Saarna ordinaatiomessussa Tuomiokirkossa helluntaina 23.5.2021

Evankeliumi Johannes 3:16–21

 

Jeesus sanoi Nikodemokselle:

”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.

Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen. Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita, mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan. Ja tuomio on tämä: valo on tullut maailmaan, mutta pahojen tekojensa tähden ihmiset ovat valinneet sen asemesta pimeyden. Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa; hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi. Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon, jotta kävisi ilmi, että hänen tekonsa ovat lähtöisin Jumalasta.”

 

Jumala rakastaa maailmaa. Hän on lähettänyt Poikansa pelastamaan sen. Voisiko olla parempaa sanomaa saarnattavaksi? Tämän vuosikerran helluntain evankeliumi sisältää juuri sen tiivistyksen, joka rippikoulussa lienee opittu ulkoa: Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän (Joh. 3:16). Näiden sanojen ääreltä on hyvä lähteä palvelukseen, kun aletaan hoitaa Kristuksen antamaa tehtävää. Te, seurakuntien uudet työntekijät, saatte olla Jumalan rakkauden asialla. Voisiko olla suurempaa ja valloittavampaa asiaa edustettavaksi, kun kohtaatte ihmisiä heidän erilaisissa elämäntilanteissaan? Teillä on kutsuna elää itse Jumalan valossa ja totuudessa, ja sanoin ja teoin osoittaa, mitä hyvää Jumala tahtoo ihmisen elämään.

Viimeisen vuoden aikana on niin seurakunnissa kuin kunnissa ja kaupungeissa eletty ikään kuin säästöliekillä. Rajoitukset ovat estäneet kokoontumiset ja pakottaneet pitämään etäisyyttä. Seurakuntien toiminta on laskettu minimiin, vain välttämättömiin eli jumalanpalveluksiin ja kirkollisiin toimituksiin. Samalla on kuitenkin palveltu niin hyvin kuin on pystytty. Puhelimella ja tietokoneella on oltu läsnä ja luotu yhteenkuuluvuutta niin hyvin kuin mahdollista. Pikkuhiljaa ollaan pääsemässä rajoituksista eroon, kunhan rokotukset kattavat riittävän suuren osan kansalaisista. Vähitellen säästöliekkiä saadaan avata isommalle. Ehkäpä silloin myös Pyhän Hengen tulen valo ja lämpö saa meitä vallata ja meidän kauttamme vaikuttaa entistäkin paremmin? Sitä rukoilemme helluntaina.

Koko maailmaa vaivaava pandemia on estänyt myös matkustamisen. Rajat ovat kiinni, eikä ilman asiaa tai todistusta läpäistystä testistä, saaduista rokotuksista tai jo sairastetusta taudista ole vielä vähään aikaa pääsyä muille maille. Mutta toisin tuntuu asia olleen apostolien aikana sinä juutalaisena viikkojuhlana, jota tuli viettää 50. päivänä sadonkorjuun jälkeen ja jolloin tuli kokoontua Jerusalemiin tuomaan Jumalalle kiitosuhri. Silloin pyhään kaupunkiin kerääntyi ihmisiä lukuisista kaukaistenkin seutujen kolkista. Samana keväänä, kun Jeesus oli kuollut ja ylösnoussut, tästä juutalaisesta viikkojuhlasta tuli kristillisen seurakunnan helluntai, Pyhän Hengen vuodattamisen juhla. Kuullussa Apostolien tekojen lukukappaleessa oli vanhan sanonnan mukaisesti ”väkeä kuin helluntaiepistolassa”, kun kaikki monien kielien, kansojen ja kulttuurien ihmiset saivat hämmästyksekseen kuulla Jumalan suurista teoista omalla kielellään.

Olen usein miettinyt, mitä tuossa monien kielien ihmeessä tapahtui ja miten sellainen oli mahdollista. Raamatussa kerrottuja ihmeitä ei pitäisi yrittää rationalisoida järjellä selitettäviksi vaan nähdä ne sellaisinaan kirjoitusten meille välittämänä todistuksena siitä, että Jumalalle on kaikki mahdollista ja hänelle kuuluu kaikki kunnia. Mutta silti kyselen: tapahtuiko kieli-ihme puhujissa vai kuulijoissa? Saivatko puhujat Hengen antaman sanoman puhuttavaksi eri kielillä, kuten Apostolien teoissa sanotaan, vai saivatko vieraskieliset kuulla, että juuri heidän kieltään puhutaan, kuten samassa kohdassa myös sanotaan? Hieman toistasataa vuotta sitten, helluntailiikkeen syntyessä Yhdysvalloissa, arvioitiin ensin, että nuo kielet olivat oikeita vieraiden maiden kieliä ja lähetettiin tällaisen ihmelahjan varassa ihmisiä vieraille mantereille lähetystyöhön – missä nämä melko pian huomasivat, etteivät osanneetkaan puhua kohdemaansa kieltä.

Ehkäpä ihme tapahtuikin kuulijoissa? Ehkä he tunnistivat, että nyt heille puhutaan Jumalan rakkaudesta? Ehkä he ymmärsivät, että Hengen voima, joka oli tulen lailla vallannut apostolit Jumalan totuudella, valolla ja lämmöllä, välitti juuri heille rakkauden, vapauden ja uuden toivon sanoman? Sellaisen sanoman voi ihminen tunnistaa ja oivaltaa, vaikka häneltä jäisivät monet sanat käsittämättä. Joka tapauksessa, nyt nuo eksoottisten ja vielä eksoottisemmalle suomenkieliselle vaikeasti lausuttavien maailmankolkkien nimiä kantavat kansat saivat ymmärrettävällä ja vastaanotettavalla tavalla kuulla, että Jumala on rakastanut maailmaa ja lähettänyt Poikansa, ja että usko tähän Poikaan tekee heistä Jumalan lapsia.

Toisin kuin nyt koronapandemian aikaan, rajat olivat tuolloin auki kaikkien kulkea helluntaiksi Jerusalemiin ja sieltä pois. Mutta siinä onkin helluntain sanoma: Jumala avaa kielet, korvat ja kansojen rajat. Pyhä Henki kaataa aidat. Tuuli puhaltaa missä tahtoo eikä jää tullipuomin taa odottamaan lupaa tulla. Koko helluntaikertomus kuvaa sitä, miten Jumalan Henki luo uutta ja tekee kaikille mahdolliseksi päästä Jumalan yhteyteen. Sanoma Kristuksesta kuuluu koko maailmalle sen eri kielten, kansojen ja kulttuurien ihmisille, asuivat he millä ilmansuunnalla tahansa ja olivat heidän ihonsa, silmänsä tai hiuksensa minkä värisiä tahansa. Sillä Jumala on luvannut, kuten kuultiin Vanhan testamentin Joelin kirjasta: minä vuodatan Henkeni kaikkiin ihmisiin (Joel 3:1).

Profeetta Joelin sanoissa Jumala ylittää juuri sellaisia rajoja, joita ihmiset toistensa välille pystyttävät. Pyhä Henki yhdistää erilaiset ja tekee heistä kaikista Jumalan palvelijoita. Jumala antaa Henkensä niin nuoriin kuin vanhoihin, miehiin ja naisiin, orjiin ja vapaisiin. Heidän välisensä vastakohdat ja erot, koskivat ne sitten ikää, sukupuolta tai asemaa, eivät enää merkitse, kun koittaa se aika, jolloin Herra ilmoittaa pelastuksensa. Juuri tähän profeettakirjan kohtaan apostoli Pietari vetosi, kun helluntaina ne ihmiset naureskelivat, jotka eivät ymmärtäneet Jumalan tekoja vaan joiden mielestä apostolit olivat vain viinistä päihtyneitä. Pietari sen sijaan julisti, että Jumala on nyt täyttänyt profeetan kautta antamansa lupauksen: Viimeisinä päivinä, sanoo Jumala, minä vuodatan Henkeni kaikkiin ihmisiin. Teidän poikanne ja tyttärenne profetoivat, nuorukaiset näkevät näkyjä ja vanhukset ennusunia. Näin teen: palvelijoihini ja palvelijattariini minä vuodatan Henkeni niinä päivinä, ja he profetoivat (Apt. 2:17-18).

Tuossa helluntaissa alettiin jo elää viimeisiä päiviä. Jumalan suunnitelmissa oli tultu siihen aikaan, jolloin jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu. Enää ei avaimena ollut kokoontuminen Jerusalemiin tuomaan kiitosuhria, vaan lähdettiin Jerusalemista ulos, maailmaan, vieraiden kansojen, kielten ja kulttuurien luo. Lopun aika ei merkitsekään kerralla yllättäen koittavaa tuhoa, vaan aikaa, jolloin kaikki saavat kuulla Jumalan rakkaudesta maailmaa kohtaan, ja kaikki saavat tulla tuntemaan hänen armonsa Pojassaan Jeesuksessa. Koittaa avautuminen ja erilaisten yhteen kuuluminen samassa Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen tuottamassa sovituksessa, kun Pyhä Henki puhaltaa sieluun ja sytyttää sydämen. Silloin ei ole enää tarpeen elää säästöliekillä niin kuin rajoitusten aikana vaan antaa Hengen tulen palaa.

Teille tänään vihittäville tässä messussa rukoillaan Pyhän Hengen lahjaa. Juuri siitä oikeastaan on virkaan vihkimisessä kysymys, Pyhän Hengen lahjasta eli karismasta. Jumala on kutsunut teitä tehtäviinne, ja Jumala varustaa teidät Henkensä voimalla ja lähettää teidät totuuden ja hyvyyden palvelijoina uskon ja rakkauden asialle. Nyt siirrymme alttarin ääreen toimittamaan virkaan vihkimisen.