Saarna kirkkoherra Kari Eskelisen virkaanasettamisessa 25.9.2016 Nastolan kirkossa

 

Evankeliumi Matt. 22: 34-40

Kun fariseukset kuulivat, että Jeesus oli tukkinut saddukeuksilta suun, he kokoontuivat neuvonpitoon. Sitten yksi heistä, joka oli lainopettaja, kysyi Jeesukselta pannakseen hänet koetukselle: ”Opettaja, mikä on lain suurin käsky?” Jeesus vastasi: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.”

Nykyajan tekniset laitteet ovat suunnittelultaan mutkikkaita mutta käyttäjälleen yksinkertaisia. Taustalla on pitkä ja monivaiheinen tutkimus- ja kehitystyö, josta ei tavallinen laitteen käteensä saaja voi juuri mitään tietää, saati ymmärtää. Esimerkiksi älypuhelin näyttää yksinkertaiselta eikä sen tekniikasta tai elektroniikasta ylipäätään tarvitse mitään tietää. Riittää, kun osaa ladata akun ja sipaista näyttöä. Kone opettaa käyttäjäänsä.

Kun laitteet tulevat havainnollisemmiksi, kasvaa myös sellaisten kuluttajien osuus, joiden mielestä ”käyttöohjeet ovat tumpeloita varten”. Ohjeet on helppo ohittaa, sillä niitä ei tavallisesti tarvita. Vasta pulmatilanteessa menee sormi suuhun. Eikä silloin ylimalkaisista ohjeista olekaan apua, tarvitaan spesialistin neuvoja ja 24 tuntia päivystävää tukea.

Jumalan laki näyttää myös olevan yksinkertainen. Se opettaa itse käyttäjäänsä, siihen on helppo yhtyä ja se on helppo pitää mielessä. Mutta pulmatilanteissa sekin vaatii pysähtymistä ja syvällistä pohdintaa.

Jeesuksen aikana tunnettiin niin monia lain käskyjä, että niiden arviointi oli oppineiden rabbien väittelyjen kohteena. Kaikkiaan niitä kerrotaan olleen yhteensä 613, joista 248 käskyä ja 365 kieltoa. Nämäkään eivät riittäneet, vaan niiden pohjalta on pitänyt uusissa tilanteissa tehdä uusia sovelluksia. Onkin arvioitu, että yksi tekijä juutalaisen kansan huomattavassa menestyksessä eri tieteissä olisi juuri tähän rabbien perinne: asioihin on syvennyttävä pikkutarkasti ja etsittävä kirjoituksista monipuolisesti apua järjenkäytön tueksi.

Päivän evankeliumissa Jeesus tiivistää Jumalan lain kahteen käskyyn: rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Siinä se on kaikki sanottuna. Oikeastaan tässä ei tullut mitään uutta. Nuo kaksi käskyä olivat jo tuttuja. Jeesusta tentannut lainopettaja sai kuulla sen, minkä tiesi ennestään.

Jeesus lainaa Vanhaa testamenttia eli tuon ajan Raamattua, juutalaisten pyhää kirjaa, ja poimii sieltä molemmat käskyt lisäämättä mitään. Uutta on niiden asettaminen rinnakkain.

Tärkeimpänä pidettiin toki Jumalan palvelemista. Se oli juutalaisten ensimmäinen käsky ja suorastaan uskontunnustus: Kuule, Israel! Herra on meidän Jumalamme, Herra yksin. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko voimastasi. (5.Moos. 6:5) Yllättäen Jeesus osoittaa, että ei olekaan vain yhtä suurinta käskyä, vaan Jumalan lisäksi on palveltava myös lähimmäistä. On osoitettava rakkautta toisia ihmisiä kohtaan.

Siinä kohdassa, josta Jeesus toisen käskyn lainaa, on lähimmäisen rakastaminen selitetty kapeammin oman kansan jäsenten rakastamiseksi: Älä kosta omaan kansaasi kuuluvalle äläkä pidä yllä riitaa hänen kanssaan, vaan rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. (3.Moos. 19:18) Jeesus ei aseta rajaa sille, kuka tuo lähimmäinen on. Hän ei puhu omasta kansasta. Lähimmäisiä ovat myös ne, jotka eivät ole meikäläisiä.

Jumalan laki on elämän oma laki. Se ei tule jostain inhimillisen kokemuksen ja vastuuntunnon ulkopuolelta vaan se vastaa sitä, mitä ihminen luonnostaan tietää oikeaksi. Periaatteet ovat selvät, ja elämä myös opettaa itse käyttäjäänsä. Ei siis tarvita käyttöohjeeksi lakikirjoja; riittää, kun noudattaa noita kahta pääkäskyä, joihin kumpaankin ihmisen mieli yhtyy periaatteina. Yksityiskohdat ja sovellukset tuottavat sitten tulkintaeroja ja vaativat arviointeja.

Nuo kaksi käskyä ilmaisevat ensinnäkin inhimillisen vakaumuksen, että on olemassa Jumala. Ja jos Jumala on, hänen täytyy olla pyhä ja täydellinen sekä vaatia ihmisiltäkin sitä. Mitä muuta voisi Jumala ihmiseltä vaatia kuin pyrkimystä hänen kaltaisekseen, siis oikeudenmukaisuuteen, hyvyyteen, luotettavuuteen ja armollisuuteen? Ei ihminen tarvitse erillistä komentoa eikä tietoa, miksi ja miten Jumalaa tulee palvoa; riittää, kun ymmärtää, että Jumala on pyhä ja täydellinen. Siitä seuraa velvollisuus palvella häntä yli kaiken.

Sen sijaan Jumalan palvelemisen kuvaaminen rakkautena vaatii enemmän keskittymistä. Jumalaa ei palvellakaan erillisillä omaan pyhyyteen pyrkivillä teoilla tai uhreilla vaan rakkaudella. Se merkitsee koko elämän suuntaamista. Jumalan rakkaudesta seuraa kaikki muu. Rakkauteen kiteytyy koko Raamatun sisältö.

Mutta voiko kukaan täyttää vaatimusta rakastaa Jumalaa yli kaiken? Vain Jumala itse voi sen täyttää. Täydellisen rakkauden vaatimuksen voi täyttää vain täydellinen Rakkaus itse, eli Jumala, joka sen myös tekee.

Jumala lahjoittaa ihmisille tuon rakkauden. Näin hän on tehnyt tulemalla itse ihmiseksi Pojassaan Jeesuksessa. Hän on itse täyttänyt oman lakinsa vaatimuksen antamalla itsensä. Jumalan palvelemista vaativat käskyt on täytetty Jeesuksessa Kristuksessa, ja ihminen saa uskossa ottaa tämän lahjan vastaan. Hän voi luottaa siihen, että Jeesus on lain täyttymys. Näin suurin käsky täyttyy uskossa. Kristus antaa Jumalan rakkauden, ja usko ottaa sen omaksi.

Entä rakkaus lähimmäiseen? Siihenkään ei tarvita erillistä ohjekirjaa, vaan riittää, kun asettuu toisen asemaan ja peilaa itseään sitä vasten. Koska rakkaus on lain ydin, on Jumalan tahtoa noudattaakseen rakastettava lähimmäistään kuin itseään, ja sen mitan ihminen toki tietää. Jokainen osaa ajatella, mikä itselle olisi parasta. Toisen asemaan asettuminen johtaa näkemään, että hänen olisi tehtävä toiselle se, mitä pitäisi itselleen oikeana.

Mutta kykeneekö ihminen rakastamaan täysin? Täyttymys on tässäkin kätketty Kristukseen: hän on rakkaus, jonka Jumala lahjoittaa. Rakkauden vaatimus voidaan täyttää vain uskossa, vain Jumalan rakkauden lahjan vastaanottamisessa. Vain se, jolle Jumalan rakkaus aukeaa, voi täyttää myös lähimmäisen rakkauden käskyn. Ilman Jumalan rakkauden vastaanottamista lähimmäisen rakastaminen pysähtyy tähän lauseeseen: rakasta niin kuin itseäsi. Ihminen näkee vain itsensä.

Joskus tätä käskyä selitetäänkin siten, että siinä varsinaisesti käskettäisiin ensin rakastaa itseä ja vasta toissijaisesti lähimmäistä. On selvää, että ihmisen täytyy tuntea itsensä arvokkaaksi voidakseen arvostaa muita. Hänen täytyy kokea olevansa hyväksytty ja turvassa voidakseen osoittaa samaa muille. Ellei hän saa itse kokea rakkautta, hän ei osaa sitä toisillekaan jakaa.

Mutta ihminen, joka hakee arvostusta kelvatakseen itselleen, ei rakasta muitakaan muutoin kuin itsensä välineenä ja saadakseen itse hyväksyntää. Siksi ei aina riitä, että ihminen arvioi lähimmäistä itsensä valossa – hän voikin olla omien etujensa asialla ja käyttää itseään mittarina, joka sulkee lähimmäisen tarpeet ulkopuolelle. Lähimmäisistä on hyötyä vain siinä määrin kuin he täyttävät hänen itsetuntonsa aukkoja, tukevat sen haurautta ja saavat hänet kokemaan omaa ylemmyydentunnettaan tyydyttävää ja vakuuttuneisuuttaan vahvistavaa laupeudentunnetta.

Pieni esimerkki: tällä viikolla uutisoitiin viidessätoista eri Euroopan maassa tehdystä tutkimuksesta, joka kertoo, millaisia maahanmuuttajia eurooppalaiset ottaisivat vastaan. Toivottujen pakolaisten ominaisuudet koottiin kolmeen K-kirjaimella alkavaan piirteeseen: kidutettu, koulutettu ja kristitty. Voidaan päätellä, että eurooppalaiset osoittaisivat laupeutta hädässä olevaa tai kärsinyttä kohtaan, mikä toki on oikein; ja toiseksi, maahan otettaisiin niitä, joilta voidaan odottaa hyötyä, siis niitä, jotka osaavat kieliä ja sijoittuvat vaativiin ammatteihin. Kolmanneksi voidaan päätellä, että eurooppalaiset odottavat kulttuurista sopeutumista, siksi otetaan mieluummin kristittyjä kuin muslimeita.

Tämä kaikki on inhimillistä; toivoisimme tulijasta tulevan yksi meistä. Mutta onko tämä sellaista lähimmäisen rakastamista, josta Jeesus puhuu? Vai pysähtyykö tämä itsensä rakastamiseen – niin että se ei olekaan lähtökohta ja mitta vaan myös lopputulos? Kidutettujen armahtamista lukuun ottamatta muut piirteet viittaavat siihen, että rakastaisimme itsemme kaltaisia lähimmäisiä ja sellaisia, joista on meille hyötyä, emme sellaisia, joiden rakastaminen ei minulle kuulu. Jeesus avartaa rakkauden käskyä. Rakkaus ei kohdistu vain omaan kansaan vaan myös muihin.

Seurakunnan kirkkoherralta odotetaan myös kykyä arvioida Jumalan tahtoa. Riittääkö hänelle ohjeeksi muistaa se kehotus Jumalan käskyistä, joka annettiin Mooseksen välityksellä Israelin kansalle ja joka kuultiin aiemmin tässä messussa: Teroita niitä alinomaa lastesi mieleen ja puhu niistä, olitpa kotona tai matkalla, makuulla tai jalkeilla? (5.Moos. 6:7) Vai pitääkö osata myös harkita? Toisaalta harkitseminenkin on helpompaa, kun käskyt pysyvät kirkkaina mielessä.

Pääperiaatteet ovat selkeät, mutta vastaan tulee monia tilanteita, joissa tarvitaan ns. pastoraalista viisautta, sen puntarointia, mikä kussakin tilanteessa on oikein. Viranhoitoon sinänsä on kirkon säännöissä ohjeistusta, mutta miten toimia pappina kussakin tilanteessa niin, että ihmisisissä herää luottamusta Jumalan hyvyyteen ja halua antaa itsensä hänen ja lähimmäisen palvelemiseen, on haasteellista. Sillä vaikka kirkkoherralla on johtajana vastuu seurakunnan toiminnasta, seurakunta toimii nimenomaan jäsenissään. He ovat se yhteisö, jossa vallitsevat usko, toivo ja rakkaus, ja heidän tehtävänsä on näitä hyveitä omassa elämässään noudattaa ja muille osoittaa.

Seurakunta on rukoillen valinnut kirkkoherraansa. Kirkkoherran tehtävänä on noiden rukousten kannattelemana noudattaa sitä apostoli Paavalin viestiä Korintin seurakunnalle, jonka tänään niin ikään kuulimme. Olkoon sen kuvaama yhteys Kristukseen niin hänen kuin seurakunnan mottona ja hengellisenä voimanlähteenä: Hänen yhteydessään te olette saaneet kaikkea rikkautta, niin tietoa kuin puhetaitoakin. Sanoma Kristuksesta on juurtunut lujasti teihin, ja teillä on armolahjojen koko rikkaus. (1.Kor. 1:5-6).