Saarna Kalvolan seurakunnan piispantarkastuksessa 8.2.2015

 

Evankeliumi Joh. 12: 35-36

Jeesus sanoi: ”Vielä hetken aikaa valo on teidän keskellänne. Kulkekaa niin kauan kuin teillä on valo, ettei pimeys saisi teitä valtaansa. Joka kulkee pimeässä, ei tiedä, minne on menossa. Niin kauan kuin teillä on valo, uskokaa valoon, jotta teistä tulisi valon lapsia.” Tämän sanottuaan Jeesus lähti ja poistui heidän näkyvistään.

 

Suomalaisten tietoisuuteen on viime vuosina tullut eräs leikkimielinen amerikkalainen tapa, jota noudatetaan Yhdysvaltain itäosien eräillä paikkakunnilla. Kyseessä on pieni erikoisuus, joka oli alkuaan eräiden Euroopasta tulleiden siirtolaisten käynnistämä hassu keino ennustaa kevättä. Päivä tunnetaan nimellä Groundhog Day. Se on tullut tunnetuksi elokuvasta Päiväni murmelina, joka on nähty meilläkin televisiossa.

Jos kenellä on puhelimessa tai tietokoneessa alkuaan amerikkalainen kalenteriohjelma – niin kuin monen kännykässä tai tabletissa on – löytyy siitäkin nyt joka vuosi tuo meille muuten uppo-outo juhla. Juhlasta tuskin olisivat tienneet maailman ihmiset mitään sen paremmin kuin keskivertoamerikkalaisetkaan ilman tuota laajalle levinnyttä hauskaa elokuvaa.

Viime viikolla nähtiin meillä sanomalehdissä valokuva tämänvuotisesta juhlasta sillä amerikkalaisella pikkupaikkakunnalla, josta elokuva kertoi. Lehdessä oli juhlan nimi Groundhog Day suomennettu näppärästi sanalla Murmelijuhla. Se olikin osuva suomennos.

Mutta kiinnostavaa on, että elokuvan suomennoksessa juhlapäivän nimi oli Kynttilänpäivä. Sekin oli aika osuvaa, vaikka murmeli ja kynttilä ovat ihan eri asioita. Päivää nimittäin vietetään toinen päivä helmikuuta, joka on kirkollisessa perinteessä nimenomaan kynttilänpäivä. Meidän kirkollisessa kalenterissamme kynttilänpäivää on 1700-luvun lopulta lähtien vietetty helmikuun 2. päivän jälkeisenä sunnuntaina.

Elokuvan tarinan kannalta kynttilänpäivä on myös osuva nimitys. Groundhog day tai murmelipäivä on päivä, jolloin murmeli astuu ulos talvipesästään. Mikäli murmeli silloin näkee oman varjonsa, talvi jatkuu vielä kuusi viikkoa; mikäli se ei näe varjoaan, kevät on tullut. Tämä tarkoittanee, että mikäli päivä on kirkkaan aurinkoinen, on pakkasta ja mikäli päivä on pilvinen eikä varjoa erotu, on matalapainetta ja lämpöasteita. Lumi sulaa.

Kynttilänpäivä on tämän perinteen mukaan kevään ensi merkki. Myös meillä Suomessa on ajateltu, että kynttilänpäivänä ”talven selkä taittuu”. Kynttilänpäivän säästä on myös meillä tehty ennustuksia kevään tulosta, jäiden lähdöstä ja kyntökauden alkamisesta. Ellei kynttilänpäivänä ole pakkasta, ei tule myöskään kunnon kesää, tiesivät vanhat.

Nimensä kynttilänpäivä saa keskiaikaisesta tavasta. Aikoinaan koko vuonna kirkossa käytettävät kynttilät vihittiin kynttilänpäivän jumalanpalveluksessa. Edelleen päivää kutsutaan joissain kielissä kynttilänmessuksi.

Kynttilänpäivä on valon juhla. Se on sen valon juhla, joka loistaa Jeesuksesta Kristuksesta. Joka vuosi kynttilänpäivänä luettavassa Luukkaan evankeliumissa vanha Simeon saa nähdä valon, jota hän on odottanut. Mutta Simeon ei näe taivaallista, häikäisevää leimahdusta. Hänelle ei ilmesty sokaisevana hohtava Jumala. Hän näkee valon vain pienessä lapsessa.

Tuo lapsi on varmasti saman näköinen kuin kaikki lapset, joita vanha mies on pitkinä vuosinaan ja vuosikymmeninään nähnyt lukemattomia. Mutta tässä lapsessa hän tunnistaa sen, mitä on odottanut. Nyt koittaa valon aikakausi, nyt päättyy odotus. Simeon puhuu profeetallisella äänellä. Hänen sanansa eivät perustu inhimilliseen viisauteen, joka arvioisi lasta vain ihmisten mittapuun mukaan, kuten: Miten voimakkaalta näyttää tämä poika? Miten kaunis hän on, miten hän poikkeaa edukseen kaikista muista? Miten ylhäisiä hänen vanhempansa ovat? Miten rikas ja menestyksekäs tulevaisuus voi häntä odottaa?

Tämä kaikki jää häneltä Simeonilta sivuun. Tällä tavoin arvioiden hän olisi ehkä valinnut jonkun toisen pojan, jonkun sellaisen, jolle saattaisi heti ennustaa hyvää asemaa, voimaa ja valtaa oman sinnikkyyden ja vahvojen tukijoiden takaamana. Mutta Simeon ei ota syliinsä ohi kulkevien maan mahtavien lapsia, ei myöskään muita suurempia ja kauniimpia, pulskempia ja painavampia. Hän kohottaa käsivarsilleen köyhän perheen pienen pojan, sillä hänestä Jumalan Henki ilmoittaa: Tämä se on.

Vanhassa testamentissa on joitakin kertomuksia, joissa vastaavalla tavalla tunnistetaan joku inhimillisesti odottamaton ja nähdään hänessä Jumalan lupaus. Viikko sitten luettiin messussa profeetta Samuelista, joka saa tehtäväkseen voidella kuninkaan yhdestä Iisain pojista. Isä Iisai tuo Samuelin eteen yksi toisensa jälkeen seitsemän poikaansa, alkaen suurimmasta ja komeimmasta. Mutta Herran Henki ilmoittaa Samuelille: ”Älä katso hänen kokoaan ja komeuttaan, sillä minä en hänestä välitä. Herra ei katso kuten ihminen. Ihminen katsoo ulkokuorta, mutta Herra näkee sydämeen.” (1.Sam. 16:7)

Kun kukaan Iisain tarjoamista pojista ei kelpaa, hänen on lopulta haettava Samuelin eteen myös nuorimmaisensa, vasta poikanen Daavid, joka ei edes ole paikalla vaan lampaita paimentamassa. Mutta hänet oli Herra valinnut, ja hänet Samuel voiteli kuninkaaksi. Inhimilliset arvostelut olisivat asettaneet etusijalle jonkun sellaisen, josta oli pääteltävissä, että hänestä tulisi jotain suurta. Mutta Herra valitsi pienimmän ja heikoimman, koska hänen sydämensä oli valmiimpi kuin kopeuteen ja itserakkauteen taipuvaisten suurten ja komeitten.

Johanneksen evankeliumissa Jeesus viittaa itseensä valona, joka vielä on ihmisten keskuudessa. Hän puhuu niille, jotka vielä kuulevat hänen äänensä ja näkevät hänet, mutta eivät enää kauan. Koska aika on vaihtumassa, hän kehottaa: Kulkekaa niin kauan kuin teillä on valo, ettei pimeys saisi teitä valtaansa. Joka kulkee pimeässä, ei tiedä, minne on menossa.

On yllättävää, että Jeesus ei sano, miten tai minne tulisi kulkea. Hän vain sanoo, että tulee kulkea niin kauan, kun vielä on valoisaa. On pysyttävä liikkeellä. Toki liikkeen suunnallakin on merkitystä, mutta tärkeämpää on pysyä valossa ja toimia ennen kuin pimeä laskeutuu. Kun pimeä saa vallan, ei mistään tule enää mitään.

Kristus on maailman valo. Hän loistaa ihmisille ja näyttää tien. Hän vapauttaa pimeän vallasta. Hän poistaa pelon ja tekee mahdolliseksi kulkea eteenpäin, myös kohti tuntematonta. Valo tuo tulevaisuuden tullessaan, pimeys ja varjot puolestaan vievät sen pois. Kynttilänpäivä kertoo keväästä ja lisääntyvästä valosta, miksei siis myös paremmasta tulevaisuudesta.

Murmelin juhlassa asia näyttää kuitenkin olevan toisin päin. Siinä valon lisääntyminen ei kerrokaan kevään lähestymisestä vaan sen myöhästymisestä. Kirkas paiste merkitseekin vielä pidempää odotusta. Mutta huomio kiinnittyykin varjoon eikä valoon. Varjo erottuu vasta kirkkaassa valossa. Paradoksaalisella tavalla odotetaan kevättä ja auringon valoa, mutta sitä voidaan arvioida vain talven hämärän ja varjon avulla.

Elokuvan opetus kätkeytyy siihen, että ihminen, joka näkee vain oman itsensä, on tuomittu jatkuvaan talveen. Tarinan päähenkilö pyörii vain itsensä ympärillä ja joutuu aloittamaan kaiken joka aamu alusta. Hän joutuu elämään joka päivä samat tapahtumat uudestaan. Hän on itse murmeli, jonka päivät toistavat loputtomasti samaa. Vasta kun hän näkee oman varjonsa yli, vasta kun hän vapautuu ajattelemasta muita itsensä toteuttamisen välikappaleina, hän vapautuu toistosta ja hänelle aukeaa kevät ja tulevaisuus.

Jokaisella ihmisellä on varjonsa. Jokaisen elämässä on puolia, joita hän ei itse huomaa mutta jotka toisille ovat aivan ilmeisiä. Saattaa olla, että ihminen on oman loisteensa häikäisemä eikä näe, mitä hänen lähellään tapahtuu. Hän ei tunnista, miten joku hänen lähellään kärsii juuri hänen tähtensä. Oma erinomaisuus paistaa niin kirkkaasti omiin silmiin.

Mutta toiset eivät pidä tuollaista omahyväistä valoa lainkaan kirkkaana ja lumoavana säteilynä vaan häiritsevänä ja kovana. Sen vuoksi he joutuvat kokemaan sellaista kiusallista pimeyttä, mitä itseään valona pitävä ihminen ei ymmärrä.

Mutta jos ihminen tulee Jumalan valoon, antaa itseensä loistaa Kristuksen valon oman valonsa sijasta, hän kohta huomaa myös oman varjonsa. Hän alkaa nähdä varjoon jääneitä yksityiskohtia. Hän alkaa nähdä, missä hänen tulisi ottaa huomioon toiset ja elää heidän hyväkseen. Jeesus kehottaa: Niin kauan kuin teillä on valo, uskokaa valoon, jotta teistä tulisi valon lapsia.

Täällä Kalvolassa on seurakunta jo monen vuosisadan ajan julistanut hyvää sanomaa Kristuksesta. Täällä on valo loistanut Jumalan sanasta monessa sukupolvessa. Niinpä täällä on uskottu valoon ja vaellettu valon lapsina. Täällä on myös eletty toisten hyväksi. Näinä päivinä on Kalvolassa toimitettu piispantarkastusta. Olen nähnyt ja kuullut, miten uskollisesti täällä edelleen on haluttu vaeltaa valossa. Täällä on seurakunnalla monia hyviä yhteistyökumppaneita, jotka haluavat rakkaudessa palvella tämän paikkakunnan ihmisiä.

Nyt seurakunta katselee tulevaisuuteen, kuten kaikki Suomen seurakunnat. Millaisia vuosia on edessämme? Millainen on kirkon jäsenkehitys, millainen on seurakuntiemme asema yhteiskunnassa, millainen on kirkon taloudellinen asema, millainen sen työntekijätilanne? Kaikki nämä on luonnollisia kysymyksiä. Mutta niillä on kovin vähän sen kanssa tekemistä, mitä Jeesus kehottaa. Niillä on vähän tekemistä sen kanssa, että tulee ennen kaikkea pitää huolta uskosta valoon ja vaeltamisesta valon lapsena.

Päivän evankeliumin lopussa sanotaan, että tämän sanottuaan Jeesus lähti ja poistui heidän näkyvistään. Mihin hän katosi? Menikö ihmisten varjoon? Se jää sanomatta. Ehkä hän peittyi ihmisten huolten taakse? Ehkä hän katosi, kun ihmiset jäivät pohtimaan sitä, miten heidän käy jos he joutuvat pimeyteen? Mutta juuri sitä Jeesus tahtoi heidän välttävän kehottaessaan heitä kulkemaan valossa eli niin kauan kuin hän on heidän keskuudessaan. Ehkä pimeys alkoi siitä hetkestä, kun he eivät enää nähneet häntä. Ehkä varjot kasvoivat, kun he alkoivat kiinnittää huomiota itseensä Jeesuksen sijasta.

Olennaista on nähdä Jeesus. Se on tärkeämpää kuin kiinnittää huomiota omaan itseensä tai omaan vaellukseensa. Valoa riittää niin kauan, kun katsotaan Jeesukseen ja nähdään hänet. Täällä Kalvolassa on näin toimittukin; on katsottu Jeesukseen ja nähty hänessä valoisa tulevaisuus. Olkoon se edelleen katseen suunta, kun edessä on koko kirkkoa tai paikallista seurakuntaa koskevia uusia suunnitelmia. Olkoon Herra Jeesus Kristus valo, joka ei häikäise eikä luo ihmiselle omaa varjoa, vaan valo, joka poistaa varjot ja saa näkemään lähimmäisen ja hänen tarpeensa.

Tunnustamme yhteisen kristillisen uskomme.