Saarna kirkkoherra Petri Tervon virkaan asettamisessa Asikkalan kirkossa 11.5.2014

 

Evankeliumi Joh. 17: 11-17

Jeesus rukoili ja sanoi: ”Minä en enää ole maailmassa, mutta he jäävät maailmaan, kun tulen luoksesi. Pyhä Isä, suojele heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. Kun olin heidän kanssaan, suojelin heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut. Minä varjelin heidät, eikä yksikään heistä joutunut hukkaan, paitsi se, jonka täytyi joutua kadotukseen, jotta kirjoitus kävisi toteen.    Nyt minä tulen sinun luoksesi. Puhun tämän, kun vielä olen maailmassa, jotta minun iloni täyttäisi heidät. Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. En kuitenkaan pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahalta. He eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. Pyhitä heidät totuudellasi. Sinun sanasi on totuus.”

 

Asikkalan seurakunnan uusi kirkkoherra asetetaan virkaansa äitienpäivänä. Tänä aamuna on lukemattomissa kodeissa saanut äiti nukkua pitkään tai ainakin yrittää pysytellä sängyssä ja unessa. Kirkkoon on tullut monia äitejä ja isoäitejä, onnittelut heille! Mutta äitienpäivän juhlavassa ilossa kokevat monet myös osattomuutta: toiveistaan huolimatta monet äidiksi haluavat ovat jääneet vaille omia lapsia. Toiset tuntevat myös kipua menettämästään äidistä: hän voi olla kuollut aivan liian aikaisin tai häneen ei syystä tai toisesta syntynyt ja säilynyt lämmintä suhdetta. Tämä kaikki kuuluu elämään ja on osa inhimillistä todellisuutta, jossa kaikki ei käy niin kuin toivotaan.

Mutta jokaisella on äiti jossain – joko kotona tai toisella paikkakunnalla, kukaties läsnä täällä kirkossa, tai kenties haudan lepoon laskettuna Asikkalassa tai muualla. Jokaiselle sana ”äiti” tuo mieleen jonkun henkilön sekä mielikuvia, muistoja ja tunteita. Oma äiti on ollut elämän antaja ja huolenpitäjä, olivat häneen liittyvät muistot miten moninaisia tahansa tai jopa ristiriitaisia.

Myös kirkkoa kutsutaan äidiksi. Antiikin ajalta tunnetaan kristillinen viisaus: jolle Jumala on Isä, sille kirkko on äiti. Niin kuin äiti synnyttää, ruokkii ja kannattelee lastaan, niin myös kirkko synnyttää lapsia ja ruokkii heitä Jumalan sanalla ja pyhillä sakramenteilla. Jumalanpalveluksessa ja seurakunnan jäsenten keskinäisessä yhteydessä kirkko kannattelee Jumalan lapsia. Mitään näistä se ei tee omissa viisauksissaan ja voimissaan, vaan koska Jumala itse toimii sen välityksellä maailmassa. Jolle Jumala on Isä, sille kirkko on äiti.

Jos Jumala on Isä ja kirkko äiti, mikä kirkkoherra sitten on? Mihin perheenjäseneen häntä sopisi verrata? Joillekin hän varmasti voi olla hengellinen isä. Onhan hänellä erityinen vastuu seurakunnastaan ja sen hyvinvoinnista. Hänellä on ainutlaatuinen tehtävä niin opettamisessa kuin johtamisessa. Häneltä odotetaan isällistä vakautta ja luotettavuutta, mutta myös läheisyyttä ja pitkämielisyyttä. Seurakunta haluaa tunnistaa hänessä helposti lähestyttävän, hengellisen paimenen, joka heijastaa Taivaallisen Isän hyvyyttä.

Mutta jokaisella kristityllä jo on Isä taivaassa, ja lienee sittenkin parempi verrata kirkkoherraa veljeen. Ehkä aikoinaan papit olivat kuin ankaria isiä, nykyään enemmän kuin rinnalla kulkevia ja samalla tasolla seurakuntalaistensa kanssa heitä tukevia veljiä kuin patriarkkoja. Kirkkoherran tehtävänä on edustaa seurakunnalleen sitä, mitä Kristus itse merkitsee. Veljellisellä tavalla hän elää seurakuntansa kanssa kuten Kristus opetuslastensa kanssa.

Tänään kuullussa evankeliumissa Jeesus on juuri pitänyt jäähyväispuheen opetuslapsilleen ja päättää sen nyt rukoukseen heidän puolestaan. Hän on lähtemässä pois heidän luotaan ja pian hänet vangitaan. Nyt hän rukoilee Getsemanen puutarhassa niiden puolesta, jotka jäävät maailmaan hänen sieltä poistuessaan ja palatessaan Isänsä luo.

Mutta juuri Jeesuksen rukouksen tähden opetuslasten joukko ei jääkään yksin. Heitä ei jätetä oman onnensa nojaan, vaan koska Jeesus rukoilee heidän puolestaan, he ovat edelleen yhtä suojeltuja kuin hänen ollessaan heidän luonaan. Pyhä Isä, suojele heitä nimesi voimalla … Kun olin heidän kanssaan, suojelin heitä nimesi voimalla.

Jumalan nimi ei ole vain sana. Se on nimi, jossa on voima. Siinä nimessä kaikki on luotu, ja siinä nimessä Jumala luomakuntaansa varjelee. Siksi Mooseksen välittämissä käskyissä kielletään: Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi nimeä. Jeesuskin opetti rukoilemaan: Pyhitetty olkoon sinun nimesi.

Jumalan nimi tunnetaan kuitenkin juuri Jeesuksen ilmoittamana. Se tarkoittaa, että Jumalaa rukoillaan hänen nimessään, eli yhdessä hänen kanssaan. Yhdessä hänen kanssaan kutsumme Jumalaa Isäksi. Jeesus kehottaa rukoilemaan hänen nimissään eli häneen vedoten: Mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa (Joh. 14:13). Isä ja Poika pitävät yhtä. He ovat yhtä jumaluutta. Mitä Poika rukoilee, sen Isä toteuttaa. Mitä Pojan omat rukoilevat hänen nimessään, sen Isä oman nimensä voimalla toteuttaa. Kun Poika rukoilee Isää varjelemaan kirkkoaan hänen nimensä voimalla, sen Isä tekee.

Kun tänään asetamme virkaan uuden kirkkoherran, teemme sen juuri Jumalan nimessä, jotta Hän kirkkoherran virkatehtävien välityksellä siunaisi ja varjelisi Asikkalan seurakuntaa. Seurakuntaa ei jätetä yksin maailmaan, vaan Jumala itse on sen kanssa. Hän on kaikkialla, missä sanaa julistetaan, missä pyhän kasteen ja ehtoollisen sakramentteja toimitetaan, kaikkialla missä hänen nimessään rukoillaan, missä hänen nimeään ylistetään ja missä häntä huudetaan avuksi. Jumala itse on siellä, missä hänen nimessään annetaan syntejä anteeksi, missä heikkoja kannatellaan, missä eksyneitä etsitään, missä kyydistä pudonneita nostetaan takaisin, missä surevia lohdutetaan, pelokkaita rohkaistaan, toivottomille avataan tulevaisuutta.

Kun Jeesus rukoilee kirkkonsa puolesta, hän nimenomaan kieltää, ettei pyydä Jumalaa ottamaan seurakuntaa pois maailmasta vaan varjelemaan sen pahalta. Nämä ovat kaksi eri asiaa. Kristityillä on halki historian ollut kiusauksena etsiä pahalta varjeltumista yrittämällä paeta pois maailmasta. Mutta meidän kutsumuksemme ei ole käpertyä omiin oloihimme vaan avautua ulospäin. Jeesus nimenomaan haluaa pitää opetuslapsensa maailmassa, mutta pahalta varjeltuina.

Emme tule kirkon muurien suojaan sulkeaksemme pahan maailman ulkopuolelle vaan kasvaaksemme täällä vahvistuvan uskon rohkeudessa ja rakkaudessa maailmaa kohtaan. Se antaa myös Jumalan varjeluksen pahaa vastaan. Tehtävämme ei ole jäädä kirkkoon nauttimaan hyvästä olosta pyhien asioiden äärellä, vaan antaa Jumalan läsnäolon muuttaa meidät, jotta voisimme vaikuttaa maailmaan sitä muuttavasti.

Siksi Jeesus rukoilee Isäänsä: Pyhitä heidät totuudellasi. Sinun sanasi on totuus. Jeesuksen opetuslapsilla on tehtävä maailmassa. Sitä varten he tarvitsevat hänen pyhyyttänsä. Se ei tarkoita tekopyhyyttä, sellaista joka korottaa ihmisiä jalustalle ja pullistaa heitä, vaan sitä pyhyyttä, jolla Jeesus itse palvelee. Hänen omiensa tehtävänä on myös palvella totuudessa ja saattaa totuus ja oikeudenmukaisuus voimaan maailmassa.

Jumalan antama pyhyys tekee ihmisestä pienemmän, ei suuremman. Se johdattaa myös seurakunnan vastuullisiin virkoihin asetettuja palvelemaan totuudessa, nöyryydessä ja rakkaudessa. Juuri totuuden palveleminen pyhyydessä varjelee pahalta. Se on välttämätöntä myös seurakuntatyössä. Kirkko on inhimillinen yhteisö siinä missä muutkin ihmisten yhteisöt. Siksi siellä on myös ihmisten rajallisuutta ja syntiä. Siellä on itsekkyyttä, kateutta, ylpeyttä, anteeksiantamattomuutta ja katkeroitumista. Kaikki tämä voi tuoda pettymyksiä niin seurakunnan työntekijöille, sen luottamushenkilöille kuin myös jäsenille.

Mutta seurakunnalla on myös erityinen etuoikeus: se elää Jumalan pyhyydestä eikä omasta hyvyydestään. Sen tulevaisuutta ei ratkaise sen oma neuvokkuus vaan Jumalan itsensä läsnäolo. Seurakunta tulee säännöllisesti Jumalan kasvojen eteen, kokoontuu kuulemaan Hänen ääntään, rukoilemaan ja ylistämään Häntä, kohtaamaan Häntä ehtoollisen sakramentissa ja myös jakamaan keskinäistä yhteyttä toistensa kanssa.

Tätä Asikkalan kirkkoa kutsutaan ”miljoonan tiilen kirkoksi”. Tämä rakennettiin aikoinaan hämmästyttävällä tehokkuudella. Miljoona tiiltä muurattiin vain runsaassa kuukaudessa. Tämä on tilava kirkko asikkalalaisten tulla ja rakentua itse kuin tiilinä osana tätä kirkkoa. Täältä on myös hyvä lähteä liikkeelle ihmisten keskuuteen palvelemaan. ”Vielä miljoonat yössä kulkevat”, lauloimme äsken.

Raamatussa seurakuntaa verrataan elävistä kivistä rakennettuun temppeliin. Jokainen tämän seurakunnan jäsen, niin menneiden kuin tulevien sukupolvien edustaja, on kuin yksi tiili tässä miljoonan tiilen kirkossa. Jokainen voi omalta osaltaan rakentaa tämän paikkakunnan tulevaisuutta seurakuntalaisena ja kristittynä, Kristuksen omana, Hänen totuutensa pyhittämänä.

Sen mahdollistamiseksi on Kristus asettanut kirkkoonsa sanan ja sakramenttien viran. Seurakunta on kutsunut siihen virkaan uuden kirkkoherran. Nyt käymme yhdessä asettamaan häntä virkaansa ja rukoilemaan hänelle siunausta tehtäviinsä.