Piispan avauspuhe Suomen Lähetysseura ry:n vuosikokouksessa Helsingissä 8.6.2013

Rakkaat kristityt, Suomen Lähetysseuran vuosikokouksen osanottajat. Lauloimme äsken virressä 172 ylistystä Kristukselle, joka tuo keskuuteemme kaksi asiaa: sanansa ja tekonsa.

Sana ja teko. Niistä on oikeastaan kysymys myös Suomen Lähetysseuran työssä. Eikä ainoastaan Lähetysseuran työssä, vaan koko kirkon työssä.

Kirkko julistaa sanaa. Alusta lähtien sen tehtävänä on ollut viedä hyvä sanoma Jeesuksesta Kristuksesta, hänen kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan maan kaikkiin ääriin kaikkien kansojen kuultavaksi. Evankeliumin julistaminen on aina edellyttänyt sanoja. Se on ollut kirjoitettua, painettua, lausuttua, laulettua, näytettyä ja näyteltyä sanaa.

Mutta sana ei ole koskaan ollut vain pelkkää puhetta vaan myös tehtyjä tekoja. Kirkon ei tarvitse erikseen siirtyä sanoista tekoihin, sillä sen sanat ovat myös tekoja.

Pikainenkin vilkaisu lähetystä koskevaan kirkolliseen keskusteluun viime vuosikymmeniltä osoittaa, miten vaikea on ollut nähdä sanan ja teon yhteenkuuluvuutta. Lähetystä kohtaan esitetään joskus kritiikkiä, joka perustuu näiden kahden irrottamiseen toisistaan. Oli aika, jolloin väitettiin, että kirkon tehtävänä on keskittyä vain ensin mainittuun, evankeliumin saarnaamiseen ja opettamiseen, ja jättää jälkimmäinen, avustaminen, kehittäminen, rakentaminen ja hoitaminen muille, maallisemmille toimijoille.

Viime aikoina on puolestaan esitetty päinvastaisia ehdotuksia, joiden mukaan lähetyksestä tulisi poistaa sanallinen julistaminen. Evankeliumin uskomiseen kutsumisen sijasta tulisikin keskittyä hädänalaisten palveluun, nälän poistamiseen, sairauksien voittamiseen ja yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuuksien korjaamiseen. Tällainen antaisi aidomman todistuksen uskosta ja puhuisi itse puolestaan, sanotaan.

Näistä kahdesta toinen ei ole toista alkuperäisempi eikä jollain aidommalla jumalallisella auktoriteetilla annettu tehtävä kuin toinen. Toinen ole syntynyt ikään kuin jälkikäteen inhimillisen päättelyn seurauksena. Jo apostolien teoista luemme, miten Kristuksen lähettämät ”puhuivat rohkeasti, turvaten Herraan, ja Herra vahvisti armonsa sanan tunnusteoin ja ihmein, jotka tapahtuivat heidän kättensä kautta” (Apt. 14:3). Kirkon tehtävänä on alusta asti ollut rohkea, Jumalaan turvautuva puhe, armon sanan julistaminen – ja kätten työt, jotka vahvistavat, tai ”todistavat” julistetun sanan, niin kuin kreikankielinen alkuteksti lausuu.

Apostolien tekojen mainitsemat ”tunnusteot” tuovat ensi lukemalta mieleen yliluonnolliset ihmeet. Mutta ihmeitä ovat sellaiset teot, jotka jättävät hämmästelemään. Normaalisti ihminen suhtautuu ihmeisiin epäilyksellä ja etsii niille ymmärrettävää selitystä. Ihmeet eivät synnytä uskoa ja luottamusta vaan pohdintaa itse ihmeestä ja sen mahdollisuuksista: mitenhän tuokin taikatemppu saatiin aikaan?

Sen sijaan Raamatussa tarkoitetaan Jeesuksen ja apostolien tehneen tunnustekoja, siis tekoja, jotka osoittavat jotain tekijästä, ei teosta. Ne viittaavat Jumalaan ja hänen toimintaansa maailmassa. Tunnusteko osoittaa itsensä ulkopuolelle. Se ei jätä ihmettelemään vaan synnyttää uskoa ja uutta toivoa. Ihme herättää ihmetystä, tunnusteko herättää tunnustautumista. Se näet itsekin tunnustaa jotain ja kääntää huomion siihen. Tunnusteoissa on siksi kysymys myös sanasta – niissä sana tulee lihaksi, puhuttu asia tulee konkreettisiksi teoiksi.

I Bibeln berättas att Gud ”bekräftade apostlarnas ord genom tecken”. Tecken var inte bara mirakulösa under för att undras, utan gärningar, som väckte tro. Gärningarna hör tillsammans med ord. Man kan även säga att gärningarna är också ord i sina väsen; ord, som har blivit förkroppsligat. Guds Son är själv Faderns eviga Ord, Logos, som har blivit kött. Han är själv Guds kärlek, som Fadern har uttalat av sig i begynnelsen. Kristus som Guds ord är också en kärleksgärning för världens skull. Därför kan i kyrkan ord och gärning, predikan och tjänandet inte avskiljas från varandra. Båda hör tillsammans också i missionen. Evangeliets budskap bekräftas genom tecken; gärningarna är själv kraftiga ord.

Sanaa ja tekoa ei voi irrottaa toisistaan, koska Jumala itse on Pojassaan Kristuksessa sekä Sana että teko. Hän on itse Isän jo ikuisuudessa puhuma Sana, Jumalan itsestään ulos lausuma rakkaus, jossa kaikki on luotu. Kaikki, mitä on, on saanut alkunsa tästä ikuisesta Sanasta. Hän on tuo kreikan kielen Logos, Sana ja järkevä, kaiken läpäisevä ja kaiken kokoava prinsiippi (vrt. Joh. 1:1). Kolossalaiskirjeessä lausutaan: ”Hän on ollut olemassa ennen kaikkea muuta, ja hän pitää kaiken koossa.” (Kol. 1:17) Ne, jotka olivat eilen Lähetysjuhlien Tuomasmessussa, kuulivat samat Raamatunlauseet Kolossalaiskirjeestä sekä Johanneksen evankeliumista.

Kristuksessa, Isän ikuisessa Sanassa, kaikki saa merkityksensä, mukaan lukien kaikki inhimilliset sanat ja teot. Hänessä koko todellisuus paljastuu loogiseksi, mielekkääksi kokonaisuudeksi, jonka ihminen voi ymmärtää ja jonka palvelukseen hän voi itsensä antaa. Hänessä sana ja teko ovat looginen, järjellinen kokonaisuus, mutta eivät kylmän, laskelmoivan ja omaa etuaan etsivän järjen tapaan, vaan kuten Isä on Logoksensa lausunut: itsensä antavana, luovana ja rakastavana. Jumalan lausuma Sana ei tee toisesta itsensä toteuttamisen välikappaletta, vaan se on lahjoittava sana, joka rakkaudessa etsii toisen parasta.

Jumalan Poika on luova rakkauden Sana, ja ihmiseksi tulleena Jeesuksena hän on itse elämän antava sana ja luova rakkauden teko. Hän ei ainoastaan puhu viisaita sanoja ja tee hyviä tekoja, vaan hän itse on Jumalan parantava sana ja pelastava teko maailman hyväksi. Kun virressä lauletaan Jeesuksen tuovan tekonsa, tarkoitetaan hänen pelastustekojaan; hänen kastettaan, kieltäymyksiään, kärsimystään, ristinkuolemaansa, ylösnousemustaan ja taivaaseen astumistaan. Nämä on Jeesus tehnyt, ei omaksi hyväkseen, vaan seuratakseen Isän hänelle antamaa tehtävää antaa itsensä maailman puolesta.

Nämä teot olivat läsnä myös hänen opettavassa ja sairaita parantavassa työssään, riivaajien pois ajamisessaan, hänen julistuksessaan Jumalan valtakunnan koittamisesta köyhille, sorretuille, vangituille, vähätellyille, ulos suljetuille ja halveksituille. Hän sanoillaan ja teoillaan palauttaa ihmisarvon niille, joilta se on riistetty. Hän tuo sanassa ja teossa uuden toivon ihmiskunnalle.

Kirkko, joka seuraa Kristusta, on sanan ja teon kirkko. Siinä itse Kristus puhuu edelleen sanaansa ja tekee tekojaan. Kirkko ei voi olla tekemättä lähetystyötä, koska se on Kristuksen kirkko. Se ei voi olla sanomatta Kristuksen sanoja ja tekemättä Kristuksen tekoja. Se ei voi olla julistamatta sanomaa Kristuksen rististä, syntien sovituksesta ja kuoleman voittamisesta sekä ikuisen elämän toivosta. Se ei olla tuomatta sovitusta ja uutta toivoa ihmisten elämään, koska sen tehtävänä on tehdä Kristuksen tekoja.

Rukoilemme. Pyhä Jumala, rakas Taivaallinen Isä. Sinä olet lähettänyt kirkkosi kaikkialle maailmaan kertomaan rakkaudestasi sanoin ja teoin. Anna palvelijoillesi voimaa ja viisautta heille uskomiisi tehtäviin. Siunaa kokoustyöskentelymme ja anna päätöstemme koitua sinun valtakuntasi koittamiseksi. Tätä rukoilemme Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme tähden, joka sinun ja Pyhän Hengen kanssa elää ja hallitsee iankaikkisesti. Aamen.