Saarna kiirastorstaina 9.4.2020 Aleksanterin kirkossa

Apostoli Paavalin 1. kirjeestä Korinttilaisille 11: 23-29

”Olen saanut Herralta tiedoksi tämän, minkä olen myös opettanut teille: Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän, kiitti Jumalaa, mursi leivän ja sanoi: ’Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.’ Samoin hän otti aterian jälkeen maljan ja sanoi: ’Tämä malja on uusi liitto minun veressäni. Niin usein kuin siitä juotte, tehkää se minun muistokseni.’
Niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tästä maljasta, te siis julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kun hän tulee. Niinpä se, joka arvottomalla tavalla syö tätä leipää ja juo Herran maljasta, tekee syntiä Herran ruumista ja verta vastaan. Jokaisen on tutkittava itseään, ennen kuin syö tätä leipää ja juo tästä maljasta. Se, joka syö ja juo ajattelematta, että kysymys on Kristuksen ruumiista, syö ja juo itselleen tuomion.”

Kiirastorstain iltana alkaa pääsiäisen kolmen tärkeimmän pyhäpäivän vietto. Tämä kolmikko tunnettiin jo antiikissa kristillisen kirkkovuoden huippukohtana. Sitä on vietetty rikkaana usean messun palveluksena kiirastorstai-illasta alkaen pitkäperjantain ja lauantain kautta pääsiäisyöhön ja -aamuun asti. Pääsiäispyhien kolmikkoa vietettiin jo kolmesataaluvulla Jerusalemissa, missä siihen liittyi pyhiinvaellus Jeesuksen kärsimystietä pitkin. Torstai-illan messun jälkeen käytiin Getsemanessa ja sieltä kuljettiin paikalle, missä Pilatus oli ruoskittanut Jeesuksen ja tuominnut hänet ja missä hänet oli ristiinnaulittu, ja edelleen pääsiäisyön messuun Pyhän haudan kirkkoon. Vieläkin tätä käytäntöä noudatetaan joka vuosi Jerusalemissa. Tosin tänä vuonna pandemia häirinnee pyhiinvaeltajien osallistumista siihen.

Nämä kolme pyhäpäivää olivat tärkeimpiä, koska niissä kiteytyi koko uskon salaisuus. Ne ovat vuoden juhlien keskus, joissa tullaan kristinuskon ytimeen eli Jeesuksen Kristuksen voittoon kuoleman vallasta hänen oman kuolemansa voimalla. Uskontunnustuksessa me kertaamme noiden päivien tapahtumat: kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista. Nämä lyhyet sanat ovat aivan uskontunnustuksen keskellä.

Eikö olekin erikoista, että uskontunnustukseen on otettu tällaisia vain muutaman päivän mittaisia tapahtumia? Nämä sanat eivät julista mitään ideologiaa, ei mitään ismiä tai aatetta, ei edes oppirakennelmaa niin tunnustus kuin ovatkin. Nämä sanat vain kertaavat kolmen päivän tapahtumat. Mutta niissä onkin uskon huippukohta, kuin vuoren korkein kohta, jota kohti on ensin loivaa nousua edetty nopeasti ja sitten vaivalloisesti kiivetty ja josta sen jälkeen taas lähdetään pitenevin askelin.

Näihin sanoihin tähtää kaikki niiden edellä sanottu, maailman luominen, Jumalan Pojan sikiäminen Hengestä ja syntyminen neitseestä, ja näiden sanojen jälkeen tulee noiden kolmen päivän tapahtumien merkitys, kristillisen kirkon elämä Pyhässä Hengessä. Sekä edeltävä puhe luomisesta että jälkeenpäin tuleva puhe pyhäksi tulemisesta harppoo kerralla vuosituhansia ja vie lopulta ajatukset kokonaan pois inhimillisestä ajasta aina iankaikkisuuteen asti. Mutta keskellä uskontunnustusta askel hidastuu ja puhe yksityiskohtaistuu. Se kohdistuu ja tarkentuu Jumalan ikuisuuksista ihmisten muutamaan päivään. Siinä kuljetaan päivä kerrallaan, siinä tiivistyvät paitsi Jeesuksen viimeiset päivät, myös se, mitä Jumalan Pojan kärsimys, kuolema, hautaaminen ja ylösnousemus merkitsevät. Näitä uskontunnustuksen sanoja toistetaan, koska niissä Jumalan tahto ihmisiä kohtaan saa inhimillisesti katsoen ihmeellisimmän ja selittämättömimmän muotonsa: Isä antaa viattoman Poikansa kuolemaan syyllisten puolesta.

Kiirastorstai-iltana Jeesuksen kärsimystie alkaa viimeiseltä aterialta. Siinä hän jättää omilleen testamentin: ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini, teidän puolestanne, tehkää tämä minun muistokseni. Tehkää tämä, hän sanoo. Apostoli Paavali siteerasi Korintin seurakunnalle osoittamassaan kirjeessä noita Jeesuksen sanoja hyvin tarkasti. Mutta miten Paavali saattoi niitä tietää? Eihän hän ollut mukana tuolla viimeisellä aterialla. Hänhän päinvastoin alkoi vainota Jeesuksen opetuslapsia, kun seurakunta oli syntynyt.

Mutta kun Paavali tuli kääntymykseen, hän sai itse oppia, mitä Jeesus oli viimeisenä iltanaan tehnyt. Sen hän sai tietoonsa Herralta, niin kuin hän kirjoittaa: Olen saanut Herralta tiedoksi tämän, minkä olen myös opettanut teille. Paavali ei tarkoita, että Herra olisi kahdenkeskisessä ilmestyksessä kertonut hänelle tämän. Hän tarkoittaa saaneensa tämän tiedon Herralta, mutta Herran seurakunnan välittämänä. Hänhän kertoo Jeesuksen viimeisestä ateriasta koko lailla samoin sanoin kuin vaikkapa Luukkaan evankeliumi. Viimeisen ehtoollisen kuvaus oli Paavalin aikana yleinen tieto, joka oli saatu ja annettu eteenpäin. Siitä oli tullut traditiota, joka otetaan edeltäjiltä vastaan ja annetaan samanlaisena seuraaville. Jeesus on itse tuon traditioketjun alku ja lähde, ja siinä mielessä Paavali oli saanut tiedon ehtoollisen asettamisesta Herralta Jeesukselta. Ehtoollisen asettamisen sanat olivat liturgisessa käytössä ja niitä toistettiin, sillä näin myös pysyttiin Herran Jeesuksen antamassa testamentissa: tehkää tämä minun muistokseni.

Voikin sanoa, että maailmanhistoriassa tuskin on annettu toista käskyä, jota olisi niin pitkään, niin uskollisesti samanlaisena, kaikkina aikoina ja nyt jo kaikkialla maailmassa noudatettu niin suurella pieteetillä ja kunnioituksella kuin juuri tätä: tehkää tämä minun muistokseni. Tässä ateriassa on kysymys Kristuksen tahdosta. Siksi mekin sitä vietämme. Olemme saaneet sen ja annamme sen eteenpäin. Tästä traditiosta kirkko elää. Siinä Jeesus itse tulee luoksemme, siinä hän vahvistaa meitä ja ottaa meidät yhä tiiviimmin itsensä yhteyteen. Siinä hän yhä uudelleen antaa ruumiinsa ja verensä ruoaksi ja juomaksi. Siinä hänen kerran ristinkuolemassaan antamansa uhri tulee nykyisyyteen, ja hänen omalla verellään suorittamansa lunastus koituu meidän hyväksemme. Ehtoollisen vietossa tapahtuu paljon muutakin kuin leivän ja viinin syöminen. Siinä paitsi muistetaan, myös ennakoidaan. Siinä julistetaan Herran kuolemaa ja katsotaan jo uskossa tulevaisuuteen siihen päivään, jolloin Herra palaa. Siinä osallistutaan Jumalan pyhittävään työhön maailman pelastukseksi. Siinä täytetään Herran käskyä tehkää tämä minun muistokseni, vaikka syömässä olisi vain muutamia hänen opetuslapsiaan.

Tänä keväänä olemme viettäneet aiemmasta poiketen erilaista paastonaikaa. Olemme olleet koronaviruksen vuoksi sidottuja koteihimme. Jumalanpalveluksiin on päästy vain rajoitetusti. Maailmalla on sisarkirkkoja, joiden ovet on pitänyt panna kaikilta kiinni. Meillä sentään on saatu viettää pienellä joukolla palveluksia, jotka voidaan välittää netin kautta koteihin. Erilaisten teknisten laitteiden avulla on päästy hengellisellä tavalla osalliseksi siitä, että seurakunta edelleen elää niin kuin ennenkin, kuuntelee Jumalan sanaa, rukoilee, laulaa ylistystä. On saatu kokea yhteyttä, vaikka olemme joutuneet erilleen toisistamme. Onneksi on puhelimia ja nettiyhteyksiä. Kotien ovet ovat kiinni, vierailuille ei päästä, ystäviä ei voi kätellä eikä rakkaita ihmisiä halata. Olemme olleet huolissamme, väistelleet ja pelänneet. Olemme joutuneet luopumaan paitsi tavoistamme, myös ihmisistämme, joistakin vakavan sairastumisen ja jopa kuoleman kautta. Olemme totisesti paastonneet tänä keväänä monesta asiasta. Niihin sisältyy myös se, että olemme joutuneet paastoamaan ehtoollisestakin.

Myös tänä iltana joutuvat monet olemaan syömättä tätä leipää ja viiniä. Mutta vaikka sinä et pääse ruumiillisesti osalliseksi tästä Herran ateriasta, voit kuitenkin hengellisellä tavalla eli uskoen nauttia sen, mitä tämä leipä ja viini välittää. Sinä saat uskoa, että Herra Kristus on antanut itsensä sinun puolestasi. Jo pelkkä kaipaus päästä ehtoolliselle on sen omistamista, mitä ehtoollinen lahjoittaa – se antaa aivan saman lahjan kuin evankeliumin sana syntien anteeksi antamisesta.

Tänään Suomessa liputetaan Mikael Agricolan päivää. Agricolan suomen kirjakielen isänä ja Suomen kirkon reformaattorina julkaisi v. 1544 Rukouskirjan, jossa hän kehottaa rukoilemaan ”hengellisestä ruoasta” näin:

”Herra Jeesus Kristus, iankaikkisen ja kaikkivaltiaan Taivaallisen Isän ainoa Sana, jonka puhumat sanat ovat henki ja elämä. Kirjoita elävä iankaikkinen sanasi sydämiimme, johon sen myös lahjoitat pyhän ruumiisi ja veresi ateriassa Pyhän Hengen kautta, että se ravitsisi, uudistaisi, synnyttäisi uudesti ja tekisi synnissä kuolemasta eläväksi ja hengelliseksi. Anna meidän sinun pyhän ruumiisi ja kalliin veresi ruuasta kiinnittyä oikeaan uskoon uudestisyntyneen sydämen kuuliaisuudessa. Aamen.”