Salainen voitelu, julkinen tehtävä

Evankeliumi Johannes 7:37–39

Juhlan suurena päätöspäivänä Jeesus nousi puhumaan ja huusi kovalla äänellä: ”Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, ’hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat’, niin kuin kirjoituksissa sanotaan.” Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan. Vielä ei Henki ollut tullut, koska Jeesusta ei vielä ollut kirkastettu.

Rakkaat kristityt. Äsken vietimme helatorstaita ja pian on edessä helluntai. Nämä kaksi keväistä pyhäpäivää ovat niin lähekkäin, että niitä voi olla hankala erottaa toisistaan. Kuulostavathan niiden nimetkin suomen kielessä samansuuntaisilta. Myös sisältönsä puolesta näiden pyhäpäivien aiheet liittyvät toisiinsa, eikä monellakaan kalenteria katsovalla liene ihan selvää kuvaa, mistä niissä on kysymys.

Helatorstaina muistamme sitä, että Jeesus astui ylös taivaisiin ja hallitsee sieltä käsin kaikkivaltiaana. Hän ei enää ole nähtävällä tavalla ihmisten luona, mutta on kuitenkin kaikkialla läsnä jumalallisessa voimassaan. Hän ei jättänyt omiaan yksin vaan lähetti helluntaina Pyhän Hengen olemaan heidän kanssaan, puolustamaan, rohkaisemaan ja vahvistamaan heitä. Pyhä Henki lähetettiin muistuttamaan kaikesta siitä, mitä Jeesus oli sanonut ja siten säilyttämään seurakuntaa uskossa ja johdattamaan sitä Kristuksen asialla. Jeesus antoi kirkolleen tehtäväksi olla hänen sanojensa ja tekojensa todistajia, eikä ainoastaan todistajia, vaan myös jatkajia, Jeesuksen sanojen puhujia ja hänen tekojensa tekijöitä.

Tämän pyhäpäivän aiheena helatorstain ja helluntain välissä on Pyhän Hengen odotus. Meitä kutsutaan rukoilemaan Pyhän Hengen lahjaa ja odottamaan Jumalalta hänen voimaansa. Eikö sellaiseen olekin paljon aihetta, eikä ainoastaan tänään vaan kaikkina päivinä? Onhan koko kristityn elämä kulkemista Pyhän Hengen voimassa ja johdatuksessa. Tätäköhän tarkoittaa sekin leikkisä sanonta, joka sanotaan vaikkapa ihmisestä, joka ei juurikaan syö eikä juo vaan ”elää pelkällä Pyhällä Hengellä”? Kun ruoasta ja juomasta paastotaan, jää sentään henki pihisemään – ainakin oma, ihmisen henki, kunhan paastoaa vain kohtuullisesti eikä itsensä hengiltä näännyttäen, kuten olemme hiljattain kuulleet käyneen tuhoisia saarnaajia omaan nälkäkuolemaansa asti seuranneille ihmisille itäisessä Afrikassa.

Mutta viimeisenä voi ihmisessä kuitenkin asua Pyhä Henki, joka hänessä ylläpitää toivoa. Pyhä Henki, joka kaikkien inhimillisten voimien ja varmuuksien uupuessa ja hiipuessa vielä hengittää Jumalan puoleen. Henki, joka apostoli Paavalin sanojen mukaan ”auttaa meitä, jotka olemme heikkoja” ja ”puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin” silloin, kun oma rukous on väsynyttä ja heikko usko koetteella (Room. 8:26). Henki huokailee ihmisen mukana ja hänen sijastaan, kun ei enää ole sanoja, on vain voimatonta Jumalan armon odottamista siinä toivossa, että hän ei rakkaita lapsiaan hylkää vaan kantaa heidät kaikkien vaikeuksien yli vielä ikuiseenkin elämään.

Henki ei puhu itsestään vaan Kristuksesta, eikä Henki rukoile itsensä puolesta vaan meidän puolestamme. Henki astuu puolustamaan ja kääntämään katseen pois itsestämme, kun epäonnistumme ja tunnemme olevamme osaamattomia ja arvottomia. Henki astuu muistuttamaan rajallisuudestamme ja kääntämään kriittisen katseen itseemme, kun onnistuessamme ylpistymme täyteen omahyväisyyttä. Henki nousee sydämeen kehottamaan nöyryyteen ja rakkauteen, kun olemme itsekeskeisyydessämme astumassa toisen ihmisen ohitse tai peräti hänen päälleen.

Hengen rukous ihmisessä on salaista ja sanatonta. Me keksimme kyllä sanoja, kuuluvaa kiitosta, helisevää ylistystä, äänekkäitä pyyntöjä ja valittavia vaatimuksia, mutta Henki puhuu hiljaa ja muilta huomaamatta. Hänen äänensä tunnistaminen ja kuuleminen edellyttää hiljaisuutta ja harjoitusta. Henki hoitaa virkaansa meissä salaisesti.

Elia ei kohdannut Jumalaa kallioita halkovassa myrskyssä, ei maanjäristyksessä eikä tulenlieskassa. Mahtavat ja pelottavat ilmiöt tulivat ja menivät, mutta Jumala ei kätkeytynyt niihin. Jumala kätkeytyi hiljaiseen huminaan (1. Kun. 19:11-12). Jumala voi puhua taivaita halkovalla paukkeella ja säikäyttää syntiset kadotuksen kauhuilla, mutta kun hän kutsuu ihmistä hyvyydellään ja rakkaudellaan, hänen äänensä on lempeä ja hiljainen. Hänen läsnäolonsa lupaa turvaa ja tulevaisuutta, ei tuhoa ja turmiota. Hänen aikeensa maailman ja sen ihmisten hyväksi ovat toivoa herättäviä, ei pelkoon ja kauhuun lamauttavia.

Jumala salli Poikansa joutua kärsimään ristinkuoleman maailman syntien vuoksi, mutta samalla Poika teki sen kaikkien maailman syntisten puolesta. Jeesuksen ristinkuolema oli häntä seuraaville epätoivon hetki, hetki, jolloin Jeesuskin joutui tuskissaan huutamaan Jumalalle hylätyksi tulemistaan. Mutta Jumala ei hylännyt häntä kuoleman valtaan, vaan herätti hänet haudasta. Jeesuksen ylösnousemus viestii voittoa kaikille kuolevaisille. Hänen ristinsä on sovituksen merkki Jumalan ihmisten välillä, siksi se merkitsee sovinnon sanomaa myös kaikkien ihmisten kesken. Jeesus kutsuu omiaan ja lähettää heidät Pyhän Hengen voimassa maailmaan sovituksen sanoma mukanaan.

Jeesus lupasi, että häneen uskovien sisimmästä ”kumpuavat elävän veden virrat”. Se tarkoittaa sitä, että Pyhä Henki vaikuttaa Kristukseen uskovissa. Heidän sanansa ja tekonsa ilmentävät sitä, millainen Jumala on. He jatkavat sitä missiota, joka Jeesuksella Jumalan Poikana oli, kun hän vielä ihmisenä maailmassa kulki, teki tekoja ja lausui viisaan opetuksen sanoja. Tämän tehtävän jatkamista varten Jeesus kutsui kaksitoista opetuslastaan ja nimesi heidät apostoleiksi. Heidät Jeesus lähetti kaikkeen maailmaan, ja heidän mukanaan myös koko seuraajiensa suuren joukon, alkaen Jerusalemista aina maan ääriin asti.

Luetussa kappaleessa Apostolien teoista mainittiin nimeltä 11 apostolin joukko – Juudashan oli jo heistä luopunut – mutta mainittiin myös ”joukkoon kuuluvat naiset” sekä Jeesuksen äiti Maria ja Jeesuksen veljet. He odottivat rukoillen Jeesuksen lupaamaa Puolustajaa. Tämä ryhmä muodosti ytimen ensimmäisessä kristillisessä seurakunnassa, mutta se kasvoi räjähdysmäisesti, kun Pyhä Henki helluntaina vuodatettiin kaiken kansan päälle. Heistä tuli Kristuksen lähettiläitä Pyhän Hengen voimassa. Elävän veden virrat alkoivat kummuta heistä lukemattomien sukukuntien ja sukupolvien hyväksi aina meihin ja meidän aikaamme asti.

Pari viikkoa sitten monet seurasivat televisiosta kruunajaisia. Englannin ja koko Brittiläisen kansainyhteisön kuninkaaksi kruunattiin Charles III. Mediassa hämmästeltiin ainakin kahta asiaa, ensinnäkin sitä, että kruunajaiset olivatkin jumalanpalvelus, ja toiseksi, että sen ydinkohtana oli voiteleminen pyhällä öljyllä katsojilta piilossa. Valistuneimmat havaitsivat, että kuninkaan kruunaamisessa oli samankaltaisuuksia kirkon virkaan vihkimisen kanssa. Olihan kyseessä myös Englannin kirkon ylimmän suojelijan tehtäväänsä asettaminen. Piispan vihkimisellä ja kuninkaan kruunaamisella on kummallakin raamatullinen juurensa.

Raamatussa öljyllä voiteleminen on ele, joka kuvaa rukousta ja Pyhällä Hengellä varustamista. Niin kuninkaat kuin ylimmät papit asetettiin Vanhan testamentin aikaan virkaansa voitelemalla heidän päänsä öljyllä. Aina ei Raamatussa tarvita öljyäkään: Jeesus lausuu Luukkaan evankeliumissa oman tehtävänsä aluksi, että ”Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut” (Luuk. 4:18). Näihin sanoihin palasimme toissa päivänä, kun tähän messuun valmistautuessamme keskustelimme virkaan vihittävien kanssa siitä, mitä merkitsee diakonina tai pappina ottaa osaa Kristuksen missioon maailmassa. Herra Kristus lähettää edelleen julistamaan hyvää sanomaa hänen rakkaudestaan.

Pyhän Hengen voitelusta on kysymys myös tänään, kun vihitään uusia diakoneja ja pappeja. Herran Henki voitelee, mutta se tapahtuu salassa, ihmisen silmille näkymättömällä tavalla ja ihmisen järjelle selittämättömällä tavalla. Se hengellinen voima ja viisaus, jota te virkaan vihityt tulette työssänne Kristuksen palvelijoina eniten tarvitsemaan, ei ole omaanne, ei lahjakkuuteen, oppineisuuteen eikä kokemukseen perustuvaa tietoa ja taitoa, vaan Hengen lahjaa. Vain sellainen voi olla ”elävän veden virtaa”, joka synnyttää uskoa Jumalaan enemmän kuin kiintymystä henkilöön.

Hengen voitelun ulkoisena merkkinä ovat tänään kätten päälle paneminen ja rukous. Niissä kirkko toimii samoin kuten jo apostolit ja uskoo Jumalan antavan Pyhän Hengen. Nyt käymme alttarin ääreen yhdessä vihkimään uusia diakoneja ja pappeja.