Puhe 140-vuotiaan Kalevankankaan hautausmaan kynttilähartaudessa 27.8.2020

Kalevankankaan kesäillan kulkijat. Aurinkoinen päivä laskee, hämärä hiipii. On kuljettu käytävillä, katseltu kiviä ja kukkia, kuunneltu elämäntarinoita. On muistettu omia ja vieraita. On vietetty hetki, joka kallistuu päätökseensä. Edessä on vielä kotimatka hiljentynein mielin. Elämä ja sen kulku on käyty läpi kuin pienoiskoossa, yhden tunnin aikana. On ajateltu heitä, jotka kerran elivät niin kuin me, lapsuudesta aikuisuuteen ja jotka lopuksi saatettiin tänne. Elämän nopea ohikiitävyys on täällä hautausmaan käytävillä alkanut vähintäänkin kuiskutella korvaan, ellei peräti ole tullut aivan vastaansanomattoman kirkkaasti esiin. Oma elämä on yhtä väliaikainen kuin oli jokaisen tänne jo ehtineen elämä, oli se lyhyt tai pitkä.

Tämän vuoden keväällä Suomen seurakunnissa ryhdyttiin varautumaan kuolleisuuden nopeaan nousuun. Koronaviruksen pelättiin tuottavan suoranaisen vainajien tulvan, jollaista varten piti tarkistaa kylmäsäilytystilojen riittävyys niin sairaaloissa kuin hautausmailla. Otettiin myös käyttöön tarkempia sääntöjä, jotka ainakin täällä Kalevankankaalla rajoittivat omaisille aiemmin mahdollisia asioita kuten vainajan katsomista vielä ennen siunaamista, arkun kantamista tai ylipäätään siunaamistilaisuuteen osallistumista. Kokonaan ei ole viruksen vaara vielä väistynyt, vaikka Jumalan kiitos emme joutuneet kokemaan sellaista suurta kuolleisuutta, josta olemme nähneet pysäyttäviä valokuvia pitkine arkkuriveineen eräissä muissa maissa. Edelleen on meilläkin syytä noudattaa turvallisuusohjeita, sillä elämä on hauras. Jokainen saa pitää itseään riskiryhmäläisenä, jos ajattelee mahdollisuutta sairastua ja kuolla johonkin.

Kun Kalevankankaan hautausmaa 140 vuotta sitten otettiin käyttöön, ensimmäisenä täältä sai leposijansa vain puolivuotias lapsi. Sen jälkeen on tänne kannettu kaikenikäisiä, näköisiä ja kokoisia. Heidän elämäntarinansa ovat olleet erilaisia ja heitä on muistettu eri asioista. Mutta yhtä kaikki, kun heitä on tänne kannettu, ei heitä ole unohdettu. Eivät he ole kadonneet eivätkä hukkaan joutuneet, vaan säilyneet kuin elävinä. Niin kauan kuin te, jotka omaisianne täällä tai jollain muulla hautausmaalla muistatte, he säilyvät ikään kuin elävinä teidän muistoissanne ja ajatuksissanne. Siksi te heitä myös muistatte kesällä elävien kukkasten istutuksilla ja talvella elävän tulen kynttilöillä niin pyhäinpäivänä kuin jouluna. Hautoja rakkaudella kaunistamalla te osoitatte, että rakkaanne eivät ole kadonnet. He ovat aivan kuin läsnä; sitä elävämmältä heidän läsnäolonsa tuntuu, mitä lyhyempi aika hautajaisista on. Vähitellen heidän muistonsa kuitenkin himmenee ja he ikään kuin etääntyvät lähimmistään. Se on jokaisen ihmisen tie.

Nämä usean sukupolven aikana tänne lasketut eivät ole lähimmiltään kokonaan kuolleita niin kauan, kuin heidät muistetaan. Ja vaikka heitä ei enää muisteta, he eivät sittenkään ole maan povesta kadonneet minnekään. Maasta tulleet ovat tulleet maaksi, tomu tomuksi, mutta sittenkin ihminen on jossain tallessa; vähintäänkin Jumalan muistissa. Elämän Antaja pitää lukua jokaisesta luodustaan. Sanohan Herra Jeesus: ”Varpusia saa kolikolla kaksi, mutta yksikään niistä ei putoa maahan, ellei teidän Isänne sitä salli. Teidän jokainen hiuskarvannekin on laskettu. Älkää siis pelätkö. Olettehan te arvokkaampia kuin kaikki varpuset.” (Matt. 10:29-31) Me olemme Jumalan turvissa. Hän on laskenut päivämme niin kuin hän on laskenut päämme hiuksetkin.

Jumala tuntee hautausmaan varpuset. Hän tuntee myös niiden ihmisten elämän, jotka hautausmaalla ovat – ne, jotka on tänne jo lepoon laskettu ja ne, jotka täällä vielä vierailevat rakkaitaan muistamassa. Täällä meitä yhdistää sekä elämän katoavaisuus että uuden elämän toivo: elämä on sittenkin kuolemaa voimakkaampi. Selkäni takana seisovassa suuressa sankarihaudan ristissä ovat sanat: ”Uudeksi minä teen kaikki.” Ne ovat lainaus Raamatun viimeisestä kirjasta, Ilmestyskirjasta. Niissä Jumala lupaa uuden elämän. Me odotamme ylösnousemusta, sitä päivää, jolloin Herra Jeesus kutsuu meidät eteensä. Jeesuksen ylösnousemus kuolleista kertoo, että kerran kaikki haudat aukeavat. Hän on voittanut kuoleman vallan.

Rukoilemme hautausmaan vihkimisen rukouksen sanoin.

Herra, meidän Jumalamme.
Sinulle kaikki elävät, ja sinun uskollisuutesi pysyy polvesta polveen.
Me rukoilemme sinua:
Anna tämän hautausmaan olla paikka,
jossa voimme surun, luopumisen ja kuoleman hetkellä
jättäytyä sinun armosi varaan.
Me kiitämme sinua kaikista niistä ihmisistä,
jotka ovat olleet suunnittelemassa, rakentamassa ja kaunistamassa tätä hautausmaata.
Auta meitä vaalimaan tätä paikkaa rakkaudella ja kunnioituksella,
niin että se todistaisi ikuisesta uskollisuudestasi.
Anna rauhasi niille, jotka lasketaan tähän hautausmaahan odottamaan ylösnousemuksen aamua,
ja anna ikuisen valosi loistaa heille.
Lohduta niitä, jotka muistavat täällä rukouksin läheisiään.
Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme tähden.
Aamen.