisten yhtäläinen arvo, täällä ei eletä vain omaa kyläkuntaa ajatellen. Tähän kirkkoon on viidensadan vuoden ajan kokoonnuttu ja täältä lähdetty viemään sanoin ja teoin hyvää sanomaa Jumalan rakkaudesta. Ajat muuttuvat, kylät ja kunnat muuttuvat, seurakuntien rakenteet ja rakennukset muuttuvat. Mutta ikuisesti pysyy Jumalan uskollisuus ja armollisuus.