Pientenkin palkka on suuri

Evankeliumi Matt. 19: 27-30

Pietari sanoi Jeesukselle: ”Me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua. Mitä me siitä saamme?”

Jeesus sanoi heille:

”Totisesti: kun Ihmisen Poika uuden maailman syntyessä istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle, silloin tekin, jotka olette seuranneet minua, saatte istua kahdellatoista valtaistuimella ja hallita Israelin kahtatoista heimoa. Ja jokainen, joka minun nimeni tähden on luopunut talostaan, veljistään tai sisaristaan, isästään, äidistään tai lapsistaan tai pelloistaan, saa satakertaisesti takaisin ja perii iankaikkisen elämän. Mutta monet ensimmäiset tulevat olemaan viimeisiä ja viimeiset ensimmäisiä.”

Mitä se kannattaa? Mitä hyötyä on uskosta? Mitä varten olla kirkon jäsen?

Tämänkaltaisia kysymyksiä asettavat itselleen monet. Viime vuosina varsinkin nuoret aikuiset ovat pohtineet jäsenyyttään kirkossa ja monet tulleet tulokseen, etteivät sitä tarvitse. Maamme nuoret osallistuvat toki suurin joukoin rippikouluun. Monille leiristä muodostuu syvä ja mieleenpainuva elämys, jollaista ei ole aiemmin kokenut. Sen kannattelemana monet innostuvat lähtemään isoskurssille voidakseen tulla leirille myös seuraavana kesänä.

Mutta parin vuoden jälkeen into menee ohi. Kun tullaan aikuisuuden kynnykselle, muutetaan opintojen tai työn perässä toiselle paikkakunnalle tai kun aletaan rakentaa omaa elämää ja tehdä itse omia valintoja, moni äskeinen innokas seurakunnan nuorissa mukana kulkenut klikkaakin itsensä netin kautta ulos kirkosta. Aika moni kertoo syynsä suoraan: kirkolla ei ole mitään annettavaa, eikä oikeastaan koko uskolla ole merkitystä. Miksi siis pysyisin jäsenenä?

Inhimillinen kysymys, jota jo Jeesuksen lähimmät opetuslapset kysyivät. Mitä me siitä saamme, että olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua? Näin laskelmoi jopa oppilasjoukon kärkimies Pietari. Hänestä tiedetään, että hän oli ainakin naimisissa ja hänellä oli talo, jossa Jeesus joskus majaili hänen vieraanaan. Ainakin Pietari joutui luopumaan perheestään ja omaisuudestaan lähtiessään seuraamaan Jeesusta. Jeesuksen kuoleman jälkeen hän suunnitteli palaavansa takaisin kalastajan ammattiinsa, mutta ylösnousseen Jeesuksen kohtaaminen muutti hänen aikeensa. Hänestä tulikin ihmisten kalastaja. Mutta sitä tuskin voi pitää kovin kannattavana ammattina, sillä Pietarin tiedetään kohdanneen marttyyrinkuoleman keisari Neron vainoissa. Ei tullut hänelle valtaistuinta eikä hän saanut hallita yhtään Israelin heimoa.

Pitäisikö uskosta olla taloudellista hyötyä? Sellaisia kristillisiä liikkeitä on, jotka tulkitsevat asian juuri näin. Niin kutsutussa menestysteologiassa ajatellaan, että usko tuo mukanaan vaurautta, terveyttä, ystäviä ja vaikutusvaltaa. Ajatellaan, että sairaus, kärsimys ja kuolema ovat syntiinlankeemuksen seurausta, josta on mahdollista vapautua uskossa. Niinpä kun ihminen uskoo ja rukoilee oikein ja riittävästi, Jumala korjaa murheellisen asiaintilan ja täyttää lupauksensa ylenpalttisuudesta jo täällä ajallisessa elämässä.

Tällainen uskon malli ei kuitenkaan kestä elämän todellisuutta. Ei Jeesus lupaa omilleen maanpäällistä taivasta siinä mielessä, että he vapautuisivat ongelmistaan, puutteistaan, köyhyydestään, nälästään ja sairauksistaan. Hän lupaa kyllä kuoleman voiton ja ikuisen elämän, mutta tie on kaita ja portti ahdas.

Jeesus kuitenkin antaa Pietarin kysymykseen aika lupaavan vastauksen: saatte istua kahdellatoista valtaistuimella ja hallita Israelin kahtatoista heimoa. Tulisiko apostoleista siis kuninkaita tai tuomareita? Tiedämme, että niin ei käynyt historiallisessa mielessä. Mutta niin kävi hengellisessä mielessä: kahdestatoista opetuslapsesta tuli uuden Israelin johtajia, nimittäin kristittyjen yhteisön eli kirkon johtajia. Heistä tuli apostoleita, Kristuksen lähettämiä evankeliumin julistajia. Sanaa julistaen he hallitsevat Jumalan uuden kansan sydämiä ja sieluja, Kristuksen sanaa kuulevien ja sitä uskossa seuraavien sieluja.

Kristilliseen uskoon ei kuulu maallinen hallintavalta. Oikeastaan sellainen ei kuulu minkään uskonnon oikeaan luonteeseen. Usko ei merkitse pakkovaltaa vaan vapautta, sillä Jumalassa on vapaus. Usko Kristukseen vapauttaa ihmisiä, ei sido eikä alista. Kirkossa ei edes piispolla ole maallista valtaa vaan ainoastaan sanan valta, evankeliumin julistamisen ja terveen opin vaalimisen valta. Tehtävänä on julistaa Kristuksessa syntien anteeksiantamusta ja uutta toivoa, joka rohkaisee elämään hänen opetuslapsenaan.

Jeesuksen arvoitukselliset sanat ”uuden maailman syntymisestä” näyttävät viittaavan lopunajalliseen katastrofiin, jossa pahat erotellaan hyvistä, heidät hävitetään ja hyvät saavat palkkionsa. Tällaisia apokalyptisia visioita on myös Raamatussa, vaikka sen kokonaissanoma on toisenlainen, rauhanomainen.

Miten moni profeetaksi ryhtyvä onkaan maailmanhistoriassa luvannut uuden maailman syntymistä! Moni on povaillut uutta maailmanjärjestystä, uusia voimanapoja, uutta oikeutta, uutta rauhaa – yleensä juuri sellaista, jonka nimenomaan meikäläiset saavat aikaan, sattumoisin juuri poistamalla vastustajat eli väärät. Viimeksi olemme nähneet, että tällaista väkivaltaista maailman puhdistamista vääristä on ajanut ISIS eli islamilaista kalifaattia terrorin avulla tavoitteleva äärijärjestö. Onpa väkivaltaisia maailmanparantajia nähty myös kristinuskon ja kristillisten kansojen piirissä, mutta tuloksena on aina ollut kärsimystä.

Kirkossa hallitaan sanan vallalla, hengellisellä tavalla. Niinpä myös se, mistä on jouduttu luopumaan, tulee korvatuksi hengellisellä tavalla. Jeesus ei lupaa rikkauksia, ei mahtia eikä mammonaa; hän monin paikoin päinvastoin varoittaa sellaiseen itseään kiinnittämästä. Rikkaiden ja mahtavien on vaikea päästä Jumalan valtakuntaan. Jumalan valtakunnassa tulevat mahtavat viimeisiksi ja pienimmät, köyhimmät ja heikoimmat ensimmäisiksi. Ne, joilla ei ole mitään omia ansioita eikä asemaa, jotka eivät saa osakseen ihailua ja kadehdintaa, ne asetetaan Jumalan valtakunnassa etusijalle.

Jeesuksen seuraajat, jotka ovat luopuneet kaikesta, tulevat saamaan korvauksensa. Heidän on Jumalan valtakunta. Mutta heistä ei sielläkään tehdä mahtavia, rikkaita ja kadehdittuja – vaan heidän elämänsä tyydytyksenä tulee olemaan Jumala itse. Hänessä heillä on jo kaikki, koko elämän rikkaudet ovat kätketyt Jumalaan. Kaikki tyytyväisyys, lepo ja varmuus ovat Jumalassa. He eivät kaipaa enää mitään. Vaikka täällä elämässä edelleen tulisi vastaan pettymyksiä, menetyksiä, köyhyyttä, sairautta ja kuolemaa, Jumalan yhteydessä saa jo kokea olevansa hyvässä turvassa ja rakastettuna.

Tuuloksen seurakunnassa on toimitettu piispantarkastusta. Siihen on liittynyt pitkä neuvottelujen prosessi. On kyselty ja kuunneltu, on pohdittu, mikä olisi viisasta ja mikä kannattavaa. Seurakunnan pienuudella on etunsa, mutta myös kääntöpuolensa. On läheisyyttä ja kodikkuutta, jota tämä kaunis vanha kirkko tuo esiin. Osana Hämeenlinnan seurakuntayhtymää on myös taloudellista varmuutta, vaikka omia työntekijöitä ei kyetä monta pitämään. Tulevaisuudessa on kuitenkin yhä enemmän lisättävä yhteistyötä naapurien kanssa tai toimittava seurakuntalaisten oman vastuunkantamisen varassa. Molemmista on jo hyviä esimerkkejä.

Tänään kuullussa Vanhan testamentin kappaleessa Jumala muistutti: Muistakaa, että olette Herralle, Jumalallenne, pyhitetty kansa. Herra, teidän Jumalanne, valitsi teidät maailman kaikkien kansojen joukosta omaksi kansakseen. Vaikka nämä sanat oli osoitettu muinaiselle Israelille, ne voidaan nyt lukea myös kristilliselle seurakunnalle osoitetuiksi. Jumala on kutsunut Kristuksen seuraajat kansakseen ja antanut tehtävän julistaa hänen suuria tekojaan. Se ei perustunut uskovien ainutlaatuisuuteen vaan yksin Jumalaan: Ei Herra siitä syystä mieltynyt teihin eikä valinnut teitä, että te olisitte kansana kaikkia muita kansoja suurempi – olettehan kaikista kansoista pienin. Herra rakasti teitä, lausui Jumala (5. Moos. 7: 6-8).

Kannattaa uskoa ja laittaa elämänsä likoon Jumalan ja lähimmäisen palvelemiseksi. Se voi toteutua esimerkiksi kanttorin virkaa hoitamalla. Nyt käymme yhdessä siunaamaan häntä tehtäviinsä.