Juhlapuhe Hämäläis-Osakunnan 363. vuosijuhlassa 19.11.2016 Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla

 

Kunnianarvoisa inspehtori, kunnianarvoisa inspehtori emerita, arvoisa kuraattori, hyvät Hämäläis-Osakunnan juhlavieraat. Kiitän Osakuntaa huomionosoituksesta omasta ja muiden kunniamerkin saaneiden puolesta. Sellainen lämmittää harmaantunutta hämisläistä.

Muistan, miten nuorena ylioppilaana kirjauduin osakunnan matrikkeliin syksyllä 1979, ja miten usein kävin nauttimassa ravitsevan opiskelijalounaan päivinä, jolloin piti luentojen välillä kävellä vaikkapa Domuksen suunnalta takaisin keskustaan. Erityisen mieleenjääviä olivat torstaisin hernekeitto ja pannukakku, lieneekö jo kadonnutta perinnettä? Käytin myös ahkerasti hyväkseni osakunnan lukusalia ja kirjastoa, samoin kuin satunnaisesti valokuvalaboratoriota. Silloin tällöin poikettiin myös Tavastia-klubilla hyviä bändejä kuuntelemassa. Tärkein etu minulle ja vaimolleni oli kuitenkin kolmen vuoden asuminen Hämäläis-Osakunnan asunnossa Puistolassa. Eipä siihen aikaan suotta kehuskeltu, että Hämäläis-Osakunta oli opiskelijan kannalta yliopiston paras osakunta! Lienee vieläkin?

On kuitenkin jonkinlainen riski alkaa vertailla osakuntia. Silloin nimittäin helposti syyllistyy osakuntaisuuteen, tai jopa nurkkakuntaisuuteen. Siitäkö on kysymys, kun ollaan osakunta, nimenomaan jokin muista erottuva osa, jokin sellainen, jossa koetaan oman ryhmän yhteenkuuluvuutta ja katsellaan muita vähän yläviistosta? (Vaikka toki aiheesta.)

Tätä voi pohtia pienellä historiallis-kielitieteellisellä tai ainakin amatöörimäisellä kielipelillä. Suomen kieleen ei aikoinaan kotiutunut Turun Akatemiassa tai myöhemmin Keisarillisessa Aleksanterin yliopistossa osakuntaa tarkoittavan ruotsinkielisen sanan kirjaimellinen käännös. Ruotsalainen sana, kenties Uppsalan yliopiston esikuvan mukaan, viittaa kansallisuuteen, nation. Kun ylioppilaita tuli eri maista, he muodostivat kansakuntia. Täällä Helsingissä ollaan osakuntia, se on siis jotain kansakuntaa pienempää, ehkä siis läänikuntia?

Vuonna 2017 tulee kuluneeksi paitsi 100 vuotta Suomen itsenäistymisestä, myös 500 vuotta Martin Lutherin aneteeseistä, jotka sysäsivät liikkeelle maailmaa monin tavoin mullistaneen reformaation. Lutherilla oli Wittenbergin yliopistossa myös suomalaisia oppilaita, heidän joukossaan reformaattorimme Mikael Agricola, myöhemmin Turun piispa. Kun Agricola kirjautui Wittenbergin yliopistoon syksyllä 1536, hänenkin nimensä kirjattiin matrikkeliin muodossa Michael Agricola de Villand, Suetiae eli ”Suomesta, ruotsalainen”.

Suomalaisten osakunta tai kansakunta keskiaikaisessa yliopistossa oli siis Ruotsin kuningaskunta, mutta kaiketi senkin sisällä suomalaiset vaalivat omaa osakuntaista kansallishenkeään. Tiedetään näet, että Tampereen hiippakunnan piispojen ensimmäinen edeltäjä, Viipurin piispa Paavali Juusten oli Wittenbergissä opiskellessaan jossain ylioppilaiden juomingeissa puhjenneessa tappelussa antanut eräälle ruotsalaiselle oikeustieteilijälle kelpo selkäsaunan. Tällaiseen eivät nykypäivän teologian ylioppilaat tietenkään syyllisty. Hehän tapaavat ruotsalaisia juridiikan opiskelijoita ylen harvoin. Elleivät sitten nimenomaan osakuntajuomingeissa. Jos sellaisia enää järjestetäänkään. Eikä tappelijoista kaiketi enää tule piispojakaan. Tuskin ainakaan Viipuriin.

Edelleen Helsingin yliopiston 15 osakunnasta neljä ruotsinkielistä on kukin nimeltään jonkin alueen nation. Nykypäivänä tuo sama sana yhdistyy helposti ajatukseen nationalismista, siis jonkinlaisesta ylpeästä kansakuntaisuudesta, ellei suorastaan yltiöisänmaallisuudesta. Viime aikoina olemme nähneet merkkejä nationalismin noususta niin Euroopassa kuin Amerikassa. Unionista erotaan, piikkilankoja pingotetaan, muukalaiset halutaan pois, muureja muuraillaan. Onko osakuntaisuus nationalismia, ja kasvattaako se nurkkakuntaista patriotismia?

Päinvastoin. Parhaimmillaan osakunta voi toimia sellaista vastaan. Osakuntahan kokoaa erilaisia opiskelijoita, halki yliopiston, eri tiedekunnista ja eri oppiaineiden parista. Vaikka jäsenet tulisivat samalta suunnalta Suomea, he tulevat erilaisista taustoista, kuka maalta ja kuka kaupungista. He äänestävät eri puolueita ja heillä on erilaisia arvoarvostelmia. Osakunta voi tutustuttaa ihmisiä toisiinsa, totuttaa erilaisuuteen, opettaa arvostamaan muita ja ehkä myös akateemisella uteliaisuudella kiinnostumaan toisten elämästä.

Yliopisto on luonteeltaan Universitas, tieteiden kattava laaja-alaisuus. Niin myös osakunta on laajempi kuin nurkkakunta. Täällä ei tapella, eivät edes teologit ja juristit. Ainakaan nyrkein, ehkä sitten sanoin, hyvien väittelyperinteiden mukaisesti. Täällä opitaan näkemään, että todellisuutta voidaan lähestyä useilla eri tavoilla. Täällä muistetaan tieteen metodien moninaisuus ja tunnustetaan kysymyksenasettelujen vaikutus lopputuloksiin. Asioita voi aina katsoa monesta suunnasta.

Osakunta voi siis opettaa avaraa ja arvostavaa elämänasennetta. Sellaista, jossa lähimmäistä kunnioitetaan hänen taustoistaan ja ominaisuuksistaan riippumatta, ja hänen kanssaan halutaan rakentaa yhteiselle ihmiskunnalle hyvää ja turvallista tulevaisuutta. Toivotan juhlaa viettävälle Hämäläis-Osakunnalle onnea ja menestystä.