Piispan avauspuheenvuoro Kirjuri-koulutuspäivässä Tampereella 24.10.2012

Kirkonkirjoilla on Suomessa pitkä perinne. Seurakunnista tuli väestörekisterin pitäjiä jo viimeistään 1600-luvulla. Vasta reilut kymmenkunta vuotta sitten virallinen rekisterinpito siirtyi valtion tehtäväksi. Kirkonkirjoilla olikin aikoinaan myös valtiollinen tarkoitus: niiden avulla saatettiin toimittaa väenotto kuninkaan sotaväkeen.
Mutta alusta alkaen on kirjoilla ollut tärkeä tehtävä kirkon omista lähtökohdista katsoen. Niihin on koottu tiedot syntymistä ja kasteista, avioliittoon vihkimisistä, seurakuntaan muuttamisista, kuolemista ja hautaan siunaamisista. Niistä tuli tärkeä apu hengellisen elämän edistämiseksi, kun rippikirjoihin tuli merkitä lukutaito, kristinopin tiedot ja ehtoollisella käynnit. Näin niistä kehittyi myös kansanopetuksen väline ja ylipäätään järjestäytyneen yhteiskunnan kulmakivi.

Huolimatta siitä, että valtio on nyt varsinainen rekisteriviranomainen, tarvitsevat seurakunnat edelleen omat ajan tasalla olevat jäsenluettelonsa. Sitä edellyttää jo kirkkomme julkisoikeudellinen asema. Jäsenkunnalla on äänioikeuksia ja vaalikelpoisuuksia sekä verovelvollisuus. Kirkolla itsellään on oma yhteiskunnallinen velvollisuutensa pitää yllä rekisteriä ja antaa tietoja esimerkiksi perunkirjoitusten laatimista varten. Vastaavasti kirkolla on oikeuksia: rekisterinpito on edelleen yksi niistä perusteista, joiden vuoksi valtio jakaa kirkolle osuuden yhteisöveron tuotosta.

Seurakuntien yhteinen jäsentietojärjestelmä Kirjuri tulee mahdollistamaan entistä joustavamman palvelun. Tiedot eri seurakuntien kirjoista voidaan saada yhdestä paikasta. Perunkirjoituksia tai sukututkimusta varten ei todistuksia tarvitse tilata jokaiselta asuinpaikkakunnalta erikseen, ja avioliiton esteiden tutkinta voidaan tehdä joutuisasti missä tahansa.

Kirjurin käyttöönotto liittyy laajempaan rakenneuudistukseen, jossa seurakuntien yhteisiä toimintoja kootaan suurempiin kokonaisuuksiin. Sama ilmiö on nähtävissä henkilöstöhallintoa ja taloutta varten käynnistyneessä Kipassa eli kirkon palvelukeskuksessa sekä seurakuntien IT-tukialueissa, ja voidaanpa nyt kirkolliskokouksen käsittelyyn tulevassa uudessa seurakuntien yhtymämallissa nähdä sama pyrkimys.

Mikään näistä hankkeista ei kuitenkaan ole pelkkää taloutta tai hallintoa ilman hengellistä ulottuvuutta. Kuten kaikella kirkossa, myös niillä on oma osuutensa hengellisen tehtävän toteuttamisessa. Ne kaikki palvelevat sitä, että seurakunta voisi olla entistä vapaampi ihmisyhteisö Pyhän Hengen johdatuksessa. Sitä voidaan edistää siirtämällä hallintoon ja talouteen liittyviä toimintoja paikalliselta tasolta suurempiin alueellisiin yksikköihin. Samaan aikaan on kuitenkin pidettävä huolta siitä, että seurakunta säilyy toiminnallisena, ihmisten kohtaamisen yhteisönä. Pienissä kokonaisuuksissa ihmisiä kohdataan kasvoista kasvoihin, heitä tunnetaan nimeltä ja heidän kanssaan jaetaan yhteistä paikallista elämää. Tämä koskee paitsi seurakuntalaisia myös heitä, jotka palvelevat seurakuntalaisia kirkon kanslioissa. Seurakunta on kokoontuva yhteisö, ei hallintoyksikkö. Tämä näkökulma on avainasemassa, kun kirkkoa, sen rakennetta ja toimintaa kehitetään.

Kirkonkirjoillakin on hengellinen tehtävä, niin myös Kirjuri-järjestelmällä. Jokainen kirkonkirjoihin tehtävä piirto muistuttaa, että Jumala kutsuu ihmisiä nimeltä ja että Hän pitää heidät muistissaan. Raamatussa tämä kuvataan ”elämän kirjana”, johon nimet Jumalan luona kirjoitetaan joka viimeisenä päivänä avataan (esim. Dan. 7:10, Luuk. 10:20, Ilm. 20:12).
Monia tulenpalavia saarnoja lienee vuosisatojen varrella pidetty tuosta taivaallisesta nimikirjasta. Olennaista on kuitenkin nähdä, että kirkon työssä tehdään merkintöjä siihen maasta käsin. Evankeliumi, jota julistamme, ja kasteen sekä ehtoollisen sakramentit, joita toimitamme, ovat täynnä Jumalan lupauksia ikuisesta elämästä. Jumalan lupauksien mukaan nimet piirtyvät maallisen rekisterin lisäksi taivaalliseen luetteloon. Kun seurakuntien palvelijat nyt ryhtyvät käyttämään Kirjuria, he toimivat elämän kirjan kirjureina

Aamurukoukseksi laulamme virrestä 469:2-3.
Jeesuksen rakkauden tähden
sain kasteen armon minäkin.
Jo siinä puhui hyvä Paimen:
”Myös sinut minä lunastin.”
Hän yhä seurakunnassaan
nimeltä kutsuu seuraamaan.
Nimeni moneen kirjaan piirtyy
ja monesta pois pyyhitään.
Suo, Jeesus, turva nimessäsi,
niin että taivaan kirjaan jään,
ja auta, että onneni
löytäisin aina luonasi.