Ruumiillinen Henki

Evankeliumi Johannes 20:19–31

Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, opetuslapset olivat illalla koolla lukittujen ovien takana, sillä he pelkäsivät juutalaisia. Yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: ”Rauha teille!” Tämän sanottuaan hän näytti heille kätensä ja kylkensä. Ilo valtasi opetuslapset, kun he näkivät Herran. Jeesus sanoi uudelleen: ”Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät.” Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: ”Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi.”

Yksi kahdestatoista opetuslapsesta, Tuomas, josta käytettiin myös nimeä Didymos, ei ollut muiden joukossa, kun Jeesus tuli. Toiset opetuslapset kertoivat hänelle: ”Me näimme Herran.” Mutta Tuomas sanoi: ”En usko. Jos en itse näe naulanjälkiä hänen käsissään ja pistä sormeani niihin ja jos en pistä kättäni hänen kylkeensä, minä en usko.”

Viikon kuluttua Jeesuksen opetuslapset olivat taas koolla, ja Tuomas oli toisten joukossa. Ovet olivat lukossa, mutta yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: ”Rauha teille!” Sitten hän sanoi Tuomaalle: ”Ojenna sormesi: tässä ovat käteni. Ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni. Älä ole epäuskoinen, vaan usko!” Silloin Tuomas sanoi: ”Minun Herrani ja Jumalani!” Jeesus sanoi hänelle: ”Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe.”

Monia muitakin tunnustekoja Jeesus teki opetuslastensa nähden, mutta niistä ei ole kerrottu tässä kirjassa. Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden.

Ojenna sormesi: tässä ovat käteni. Ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni. Rakkaat ystävät, en ole näitä ylösnousseen Jeesuksen sanoja Tuomaalle ennen ajatellut niin kirjaimellisesti uskon avainsanoina kuin nyt. Olen pitänyt Tuomaan koskettamishalua pikemminkin epäuskon kuin uskon merkkinä. Toki Tuomas haluaa nähdä ja koskettaa voidakseen uskoa Herran todella olevan elossa, mutta eikö tässä halussa paljastu myös jotain selkeää ja syvällistä siitä, mistä kristillisessä uskossa lopulta on kysymys – nimittäin ihmisen ruumiillisuudesta. Tarkoitan ihmisen ruumiillisuutta niin Isän Jumalan luomana kuin Pojan Jeesuksen pelastamana ja lopulta myös Pyhän Hengen pyhittämänä. Kahden vuoden pandemia-ajan jälkeen ymmärrän, että Tuomaan näkeminen ja koskettaminen ovat uskon ilmaus, eivät epäuskon ilmaus.

Meille tuli kosketuskielto koronan vuoksi kaksi vuotta sitten. Piti pidättyä kättelystä ja halailusta, poskisuudelmista puhumattakaan. Toisen ihmisen koskettaminen alkoi tuntua epäilyttävältä. Jos sattui toista hipaisemaankaan, piti jo etsiä lähintä desinfiointipulloa. Kosketuskielto sai aikaan erilaisia uusia tervehtimismuotoja huiskuttamisesta nyrkillä tönäisyyn ja kyynärpäällä tökkimiseen. Minun on ollut vaikea pitää mitään niistä luontevana, niin syvästi olen oppinut sanomaan kädestä päivää.

Varmuudella ei tiedetä, palaako kättely yleiseksi tavaksi, mutta luulen kuitenkin, että niin käy. Ei tällainen vuosituhantinen inhimillisen kulttuurin muoto häviä maailmalta vuodessa tai parissa. Tervehtimisen muodot tosin vaihtelevat kulttuurista toiseen, mutta aina niiden tarkoituksena on ollut välittää keskinäisen kunnioituksen, luottamuksen tai ystävyyden ilmaus. Kun tarjoaa toiselle avoimen kätensä, silloin osoittaa, ettei ole mitään salaisia aikeita. Kädessä ei ole asetta, jolla haavoittaa toista. Tämä viesti välittyy myös silloin, kun kädellä huiskuttaa toiselle. Käden puristamista puolestaan pidetään keskinäisen sopimisen merkkinä. Joka puristaa toisen kättä, asettuu liittosuhteeseen hänen kanssaan. Kättelijät viestivät, että he pidämme yhtä ainakin juuri käsitellyssä asiassa. Kätteleminen on toiselle luottautumisen merkki, se on merkki tarjoutumisesta tasaveroiseksi toisen kanssa. Alamaiset eivät kättele kuninkaallisia.

Apostoli Tuomasta pidetään turhan korostetusti ”epäilevänä Tuomaana”. Hän on valitettavasti saanut kantaa negatiivista mainetta. Ehkä puhumalla Tuomaasta epäilevänä halutaan madaltaa kynnystä kenelle tahansa ihmiselle pitää itseään riittävän kelvollisena kristittynä. Jos kerran Herran lähipiirissäkin oli vaikeuksia uskoa, niin eikö sellainen ole ymmärrettävää ja lohdullista muidenkin kohdalla.

Onhan aivan inhimillistä, ettei mitään noin ennenkuulumatonta kuin kuolleen herääminen voi helposti uskoa. Muissakin evankeliumien kertomuksissa Jeesuksen ylösnousemuksesta mainitaan, että opetuslapset epäilivät; ei Tuomas ollut ainoa, jonka sitä oli vaikea uskoa. Kaikille se oli yhtä outoa, niin silloin kuin tänäänkin. Eivät tuon ajan ihmiset pitäneet kuolleiden heräämistä sen todennäköisempänä kuin nykypäivän ihmiset. Olivathan he sukupolvesta toiseen saaneet omaisiaan haudata ja jättää Jumalan haltuun odottamaan aikain päättymistä ja juutalaiseen uskoon kuulunutta yleistä ylösnousemusta.

Mutta nyt kuolleista ylösnoussut Jeesus yllätti ja vakuutti heidät kaikki. Tämän raamatunkertomuksen mukaan se tapahtui nimenomaan ruumiillisella tavalla, silmillä näkemällä ja sormin koskettamisella. Toisissa evankeliumien kohdissa siihen liittyi vielä yhdessä syöminen Herran kanssa.

Kristinusko on ruumiillinen uskonto. Vaikka uskossa on kysymys hengellisistä asioista, ne aina ottavat ruumiillisen muodon. Jumala on Henki, mutta hän on materiaan sitoutuva Henki. Ylösnousemus ei ole vain hengellistä sielun liihottamista Jumalan luo taivaisiin, vaan uudenlaista ruumiillisuutta, ei enää samaa kuin missä me elämme. Uusi ruumis on vanhasta tunnistettava, kuten Jeesuskin tunnistettiin jopa hänen haavoistaan, mutta kuitenkin uutta ruumiillisuutta, jota eivät enää estä seinät ja lukitut ovet. Uskontunnustuksessakin lausutaan, että uskomme ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän, emme vain hengen ikuisuutta.

Pandemia-ajan jumalanpalveluksiin on osallistuttu etänä. Se on ollut monella tapaa siunauksellista. On voitu netin tai radion tai television välityksellä ottaa osaa rukouksiin, virsiin ja sanan kuulemiseen. Mutta ei ole voinut kohdata toisia ihmisiä, ei avata kirkon ovea, astua sisään ja tervehtiä tuttuja, ei kävellä kirkon käytävää eikä asettua paikoilleen penkkiin, ei käydä nauttimassa ehtoollista eikä jäädä jumalanpalveluksen jälkeen kirkkokahveille. Kokemus Herran ruumiillisesta läsnäolosta on jäänyt vajavaiseksi siinä määrin kuin oma fyysinen läsnäolo on jäänyt vajavaiseksi.

Kristillinen usko on ruumiillista, sillä Jumala, Isä, on ensin luonut kaiken ja antanut jokaiselle hahmon. Hän tehnyt taivaankappaleet ja kaiken, niin elävän kuin elottoman. Atomeja pienemmistä hiukkasista alkaen suurimpiin tähtiin saakka hän on kaiken kutsunut esiin pelkällä luovalla tahdollaan ja sanallaan. Ihmisellekin hän on antanut ruumiillisen hahmon yhtä lailla kuin ajattelevan sielun. Jumala lähetti myös Poikansa syntymään ihmiseksi, sikiämään Pyhästä Hengestä mutta ihmisen, nuoren naisen kohdussa. Jeesus on Neitsyt Marian poika, joka eli ihmisen elämän, teki työtä ja väsyi, tunsi nälkää ja janoa, ja kärsi myös kipua ja tuskaa kuin ihminen. Jumala, Pyhä Henki, puhuu ihmiselle ja vaikuttaa hänessä uskon, puhutun sanan sekä aineellisten kasteen ja ehtoollisen sakramenttien välityksellä. Kaikki kristillisen uskon syvät salaisuudet kiinnittyvät materiaan.

Jopa Hengen antaminen oli ruumiillista: Jeesus puhalsi opetuslapsia kohti, niin kuin ihminen puhaltaa keuhkoistaan ilmaa. Tässä evankelista kuvaa Jeesuksen ja Hengen suhdetta niin että Pyhä Henki lähtee Pojasta, kuten lausumme Nikean uskontunnustuksessa. Samalla tulee sanotuksi, että Hengestäkin on puhuttava aineellisin sanankääntein.

Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät, Jeesus sanoo. Pääsiäisen ilosanomaa seuraa helluntain lahja: Ylösnoussut antaa Pyhän Hengen. Jumalalla on tehtävä, jota varten hän on lähettänyt Poikansa maailmaan ja jonka toteuttamiseen hän tarvitsee meitä ihmisiä. Hän lähettää meidät Pyhän Hengen voimassa ylösnousemuksensa todistajiksi maailmaan. Hän tekee meistä rakkautensa välikappaleita, syntien anteeksiantamuksen julistajia. Hän lähettää meidät suun sanoin ja kätten teoin osoittamaan, että Jumala on hyvä.

Lopen seurakunnasta voi sanoa samaa kuin Jeesuksen opetuslapsista, niin Tuomaasta kuin muista. On iloa ylösnousseesta ja on epäilystä. On epävarmuutta ja epätietoisuutta tulevaisuudesta. Mutta on myös arkaa uskoa ja hiljalleen vahvistuvaa luottamusta siihen, että Herra elää ja on meidän kanssamme joka päivä.