Suomen Lähetysseuran vuosikokouksen avauspuhe Vaasassa 7.6.2014

 

Hyvät Suomen Lähetysseuran vuosikokouksen osanottajat, ärade årsmötesdeltagare.

Vuosikokous ajoittuu tänä vuonna, kuten monesti muulloinkin, helluntaiaattoon. Tänään valmistaudutaan huomenna vietettävään Pyhän Hengen vuodattamisen juhlaan. Valmistautuminen on rukousta, Pyhän Hengen avuksi huutamista. Se on Hengen lahjojen anomista, sydämen avaamista Jumalan kutsulle. Mutta sen jälkeen se on lähtemistä ja eteenpäin astumista.

Ennen helluntaita Herra kehotti omiaan pysymään paikoillaan. ”Älkää lähtekö”, hän sanoi, ”vaan jääkää odottamaan sitä, minkä Isä on luvannut” (Apt. 1:4). Mutta kun Pyhä Henki tulisi, he eivät enää voisi jäädä paikoilleen. Heistä tulisi Kristuksen todistajia ”Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka” (Apt. 1:8).

Odottaminen vaihtuu liikkeeseen, jonka suunta osoitetaan luettelemalla järjestyksessä: Jerusalem, koko Juudea, Samaria, maan ääret. Kristuksen kirkon missio vie Jerusalemista maailmaan ja siinä tapahtuu avartuminen juutalaislähetyksestä pakanalähetykseen, valitusta kansasta kaikkiin kansoihin. Vanhatestamentillinen ajatus Jerusalemista kaikkien kansojen lopunajallisen pelastuksen suuntana kääntyy toisin päin. Herran todistajat etenevät alkaen omasta kaupungista ensin ympäristöön, sitten oman kansan keskuudesta vieraiden luo; niiden luo, joita halveksitaan huonompina, ja lopulta myös niiden luo, joita vihataan alistajina. Kristuksen rakkaus avartaa asenteet ja kuljettaa maailmaan.

Helluntaiaattona luettavassa evankeliumissa Jeesus lupaa: ”Joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen, ja vielä suurempiakin. … Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. Tämä puolustaja on Totuuden Henki. … En minä jätä teitä orvoiksi, vaan tulen luoksenne.” (Joh. 14:12, 16-17, 18)

Jeesuksen lupauksessa on monta toimijaa, monta subjektia. Siinä ovat Jeesukseen uskovat, mutta siinä ovat myös Isä ja Poika ja Pyhä Henki. Kaikkien näiden tekeminen muodostaa yhden kokonaisuuden, jossa ei lopulta voida irrottaa osia toisistaan. Poika pyytää Isältä Pyhän Hengen omiensa puolustajaksi. Tässä Hengessä Poika itse asettuu omiensa luokse. Niin nämä lopulta eivät enää tee omia tekojaan vaan tekevät Pojan tekoja. Jeesuksen omat ottavat osaa siihen, mitä Jumala tekee kaikissa persoonissaan: Isä ja Poika ja Pyhä Henki – ja heidän kanssaan Kristuksen todistajat, Hänen tekojensa tekijät.

Lähetyksestä Pyhän Hengen voimassa puhuu myös viime vuonna julkaistu Kirkkojen maailmanneuvoston uusi lähetysteologinen asiakirja Yhdessä kohti elämää. Se tähdentää kirkon kokonaisuudessaan osallistuvan Pyhässä Hengessä Kolmiyhteisen Jumalan sisäisen elämän ytimessä olevaan rakkauden lähetystehtävään.

Lähetys on kirkossamme kuluneen vuoden aikana herättänyt vilkasta keskustelua, jopa väittelyä. Kenen vastuulla on lähetys? Kuka rahoittaa ja keitä? Kenet lähetetään ja mihin tehtäviin? Ketkä ovat yhteistyökumppaneita? Miten heitä palvellaan ja mitä heiltä odotetaan? Lähetys, joka on yhtäältä kiinni suomalaisessa yhteiskunnassa elävässä kirkossa, mutta toteutuu muualla toisenlaisissa yhteiskunnissa, joutuu venymään ristivetojen kohteena, koska se olemuksensa mukaisesti ylittää rajoja.

Kirkkojen jäsenmäärän painopiste on siirtynyt eteläiselle pallonpuoliskolle. Latinalaisessa Amerikassa asuu jo nyt enemmän kristittyjä kuin Euroopassa, ja myös Afrikka ohittaa pian Euroopan. Kirkkojen jäsenmäärä laskee pohjoisessa, mutta kasvaa räjähdysmäisesti etelässä. Samaan aikaan maailman ihmiset liikkuvat yhä enemmän; he liikkuvat maalta kaupunkiin, mutta myös maanosasta toiseen.

Tällä kaikella tulee olemaan syvälle käyviä vaikutuksia. Kristinusko muuttaa profiiliaan, ei ainoastaan etelässä vaan myös pohjoisessa. Suomessakin toimii useita maahanmuuttajien seurakuntia, ja uudet ihmiset tuovat uusia tuulia myös luterilaisiin seurakuntiimme.

Kirjassaan The Next Christendom tutkija Philip Jenkins kiinnittää huomiota muutokseen kohti globaalia kristillisyyttä. Muuttuva kristikunta haastaa pohjoisen totunnaiset ajatusmallit niin vasemmalla kuin oikealla. Jenkinsin mukaan pohjoisessa sekä liberaalit että konservatiivit kristityt ovat toivoneet etelältä juuri omien näkemystensä tukea. Liberaalit kristityt havaitsevat etelän kirkkojen pitävän evankeliumia yhteiskunnallisena muutosvoimana kuten he itsekin tekevät. Konservatiivit puolestaan pitävät etelän kirkkoja liittolaisinaan niiden seksuaalieettisten linjausten vuoksi. Kumpaakin teemaa on viime aikoina sivuttu myös meillä, kun on keskusteltu Suomen Lähetysseurasta.

Jaottelua liberaaleihin ja konservatiiveihin voidaan pitää keinotekoisena ja mielivaltaisena. Sitä on käytetty kirkollisen linjariidan välineenä. Jenkinsin arvion mukaan kuitenkin molemmilla tahoilla etelän kristillisyyttä pidetään retorisesti hyödyllisenä omalle agendalle pohjoisessa, mutta molemmat jättävät huomiotta etelän kirkkojen oman kehityksen itsenäisinä eikä pohjoisten mallien mukaisena.

Yksi olennainen piirre, jossa etelän kirkot kehittyvät oman kontekstinsa mukaiseen suuntaan, on Jenkinsin mukaan niiden suhtautuminen perinteisten uskontojen näkemyksiin henkimaailmasta ja esi-isistä. Kristillisten seurakuntien piirissä toteutetaan sen vuoksi henkien ulosajamisia, esi-isien muistamisia, mutta myös meille tutumpaa sairaiden puolesta rukoilemista, ihmeiden odottamista ja niiden kokemista. Jenkinsin mukaan etelän kristillisyys tulee vaikuttamaan myös pohjoisessa uudenlaista kristinuskon tulkintaa suhtautumisessaan spontaaniin hengellisyyteen. Oli miten oli, Pyhä Henki on Totuuden Henki, joka johdattaa tuntemaan totuuden. Hengen johtoa rukoileva kirkko ei eksy, vaan kulkee kohti selkeyttä, ymmärrystä ja viisautta.

Herra lupaa Henkensä voimaksi nimenomaan todistajaksi lähtevälle kirkolle. Henkeä odotetaan, lupausten täyttymistä kaivataan, mutta Hengen voimassa myös lähdetään liikkeelle. Kun kirkko elää Hengen johdatuksessa, myös sen sanoma sovituksesta Kristuksessa kuuluu selkeänä ja uuden toivon lahjoittavana.

Taivaallinen Isä, sinä tiedät, mitä kansasi tarvitsee.
Lähetä Pyhä Henkesi keskelle epävarmuuttamme ja ahdistustamme.
Vahvista Hengelläsi heikot, paranna sairaat, lohduta murheelliset.
Anna toivonsa menettäneille uusi toivo.
Tätä rukoilemme Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.

 

Virsi 122