Paimenen tarha

Evankeliumi Johannes 10:11–16

Jeesus sanoo:

”Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta. Palkkarenki ei ole oikea paimen eivätkä lampaat hänen omiaan, ja niinpä hän nähdessään suden tulevan jättää lauman ja pakenee. Susi saa lampaat saaliikseen ja hajottaa lauman, koska palkkapaimen ei välitä lampaista.

Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut, niin kuin Isä tuntee minut ja minä Isän. Minä panen henkeni alttiiksi lampaiden puolesta. Minulla on myös muita lampaita, sellaisia, jotka eivät ole tästä tarhasta, ja niitäkin minun tulee paimentaa. Ne kuulevat minun ääneni, ja niin on oleva yksi lauma ja yksi paimen.”

Rakkaat forssalaiset, iloisen kevätjuhlan viettäjät. Monena vappuna on sää ollut kolea, niin myös tänä vuonna. Kesä ei näytä olevan ihan heti alkamassa. Mutta joka vappuna silti päivät ovat jo pitkiä, aamut ja illat valoisia, luonto herää nostamaan kukkia, linnut laulavat. Vapunpäivän ilmapallot ja serpentiinit tuovat väriä ja iloisia ilmeitä kylmään ja räntäiseenkin päivään. Oikeastaan joka vuosi säästä riippumatta vappu koetaan viittauksena etenevään kevääseen ja tulevaan kesään. Tänään on päivä, joka saa odottamaan jotain hyvää. Tiedämme, että ennen pitkää olemme kesässä ja lämmössä.

Ihminen osaa odottaa jotain parempaa, vaikka sen saavuttaminen ei olisikaan aivan heti käsillä. Me uskomme parempaan tulevaisuuteen, vaikka se ei juuri nyt näytä koittavan. Tämä usko saa ihmisen hoitamaan arkiset tehtävänsä normaaliin tapaan vaikeissakin oloissa tai ainakin kärsivällisesti odottamaan, milloin niitä voi taas vapaasti toteuttaa.

Tämä näkyy esimerkiksi siinä, miten olemme parin viime vuoden aikana eläneet koronapandemian tuottamissa rajoituksissa. Normaalia elämää pyrittiin elämään niin hyvin kuin mahdollista, käymään koulussa ja töissä, laittamaan ruokaa ja syömään, pitämään yhteyttä sukulaisiin ja ystäviin. Uskoimme, että ”kyllä se kohta ohi menee”. Vaikka emme tiedä, miten kauan tässä menee, olemme varmoja siitä, että kerran on koronakin ohi. Ennustamisessa on erehdytty joitakin kertoja, mutta eteenpäin on menty.

Samoin tiedämme, että kerran on sota ohi Ukrainassa ja ihmisten elämän, heidän kotiensa ja kaupunkiensa jälleenrakentaminen alkaa. Ellei luotettaisi, että sota ei leviä vaan että rauha vielä tulee, tuskin jaksettaisiin suunnitella tulevaa, unelmoida huomisesta tai tehdä valmisteluja elämän varrelle. Ihminen elää tulevaisuuden toivosta enemmän kuin nykyhetken todellisuudesta. Toivo saa hänet odottamaan, valmistautumaan ja ottamaan askeleita ja siten muokkaamaan niin omaa kuin yhteistäkin elämää.

Hyvät forssalaiset, mitä tällä kaikella tarkoitan? Haluan osoittaa, että tulevaisuus on aina edessä ja että se tulee aina nähdä hyvänä. Vaikka tilanne olisi miten raskas ja huominen uhkaava, edessä vilkkuu aina edes joitain valonpilkkuja, jotka lupaavat jotain hyvää.

Forssan seurakunta täyttää 100 vuotta. Se perustettiin Vapun päivänä 1922. Tämä kaunis kirkko on sitä viitisen vuotta vanhempi. Kirkko valmistui jo 1917 mutta päästiin vihkimään käyttöönsä vasta sisällissodan jälkeen 1918. Jotta kasvava tehdasyhteisö voisi itsenäistyä Tammelasta omaksi seurakunnakseen, se tarvitsi oman kirkon ja sen tulisi kustantaa itse pappinsa.

Päätös seurakunnan itsenäistymisestä tehtiin jo vuosisadan vaihteessa, mutta sen toimeenpanemisessa ei pidetty kiirettä. Sellainen ei ollut Tammelan seurakunnan kirkkoherralle edullista, väkiluvullahan oli vaikutusta hänen tuloihinsa. Niinpä Forssa pääsi itsenäistymään vasta kirkkoherran kuoltua. Mutta forssalaiset uskoivat saavansa oman seurakunnan, kun he näin kauniin kirkonkin laittoivat – vaikka senkin rakentamista haittasi Euroopassa riehuva suursota.

Päivän evankeliumissa Jeesus vertaa itseään paimeneen, joka vartioi lampaitaan. Tämä hyvä paimen suojelee omiaan eikä anna suden tulla raatelemaan laumaa. Hän välittää lampaistaan, kun taas palkattu paimen välittää enemmän omasta hengestään. Jos susi tulee lampaiden kimppuun, hyvä paimen suojelee niitä omalla hengellään, kun taas palkkarenki pakenee ja jättää lampaat suden saaliiksi.

Forssan seurakuntaa voi verrata Hyvän Paimenen laumaan. En tarkoita, että forssalaiset olisivat erityisesti lampaita, vaan että täällä on luotettu Jeesuksen suojaan, uskottu vaarojen ja vaikeuksien keskellä tulevaisuuteen. Täällä on luotettu, että hyvä Jumala loppujen lopuksi kaiken uhkaavankin keskellä pitää huolta omistaan. Jo ennen Forssan seurakunnan perustamista näiden kylien asukkaat uskoivat ja rukoilivat Jumalaa. Täältä kuljettiin kirkossa Tammelassa satojen vuosien ajan. Täällä on siis pitkät perinteet Hyvän Paimen hoitoon turvautumisessa. Täällä on tunnettu hänet ja hän on tuntenut omansa, kuten Jeesus lupasikin. Sen vuoksi kirkkoon onkin menty, koska siellä on kuultu Hyvän Paimenen ääni.

Hyvän Paimenen äänen tunnistaa siitä, että omassa sielussa syntyy halu uskoa Jeesukseen Kristukseen. Tuo paimen voi puhua papin äänellä kirkossa tai diakonin äänellä kohdattaessa sairasta tai ongelmissa olevaa. Hyvän Paimenen ääni kuuluu nuorisotyössä ja lasten parissa toimittaessa. Se kuuluu kirkkokuoroa harjoitettaessa. Se kuuluu kaikkialla siellä, missä vakuutetaan Jumalan rakkautta kaikkia ihmisiä kohtaan Jeesuksen Kristuksen tähden. Siksi sitä ääntä myös seurataan kaikkialla. Se kutsuu ja vetää puoleensa, sillä rakkaus antaa elämään toivon ja mielekkyyden.

Jeesus puhuu omiensa joukosta laumana, johon kuuluu lampaita muualtakin kuin juuri siitä tarhasta, johon hänen ensimmäiset opetuslapsensa kuuluivat. Hän tarkoitti, että myös muut kuin juutalaiset voivat kuulua Jumalan kansaan. Jeesuksen opetuslapset olivat juutalaisia niin kuin hän itsekin, mutta kun seurakunta alkoi kasvaa helluntaina vuodatetun Pyhän Hengen voimasta, siihen pikkuhiljaa alkoi kuulua yhä enemmän muita kuin juutalaisia. Varhaisen kirkon ensimmäinen teologinen ongelma syntyi, kun apostolien lähetystyön seurauksena ihmisiä tuli uskoon Jeesukseen Kristukseen aivan muulta kuin juutalaiselta taustalta. Tulisiko näiden nyt kääntyä ensin juutalaisuuteen ja ottaa ympärileikkaus Jumalan kansaan pääsemisen merkiksi? Apostolit päättivät, että pakanoilta ei tule sellaista vaatia. He ovat tulleet uskon kautta Jeesuksen laumaan, vaikka ovat muusta tarhasta. He ovat kuulleet Hyvän Paimenen kutsun, tunnistaneet hänen äänensä ja halunneet päästä hänen seuraansa.

Jeesus lupaa, että on oleva yksi lauma ja yksi paimen. Tähän lupaukseen kätkeytyy yhä maailman toivo. Vaikka näemme paljon hajaannusta, riitaa ja jopa sotaa, kerran on oleva yksi lauma ja yksi paimen. Parhaillaan silmiemme edessä Ukrainassa yksi ortodoksinen kansa sotii toista ortodoksista kansaa vastaan. Molemmilla puolilla on juuri vietetty pääsiäistä, sikäli kun on päästy sitä viettämään. Molemmin puolin on riemuittu siitä, että Kristus on noussut kuolleista – ja samalla ollaan kuitenkin valmiita asein edistämään kuolemaa ja tuhoa. Tämä on suoraan vastoin sitä, mitä Jeesus puhuu omasta laumastaan. Elleivät edes hänen omansa kykene oikeudenmukaisuuteen ja rauhaan, miten sellaista voivat saada aikaan ne, jotka eivät kuuntele Hyvän Paimenen ääntä? Mutta joka sitä kuuntelee, se ei voi enää tavoitella toisen alistamista, toiselta ryöstämistä, toisen tappamista ja tuhoamista. Sen Hyvän Paimenen äänen kuunteleminen, joka on valmis uhraamaan itsensä lampaidensa puolesta, muuttaa ihmisiä ja tekee heistä rauhan rakentajia. Tässä on maailman toivo: kerran tulee olemaan yksi lauma ja yksi paimen.

Kylmä talvi taittuu kevääseen ja kesään. Vaikeat ajat väistyvät. Sota vaihtuu rauhaan. Tuhon sijaan astuu tulevaisuus, kun Hyvä Paimen kutsuu äänellään. Siihen kutsuun vastaamme nyt nousemalla ylös ja yhtymällä uskontunnustukseen.