Piispan adventtikirje 2013

Adventin alla sain vierailla Betlehemin pyhillä paikoilla. Minulle esiteltiin naapurikylässä keto, jolla paimenten kerrotaan saaneen enkeliltä ilmoituksen Vapahtajan syntymästä. Kävin luolassa, jonne heidän sanotaan koonneen lampaansa suojaan.

Paimenten luolan yläpuolella on kappeli, jonka kupolia kiertävät enkelten ylistyksen sanat: ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.” (Luuk. 2: 14)

Paimenten keto on vain vähäinen tasanne jyrkässä rinteessä. Ympärillä käy pienen kaupungin hulina, parkkipaikalla matkamuistojen myyjät piirittävät busseista astuvia. Muurien sisällä on rauhallista kuin enkelten laulussa.

* * *

Miten monta pientä kertomusta kohtasin tuolla vierailulla? Jokainen kävijä toi paikalle oman tarinansa, samoin jokainen puutarhassa työskentelevä. Jokainen aidan takana ohikulkeva oli oman kertomuksensa keskushenkilö, kuten myös portilla kortteja myyneet pojat.

”Maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.” Enkelten laulussa kaikkien erillisiä kertomuksia pitää koossa Jumalan rakkaus.

Kotiin päästyäni minulle selvisi, että samassa kaupungissa näytetään myös toista paimenten ketoa. Lisää erillisiä kertomuksia.

* * *

Pyhä maa on täynnä kertomuksia. Jokainen on omasta näkökulmastaan oikeutettu. Mutta ovatko ne irrallisia ja ikiomia, vain yksilöä koskettavia? Samalla, kun jokainen on oma kokonaisuutensa, jokainen myös liittyy toiseen joiltain osin. Pienistä kertomuksista tulee suuri.

Katkerimmin kertomukset eroavat maata jakavien kansallisuuksien välillä. Kansallisessa kertomuksessa yksilöllinen sulautuu osaksi isompaa kokonaisuutta. Onko pieni kertomus suurta tärkeämpi vai päinvastoin? Kumpi tulee ensin, osa vai kokonaisuus?

* * *

Sanotaan, että nykyaikana ovat suuret kertomukset kuolleet. Vain yksilön omalla tarinalla on merkitystä. Epäilen sitä. Päinvastoin näyttää siltä, että pienet kertomukset ovat edelleenkin merkityksellisiä nimenomaan suuren yhteydessä. Suuri kertomus antaa pienelle perustan ja tekee siitä yksilölle vaikuttavan.

Ovatko erilliset kertomukset riittäviä ihmisyhteisön tulevaisuudelle? Saavutetaanko keskinäistä luottamusta ja rauhaa vain omien kertomusten valossa? Eikö pikemminkin siten, että omaa kertomusta kerrotaan ja toisten kertomuksia kuunnellaan suuren kertomuksen valossa?

* * *

Kertomuksia lapsen syntymästä riittää tavallisten ihmisten elämässä tämänkin päivän Betlehemissä. Nuoren äidin synnytys, lapsen kapalointi ja seimeen laittaminen näyttävät vain yhdeltä lisää.

Mutta Jumalan Pojan syntymä on suuri kertomus, joka antaa merkityksen pienille. Siitä enkelitkin laulavat kiitoksen. Kaikkien pienten yllä kaikuu suuri uutinen: ”Teille on syntynyt Vapahtaja.”

Sinun tarinasi voi jatkua samoin kuin paimenten: ”He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. … Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet.” (Luuk. 2: 16, 20)

Joulun siunauksia rukoillen,

Tampereen piispantalossa adventtina 2013

Matti Repo