Saarna Kalevan kirkon 50-vuotismessussa 21.8.2016

 

Evankeliumi Luuk. 10: 25-37

Muuan lainopettaja halusi panna Jeesuksen koetukselle. Hän kysyi: ”Opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta saisin omakseni iankaikkisen elämän?” Jeesus sanoi hänelle: ”Mitä laissa sanotaan? Mitä sinä itse sieltä luet?” Mies vastasi: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Jeesus sanoi: ”Oikein vastasit. Tee näin, niin saat elää.”

Mies tahtoi osoittaa, että hän noudatti lakia, ja jatkoi: ”Kuka sitten on minun lähimmäiseni?”

Jeesus vastasi hänelle näin:

”Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet. Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin. Samaa tietä sattui tulemaan pappi, mutta miehen nähdessään hän väisti ja meni ohi. Samoin teki paikalle osunut leeviläinen: kun hän näki miehen, hänkin väisti ja meni ohi.

Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli. Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta. Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: ’Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.’ Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?”

Lainopettaja vastasi: ”Se, joka osoitti hänelle laupeutta.” Jeesus sanoi: ”Mene ja tee sinä samoin.”

 

Mistä tunnet sä ystävän? kysytään tutussa laulussa. Laulun mukaan se on helppo selvittää: ystävä on se, joka jää vierelle vaikeissa paikoissa. Ystävä selviää koetuksissa, meren myrskyissä ja tunturin rinteillä ja ylipäätään silloin, kun sinulla on vaikeaa.

 

Tämän jälkeen olisi minun houkuttelevaa kysyä, mistä tunnet lähimmäisen. Eikä siihen ehkä olisi kovin vaikea vastata. Päivän evankeliumi antoi jo siihen aineksia. Ehkä sinunkin olisi helppo keksiä lisää lähimmäisen tuntomerkkejä. En kuitenkaan mene tähän teemaan nyt, vaan palaan siihen kohta. Sen sijaan kysyn sinulta muuta tähän päivään liittyvää: mistä tunnet sä Kalevan kirkon?

 

Tähänkin lienee helppo vastata, kun ajatellaan kirkon ulkoista hahmoa. Tunnistaahan tämän monumentaalisen rakennuksen jo kaukaa. Se kohoaa korkeuksiin Liisankalliolla, sen vaaleat seinät kurottautuvat kaikkia naapureita korkeammalle. Kun kirkkoa lähestyy rautatieaseman suunnasta, se ikään kuin huipentaa Itsenäisyydenkadun. Sen ainutlaatuisen arkkitehtuurin tunnistaa. Kun sisään astuu, sisätilan korkeus huikaisee. Valo tulvii taivaita tavoittelevista ikkunoista. Kaarevat muodot luovat kokemuksen loputtomista seinistä ikään kuin laskostuvina verhoina. Alttariveistos Särjetty ruoko on kuin kasvava puu. Se kertoo rukouksesta ja Jumalan ylistyksestä, joka kohoaa ylös, mutta toisaalta se kertoo myös Jumalan armosta, joka tulee ihmisen luo alas. Rakkaus ei muserra vaan hoitaa häntä.

 

Suuri tila hiljentää. Olo on kuin johonkin suureen katedraaliin astujalla. Ei edeltäjäni piispa Erkki Kansanaho turhaan tämän kirkon vihkiäisissä luonnehtinut sitä kolmannen vuosituhannen katedraaliksi. Arkkitehti Reima Pietilä oli onnistunut luomaan kokonaisuuden, jossa yhdistyivät keskiaikaisen gotiikan huikaiseva tilan tunne ja moderni muotojen leikki sekä nykyaikaisen seurakuntatyön tarpeet.

 

Seurakuntatilojen monimuotoisuus tuottaa kuitenkin ainakin minulle joka kerta hämmennyksen; on vaikea tietää, pitäisikö kääntyä oikeaan vai vasempaan, kun alakerrassa etsii jotain tiettyä salia. Muistan lapsena käyneeni perheeni mukana tutustumassa tähän kirkkoon tuoreeltaan, kun se oli otettu käyttöön. Täällä oli avoimet ovet. Olin kansakoulun ekaluokkalainen ja ihmeellinen kirkko labyrinttimaisine tiloineen teki pieneen poikaan vaikutuksen. Mieleeni jäi hämmennys muun muassa betonista tehdyistä valaisimista.

 

Mutta mistä sinä tunnet Kalevan kirkon? Mitä se on sinulle merkinnyt? Onko paikalla sellaisia, jotka olivat mukana 50 vuotta sitten, kun kirkko vihittiin? Olkaa hyvät ja nostakaa kättä. Nyt läsnä olevalle seurakunnalle tämä on ehkä ollut lukuisten käyntien kirkko. Kuinka monella on ollut tapana osallistua jumalanpalveluksiin tässä kirkossa? Kuka on käynyt konserteissa täällä? Kuka on ollut koululaiskirkossa? Kuka on ottanut osaa tämän kirkon nuorisotoimintaan tai partioon? Kuinka moni on ollut täällä avioliittoon vihkiäisissä? Onko joku mennyt itse täällä naimisiin? Entä kuka on ollut lapsen kastajaisissa, täällä tai tuolla alempana kappelissa? Onko teistä kenties joku itse tullut täällä kastetuksi? Entä rippikoululaisten konfirmaatio? Kuka on ollut sellaisessa läsnä? Kuka on itse täällä päässyt ripille? Vielä yksi vaikea kysymys: onko joku ollut täällä läsnä hautaan siunaamisessa? Sellaisia on täällä harvoin.

 

En sentään kysy, onko joku tullut jo itsekin täällä hautaan siunatuksi! Mutta sen uskon, että te olette lukemattomin tavoin tulleet täällä siunatuiksi. Tässä kirkossa Jumala on teidän elämäänne antanut monia hengellisiä lahjoja. Tämä on monille lapsuuden tai nuoruuden kotikirkko. Monille se on myös paikka, jossa säännöllisesti käydään hiljentymässä, kuulemassa Jumalan sanaa, rukoilemassa, kohtaamassa Kristusta ehtoollisessa. Te tunnette tämän kirkon lukemattomista oman elämänne kokemuksista. Tämä on teidän kirkkonne, monella tapaa rakas ja pyhä paikka.

 

Tähän kirkkoon on kätketty myös yksi vanha kristittyjen tuntomerkki. Arkkitehti tunnetusti muotoili kirkon kalan muotoiseksi, joskaan tuo kala ei ole aivan helppo nähdä. Sitä varten täytyisi katsoa kirkkoa yläpuolelta vaikkapa helikopterista. Onneksi sen voi nähdä ovella olevasta pienoismallista. Tosin sitäkin katsoessa täytyy ehkä silmiä hieman siristää ja ajatella kalaa. Mutta antiikin aikainen kristittyjen kalasymboli on siinä kuitenkin nähtävissä. Aikoinaan se oli salainen tuntomerkki. Hiekkaan parilla vedolla piirretty kalan kuva kertoi toiselle kristitylle, että tässä oli ihminen, joka uskoi: Jeesus Kristus, Jumalan Poika, Pelastaja – noiden sanojen alkukirjaimista muodostui kreikan sana ikhtys, kala.

 

Kala oli salakieltä. Se oli tuntomerkki, josta vain valitut saivat tunnistaa Jeesuksen opetuslapset. Vainoojille se ei saanut aueta. Se ei ollut julkinen tunnustus. Jeesuksen Kristuksen tunnustaminen Jumalan Pojaksi saattoi johtaa vankeuteen ja jopa surmaamiseen.

 

Mutta tänään luetussa evankeliumissa Jeesus puhuu kuitenkin toista. Hän ei puhu salaisuudesta. Hän tiedustelee sellaista merkkiä, joka on kaikkien tunnistettavissa. Kerrottuaan kolmesta miehestä, joista kaksi kulki ryöstetyn ja mukiloidun ohi mutta kolmas pysähtyi häntä auttamaan, hän kysyi: Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen? Vastaus oli selvä: Se, joka osoitti hänelle laupeutta.

 

Jeesuksen kertomuksessa ohi kulkeneiden papin ja leeviläisen tuli myös olla tunnistettavia siitä, että he palvelivat Jumalaa. Mutta heitä paremmin sellaiseksi tunnistettiin mies, jota nämä eivät olisi lainkaan pitäneet oikeana Jumalan palvelijana. Samarialaisia nimittäin halveksittiin; he rukoilivat väärässä paikassa ja väärällä tavalla. He eivät käyneet Jerusalemin temppelissä. Mutta Jeesuksen kertomuksessa asetelma kääntyy: se onkin juuri tämä halveksittu, joka on oikea lähimmäinen. Juuri hän, josta ei ainakaan päältä näkynyt ettei hän kuulu oikeaan Jumalan kansaan, osoittaakin teoissaan olevansa otollisempi Jumalan tahdon seuraaja kuin nuo uskonnon ammattilaiset! Hän, joka ei temppeliin tullut, oli oikea lähimmäinen.

 

Jeesus ei ole tarkoittanut seuraajiaan salaseuraksi. Oli aika, jolloin heidän piti olla salakielen suojissa. Mutta niin ei ole nyt eikä täällä. Tämä kalan muotoinen kirkko on turvasatama, jonne voi tulla ja olla Jumalan hyvässä hoidossa. Täällä Jumala näkee paremmin kuin ihminen. Hän erottaa, millainen sydän kenelläkin on. Hän yksin tietää, millainen kukin uskossaan on. Mutta tämä kirkko ei ole sellainen kätköpaikka, joka piilottaa sisältönsä, joka sulkee Kristuksen omat turvaan maailmalta. Nämä betoniset seinät eivät ole linnoitus maailmaa vastaan. Tämä kirkko näkyy ja sen sisältö tunnetaan.

 

Se tiedetään, että täältä voi etsiä Jumalan rakkautta. Tiedetään, että täällä Jumala ei murra särkynyttä ruokoa vaan ottaa vastaan heikkoja ja horjuvia, niitäkin, jotka ovat joutuneet toisten lyömiksi. Täällä Kristus kutsuu avoimin sylin. Hän levittää kätensä ja painaa päänsä, kuten näyttää alttarilla seisova ristikin tekevän.

 

Mutta täällä voi myös odottaa hänen omiensa olevan lähimmäisiä. Täällä Kristuksen rakkaus hoitaa ihmisiä hänen opetuslastensa kätten välityksellä. Ja siitä tunnetaan lähimmäinen; siitä tunnet sä ystävän. Siitä tunnet myös Kristuksen ja hänen opetuslapsensa. Sellaiseksi hän tahtoo tehdä myös sinut, kun täällä kirkossa käyt hänen ääntään kuulemassa ja siihen rukouksin vastaamassa. Nouskaamme nyt ja yhtykäämme uskontunnustukseen.