Pyhän Hengen tunnustus

Evankeliumi Luuk. 12: 8-12

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:

”Minä sanon teille: Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen on Ihmisen Poika tunnustava omakseen Jumalan enkelien edessä. Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, se tullaan kieltämään Jumalan enkelien edessä. Ja jokaiselle, joka sanoo jotakin Ihmisen Poikaa vastaan, annetaan anteeksi, mutta sille, joka herjaa Pyhää Henkeä, ei anteeksi anneta.

Kun teitä kuljetetaan synagogiin ja viranomaisten ja esivallan eteen, älkää olko huolissanne siitä, mitä puhutte ja miten puolustatte itseänne. Kun se hetki tulee, Pyhä Henki neuvoo, mitä teidän on sanottava.”

Rakkaat seurakuntalaiset, eilen vielä kuunneltiin enkelten ylistyslaulua ja kuljettiin paimenten seurassa Betlehemin seimen äärelle. Eilen vielä katselimme pientä vastasyntynyttä ja kuuntelimme hänen nukkumisensa tuhinaa kaukalosta, josta härkä ja aasi tavallisesti saivat apetta. Eilinen joulupäivä oli vielä täynnä herkkää ja lämmintä juhlaa, mutta tänään on toinen ääni kellossa. Nyt eivät soi joulun kellot hiljaista rauhaa, nyt soivat pikemminkin hälytyskellot maailman tilaa, vaaraa ja vääryyttä, uhkaa ja tuomiota. Kauneus ja hyvyys loistavat poissaolollaan, tilalla on kovuus ja pahuus.

Toinen joulupäivä on kuin ensimmäisen joulupäivän ja sen pitkän odottamisen tyly vastakohta. Joulunviettäjiä hemmotellaan ensin monen viikon adventilla, kynttilöillä, koristeilla ja lauluilla. Sitten saavutaan juhlaan, joka julistaa Jumalan hyvyyttä maailmaa kohtaan. Jouluaattona me jaoimme toisillemme lahjoja, koska Jumala on antanut meille lahjaksi oman Poikansa. Mutta ei tarvinnut nukkua kuin pari yötä, niin jo maailman todellisuus lyö vasten kasvoja. Se Poika, joka avuttomana nukkui heinillä elikoitten nuuhkittavana, onkin monien vihan kohteena. Häntä seuraavat ja hänen nimeään tunnustavat joutuvat vaaraan, heitä syytetään ja heitä tuomitaan jopa kuolemaan. Eikä kirkossa kävijöiden lempeää joulurauhaa häiritä ainoastaan tapaninpäivänä, vaan parin päivän päästä vietetään vielä viattomien lasten päivää niiden pienokaisten muistoksi, jotka Herodes vainoharhaisessa vallanhimossaan surmautti.

Tapaninpäivä saa nimensä kirkon ensimmäisestä marttyyristä, Jerusalemin kristityn alkuseurakunnan luottotehtäviin valitusta Pyhän Hengen täyttämästä miehestä. Siitä luettiin päivän lukukappaleessa Apostolien tekojen kirjasta. Stefanos oli yksi niistä seitsemästä, jotka kutsuttiin hoitamaan köyhien päivittäisten avustusten jakamista. Heitä tarvittiin, jotta apostolit saivat keskittyä sanan julistamiseen. Mutta saarnaajia tuli myös näistä seitsemästä. Stefanos piti jopa niin voimakkaan saarnan, että hänet siitä hyvästä surmattiin. Hän osoitti, että Jumalan kansan etuoikeuteen vetoavat eivät pitäneet Jumalan tahtoa vaan päinvastoin vastustivat sitä ja vaiensivat Jumalan lähettämät sanansaattajat, ottaen lopulta hengiltä hänen oman Poikansakin.

Stefanoksen syyttäjät eivät sietäneet kuulla tuomitsevaa sanaa, ja eniten heidät sai raivoihinsa se, että Stefanos väitti jopa näkevänsä Jeesuksen nyt hallitsevan Jumalan rinnalla. He kivittivät Stefanoksen harhaoppisuuteen ja jumalanpilkkaan vedoten, mutta tosiasiallisena syynä oli Stefanoksen viiltävän terävä julistus, joka tuomitsi heidät syyllisiksi Jumalan edessä. Kivittäjät saattoivat murhatyönsä jälkeen tyynnytellä omatuntojaan sillä, että olivat suojelleet Jumalan kunniaa, mutta tosiasiassa he yrittivät peittää omia syntejään hiljentämällä kiusallisen totuuden puhujan.

Joulunpyhien aiheet ovat tosi kuva maailmasta, molemmista näkökulmista katsottuna. Yhtäältä elämässä on paljon hyvää, kaunista ja turvallista, kuin lepoa oljilla, ja toisaalta elämää varjostavat koko ajan erilaiset tummat pilvet. On huolta taloudesta, työstä, terveydestä, itsestä ja läheisistä ihmisistä. On pelkoa maailmanrauhan menettämisestä, globaalista epäoikeudenmukaisuudesta, sodista, katastrofeista ja nyt myös ilmastonmuutoksesta. Eikä mikään näistä peloista tunnu turhalta, jos kohta ei maailman hyvyyskään tunnu olevan pelkkä haavekuva. Molemmat ovat totta, ja onnellinen se, joka näiden kahden jännitteessä säilyttää toivonsa ja luottamuksensa tulevaisuuteen.

Toiset ihmiset näkevät helpommin hyvät puolet, kun taas toisten mieli täyttyy uhkakuvista. Voidaan pohtia, onko kristityn paremmin perusteltua olla optimisti vai pessimisti – vai peräti molempia? Hän saa olla realisti, joka maailman ongelmien keskellä näkee Jumalan antaman toivon. Sillä juuri siinä on joulun salaisuus: Jumala lähettää Poikansa maailman hädän, nälän, köyhyyden ja sairauden keskelle. Hän antaa Jeesus-lapsen syntyä maailmaan, jossa on sekä rakkautta ja huolenpitoa että vihaa, vääryyttä ja tuhovoimia.

Tänä jouluna on uutisoitu maailmalta niin juhlan viettämisestä kuin myös terrori-iskuista ja pelosta. Kristityt kautta maan piirin ovat laulaneet ylistystä enkelten kuoron sanoilla: Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa (Luuk. 2:14). Kerrotaan kuitenkin myös joulujuhlista hiljaisuudessa suljettujen ovien takana, jopa juhlien kokonaan kieltämisestä ja niiden salaa viettämisestä. Rauhan Ruhtinas, Herra Kristus ei ole vielä saavuttanut kaikkialla voittoa sodasta ja väkivallasta. Hänellä on yhä vihollisia.

Jumala, joka on kaikkivaltias, ei poistakaan yhdellä sanalla maailman pahuutta, vaikka hänen voisi olettaa ja toivoa niin tekevän, koska hän on hyvä ja tahtoo maailmansa pelastaa. Hän ei valitse sellaista tietä, jossa ihmisiä ja heidän maailmaansa muutettaisiin pakolla. Hän valitsee tien, jossa kuljetaan heikkouden ja kieltäymysten kautta, vähäisyyden ja pienuuden tietä pitkin. Niinpä hän kutsuukin ihmiset itse toimimaan ja vaikuttamaan maailman tulevaisuuden puolesta. Parempi, että ihmisissä itsessään tapahtuu muutos heidän oman vapaan tahtonsa mukaan kuin että heistä tehdään koneita, jotka seuraavat vain ulkopuolisia käskyjä. Heidän on itse ymmärrettävä, mikä on parasta. Ihminen eroaa muista luontokappaleista siinä, että hän osaa käyttää harkintaa, hän ei seuraa yksinomaan vaistojaan eikä tavoittele ainoastaan mielihyväänsä tai itsensä ja lähimpiensä selviämistä. Hän ymmärtää, että on kohottava omien tarpeiden yläpuolelle näkemään yhteinen hyvä. Mutta se edellyttää häneltä suostumista epävarmuuteen ja etujensa kieltämiseen.

Jeesuskaan ei lupaa omilleen huoletonta tulevaisuutta. Hän kertoo heidän joutuvan vainotuiksi, mutta ei kuitenkaan hylätyiksi. Vaarojenkin keskellä hän lupaa toivon. Hän lupaa Pyhän Hengen puhuvan niiden puolesta, joita vedetään tuomiolle uskon tunnustamisen tähden. Mutta tässäkään ei ole kyse robottina toimimisesta. Kristitty ei ole vain tahdoton kaiutin, johon Henki kaukaa lähettää signaalin. Henki puhuu ihmisessä läsnäolevana, mutta ihmisen oman persoonan läpi. Pyhä Henki asuu Kristukseen uskovassa ihmisessä, johdattaa, neuvoo ja auttaa häntä. Kyse ei ole siitä, että Henki tempaisi ihmisen ekstaasiin, ottaisi hänet väkisin valtaansa ja puhuisi kuin vieraan tavoin toisella äänellä. Kauhuelokuvissa esitetään tällaisia kuvia pahan hengen valtaan joutuvista, mutta Pyhän Hengen työssä ei ole kyse siitä.

Kun Pyhä Henki asuu ihmisessä, ihminen itse osallistuu Hengen työhön. Se tapahtuu niin, että hänen tahtonsa yhtyy Jumalan tahtoon. Jeesus lupaa omilleen, että Totuuden Henki johtaa tuntemaan koko totuuden (Joh. 16:13). Kun ihminen tulee Pyhässä Hengessä tuntemaan Jumalan totuuden, myös se, mitä hän Jumalan nimeen ja Jumalan sanaan vedoten puhuu, on totuus. Moni vaikeaan tilanteeseen joutunut ja neuvottomuutta tuntenut onkin yllättäen löytänyt viisaat sanat tilanteeseensa. Sellaisen jälkeen moni pohtii, kuinka osasikaan tai uskalsikaan sanoa sen, minkä sydämessään tiesi oikeaksi ja tarpeelliseksi toisen saada kuulla. Sen täytyi tulla Pyhästä Hengestä, joka antoi sanat.

Mutta ei kaikki, mitä ihminen väittää Jumalan tahdosta, ole Pyhästä Hengestä. Ihminen voi ottaa omaan suuhunsa Jumalan nimissä sanoja, jotka eivät olekaan Hänen tahtonsa mukaisia. Ihminen voi jopa Jumalaan vedoten toimia Pyhää Henkeä vastaan. Näin tekevät ne, jotka Raamatun sanoista poimivat itselleen sopivat kohdat ja muokkaavat niistä oman käsityksen Jumalasta ohi sen, mitä kirkko yhdessä uskoo ja tunnustaa. Raamatun avulla voidaan evankeliumin sanoma vääristää niin, ettei se enää vastaa sitä, mitä kristityt kaikkialla maailmassa uskovat Jumalan työstä Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä.

Toinen tapa toimia Pyhää Henkeä vastaan on vastustaa evankeliumin sanaa, kieltäytyä kuulemasta ja kääntymästä. Pyhää Henkeä vastustetaan kieltäytymällä avaamasta seimeen syntyneelle Pojalle, joka nyt hengellisellä tavalla etsii sijaa ja kolkuttaa sydämen ovella. Jeesuksen sanat asettavat ihmisen vakavaan valintaan, joko tunnustamisen tai kieltämisen valintaan. Tunnustaminen ilmaisee pysyvää yhteyttä Kristuksen kanssa, kieltäminen puolestaan suhteen poikki olemista. Kummallakin on seurauksensa, kun Jumalan valtakunta koittaa ja Kristus palaa kunniassaan enkeleidensä kanssa.

Jeesus puhuu vakavia sanoja Pyhän Hengen pilkkaamisesta. Hän sanoo, ettei Pyhän Hengen herjaamista anneta anteeksi, vaikka kaikki muu annettaisiin anteeksi. Tämä on ihmeellinen sana, joka on aiheuttanut paljon raamatunselittäjille päänvaivaa ja herkille sieluille huolta. Mooseksen laissa kielletään Jumalan nimen turhaan lausuminen. Niinpä pyhää nimeä ei saa käyttää voimasanana, kiroilemiseen eikä omien itsekkäitten päämääriensä ajamiseen. Mutta sellainenkin synti annetaan anteeksi Kristuksen ristinkuoleman tähden. Myös Jeesuksen itsensä pilkkaaminen annetaan anteeksi. Hänhän rukoili ristillä Isää antamaan surmaajilleen anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät (Luuk. 23:34). Samoin rukoili myös Stefanos kivittäjiensä puolesta: Herra, älä vaadi heitä tilille tästä synnistä! (Apt. 7:60)

Pyhän Hengen herjaaminen on kuitenkin muuta kuin pilkkaavien sanojen puhumista. Pyhää Henkeä voi herjata vain sellainen, joka on Pyhässä Hengessä tullut tuntemaan Jumalan sanan voiman, sellainen, joka on uskonut ja luottanut Kristukseen, ollut hänen opetuslapsensa ja tietää, miten kokonaista elämän suuntaa se merkitsee. Pyhää Henkeä herjataan kieltämällä tämä kaikki, luopuen uskosta ja luottamuksesta, päättäen, ettei Jeesuksen ristinkuolemalla olekaan itselle mitään merkitystä. Kyse on Kristuksen hylkäämisestä.

On ihmisiä, jotka uskonsa heikkoina hetkinä pelkäävät pilkanneensa Pyhää Henkeä ja tulleensa syypääksi syntiin, jota he eivät voi enää saada anteeksi. Heitä tulee lohduttaa ja rohkaista vakuuttamalla, ettei kukaan sellainen, joka aralla mielellä pohtii herjanneensa Henkeä, ole sellaista syntiä tehnyt. Sillä Henkeä herjaava ihminen ei tällaista asiaa enää edes murehdi. Hän ei rukoile Jumalalta anteeksi antoa vaan kääntää selkänsä Hengen kutsulle kokonaan.

Rakkaat seurakuntalaiset. Kristus tunnustaa omakseen ne, joissa Pyhä Henki asuu. Jos sinä tunnet uskon heikkoutta, epäilyksiä ja arkuutta, pidä sitä merkkinä siitä, että Pyhä Henki asuu sinussa. Hän puhuu sinulle juuri heikkoudessa ja pitää sinut Kristuksen opetuslapsena juuri sellaisena. Sillä kristittynä eläminen ei ole hengellinen voimailulaji, vaan uskossa heikkojen pysyttelemistä pieneksi ja heikoksi seimen syntyneen lapsen luona. Pyhä Henki itse auttaa heikkoja ja rukoilee heissä Isää heidän puolestaan (Room. 8:26), koska he ovat tulleet Jumalan lapsiksi hänen Poikansa tähden.

Kun Asikkalan seurakunta vuodenvaihteessa siirtyy osaksi Mikkelin hiippakuntaa, se saa edelleen luottaa Jumalan lupauksiin. Pyhä Henki asuu siinä, koska siinä edelleen vietetään jumalanpalvelusta, kuunnellaan Jumalan ääntä hänen sanassaan, lauletaan hänelle ylistystä, rukoillaan häntä ja kohdataan hänen Poikansa pyhän ehtoollisen sakramentissa. Tähän luottaen nousemme nyt ja yhdymme uskontunnustukseen.