Saarna jouluaattona 24.12.2014 Aleksanterin kirkossa

 

Evankeliumi Luuk. 2: 1-14

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.

Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.” Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:

– Jumalan on kunnia korkeuksissa,

maan päällä rauha

ihmisillä, joita hän rakastaa.

 

Onko sinulla muistoja koulun joulukuvaelmasta? Keitä siinä esiintyi? Mieleen ovat ehkä jääneet kylpytakkeihin puetut paimenet, Joosef, Maria ja Jeesus-lapsi sekä valkopukuiset ja kuusenkoristeilla kimalletut enkelit. Mutta keitä muita voisi kuvaelmassa olla? Saattoihan Jeesus-lapsen luona käydä muitakin. Ehkäpä muita Daavidin sukuun kuuluneita verovelvollisia, joita Betlehemin majataloihin oli asettunut. Mutta he jäävät kaikki meiltä huomaamatta.

Ei ole ihme, että emme heitä huomaa. Onhan oikeastaan Jeesus-lapsenkin syntymä kovin huomaamaton. Evankeliumissa lapsen löytävät ensimmäisinä itsekin tavanomaiset ja huomaamattomat ihmiset, yksinkertaiset paimenet. Mutta ihmisen mieli toivoisi, että tuon vastasyntyneen taivaallisen Kuninkaan ja Rauhanruhtinaan luo löytäisi maan mahtavia, sillä heillä kai oletetaan olevan muita enemmän merkitystä.

Evankeliumissa sellaisia henkilöitä nimetään kaksi, mutta kumpikaan ei tule Jeesuksen luo, nimittäin keisari Augustus ja käskynhaltija Quirinius. Molemmat mainitaan jouluevankeliumissa, ja kumpikin samanlaisessa tarkoituksessa. Ensinnäkin heidän nimensä liittää evankeliumin tapahtumat historiaan. Jeesus-lapsen syntymä, josta enkeli oli etukäteen antanut tiedon Neitsyt Marialle, tapahtuu historiallisessa tilanteessa ja paikassa. Se ei ole tarina jostain ajattomasta ”olipa kerran” -hetkestä eikä satu myyttisestä menneisyydestä. Valtiaat ja verottajat mainitaan, koska Jeesuksen syntymä ei ole kuten seikkailutarinat ja elokuvat, joiden tapahtumat sijoitetaan jonnekin salaperäiseen aikaan ikään kuin tosiksi mutta ei kuitenkaan tosiksi. Jeesuksen syntymällä on oikea historiallinen hetki; vaikeasti selvitettävä, mutta kuitenkin riittävän tarkasti ilmoitettu.

Toiseksi nämä vaikutusvaltaiset herrat mainitaan, koska heitä vasten piirtyy toisenlaisen Valtiaan kuva. Väkevät keisarit ja maaherrat voivat näyttää suurilta. Heillä on sananvaltaa, vaikutusvaltaa ja väkivaltaakin. Heitä pelätään ja kunnioitetaan heidän suuruutensa tähden. Mutta jääkö heistä pysyvää muistoa? Vieläkö heitä kunnioitetaan, vieläkö heidän sanaansa noudatetaan? Ei tietenkään, sillä he ovat meille vain menneen maailman miehiä. Olisiko heidän muistonsa lainkaan pysynyt elävänä, ellei heidän nimiään joka vuosi toistettaisi heidän aikanaan paljon pienemmän ja vähäisemmältä vaikuttavan lapsen nimen yhteydessä?

Maan mahtavienkin osana on jäädä vain historian lehdille. Betlehemiin syntynyt pieni lapsi on toisenlainen. Hänelle lukemattomat ihmiset ympäri maailman osoittavat tänä yönä kunnioitusta. Hänen nimelleen laulavat maan kansat tänä yönä ylistystään. Häntä rakastavat ja hänen syntymävuoteensa luokse haluavat rukouksissaan tulla miljoonat ihmiset.

Sinne on helppo tulla, sillä se ei ole ylväs valtaistuin, jota katsotaan ylöspäin, vaan matala eläinten syöttökaukalo. Sen ääreen tullessaan iso ihminen joutuu kumartumaan, polvistumaan ja painamaan päänsä alas löytääkseen ja nähdäkseen vastasyntyneen lapsen. Joutuu nöyrtymään itseään pienemmän eteen.

**

Keisari Augustus muistetaan Rooman valtakunnan laajentajana, vihollisten voittajana ja pääkaupungin kaunistajana. Augustus kehui perineensä edeltäjiltään tiilestä rakennetun kaupungin mutta jättävänsä sen seuraajilleen marmorisena. Yksi marmorinen muistomerkki on Augustuksen pystyttämä alttari, jolla hän pitkiltä Hispanian ja Gallian sotaretkiltä palattuaan määräsi toimitettavan vuosittaiset uhrit Pax-jumalattarelle. Tämä rauhan alttari on nyt kauniisti restauroituna yksi antiikin Rooman nähtävyyksistä.

Toiko Augustuksen pax romana kaikille rauhan? Ainakin suurvallan itse itsensä etuoikeuttamille asukkaille. Mutta monille muille se toi sotaa ja kärsimystä. Maailman sivu on ollut hallitsijoita, joiden mielestä rauha tarkoittaa sitä, että naapurikansat alistetaan isomman valtaan tuon isomman aseilla ja sen etujen mukaisesti. Hyvinvoinnin nähdään tarkoittavan hyvinvointia omalle kansalle, vaikka sitten muiden kustannuksella.

Augustuksen rauhan alttarin valkoisia seiniä kiertävissä korkokuvissa esiintyy äiti, joka leikittää sylissään hyvin syöneitä, iloisia ja luottavaisia lapsia. Kuvan henkilöitä ympäröivät runsaat maan hedelmät. Äidin sanotaan esittävän vertauskuvallisesti itse maata, joka on kaiken elävän äiti, terra mater. Kuvan sanoma on ilmeinen: valtakunnan rauha koituu uusien sukupolvien hyväksi, rauha tuo hyvinvoinnin, terveyden, onnen ja tulevaisuuden. Mutta tulevatko rauha ja hyvyys kaikkien lasten osaksi?

**

Evankeliumissa esiintyy kaksi aivan erilaista valtiasta, Augustus ja Jeesus. Toinen hallitsee suurvaltaa, toista tuskin huomataan. Toinen asuu palatseissa, toinen syntyy eläinten suojaan. Mutta on heissä yhteistäkin: kummankin sanottiin aikanaan tuovan hyvän uutisen, joskin aivan erilaisen. Sana ”ilosanoma”, jolla enkeli kuvasi paimenille ilmoittamaansa hyvää uutista, on käännös kreikan sanasta evangelion. Ennen kuin evankeliumista tuli Raamatun kirjan nimi ja ennen kuin me aloimme ymmärtää sillä sanomaa Kristuksesta, sillä kuvattiin uutista sotilaallisista voitoista ja kuninkaan valtaannoususta. Rauhan evankeliumilla on sotainen tausta.

Sekä Augustusta että Jeesusta on kutsuttu myös nimellä Jumalan poika, mutta aivan eri merkityksessä. Julius Caesar adoptoi Augustuksen pojakseen, ja kun Caesar oli kuolemansa jälkeen julistettu jumalaksi, tuli myös ottopojasta adoptioisänsä mukaisesti jumalan poika, jolle osoitettiin kunnioitusta. Jumalallisen keisarin kunnioittamisessa ei kuitenkaan ollut kyse sellaisesta jumalille uhraamisesta kuin Rooman varsinaisissa uskonnoissa.

Jeesus puolestaan on Jumalan Poika syntymällä, ei adoptoimalla. Hän ”sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi Neitsyt Mariasta”, kuten uskontunnustuksessa lausutaan. Hänessä yhdistyvät alusta asti sekä jumalallinen että inhimillinen. Hän on sekä Jumalan Poika että ihmisen poika, samaan aikaan sekä Jumala että ihminen.

Juuri tässä on koko joulun evankeliumin salaisuus: Jumala tulee itse ihmiseksi. Hän alentuu pieneksi, ei etsi itselleen paikkaa mahtavien palatseista eikä alista toisia alleen. Hän tulee luoksemme lapsena, jotta jokainen uskaltaisi tulla hänen luokseen.

Augustuksen rauha saavutettiin sotimalla. Koituiko se kaikkien lasten hyväksi, kuten Augustuksen alttarin kuva vihjaa? Nähtiinkö Rooman lapsilla tosiasiassa olevan arvoa? Antiikissa tapahtui paljon vastasyntyneiden lasten, varsinkin tyttöjen hylkäämisiä kuolemaan, ellei lasten nähty olevan hyödyllisiä.

Vasta kristinuskon leviäminen ja vahvistuminen muutti tämän julman käytännön. Sen edellytyksenä oli asenteiden muutos. Oli alettava nähdä, että kaikilla lapsilla on yhtäläinen arvo. Sen on ainut oikea Jumala itse osoittanut syntymällä itse lapseksi. Hän on ottanut jumalalliseen itseensä jokaisen ihmisen ja tehnyt jokaisen lapsen osalliseksi niistä lahjoista, jotka Jumala vain voi antaa. Joka halveksii lasta, halveksii Jumalaa ja hänen tahtoaan.

**

Joitakin viikkoja sitten kuulimme järkyttäviä uutisia Pakistanin Peshawarista. Siellä asemiehet hyökkäsivät kouluun ja surmasivat yli 130 koululaista. Käsittämätön väkivallanteko kohdistui viattomiin lapsiin ja heissä juuri tuon maan omaan tulevaisuuteen. Millaista tulevaisuutta voi olla odotettavissa, elleivät lapset saa käydä koulua ja oppia? Mistä saadaan tulevaisuuden tekijät, viisaat ja valistuneet johtajat? Heitä ei kasvateta väkivallalla vaan rauhalla ja rakkaudella.

Samassa Peshawarissa hyökättiin runsas vuosi sitten kirkkoon. Itsemurhapommittajat surmasivat kymmeniä jumalanpalvelukseen osallistuneita. Kyseessä on Pakistanin yhdistynyt protestanttinen kirkko, joka on Suomen Lähetysseuran kumppani. Lähetysseuran välityksellä suomalaiset kristityt tukevat Pakistanin kirkon omaa hengellistä työtä ja koulutusta. Sen ohjelmiin kuuluu myös diakoniaa ja lukutaidon opetusta.

Pakistanin valtio aikoo kuulemma panna toimeen useita terrorismista syytettyjen kuolemantuomioita. Rauhoittaako tällainen tulevaisuutta, jää nähtäväksi. Voisi olettaa, että sellainen, joka on valmis itsemurhaiskuun, ei pelkää kuolemantuomiota.

Mutta yhtä terroristikin näyttää pelkäävän. Hän pelkää lasta, joka oppii lukemaan ja kirjoittamaan. Hän ei näe lapsessa tulevaisuutta vaan uhan, joka on raivattava pois. Tällainen uhka oli esimerkiksi Malala Yousafzai, jota ammuttiin bussissa koulumatkalla, mutta joka selviytyi ja tulikin kansansa kaikkien koulua käyvien lasten oikeuksien puolestapuhujaksi ja on nyt siitä saanut kansainvälisen tunnustuksen Nobelin rauhanpalkinnon muodossa.

**

Betlehemin lapsi on Kuningas, joka hallitsee seimessä makaamalla. Hänen valtakuntansa ulottuu maan ääriin eikä sitä tarvitse laajentaa sotimalla. Siinä ei rauhaa saateta voimaan pahoja ankarasti rankaisemalla. Siinä kutsutaan kaikkia isoiksi ja mahtaviksi haluavia kääntymään ja tuleman pienen ja vähäisen, heikon ja inhimillisesti katsoen huomaamattoman luo.

Jeesus-lapsi on kaikkien lasten oikeuksien syvällisin merkki. Hän ei ole ainoastaan merkki lasten oikeuksista, vaan myös niiden voimaan saattaja. Jos Jumala voi itse tulla lapseksi, kuka meistä voi olla hänelle liian pieni? Kuka meistä voi olla liian pieni tai heikko mihinkään muuhunkaan, kun itse Jumala on kaikkien pienten ja heikkojen puolella ja heidän kanssaan, jopa yksi heistä?

Jouluevankeliumissa puhutaan hyvin kaiken kattavilla sanoilla. Keisari Augustuksen käsky koski ”koko valtakuntaa” ja sen perusteella ”kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon”. Koko roomalainen maailma oli tämän käskyn alainen. Mutta kun syrjäisen Betlehemin kedolla paimenet saivat enkeliltä sanoman, sen osoite ei ollut yhtään sen vähemmän kattava. Enkeli ilmoitti ”suuren ilon koko kansalle”.

Ilosanomaa ei tarkoitettu vain paimenille eikä vain Betlehemille, ei vain Pyhän maan kansalle eikä edes Rooman valtakunnan kansoille. Mitä enkeli sanoi ”koko kansasta” laajenee pian koskemaan kaikkia ihmisiä, kun seimen lapsi ottaa tehtävänsä vastaan ja lähettää omansa. ”Menkää kaikkialle maailmaan”, hän sanoo. ”Julistakaa evankeliumi kaikille luoduille” (Mark. 16:15).

Meille on syntynyt Vapahtaja, Kristus, Herra. Käykäämme uskossa hänen luokseen, ihailkaamme sitä ihmettä, että Jumala tulee pieneksi lapseksi. Hän antaa kaikille lapsille tulevaisuuden. Lapsen luottavaisella mielellä nouskaamme nyt ja yhtykäämme uskontunnustukseen.