Kapitulin uusi vuosi alkoi kahdella juhlalla. Loppiaisena vihittiin kolme diakonian virkaan ja kaksi pappisvirkaan. Sen jälkeen siunattiin uuteen hahmoon remontoidut toimistotilat. Molemmat juhlat viittaavat yhteistyöhön.

Tampereen hiippakunnassa toimitetaan diakonian vihkimys ja pappisvihkimys samassa messussa. Vihkimiseen valmistaudutaan myös yhdessä. Näin vahvistetaan keskinäistä jakamista ja yhteistä työnäkyä. Kysymys on lopulta yhdestä Kristuksen missiosta, jota hoidetaan eri viroissa. Jumalanpalveluksen ja diakonian yhteys saa seurakunnissa uutta syvyyttä. Se tosin edellyttää myös uutta hengellistä työnäkyä palvelevasta ja todistavasta seurakunnasta.

Uusittu tuomiokapituli puolestaan lisää henkilökunnan vuorovaikutusta. Erilliset huoneet on vaihdettu yhteiseen isoon tilaan. Se mahdollistaa tiedonvaihdon, neuvojen kysymisen, mukaan kutsumisen ja avuksi tarjoutumisen ilman oville koputtelemista. Riittää, kun nostaa hetkeksi katseensa. Toki uusi tila vaatii myös uutta avoimuutta ja joustavuutta. Oma rauha voi häiriintyä, mutta ilman siihen suostumista ei synny hedelmällistä yhteistyötä.

Kirkolliskokous päättää pian tulevaisuuden seurakuntarakenteesta. Yhtymien muodostaminen tulee edellyttämään työntekijöiltä ja luottamushenkilöiltä entistä enemmän valmiuksia voimien jakamiseen. Oman työalan tai -alueen mustasukkaiseen varjeluun ei tulevaisuudessa ole varaa.

Kaikki nämä muutokset osoittavat samaan suuntaan. Uudessa testamentissa seurakuntaa kuvataan elävänä organismina, ihmisruumiina. Sen kaikki jäsenet toimivat yhdessä Kristus-pään alaisena. Kirkko on yhteisö, jossa jokaisella on tehtävä. Yksi ruumiinjäsen ei voi kuvitella toteuttavansa vain omaa tehtäväänsä. Onhan se elossa vain jakaessaan saman elämän muiden jäsenten kanssa ja tekemällä niiden elämän mahdolliseksi.

MATTI REPO